Heippa! Mulla on semmonen ongelma, että miehen työ on niin rankkaa, että se nukkuu koko ajan. ei ole kiinnostunut perheestään (vaimo ja 2 lasta). ei jaksa tehdä yhtään mitään. ei puhua ei niinkun mitään. Selkeet burn outin merkit, mutta ei suostu menee lekuriin. Ja mä olen se nalkuttaja, joka yrittää saada jotain parannusta suhteeseen, mutta eipä se yksin onnistu. Olen yrittänyt ymmärtää ja tukea ja keskustella, mutta minä vain kitisen.ei välitä yhtään lasten hyvinvoinnista, tekee asioita, mutta vain ja ainoastaan kun pyydän. Tätä on jatkunut jo vuosia ja nyt alkaa oleen itellä mitta täysi, kun mies kohtelee kun ilmaa...alkaa oleen itellä kans melko välinpitämätön fiilis koko touhuun. Käytiin perheneuvolassakin, mutta ei apua, kun ei mies pysty puhuun mitään. onko ero tosiaan ainoa vaihtoehto? Mulla ei ainakaan itellä ole mitään tunteita enää jäljellä, oksettaa ja ahdistaa olla saman katon alla miehen kanssa. Olen sanonut ihan suoraan, että otan eron, en jaksa enää yrittää ja mies ei tee asialle mitään.on niinkuin aina ennenkin. antakaa jotain neuvoja, mitä tehdä. päivääkään en enää jaksa katsella tuota ihmistä. ero vissiin tulee, vai?
mies lääkäriin...
Pamppis
51220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miehesi on sairastunut masennukseen ja masentuu vielä enemmän jos haukut häntä ja sätit siitä ettei hän jaksa muuta kuin nukkua. Hänen pitäisi mennä todellakin lääkäriin ja saada asiaankuuluva lääkitys. Poikani sairasti masennusta, hän oli juuri tuollainen, hänelle määrättiin masennuslääkkeet. Ruokavaliollakin on merkitystä, paljon kalaa ja vitamiineja (B) ja esim. E-Epa-kalaöljykapselit auttavat masennukseen, voisitte kokeilla niitä aluksi, mutta heti ei teho näy vaan pitää syödä koko paketti, ja jatkaa sitä sitten vaikka vuoden ja katsoa onko tehoa. Yritä vielä jaksaa, hän on sairas, häntä pitää ymmärtää.
Auta Jeesus tätä miestä paranemaan liikarasituksesta. Auta häntä hoitamaan avoiolittoa.
eiköhän elämä paremmaksi muutu jos tapat itsesi
Itselläni on hieman tämänkaltainen tilanne. Olen siis se väsynyt mies.
Kotona on ikävää kun ainakin pari kertaa viikossa listataan kaikki luonteenheikkoudet ja pahat teot tai tekemättä jättämiset viimeisen viimeisen parin vuoden ajalta. Toisinaan katsaus ulottuu pidemmällekin. Ei aina oikein haluaisi edes mennä töiden jälkeen kotiin. Parkkipaikalla alkaa ahdistaa ajatuskin sisällemenosta. Lapset ovat ainoa syy miksen vain aja jonnekin muualle.
Töissä on raskasta eikä parannusta ole luvassa, työt lisääntyvät ja väkeä irtisanotaan. Onneksi ainakin toistaiseksi olen ns. korvaamaton, takanani on niin paljon asioita, että irtisanomiseni ei ole lyhyellä tähtäimellä mahdollista. Toisaalta tämä aiheuttaa sen, että joudun osallistumaan melkein kaikkeen mitä firmassa tapahtuu ja vastuullani on aika pitkälle se että hommat pyörivät senkään vertaa mitä se nykyisen kokoisella henkilökunnalla on mahdollista.
Olen pikkuhiljaa alkanut oikeasti vihata vaimoani. Aivan sama mitä teen, saan haukut. Jos haluan nukkua väsymystäni on se jotenkin häneltä pois. Jos lupaan herätä aamulla aikaisemmin katsomaan lapsia, että vaimo saisi nukkua on se syyllistämistä siitä, että olen antanut hänen nukkua joskus aiemminkin. Saan puhelimitse pitkiä kauppalistoja ja jos joku unohtuu tai rypäleet ovat vääränvärisiä tulee haukut. Ostin liian kallista pesuainetta tai liian halpaa juustoa. Tai päinvastoin. En imuroi. Tai jos imuroin en imuroi oikein. En tiedä missä tavarat ovat. Tai jos tiedän on niiden paikka muuttunut ja sekin on minun vika. Täytän astianpesukoneen väärin. Kastikkeeni ei ole tarpeeksi sakeaa, perunat ovat liian halkeilleita. Ihan oikeasti minä yritän, mutta en jaksa aina ymmärtää miksei sillä tunnu olevan merkitystä. Jotenkin tuntuu että hän kiihdyttää sättimistään jos yritän sanoa, että minulla on paha olla tai että voitaisiinko odottaa että lapset ovat nukkumassa.
Eroa en uskalla ajatella, lapset ovat oikeasti ainoa asia joiden takia haluan edes aamulla sängystä nousta ja vaimo on tehnyt selväksi, etten lapsia tule eron jälkeen näkemään jos semmoista edes uskallan ajatella. Hänellä on kuulemma keinot, en tiedä mikä tässä on totuus, mutta en uskalla edes alkaa selvittämään.
Aika raskasta on, mutta kaipa tämä tästä.
Hei! Luin kirjoituksesi ja todella toivon, että jaksatte selvittää asianne parhain päin.kun luin kirjoitustasi, ajattelin ekana, että kuulostaapa vaimosi melkein kuin hirviöltä.Itse en ole kuitenkaan ihan tuollainen ja yritän kehua ja kiittää miestäni aina kun hän jaksaa osallistua perheen yhteisiin juttuihin, hoitaa esim. lapsia tai laittaa pyykkiä kuivuun, käy kaupassa.koskaan en kiristä tai uhkaile lasten kustannuksella.tottakai sitten kun olen itse aivan puhki ja tarvitsee toiselta apua ja ymmärrystä ja sitä en saa ,niin tulee arvosteltua puolisoa. Joskus tuntuisi hyvältä, että mies kysyisi joskus, että kuinka minä jaksan.koskaan sitä ei minulta kysytä. Kuinka teillä, muistatko kaikesta väsymyksestä huolimatta olla kuitenkin kiinnostunut vaimosi jaksamisesta? Itse olen vielä lasten kanssa kotona ja tottakai suuri osa kodin tehtävistä on minun hoidettava,mutta entä sitten kun palaan takasin työelämään. Luulen, että oma väsymykseni ei ole sallittua ja edelleen kaikki hommat kotona on minun hoidettava.ehkä tämä on vain joku kriisi, kun lapset on pieniä ja työelämä on aika vaativa tänä päivänä. ehkä se siitä,kun lapset kasvaa isommaksi.jaksan ainakin toivoa ja yrittää parhaani, että elämästä tulee vielä onnellista ja mukavaa. oon kuitenkin sitä mieltä, että mun miehen olisi hyvä käydä lääkärissä kartoittamassa tilannettä, että tartteeko lääkitystä (esim masennukseen) vai onko kaikki vain univelkaa.mutta pakottaa en häntä voi vastaanotolle. kuitenkin menin naimisiin miehen kanssa, joka jaksaa laittaa edes joskus perheensä etusijalle. olo on kuin yh- äidillä. toivon teille kaikkea hyvää ja varmasti vielä se aurinko alkaa paistaan.hyvää syksyä!koitetaan jaksaa...