Minulla on tällainen tilanne: Menin viimekesänä naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa olin seurustellut reilun neljä vuotta. Miehelläni on ollut alkoholiongelmia ja hän on ollut väkivaltainen minua kohtaan useastikin.
No, kaikesta huolimatta rakastan / rakastin miestäni ja uskoin kaiken olevan hyvin. Ostimme talon ja aloimme hankkimaan lasta. Tulinkin raskaaksi melko pian, olen nyt kymmenennellä viikolla.
Sitten päästään ongelmaan: olen kamalan masentunut nykyään, ennen raskautta en ollut. Minusta tuntuu kuin en olisi koskaan miestäni rakastanutkaan ja että viimeiset viisi vuotta olisivat olleet virheitä täynnä elämässäni. En tahdo lasta hänen kanssaan, mutta nyt on myöhäistä.
Itken päivittäin ja unelmoin elämästä jossain muualla ilman häntä - ilman yhteistä tulevaa lastamme.
Mikä minua vaivaa? Mieheni on nykyään kiltti ja hellä minulle ja hän tekee kaikkensa taatakseen meille turvallisen elämän... Silti vaan mikään ei tunnu miltään, ei ainakaan oikealta ja hyvältä.
Onko täällä ketään, joka osaisi selittää minulle nämä tuntemukseni tai olisi joskus ollut samassa tilanteessa? Apu olisi todella tarpeen nyt.
Olen 25-vuotias.
No, kaikesta huolimatta rakastan / rakastin miestäni ja uskoin kaiken olevan hyvin. Ostimme talon ja aloimme hankkimaan lasta. Tulinkin raskaaksi melko pian, olen nyt kymmenennellä viikolla.
Sitten päästään ongelmaan: olen kamalan masentunut nykyään, ennen raskautta en ollut. Minusta tuntuu kuin en olisi koskaan miestäni rakastanutkaan ja että viimeiset viisi vuotta olisivat olleet virheitä täynnä elämässäni. En tahdo lasta hänen kanssaan, mutta nyt on myöhäistä.
Itken päivittäin ja unelmoin elämästä jossain muualla ilman häntä - ilman yhteistä tulevaa lastamme.
Mikä minua vaivaa? Mieheni on nykyään kiltti ja hellä minulle ja hän tekee kaikkensa taatakseen meille turvallisen elämän... Silti vaan mikään ei tunnu miltään, ei ainakaan oikealta ja hyvältä.
Onko täällä ketään, joka osaisi selittää minulle nämä tuntemukseni tai olisi joskus ollut samassa tilanteessa? Apu olisi todella tarpeen nyt.
Olen 25-vuotias.
Vastaukset 6
Vanhimmat
raskauden aikana, luulisin. Raskausaikana hormoonit alkaavat hyrräämään aiheuttaen kaiken näköisiä sekavia tuntemuksia. Sinuna en hirveitä johtopäätöksiä tuossa tilassa tekisi.
Tiesitkö olevan tällä miehellä alkoholi-ongelma?
Mutta älä koskaan syyllistä itseäsi! Tää on vähän ristiriidassa sä et haluu miehen kans lasta mutta kuitenklin rakastat häntä! Menikö teillä ennen tätä raskautta teillä hyvin?? Tuo tilanteesi on hi
eman poikkeuksellinen ymmärtäisin asian paremminkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Mutta yritä keskustella miehesi kanssa.
Terv. TT
että väkivalta on taaksejäänyttä elämää, itse pääsin irti tuhoisasta suhteesta 25-vuotiaana, enkä olisi kaikessa järkevyydessä suostunutkaan tekemään lapsia väkivaltaisen ja alkoholiongelmaisen miehen kanssa, vaikka hän sitä kovasti toivoikin. Vaikka olen nyt yli 3-kymppinen, niin on edelleenkin vaikeaa luoda suhdetta, mitään pidempiaikaista ei ole ollut.
Joko kärsit raskauden laukaisemasta masennuksesta ja olet yliherkistynyt kaikelle ja kyseenalaistat kaiken tekemisesi.
Tai, elämän arki iski koko voimalla nyt, kun olet tilanteessa, josta ei enää pääse helposti perääntymään. Vauva tulossa, asuntolaina painaa ja miehen pahat teot hyvässä muistissa. Ei ihme, että alat epäröidä ja pelätä, oliko ratkaisusi oikea.
Sinulla on kuitenkin vielä aikaa ajatella mitä todella tahdot. Rauhoitu ja ajattele eri vaihtoehdot loppuun asti kaikkine seuraamuksineen. Lopuksi, mikä niistä tuntuu enemmän sinulta itseltäsi? Naimisissa ei ole pakko olla, raskaus ei vielä ole liian pitkällä ja talon voi myydä. Mitä sen sijalle sitten?
Raskaana naisen mieli herkistyy pohtimaan asioita syvemmin ja kun sun mies ei ole ollut turvallinen tähän asti, ei ihme et tuleva pelottaa. Mitä sitten kun teillä on vauva, valvottuja öitä ja mies ratkeaa ryyppäämään? Onnea etsinnällesi ja ole rohkea, mitä vain päätätkin.
Kuulostaa kamalalta..Ehkä sinua pelottaa se kun olet saamassa ensimmäistä lasta..ja mietit onkohan tämä mies sinulle se oikea. Kehottaisin että kävisit juttelemassa jollekkin ammattiauttajalle..terapeutille siitä voisi ollla apua..mutta onhan siinä aina kynnys, että uskaltaako.toivottavasti opit vielä rakastamaan miestäsi..ja uskon kyllä että sinua vain pelottaa..onhan vauvan hankkiminen iso askel..Mieti millaista olisi elämä ilman miestäsi ja tulisitko kaipaamaan häntä.
Aluksi seurusteluvaiheessa tuntui ehkä helpommalta hänen kanssaan, kun kaikki oli ikäänkuin vapaaehtoista vielä molemmin puolin.
Nyt ehkä epäilet, teitkö sittenkään oikean ratkaisun ja tilanne tuntuu sinusta raskaalta, kun olet sitoutunut häneen ja vauvakin on tulossa. Jokainen tietenkin haluaa lapsellaan olevan ehjän perheen.
Jospa hellittäisit itsesi hetkeksi ajatuksiesi piinasta, eläisit arkipäivää, ja antaisit ajan vähän kulua, ehkä ne ajatukset järjestäytyisivät sitten omana aikanaan.
Ihmisen mielialatkin ovat ailahtelevaisia. Yhtenä
päivänä joku kauan raskaasti painanut juttu ei enää olekaan ongelma. Asiat selkiytyvät. Anna aikaa itsellesi. Samojen ajatusten pyörittelystäkin menee sekaisin ja masentuu. Ratkaisematon ristiriitatilanne syö ihmisen hermoja ja energiaa.
Elä päivä kerrallaan nyt jonkun aikaa okoko ajan ongelmaasi miettimättä ja yritä tehdä siitä läsnäolevasta päivästä paras mahdollinen kaikkine askareineen. Jätä isommat ajatukset vähäksi aikaa taaemmaksi. Alitajunta tekee kyllä työtään silti siellä taustalla ja ratkaisuja löytyy ajan kanssa.
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.