Lopettaako ystävyys?

Kuluneen vuoden aikana olen monesti kutsunut vanhaa lukioaikaista ystävääni luokseni käymään (asumme eri kaupungeissa), ehdottanut yhteistä tekemistä, esim. keikkoja, elokuvia, baarikierroksia... Monta kertaa on käynyt niin, että ystäväni on ensin lupautunut, mutta juuri ennen sovittua tapaamista perunut sen jostakin syystä. Peruessaan hän aina vannoo, että pian nähdään ja tehdään jotain yhdessä, muttei koskaan esim. esitä vastakutsua tai yritä järjestää uutta päivää.

Miettiessäni asiaa viimeisen oharin jälkeen huomasin, että se tosiaan olen viime aikoina ollut aina minä, joka kutsuu kylään ja järjestää tekemistä, joskus jopa olen kutsunut itse itseni hänen luokseen. Näitä ohareita ei aikaisemmin juurikaan sattunut ja meillä on kuitenkin ollut aina hauskaa yhdessä, joten olen hieman hämilläni. Ymmärrän kyllä kiireen ja perhesyyt (omaa perhettä ystävälläni ei ole, eikä hän seurustele), mutta luulisi vanhalle ystävälle joskus aikaa järjestyvän.

Ajattelin, että nyt olen esittänyt jo niin monta kutsua, jotka eivät ole toteutuneet, että on aika pitää tauko. Katson tapahtuuko ystäväni puolelta mitään, jos en itse ota yhteyttä. Ehkä ystäväni on niin tottunut siihen, että minä teen aloitteet, ettei itse edes huomaa asiaa. Ehkä hän on kyllästynyt minuun, mene ja tiedä. Hiukan on kyllä paha mieli. Mietinkin, ilmaisisinko tämän ystävälleni, vai annanko asian olla. Mielestäni ystävyys vaatii vaivannäköä molemmilta osapuolilta kestääkseen, ja jos toinen ei vaivaudu edes ajoissa ilmoittamaan esteistä, ei ystävyys ole kunnossa. Joten, ottaako asia puheeksi vai antaako ihmissuhteen vähitellen hiipua? Jos toinen on menettänyt mielenkiintonsa ystävyyteen, asian puheeksi ottaminen tulee tuntumaan molemmista kiusalliselta. Toisaalta se saattaisi auttaa paikkaamaan tilannetta ja säilyttämään ainakin minulle tärkeän ihmissuhteen. En haluaisi jättää asioita epäselvyyteen, toisaalta pelkään vastausta.

Mitä te tekisitte?
5770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensin kysyn onkohan hän ottanut kutsua vakavasti ja kuinka kauan olisi ollut aikaa järjestää aikaa? Monesti saa sellaisia kutsuja, että tule joskus käymään. Niistä ei voi tietää, mitkä sanotaan vain kohteliaisuudesta ja mitkä tarkoituksella, siksi ainakin minä haluasin ihan selvän kutsun johonkin tiettyyn aikaan. Eli onko tapaamiset sovittu vain niin ja näin ehkä joskus, ei kaikki ota sellaista siten, että se tarkoittaisi kuitenkaan sitä oikeasti, vaan on vain small talkia.
Itse olen vastaavissa tilanteissa sanonut että pyydän vielä tämän kerran, se on sun vuoro jo tulla, kun olen monesti pyytänyt ja en pyydä enää, mutta kutsu on voimassa. Silloin ei tarvitse nolona enää pyydellä ja toinen tulee jos haluaa.

Äänestä
  • Kaikki kutsut ovat olleet sellaisia, että on tarkka päivämäärä ja siitä on sovittu esim. pari viikkoa, kuukausikin etukäteen. Ystävän puolelta kutsut taas ovat sellaisia "poikkeahan joskus käymään", mutta harvemmin ilmoittaa, koska hänelle itselleen sitten sopisi.

    Äänestä

  • Limbo kirjoitti:

    Kaikki kutsut ovat olleet sellaisia, että on tarkka päivämäärä ja siitä on sovittu esim. pari viikkoa, kuukausikin etukäteen. Ystävän puolelta kutsut taas ovat sellaisia "poikkeahan joskus käymään", mutta harvemmin ilmoittaa, koska hänelle itselleen sitten sopisi.

    Hmm.. tuli mieleen, että esitätkö kenties liian tiuhaan tahtiin noita kutsuja ? Tarkoitan, että jos hän kokee sen hieman tungettelevana tai jotenkin rasittavana, kun pyydät häntä jatkuvasti milloin minnekin, varsinkaan kun ette asu enää edes samalla paikkakunnalla.

    Vai onko ystävälläsi kenties uusi elämä ja uudet kuviot tuolla toisessa kaupungissa ? Muuton myötä sitä helposti alkaa elämään ikäänku uudenlaista elämää, ja vanhat, pienemmät tai ahtaammat kuviot eivät ikävä kyllä jaksa kaikkia ihmisiä enää kiinnostaa. Vaikka onhan se tosi kurjaa, jos vanha hyvä ystävyys vain lopahtaa..

    Toisaalta hyvän ystävyyden ei pitäisi loppua ku seinään välimatkan takia.

    Tai ehkä hän yksinkertaisesti vaan on niin kiireinen, ettei ehdi sinuun päin ottamaan yhteyttä. Suosittelisinkin pientä välimatkan ottoa. Katso, tekeekö hän mitään ystävyytenne eteen, ja jos mitään ei tapahdu, jätä ystäväsi omaan arvoonsa. Tuollainen viime hetkellä peruminen on tosi harmillista, ja siitä tulee huono olo.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    No joo...

    Viimeksi ollaan tämän kaverin kanssa nähty muistaakseni tammikuussa. Olen sen jälkeen kutsunut häntä muutaman kerran kylään muuten vaan, eli alkuperäisen kutsun jälkeen yritettiin sopia pari kertaa uutta päivää, mutta aina tuli jotain estettä. Kun kesän alussa muutin, kutsuin häntä tupaantuliaisiin ja sitten muuten vaan, kun ei tupareihin ehtinyt, mutta nyt en siis enää viitsi. En tämän perusteella ole mielestäni "jatkuvasti pyytämässä milloin mihinkin", mutta tietysti haluaisin edes joskus nähdä, ystäviä kun ollaan oltu jo pidempään.

    No siinä tapauksessa en suosittelisi sinua ottamaan enää yhteyttä häneen päin. Jos häntä ei enää kiinnosta, niin parempi antaa ystävyyden olla, kuin jatkuvasti miettiä, tuleeko hän sittenkään, ja saada huonon olon itselle.

    Laita hänelle vaik viesti, et "jos haluat nähdä joskus, ni ilmottele sinä mulle päin, ku syl näyttää tota kiirettä riittävän" ja kysy vaik suoraan, kiinnostaako häntä sua nähdä. Jos hän ottaisi ystävyytenne tosissaan, olisi hän varmasti edes joskus tullut tapaamiseenne.
    Entäs muu yhteydenpito ? Soitteletteko koskaan?
    Lähettelettekö kirjeitä ? Joskus myös raha voi olla esteenä matkustamiselle..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Limbo kirjoitti:

Kuluneen vuoden aikana olen monesti kutsunut vanhaa lukioaikaista ystävääni luokseni käymään (asumme eri kaupungeissa), ehdottanut yhteistä tekemistä, esim. keikkoja, elokuvia, baarikierroksia... Monta kertaa on käynyt niin, että ystäväni on ensin lupautunut, mutta juuri ennen sovittua tapaamista perunut sen jostakin syystä. Peruessaan hän aina vannoo, että pian nähdään ja tehdään jotain yhdessä, muttei koskaan esim. esitä vastakutsua tai yritä järjestää uutta päivää.

Miettiessäni asiaa viimeisen oharin jälkeen huomasin, että se tosiaan olen viime aikoina ollut aina minä, joka kutsuu kylään ja järjestää tekemistä, joskus jopa olen kutsunut itse itseni hänen luokseen. Näitä ohareita ei aikaisemmin juurikaan sattunut ja meillä on kuitenkin ollut aina hauskaa yhdessä, joten olen hieman hämilläni. Ymmärrän kyllä kiireen ja perhesyyt (omaa perhettä ystävälläni ei ole, eikä hän seurustele), mutta luulisi vanhalle ystävälle joskus aikaa järjestyvän.

Ajattelin, että nyt olen esittänyt jo niin monta kutsua, jotka eivät ole toteutuneet, että on aika pitää tauko. Katson tapahtuuko ystäväni puolelta mitään, jos en itse ota yhteyttä. Ehkä ystäväni on niin tottunut siihen, että minä teen aloitteet, ettei itse edes huomaa asiaa. Ehkä hän on kyllästynyt minuun, mene ja tiedä. Hiukan on kyllä paha mieli. Mietinkin, ilmaisisinko tämän ystävälleni, vai annanko asian olla. Mielestäni ystävyys vaatii vaivannäköä molemmilta osapuolilta kestääkseen, ja jos toinen ei vaivaudu edes ajoissa ilmoittamaan esteistä, ei ystävyys ole kunnossa. Joten, ottaako asia puheeksi vai antaako ihmissuhteen vähitellen hiipua? Jos toinen on menettänyt mielenkiintonsa ystävyyteen, asian puheeksi ottaminen tulee tuntumaan molemmista kiusalliselta. Toisaalta se saattaisi auttaa paikkaamaan tilannetta ja säilyttämään ainakin minulle tärkeän ihmissuhteen. En haluaisi jättää asioita epäselvyyteen, toisaalta pelkään vastausta.

Mitä te tekisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu