Tapasin upean miehen jokin aika sitten. Hänen kanssaan kaikki tuntui oikealta, juttelu oli helppoa ensimmäisestä hetkestä asti.
Aloimme seurustella melko nopeasti, ja etenimme suhteessa melko nopeasti. Pian kuitenkin miestä alkoi ahdistaa. Edellisen suhteen haavat alkoivat kummitella mielessä. Meinasimme erota, mutta selvisimme siitä, kunnes reilu viikko myöhemmin hän pisti poikki sanoen, että hän ei kestä enää ahdistusta joka kanssani olosta tulee.
Itse olin aivan totaalisesti ihastunut häneen, ja hajosin täysin erostamme. Haluaisin hänet takaisin, mutta pelkään että ahdistus jatkuisi silloinkin.
Pystyisikö joku kertomaan neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä, koska itse olen aivan neuvoton ja rikki.. :/
Aloimme seurustella melko nopeasti, ja etenimme suhteessa melko nopeasti. Pian kuitenkin miestä alkoi ahdistaa. Edellisen suhteen haavat alkoivat kummitella mielessä. Meinasimme erota, mutta selvisimme siitä, kunnes reilu viikko myöhemmin hän pisti poikki sanoen, että hän ei kestä enää ahdistusta joka kanssani olosta tulee.
Itse olin aivan totaalisesti ihastunut häneen, ja hajosin täysin erostamme. Haluaisin hänet takaisin, mutta pelkään että ahdistus jatkuisi silloinkin.
Pystyisikö joku kertomaan neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä, koska itse olen aivan neuvoton ja rikki.. :/
Vastaukset 8
Vanhimmat
Että oli toistepäin.Nainen alkoi miettimään.Silloin kun pisti sen viestin että ollaan edetty liian nopesti ja hän haluaisi aikaa selvitellä omia ajatuksiaan, tajusin kyllä heti että siinä se oli.Sääli(siis minun mielestäni).Todella mukava naikkonen ja kaunis(eli kävi niinkuin minulla
yleensäkin käy,minut jätetään.).Mutta molemmat sitten jatkaa oman tulevaisuuden rakentamista:),olkoot se tulevaisuus milkälaista tahansa.
Ainahan se sattuu kun itse ajattelee että onpas
mukava ihminen jonka kanssa voisi viettää vaikka
loppuelämänsä(varsinkin kun on oikeen ihastunut..:) ja sitten lyödään pyyhe kasvoihin.
Mutta se on elämää,vaikkei sellaisesta elämästä pidäkkään.Mutta yritetään kestää,ok?:)
ja miksei myös päde naiselle:)
mut kestettävä on mitä elämä heittää niskaan, oli se sit mitä tahansa..
ja elämähän heittää.. paskaa niskaan tietyin väliajoin. ainakin toisille(mulle) heh:D
no jaa.. ehkei kuit heh, vaan plaah:(
no tsemiä kaikille joita elämä koittelee..
aivan kuin meillä. paitsi mies ei ollut vielä valmiskaan rakkaus/parisuhteeseen vaikka niin antoi ymmärtävän.. on kuulema hyvä olla minun kanssa ja sitten kun ei ole niin paha olo ja ahdistus valtaa mielen..
Erostamme on kulunut tasan kolme kuukautta. Syynä sama mitä teillä. Miestä ahdisti, halusi selvittää ajatuksiaan, pää ihan sekaisin, välimatkaa yms. Olen antanut hänelle aikaa, heikkkoina hetkinä soittanut. Olemme jutelleet ihan normaalisti puhelimessa ja hän on aina sanonut että voin soittaa jos siltä tuntuu. Eipä ole miehestä kuulunut mitään... Kuukausi sitten soitin ja sanoin että mulla on edelleen ikävä sua. Vastaus oli että hänkin on ajatellut mua. Miksi ei sitten mitään yhteydenottoa??? Haluaisin hänet myös takaisin, enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ajattelin odottaa vielä jonkin aikaa ja kirjoittaa kirjeen siitä mitä ajattelen ja tunnen. Oma sydän ja mieli kevenee edes jonkin verran ja saanpahan lopullisen vastauksen. Myös tämän miehen kanssa juttelu ja kaikki tuntui NIIN oikealta, vaikea ymmärtää miksi taas kävi näin. Olen itse ollut niin hajalla koko kesän, enkä ole vieläkään päässyt yli. Ajattelin et jos hän vastaa kirjeeseeni "ei" niin ainakin tiedän ettei hän ollut minua varten. Toivoa edelleen ylläpitäen... :)
odottaa liian kauan, koska onni voi kävellä sillä välin ohi:( Jos pitää toisesta ihmisestä tarpeeksi, haluaako silloin edes erota! Se, joka haluaa vielä miettiä "asioita" miettiköön rauhassa. Kenenkään ei todellakaan tarvitse odotella, ja toivoa lopun ikäänsä..
Rakastan naista edelleen, häntä vain rupesi "ahdistamaan".
Ei auta, rikki olen :(
Miksi ei sitä pientä onnea edes suoda.... ei se ole liikaa pyydetty, eihän?
Olen saanut puhuttua hänen kanssaan ja hän on tunnustanut että hänellä on vielä tunteita minua kohtaan, mutta ei kuitenkaan kykene seurustelemaan kanssani.. Itse vieläkin haluaisin hänet takaisin, mutta pitäisikö vain unohtaa koko tapaus? vaikka hankalaa se tulee olemaan.. :'(
Jos sanoo et on tunteita muttei silti ole valmis. Paha asettua toisen ihmisen kenkiin, kun kuitenkin kaikki ajattelemme eri tavalla. Itse olen kuitenkin niin sinisilmäinen ja hyväuskoinen et ajattelen et ehkä toista vain ahdistaa. Toisen läsnäolo, se että onko tämä kaikki tosiaan nyt tässä. Löysinkö elämäni naisen/miehen enkä ole ehtinyt hurvitella sinkkuna. Kaikki ovat kuitenkin sanoneet, et jos on tosi kyseessä ahdistukset saa jäädä. Mutta silti me kaikki olemme erilaisia. Kun vain joskus voisin ymmärtää miksi???