Nyt minäkin

Kirjoitin muutama viikko sitten tänne todellakin tuohtuneena. Asiahan oli akuutti. Vaimo myönsi petoksen ja minä reagoin siihen kuten kuuluu. Annoin akalle lähtöpassin. Enhän minä mikään aisankannattaja ole. Hirvittävä agresio löi läpi elimistöni.
Seurauksena oli kolmen päivän intensiiviryyppykurssi, sitten itsariyritys, jonka sain kuitenkin lopulta estettyä ( niin kenelle se oli osoitettu ). Ambulanssilla tuo kuitenkin lähti ja lääkintähenkilöstö hoiti hommansa.

Mutta nyt päästään asiaan.
Tuo itsarihomma sai koko ajatusmaailmani muuttumaan. Yht'äkkiä näin sen saman nuoren tytön jonka kanssa aloitin seurustelun 1986. Ja näin sen hädän. Niinpä minulla alkoi hirvittävä sisäinen taistelu: Petetty/Rakastettu.
Kolme viikkoa keskustelua aina iltaisin, muisteluja mitä kaikkea tehtiin ennen lapsia --- ikäänkuin oltaisiin rakastuneita.
Mutta.
Millä minä pääsen tuosta petoksesta yli. Millä saa päästä ne kuvat joissa vaimo hakee sitä parasta asentoa toisen miehen kanssa.
Hän on avoimesti kertonut tapahtuneen ja on siitä pahoillaan, mutta minä; jokainen yksityiskohta viiltää.
Dilemma: Olen sitä mieltä että tuollaisesta teosta ei voi syntyä mitään positiivista, koska se oikeuttaisi tapahtuneen. Silti suhde voi paremmin kuin vuosiin.
Olen siitä tyytyväinen, mutta millä saisi päästä nuo kuvat... Miehuuteni on kyseenalaistettu... tekeekö hän sen uudellen... oliko se toinen parempi...
MIKSI! Miksi loukata elämänkuppania noin?

Voin yrittää ymmärtää mutta anteeksianto mahdotonta. Silti, päivä kerrallaan eteenpäin...
51350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sehän riippuu siitä et millasta elämää haluat elää.. Et jos haluat olla useamman eri ihmisen kans ni sit heität tämän nyt menemään, syy siihen on sinulla pätevä. Jos taas haluat olla hänen kans koko ajan niin sit olet, mutta tässä tapauksessa PUHU ehdottomasti siitä että sinusta tuntuu pahalta se, että mietit minkälainen se toinen mies on ollu sängyssä jne. Lupaa vaikka minulle, että puhut, sillä tommoset asiat, jotka painaa mieltä parisuhteessa, ei ole ollenkaan hyviä.

Se, kumman päätöksen nyt teet, vaikuttaa siihen, minkälainen olet muutaman kymmenen vuoden päästä. Harkitse siis tarkkaan.

Äänestä

Siitä loukkauksesta mietin sellaista, että tuskin tämä nainen on tehny sitä nimenomaan loukatakseen sinua.. Vai olisko siihen ollut syytä?

Himot on eri asia kuin elämänkumppanuus.

Äänestä

Neuvoisin ottamaan tässä ristiriitaisessa tilanteessa yhteyttä kotikuntanne perheneuvolaan...

Äänestä

Olen pahoillani puolestasi. Kirjoituksesi perusteella vaikutat järkevältä ihmiseltä, joka pyrkii todella käsittelemään tapahtunutta koko pitkän parisuhteenne kontekstissa. Mitään yksiselitteistä toimintaohjetta näissä ei voi kukaan ulkopuolinen antaan. Vain sinä ja puolisosi tunnette parisuhteenne historian ja toisenne. Uskallan kuitenkin tarttua mainintaasi "Silti suhde voi paremmin kuin vuosiin.". Mitä tarkoitat tällä? Jotain ulkoista kuten sitä, että vaimo ei nalkuta, puhumattomuus ei täytä tupaa, seksielämä sujuu yms? Vai sitä että molemmilla on vain sisäisesti jatkuva vallitseva hyvänolon ja onnellisuuden tunne? Mitä teidän tapauksessa tarkoittaa hyvä ja toimiva parisuhde? Jos se tarkoittaa näitä tavanomaisia eli taloudellista ja sosiaalista turvallisuutta, vankkumatonta luottamusta parisuhdekumppaniin yms. niin uskallan sanoa, että parisuhteellanne ei taatusti mene muutama viikko uskottomuuden jälkeen hyvin, vaan lähinnä päin helvettiä. Näin ainakin jos luottamus ja turvallisuudentunne on se seikka, jonka keskinäisessä suhteessanne rankkaatte korkealle. Luottamus ei palaa syvän kriisin jälkeen nopeasti (eikä sen pidäkään palata). Luottamus on sellainen seikka joka pitää rakentaa arjen pyörityksesä hiljalleen, urakan kiirehtiminen ei ole mahdollista sillä meidän jokaisen henkiset resurssit ovat rajalliset. Luottamusta ei voi pikakorjata jollakin intensiivisellä asian prosessoinnilla (esim. sian marathon-käsittely puolison kanssa). On kuitenkin hyvä että pystytte asiaa käsittelemään. Käsittelyltä kuitenkin edellytetään rakentavuutta, samojen asioiden vatvominen toistamiseen ei usein ole rakentavaa.

Oletan, että tarkoitat viestissäsi suhteen hyvinvoinnilla vain ulkoisia seikkoja, kuten pitkiä keskusteluja puolison kanssa, seksielämän "kohentumista" (halutessasi), pikkuasioita koskevien arkiriitojen huomattavaa vähemistä, lisääntynyttä yleistä läheisyyttä välillänne yms. Haluan vain huomauttaa, että em. seikat ovat ikäänkuin itsestäänselvyyksiä uskottomuuden tai mun katumusta suuresti aiheuttaneen kriisin jälkeen. Niistä ei ehkä kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hätäsiä johtopäätöksiä on syytä välttää muutenkin. Toiset sanovat, että yksi pettäminen ja suhde on ohi. Tätä ajattelutapaa lienee syytä välttää. En tarkoita, että sinun tulisi ajatella että "olkoon, sehän oli pelkkä pano", vaan tarkoitan, että SINUN edun vuoksesi on teidän syytä käsitellä asia riittävän perinpohjaisesti. Nopea avioero yksittäisen kriisin takia ei usein ole hyvä vaihtoehto pitkässä parisuhteessa. Jos kuitenkin päädytte eroon, on sinulla pirusti paremmat eväät tulevaan uuteen elämään kun olet saanut prosessoitua tapahtuneen. Asian käsittely kumppanin kanssa kannattaa petetyn näkökulmata useimmiten, vaikka parisuhden lopulta kariutuisi. Suuria päätöksiä ei kannata kiirehti liiaksi. Korostan, että kaikki inhimilliset vapaat voimavarat on järkevää kohdistaa tapahtuneen käsittelyyn. On järjetöntä ruveta riitelemään esim. ositukseen liittyvistä erimielisyyksistä ennen kuin eron takana olevat seikat on tiittävästi selvitetty. Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.

Jotain apuneuvoja asiaan suhtautumiseen ja tapahtuneen käsittelyyn voi yrittää ammentaa alla olevasta väestöliiton linkistä. Suosittelen myös lämpimästi kirjastojen ja kirjakauppojen parisuhdekirjallisuutta. Parisuhdeoppaita kannattaa lukea ihan vain oman, usein hyvin staattisen, petetyn näkökulman laajentamiseksi. Oikeita vastauksia tuskin yksikään kirja tarjoaa yksittäistapuaksessa.

http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=20085#1

Äänestä

Valitset itse,hyväksytkö tapahtuneen ja jatkat siitä,vai vaaditko ihmissuhteeltasi enemmän.Joudut koville joka tapauksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liityn tälle palstalle kirjoitti:

Kirjoitin muutama viikko sitten tänne todellakin tuohtuneena. Asiahan oli akuutti. Vaimo myönsi petoksen ja minä reagoin siihen kuten kuuluu. Annoin akalle lähtöpassin. Enhän minä mikään aisankannattaja ole. Hirvittävä agresio löi läpi elimistöni.
Seurauksena oli kolmen päivän intensiiviryyppykurssi, sitten itsariyritys, jonka sain kuitenkin lopulta estettyä ( niin kenelle se oli osoitettu ). Ambulanssilla tuo kuitenkin lähti ja lääkintähenkilöstö hoiti hommansa.

Mutta nyt päästään asiaan.
Tuo itsarihomma sai koko ajatusmaailmani muuttumaan. Yht'äkkiä näin sen saman nuoren tytön jonka kanssa aloitin seurustelun 1986. Ja näin sen hädän. Niinpä minulla alkoi hirvittävä sisäinen taistelu: Petetty/Rakastettu.
Kolme viikkoa keskustelua aina iltaisin, muisteluja mitä kaikkea tehtiin ennen lapsia --- ikäänkuin oltaisiin rakastuneita.
Mutta.
Millä minä pääsen tuosta petoksesta yli. Millä saa päästä ne kuvat joissa vaimo hakee sitä parasta asentoa toisen miehen kanssa.
Hän on avoimesti kertonut tapahtuneen ja on siitä pahoillaan, mutta minä; jokainen yksityiskohta viiltää.
Dilemma: Olen sitä mieltä että tuollaisesta teosta ei voi syntyä mitään positiivista, koska se oikeuttaisi tapahtuneen. Silti suhde voi paremmin kuin vuosiin.
Olen siitä tyytyväinen, mutta millä saisi päästä nuo kuvat... Miehuuteni on kyseenalaistettu... tekeekö hän sen uudellen... oliko se toinen parempi...
MIKSI! Miksi loukata elämänkuppania noin?

Voin yrittää ymmärtää mutta anteeksianto mahdotonta. Silti, päivä kerrallaan eteenpäin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu