olemme seurustelleet melkein 2 vuotta ja meillä on hauskaa yhdessä. touhuamme kaikenlaista ja aika kuluu yhdessä kuin siivillä. olemme keskustelleet kihloihin menosta monesti. kuvio menee joka kerta niin, että minä olen pyytänyt häneltä että menisimme kihloihin, mutta hän vain sanoo, että odotetaan katsotaan, kyllä me vielä mennään, mutta mietitään asia rauhassa. kuten myös keskustelun asiasta aloitan minä, hän ei asiasta ensin puhu. rakastamme toisiamme kovastio, hänkin vakuuttaa minulle jopa päivittäin, miten paljon hän minua rakastaa ja palvoo. meillä oli kiva yhteinen kesä ja kun nyt mainitsin taas pitkästä aikaa kesän jälkeen hänelle, että jos mentäs kihloihin, vakiinnutaan, niin hän taas sanoi, ettei ole vielä valmis. hän haluaa olla asiasta täysin varma. asumme erikseen, mutta olemme puhuneet, tai minä olen puhunut, yhteenmuuttamisestakin, miten kivaa se olisi. hän sanoi joskus, että jos kihloihin mennään, se on avioliittolupaus ja kihloihin menon jälkeen tulisi heti muuttaa yhteen asumaan. jotenkin tuntuu, että hän pelkää, että mun kanssa olisi mentävä vielä naimisiinkin!! minun mielestäni asiat menee omalla painollaan, ei tuollaista pysty etukäteen tietämään. mennään naimisiin, jos sille yhdessä tuntuu.. mutta mulla alkaa olla parisuhde-kärsivällisyys lopussa, tuntuu jahkaamiselle ja sille ettei hän tiedäkkään mitä haluaa. olen hälle vain varmaan vaan pelkkää kokeilua.
help.
help.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kannata kihlautua ennen yhteenmuuttamista.. on hyvä, ettei miehesi ole pitänyt kiirettä asian kanssa. On fiksua katsoa miten yhteiselo sujuu. Mieluummin niin päin, että ensin muutto yhteen ja sitten kihloihin. Se yhteiselo kun saattaa saada uusia piirteitä saman katon alla. Toisilla saa, toisilla ei, joten kannattaa varmistaa kumpaan itse kuuluu.
koska mulla alaikäinen lapsi, jolla koulu tällä mun asuinpaikkakunnalla kesken ja hän ei halua muuttaa pois kotoa, koska koulu ja kaverit täällä. tilanne on vaikea. myöskään hän ei ole valmis meidän luoksemme muuttamaan.
mielestäni tilanteemme on ihan jumissa. on kyllä hyvä, että harkitsee ja miettii asiaa tarkkaan. minä myös mietin asioita hyvinkin tarkaan. tätäkin. mutta kun olemme olleet yhdessä jo näin kauan, pitäisi mielestäni tietää jo mitä elämältä haluaa.
Olin tismalleen samanlaisessa tilanteessa kuten kuvailit joitakin vuosia sitten. Odotin kiltisti ja todella kärsivällisesti yli kolme vuotta, kunnes sain hyvän syyn ottaa hatkat. Mies haikaili perääni, oli "yhtäkkiä" aivan valmis muuttamaan yhteen jne. mutta minulle se oli liian myöhäistä. On säälittävää suostua asioihin vasta silloin kun pelkää menettävänsä lopullisesti. Ilman lähtöäni ei sitoutumisasiasta olisi kunnolla varmaan ikinä puhuttu, jollen todella olisi näyttänyt että nyt riitti odottelu.
olemme puhuneet tästäkin, että jos kun suhteemme päättyy, hän voi haluta minut takaisin, mutta se voi olla sitten liian myöhäistä. se on juuri sitä jahkailua. Mutta hyvin usein käy juuri niinkin, riippuu tietenkin sitten molempien elämäntilanteesta ja intresseistä. miksei ihmeessä voi vakiintua jos kerran kaikki on yhdessä ok. mikä ihme voi olla syynä. en ymmärrä. olen tietenkin tavallaan kärsimätön, mutta joskus tässäkin asiassa on mentävä eteenpäin.
en tiedä olinko hänelle nyt julma, kun tein selväksi, että miettisi asian selväksi ja ilmoittaisi minulle mitä haluaa. asiassa on vain 2 vaihtoehtoa.
olen näiden päivien aikana miettinyt vakavasti molempia vaihtoehtoja. haluaisin hänet ja yhteisen elämän hänen kanssaan, myös lapseni pitää hänestä. sitä haluan eniten. mutta toiseenkin päätökseen olen tavallani varautunut. mutta silti maailmani kaatuu..
Mihin sinulla on kiire? Ette ole vielä olleet kahta vuotta yhdessä, ja olette jo ehtineet (sinun aloituksesta, ilmeisesti) puhua kihloista monta kertaa. Mikäli aiotte olla yhdessä koko elämänne, miksi hoppuilla? Voihan asian tietysti miettiä toisinkin päin, eli jos kerta aiotte olla yhdessä loppuelämänne, niin miksi ei sitten mennä samalla kihloihin. Sinulla ja miehelläsi on selkeesti eri näkemykset asiasta, ja taidanpa kallistua enemmän miehesi puoleen.
Ette vielä asu yhdessä, mielestäni on tärkeää asua yhdessä ennen kihloja, avioliittoa ja perheen perustamista. Sillä mielestäni vain asumalla yhdessä voi todellakin tutustua toiseen. Vasta silloin, kun kurja arki on iskenyt, rutiinit ovat tulleet tutuksi ja toisen tavat esille voi todella tietää, sopiiko yhteen ja rakastaako toista koko sydämestä. Miksi ette voisi muuttaa yhteen ennen kihloija? Yhteenmuuttaminen on vähempi radikaali asia, ja siitä "pääsee helpommin eroon" jos on tarve sellaiseen.
Olette ilmeisesti melko nuoria, ehkä miehesi kokee ettei hän vielä ole valmis kosimaan, antamaan lupauksen avioliitosta. Ehkä hän ei vielä tiedä mitä hän haluaa elmästään. Eli aivan kuten vähän epäilitkin ja kuten hän sanoi, hän ei ole vielä varma vakiintumaan. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö hän haluaisi olla kanssasi tai etteikö hän rakastaisi sinua, hän ei vain halua hoppuilla. Ehkä hän kokee, ettei se sormus muuttaisi suhdettanne millään tavalla, paitsi että se loisi paineita häiden järjestämisestä.
Minä olen seurustellut avomieheni kanssa kohta 5v, yhdessä ollaan asuttu nelisen vuotta. Ensimmäinen kerta kun tuli kihlat puheeksi oli kun olimme seurustellut noin kolme vuotta, ja eräs tuttavapariskunta meni kihloihin. Silloin sovittiin, että mekin mennään joskus kihloihin. Tuon jälkeen en ole juuri ajatellut asiaa. En ole enää kovin nuori, jo 24-vuotias, mutta en koe olevani vielä valmis avioliittoon. Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni, mutten halua vielä järjestää häitä ja mennä naimisiin.
Ehkä miehesi ajattelee kuten minä, minulle kihlaus on kosinta, sopimus avioliitosta. Ja minä en tahdo kihlauksen jälkeen odottaa montaa vuotta häitä. Minä haluan, että kihlauksen yhteydessä sovitaan jo hääpäivä, tai ainakin kuukausi jolloin mennään naimisiin. En siis halua mennä kihloihin, sopimatta mitään tarkempaa häistä. Nykyään taas moni tuntuu menevän kihloihin heti seurustelun alkuvaiheilla, ja ovat sitten kihloissa lähes 10v ennen häitä. En käsitä sellaista, ehkä miehesi on samoilla linjoilla?
Valitettavasti sinä olet ainoa, joka osaat sanoa rakastaako miehesi sinua vai ei. Minä en voi sitä tietää. Teillä on hauskaa yhdessä, rakastatte ja välitätte, haluatte olla yhdessä loppuelämäni; kyllä miehesi taitaa olla tosissaan. Tosin ei tuollaista pysty etukäteen tietämään, elämä vie välissä ihmisiä omituisille poluille.
Minun mielestäni sinun on turha hosua kihlojen kanssa. Mikäli miehesi ei koe vielä olevansa valmis, fine. Hyväksy se, mutta älä koe sitä rakkautta vähentävänä asiana, sillä sitä se ei ole. Muuttakaa yhteen, asukaa yhdessä pari vuotta ja miettikää sitten tulevaisuutta uudestaan. Tämä on minun neuvo :)
Neljän vuoden jälkeen muutimme yhteen ja sen jälkeen menimme kolmen vuoden päästä kihloihin kun yhteistä taivalta oli kulunut 7 vuotta. Kaksi vuotta sen jälkeen saimme lapsen ja nyt kahdenkymmen vuoden jälkeen menimme naimisiin.
mutta kun emme ole enää nuoria. sinä olet todella nuori ja täysi elämä on edessä. meillä on ikää tuplasti enemmän. ja takana on hyvin paljon kokemusta ja elettyä elämää. molemmilla.
mutta tuntevia ihmisiä silti olemme.
lisäksi erilaisia tässä suhteessa.
Sain tekstistäsi kuvan, että olette nuoria ja tämä on teille ensimmäinen suhde, pahoittelen virhettä.
Ehkä syy miehen halumattomuuteen on juuri tuo eletty elämä ja elämänkokemus. Hän on varmasti nähnyt miten moni lähipiirin nopeasti solmittu liitto kariutuu, ja miten kipeitä avo- tai avioerot ovat. Ikävä tietysti sinun kannaltasi, mutta ehkä miehesi on ylivarovainen eikä halua loukkaantua tai loukata toista suhteessa?
Erittäin vaikeaa sanoa, mitä tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä. Et voi miestäsi pakottaa kihloihin tai naimisiin, joten ainoiksi vaihtoehdoksi oikeastaan jää eläminen hänen kanssaan tai hänen jättäminen. Onko kihlat sinulle todella niin tärkeä asia, ettet pysty elämään ilman sormusta sormesta? Eikö parisuhde voi olla vakiintunut ja vakava ilman korua? Miten sen yhteenmuuton kanssa, onnistuuko sekään?
Pahimmassa tilanteessa eroatte tämän takia, parhaimmassa tapauksessa eläätte onnellisina loppuelämänne, ilman sormuksia.
Harmi, etten voi antaa tämän parempia neuvoja.
että sun ei olis ees pakko mennä naimisiin mut kihloihin kyllä..?! miks? ku jos noin kihloihin haluat ni luulis tajuavan, että se ON lupaus avioliitosta. kihlat on vaan "välikäsi" naimisiin menemiselle. et sillee..
tahdon kyllä naimisiinkin, jos asiat niin menee. aikanaan. mutta nyt haluaisin niin kihloihin....
mutta ei kai toista pakottaa voi, mutta tavallaan se on kauheen loukkaavaa...
tuntuu etten mä kelpaa.
haluisin olla toisen ikioma.
mulle se sormus merkkaa sitä todella lujasti.
Jos tosiaan vain sormus merkkaa sulle, et oot toisen ikioma niin ei voi kuin ihmetellä. Mielestäni teot, sanat ja kosketukset kertoo tästä paremmin kuin koru.
Mielestäni tulkitset asioita hieman liian syvällisesti. Ei se, ettei miehesi halua just nyt kihloihin ja häitä suunnittelemaan tarkoita, ettetkö kelpaa. Ilmeisesti kelpaat, ei hän muuten olisi kanssasi.
Miten ihmeessä voit kokea tämän loukkaavana, miehesi haluaa edetä rauhassa. Etkö voi hyväksyä sitä ja nauttia elämästä hänen kanssaan, ei sormus paljon rakkauteen vaikuta, tai ei ainakaan saisi vaikuttaa.
Meillä on selvästi eri näkemykset kihlojen tarkoitus, olen miehesi kanssa samoilla linjoilla. Miehesi on näköjään huomannu, ettet ole näillä linjoilla, ehkä se on syy jarrutukseen. Ehkä hän kokee kihlat turhana kun ei ole varma, tahdotko edes hänen kanssaan naimisiin.