exäni meni tänä kesänä uuteen avioon. Eipä siinä muuten sinänsä mitään, mutta se mieletön vauhti. Erosta vasta vuosi ja nyt jo uusissa naimisissa. Tämän uuden hän löysi netistä käytännössä heti eromme jälkeen (vai sittenkin ennen?? en ole ihan varma, väittää tosin kivenkovaan kaikille että vasta jälkeen)
Että osaakin olla paha olo, vaikka olenkin jo hyväksynyt sen, että meidän tarina on iäksi ohi. Mutta olo on kuin vanhalla likaisella rätillä, joka on viskattu roskikseen, että pääsee hankkimaan uuden.
Minut siis jätettiin täysin yllättäen. Vaikka joitain onglmia toki oli, niin ajattelin itse, että ne on täysin selvitettävissä olevia ja osa ajan kanssa ohi meneviä (kun on ne pienet lapset...)ja itse ajattelen, että täysin ongelmatonta suhdetta ei ole edes olemassa. Niistä vaan pitää puhua ja yrittää selvittää ne.
Että osaakin olla paha olo, vaikka olenkin jo hyväksynyt sen, että meidän tarina on iäksi ohi. Mutta olo on kuin vanhalla likaisella rätillä, joka on viskattu roskikseen, että pääsee hankkimaan uuden.
Minut siis jätettiin täysin yllättäen. Vaikka joitain onglmia toki oli, niin ajattelin itse, että ne on täysin selvitettävissä olevia ja osa ajan kanssa ohi meneviä (kun on ne pienet lapset...)ja itse ajattelen, että täysin ongelmatonta suhdetta ei ole edes olemassa. Niistä vaan pitää puhua ja yrittää selvittää ne.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eron jälkeen solmitut eivät kestä.Kyllä se on raaka totuus että kyllä suhde pitää miettiä tai tehdä ns.surutyö ensin.Ei taatusti löydä ns.normaalia ihmistä joka ei niin tee.Se että monet naiset sanovat että ne ovat tehneet surutyön jo liiton aikana ovat pahimpia koska avioliitto ei ole tehty sitä varten.Harkinta-aika olisi myös hyvä käyttää hyväksi sitä vartenhan se on tehty.Elämä on tosiaan liin lyhyt aika kokeiluille vaan se pitäisi yrittää elää niin kuin on toiselle luvannut.Poikkeuksia tietysti löytyy(pettäminen,alkoholismi jne.)Koita kestää.Toisen jättämä "rätti" voi olla joskus toisen aarre.
kaikki tietämäni avioliiton jotka on solmittu melko pian eron jälkeen ovat kestäneet. Ja muuten lähtijä on ollut mies. Jot turha yleistää, elämää ei voi oppia oppikirjoista, ja jokainen on yksilö. Ja toista ei kannata pitää itsestään selvyytenä.
Juuri näin minäkin ajattelen. Ja tosiaan tuosta surutyöstä; puoliso väittää että surutyö olisi tehty jo avioliiton aikana. tosiaankin avioliitto ei ole sitä varten ja minkä hemmetin takia ei saanut suutansa auki ja kertonut ihan oikeasti että mättää ja pahasti. Oli kuulemma vihjaillut ja "sanoinhan minä silloinkin sitä ja sitä". Kyllähän minäkin olen valittanut milloin mistäkin, mutta se ei todellakaan ole vielä tarkoittanut sitä, että olisin harkinnut eroa. Ilmeisesti hän sai suunsa auki vihjailuun vasta kun mätti tosi pahasti. siihen asti nieli kaiken puhumatta mitään. Ja kyse oli siis aivan normaaleista arjen jutuista tyyliin sukat lattialla.
Miten niin avioliitto ei ole etukäteen tehtävää surutyötä varten? Eikö avioon mentäessä nimenomaan lupauduta rakastamaan niin myötä- kuin vastamäessä, ja tulkitsen nyt vastamäen niin, että vaikeitakin asioita käsitellään avoimesti, ja joskus se voi ikävä kyllä johtaa/päättyä eroon.
Meillä oli eroa ennen 2v perheterapiaa, joten voin kyllä sanoa käsitelleeni avioliiton ongelmia ja osan (huom. osan) surutyöstä etukäteen. Eikä helpolla luovutettu, kun siellä terapiassa niin kauan kituutettiin ja hampaat irvessä väännettiin. Kun tällä palstalla piisaa tuomareita toisten elämästä, teki niin tai näin.
Enkä ole syöksynyt uuteen laastarisuhteeseen, nyt on kärsitty jälkikäteen surua muutama kuukausi. En mene määrittelemään, mikä on nopeasti. Vuosi eron jälkeen ei noin näppituntumalla kuulosta kovin nopealta... Jos on h..in yksinäinen ja onneton suhteessaan, miksei saisi jälkeenpäin hakea sitä jakamista ja onnea muualta?
Tarkoitin kyllä surutyöstä puhuttaessa sitä kun jompikumpi tekee sitä yksinään.Teillähän asiat olivat niin kuin pitäisikin olla eli yrittää loppuun asti yhdessä ja käyttää ammatti-apua.
Me menimme naimisiin kun mieheni avioerosta ex-vaimon kanssa oli kulunut 1,5 vuotta.
Rakkautta riittää edelleen.
sillä jos oikeasti rakastuu niin miksi se ei kestäisi vaikka erosta olisi nolla päivää?? Siinä unohtuu entinen kyllä siinä huumassa ja uskon että se onni kestää toisella kertaa jos sen kumpikin sydämmessään tuntee niin. Mielestäni on vaan sanonta että täytyy surra edellinen liitto Plähhh...
Kannattaa aiana muistaa kuinka kauan tämä heti toisenluo hyppääjä jaksoi edellisessä avioliitossa. Jos edellinen avioliitto kesti 10 vuotta, niin nykyinen ei voi vielä 5 v jälkeen sanoa sen kestävän aina.
Vauhdiksi minä kutsun sitä, että oma eksäni on vuoden erossa olemisen jälkeen ehtinyt kihlautua kolmasti ja kolmannen kanssa jo ehtiä avioon :-D
Ai, miten niin epätoivoista... Joopa. Toivon hänelle kuitenkin nyt onnea uudessa suhteessaan ja ennenkaikkea toivon sitä hänen uudelle vaimolleen. Noin seonneen miehen kanssa ei ennusmerkit hyvältä näytä mutta ennenmuuta lapsien takia toivon tämän liiton kestävän. Enpä totisesti toivo heidän enää joutuvan tutustumaan uusiin puolisokandeihin tuohon tahtiin.
ja selviämistä.Vuosikymmenien avioliitto,oli se millanen vaan ei hetkessä ole vaihdettavissa ns.uuteen elämään.Mutta kun aikansa on suossa rypenyt ja viimein päässyt ylös,voi alkaa tuntua että minäkin alotan alusta.Kun nyt hyväksyn entisen puolison uuden,voin tuntea:olen selvinnyt avioerosta!Niin kauan kun vihasin ex-ää tunsin että eroprosessi on kesken!Vuosia meni kuitenkin päästä tasapainoon.Tästä on hyvä alkaa.