sähkökitara

tekeekö noilla n.129 euroa maksavilla sähkökitaroilla mitään? olen tässä n.4 kk. harjoitellut soittamaan akustisella kitarakoulu 1:sen avulla ja osaan jo vaihtaa sävelet melko hyvin ja osaan jo kaikki perus asiat. ajattelin hankkia ensi vuonna jonkun sähkökitaran mutta en tiedä millaisen! voisiko joku kertoa jonkun melko halvan sähkökitaran joka ei hajoaisi ihan heti?
101566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Alle 200 euron et mitään aivan loistavaa kitaraa saa, mutta Fender Squier on aika hyvä aloittelijan kitara. Soi kohtuullisesti, on kestävä jne. Huonona puolena mm. alle keskitason metalliosat. Mutta aloittelijaa se ei haittaa, et varmasti edes huomaa mitään. Millään demoilla sitä ei kannata käyttää, mutta tuskin olet sellaisia vielä tekemässäkään. Kitarahan on aina tarpeeksi hyvä, jos se saa sinut haluamaan soittaa sitä. :)

Äänestä

Pahin virhe minkä aloitelija voi tehdä, on hankkia joku alle 500 € skitta. Niillä saa motivaation tapettua hyvin äkkiä. Edistynyt soittaja kyllä pärjää tiukan paikan tullen huuhaa-kepilläkin, mutta aloittelija tarvitsee kunnon kamaa jo soittotekniikan kehittymisen takia. Jos on oppinut painamaan kieliä otsa hiessä, on tavasta todella hankala päästä eroon. Kunnon kitarat soivat kevyellä kosketuksella.

Äänestä

Juuri ostin itselleni netti huutokaupasta sähkökitaran jossa oli 2*hotrails ja yksi tallahumbucker joka sekin oli seymour duncan. Kitara oli oikeen kivan näköinen loimukantinen strato... merkistä ei tietoo/kautta ei välii, koska nuo mikit menee projektiin jos kitara on huono.. maksoin kuitenkin koko roskasta 175 euroa

Äänestä
  • mut nettihuutokaupasta, siis käytetty?

    ja kyllä aloittelijan kannattaa ostaa ihan oikea soitin. meinaan että noista 130 euroa maksavista soitinkauppojen kitarapaketeista joissa on yleensä joku mahdollisimman huono vahvarikin, ei kannata satsata vaikka houkuttaisikin. aloittelijan(kuten jokaisen muunkin) kannattaisi hankkia erikseen toimivat kamat. tulee kyllä kallimmaaksi mutta kannattaa. esim joku yamahan tai ibanezin malli on jo erittäin suositeltava.vahvariksi sopisi vaikka rolandin micro cube, jossa on mahdollisuuksia vaikka kuinka. kannattaa myös pyytää kaupassa lupa kokeilla laitteita ennen ostoa, ettei osta sikaa säkissä.

    Äänestä

  • ganz1 kirjoitti:

    mut nettihuutokaupasta, siis käytetty?

    olisko tämmönen hyvä??? http://www.musakauppa.fi/?dopick=22
    käykääs kattomassa ja sanokaa!

    Äänestä

  • tämän keskustelun aloittanut kirjoitti:

    olisko tämmönen hyvä??? http://www.musakauppa.fi/?dopick=22
    käykääs kattomassa ja sanokaa!

    en ole aivan varma mutta tuosta linkistä tuli 5000e maksava puoliakustinen ruutuun...? en suosittele.

    Äänestä

  • ganz1 kirjoitti:

    en ole aivan varma mutta tuosta linkistä tuli 5000e maksava puoliakustinen ruutuun...? en suosittele.

    kyllä siitä linkistä minulla tulee semmonen wahlsburn x20 sähkökitara jonka oikea hinta on 239€ mutta oli hintaa pudotettu 129 euroon! jos ei siitä linkistä löydy niin siellä sivulla on semmonen hinta-iskut juttu ja siellä pitäis olla!

    Äänestä

  • tämän keskustelun aloittaja kirjoitti:

    kyllä siitä linkistä minulla tulee semmonen wahlsburn x20 sähkökitara jonka oikea hinta on 239€ mutta oli hintaa pudotettu 129 euroon! jos ei siitä linkistä löydy niin siellä sivulla on semmonen hinta-iskut juttu ja siellä pitäis olla!

    hyvältä se ainakin näyttää, tosin ei ole washburnista mitään kokemusta. kannattaa myös kysyä viisaammilta osoitteen www.muusikoiden.net keskustelusta. sinne.

    Äänestä

Myös minä suosittelen aloittelijan kitaraksi Squierin Affinity Stratocaster -mallia (ovh. hinta 230e). Se on hyvä perusvarma valinta.

Ekan vahvistimen valinnassa kallistuisin Line6 Spider II 15W -vahvistimeen (ovh. 195e). Tästä löytyy jopa muutama eri efekti ja vahvistinmallinnus.
Kuitenkin ykkösvaihtoehto ekaksi vahvistimeksi olis Little Lanilei 1/4W tube amp (ovh.318,99e). Siis oikea putkivahvistin. Sävyjä löytyy puhtaasta saundista vanhaleniin asti (ja kaikkea siltä väliltä (blues, rock yms...(tässä pikkuruisessa on myös jalkakytkin vaihtamaan low gain, mid gain ja high gain -saundien välillä)). Maksimivolume on hieman normaalia puheääntä kovempi. Että jos haluaa huudattaa, niin tämä peli ei käy, mutta levyjen mukana soittaminen onnistuu vallan mainioisti. Itselläni tuo on harjoitusvahvistimena (olen soitellu kitaraa n. 10 vuotta) ja olen todella tyytyväinen. Kyllä putkikone on aina putkikone... :)

Äänestä
  • Tosi kiva kuulla, et joku muukin on harjoitellut saman kirjan mukaan, kuin minä! Ja tosta kitarasta.. Kyllä sellaset 230e kitarat on ihan hyviä vehkeitä aloittelevalle virtuoosille. Vaikka joku Yamaha. Thomannista voisit käydä vaik netis kattoo. Laita googleen hakusanaks Thomann. Sit tosiaan line 6 spider vahvistinsarja on kyl tosi hyvä, mut kuitenkin aika hintava, kun nyt varmaan et hirveesti niitä effektejä sun muita vielä tarvii. Kyllä vahvistimeksikin kelpaa joku halvempi merkki. Mutta älä missään nimessä osta niitä kitarapakettei, joissa on vahvari ja kitara. Se kitara saattaa siinä olla ihan hyvä. Mutta vain saattaa. Joskus ne ei pidä virettä ollenkaan. No se vahvari on sit mikä on. Kyllä sä hyvän kitaran löydät. Käy kattoo soitinliikkeissä. Kokeile niitä ja kysy mikä ois hyvä aloittelijalle. Hyvää syksyä ja tietenkin soittamisen iloa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

4 kk. soittanut kirjoitti:

tekeekö noilla n.129 euroa maksavilla sähkökitaroilla mitään? olen tässä n.4 kk. harjoitellut soittamaan akustisella kitarakoulu 1:sen avulla ja osaan jo vaihtaa sävelet melko hyvin ja osaan jo kaikki perus asiat. ajattelin hankkia ensi vuonna jonkun sähkökitaran mutta en tiedä millaisen! voisiko joku kertoa jonkun melko halvan sähkökitaran joka ei hajoaisi ihan heti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu