Melkein miniälleni

Luulin kaiken olevan hyvin ja ihmettelein kyllä mielessäni niitä kovin harvoja käyntejä aina vuoden mittaan luoksemme. Kesällä mieheni täyttäessä täydet vuodet ja päätettyämme juhlia vain läheisten kera, oli päivä kauan sitten sovittu. Kuitenkin järjestit omat synttärijuhlasi samalle päivälle vaikka omiisi oli vielä lähes kolme viikkoa aikaa. Näin ei sitten poikakaan päässyt isänsä juhliin kuin jälkikäteen.
Kului hieman aikaa ja oli poikani vuoro täyttää täydet vuodet. Poika järjesti juhliaan ja kutsui meidätkin mukaan kuten pikkuveljensä. Tämä ei kuitenkaan jostain syystä sopinut sinulle. No lähetimme pojalle ostamamme lahjan ja yllätys oli melkoinen kun poika tuli viettämään päivää kanssamme.
Tunnen poikani ja huomaan hänen olevan todella väsynyt oikkuihisi. Tunnut sen verran itsekkäältä, ettei liitto varmasti tule enää olemaan pitkä ikäinen.
Olen pahoillani poikani puolesta ja olen pahoillani myös sinun puolestasi. Olemme antaneet teidän olla täysin rauhassa elää omaa elämäänne, mutta eikö tunnu väärältä yrittää katkaista pojan juuret vanhempiinsa täysin. Siinä et onnistu koskaan, varsinkin kun pojallani on todella läheiset välit pikkuveljeensä.
Toivon sydämestäni että luet tämän ja rupeaisit hieman ajattelemaan asioita myös poikani kannalta.
132474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuulosti tutulta ja otan osaa onnettomuuteesi. Miniämme harrastaa lähes samaa ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita aviopuolisossaan. Poikamme taiteilee puun ja kuoren välissä, kun toisaalta ei halua täydellisesti hylätä vanhempiaan.
Ymmärrämme hänen tilanteensa täysin, emme moiti hänelle hänen vaimoaan, emmekä kyläile kutsumatta heidän luonaan. Tosin meitä ei kutsuta.
Kun kutsumme heitä esim. perhejuhliin ja jättävät tulematta, emme kommentoi asiaa.
Miniä on antanut meidän suoraan ymmärtää, ettei pidä meistä, koska hän kokee vanhanaikaiseksi sukulaisten kanssa seurustelun.
Hän haluaa valita kuulemma itse ystävänsä.
Ikinä, en ikinä ole pahaa sanaa, elettä tai tekoa tehnyt, mutta nuorella rouvalla on pakko-oireinen tarve irroittaa miehensä tämän suvusta totaalisesti.
Minun mielestäni, jos kerran tietää olevansa äärettömän mustankipeä luonne, naisen pitäisi ottaa selvää ajoissa, onko tulevalla aviomiehellä äiti ja muu suku hengissä.
Toivoisin, että omistavat naiset etsisivät puolisoikseen täysorpoja ulkomailta, niin ei tulisi työtä ja vaivaa miesten erottamiseksi sukulaisistaan!
Aika näyttää, kuinka kauan tällainen eristetty puoliso kestää eristyksen ja sen, että vaimo valitsee ystävät myös miehelle.

Äänestä

Teidän molempien kirjoitukset kuulostavat tutuilta. Paitsi, että minä olen tässä miniän roolissa...
Minä aloin vältellä anopilla käyntejä juuri sen vuoksi, koska anoppi on ilkeä ja laukoo suustansa ihan mitä sattuu, aluksi mieheni ja apin selän takana, nykyisin ei enään välitä kuka on kuulemassa hänen ilkeilynsä. Tästä asiasta ainakin minun anoppi voi vain syyttää itseään. Mieheni muut sukulaiset ovat kyllä tykänneet vierailla luonamme ja olemme käyneet välillä heillä ja moni heistä on sanonut, että kannattaa jättää anoppi omaan arvoonsa, kun kerta ei käytös muuttunut.
Eihän sellaisen luona yksinkertaisesti tee mieli kyläillä, joka on ilkeä ja pahoittaa aina toisen mielen. Mieheni siellä käy välillä, mutta ei hänkään enään usein, koska huomasi äitinsä käytöksen.
Käytöstavat pitää olla myös anopeilla, ei ihan miten sattuu voi kukaan käyttäytyä!

Äänestä
  • ja antaa todella huononkuvan anopistasi. Itse en ole edes ilkeilyt tai millääntapaa puuttunut nuorenparin asioihin. Mieli teki kyllä kovasti silloin kun poikani ilmoitti ettei hänen synttäreitään vietetäkkään ja kuulosti kovasti pettyneeltä. Mutta en kuitenkaan sanonut.

    Äänestä

  • Olet ilmeisesti ihan kiltti miniä ja olen pahoillasi puolestasi.
    Näyttää niin, että meissä anopeissa ja miniöissä on monenlaista persoonaa.
    Olisin mielelläni anoppisi, koska sentään olet laskenut miehesi äitiään tervehtimään. Meillä on toisin. Miniä säätelee miehen käymisen lapsuudenkodissaan. Siis säätelee on väärä sana. Ei ole enää säädeltävää.
    Ymmärrän sen, jos anoppi ilkeilee, niin silloin ei ole syytä mennä anoppilaan.
    Hullua olisi käydä itseään piinamassa ja kuuntelemassa ilkeilyä.
    Sitä en ymmärrä, kun emme ole moittineet pojallemme miniää. Meillä ei ollut ennakkoasennetta.
    Tällä miniällämme on ollut periaate jo valmiina, että anoppi on pe....stä. Noin rumasti sanottuna.
    Olen samaa mieltä, että anopilla pitää olla käytöstavat. Ei miniä ole mikään likasanko.

    Äänestä

  • jo anoppi kirjoitti:

    Olet ilmeisesti ihan kiltti miniä ja olen pahoillasi puolestasi.

    Olet kyllä oikeassa siinä, että vika ei ole aina anopin vaan voivat miniätkin olla hankalia. Itsekin huomaan aina välillä suhtautuvani varauksella anoppiini.. lähinnä minulla on pelko siitä, että anoppi alkaa puuttua meidän elämäämme liikaa ja sen takia haluan olla hieman etäisempi. Mieheni toki saa vierailla vanhempiensa luona niin usein kun haluaa. Itse en aina lähde mukaan, mutta riittävän usein kuitenkin, että välit pysyvät hyvinä.

    Äänestä

  • jo anoppi kirjoitti:

    Olet ilmeisesti ihan kiltti miniä ja olen pahoillasi puolestasi.
    Näyttää niin, että meissä anopeissa ja miniöissä on monenlaista persoonaa.
    Olisin mielelläni anoppisi, koska sentään olet laskenut miehesi äitiään tervehtimään. Meillä on toisin. Miniä säätelee miehen käymisen lapsuudenkodissaan. Siis säätelee on väärä sana. Ei ole enää säädeltävää.
    Ymmärrän sen, jos anoppi ilkeilee, niin silloin ei ole syytä mennä anoppilaan.
    Hullua olisi käydä itseään piinamassa ja kuuntelemassa ilkeilyä.
    Sitä en ymmärrä, kun emme ole moittineet pojallemme miniää. Meillä ei ollut ennakkoasennetta.
    Tällä miniällämme on ollut periaate jo valmiina, että anoppi on pe....stä. Noin rumasti sanottuna.
    Olen samaa mieltä, että anopilla pitää olla käytöstavat. Ei miniä ole mikään likasanko.

    "Miniä säätelee miehen käymisen lapsuudenkodissaan."

    Voi vee. Eikö se mies sentään ihan ite päätä milloin käy vanhempiaan katsomassa. Oletteko olleet hälle ilkeitä kun hän ei halua käydä teitä katsomassa?

    Äänestä

  • kummis kirjoitti:

    omassa kodissaan ja tekee vielä vuorotyötäkin. Aikakaan ei niin hirmuisesti ole ja ei viitsi kuunnella vapaalla ollessaan riitoja. Siinä se syy on. Työssä ollesaan soittaa meille ei koskaan juuri kotoaan.

    Äänestä

  • kummis kirjoitti:

    "Miniä säätelee miehen käymisen lapsuudenkodissaan."

    Voi vee. Eikö se mies sentään ihan ite päätä milloin käy vanhempiaan katsomassa. Oletteko olleet hälle ilkeitä kun hän ei halua käydä teitä katsomassa?

    Meijän poika se antoi tahtonsa vaimon taskuun!
    Olen omin silmin ja korvin ollut todistamassa nuoren vaimon raivokohtausta, kun eräs asia mennyt prikulleen, niin kuin olisi pitänyt.
    Poikani pelkää raivareita.
    Miniä on voimakas, äkkipikainen ja tempperamenttinen, niin luonnehti häntä hänen siskonsa meille. Ollut sellainen pienestä pitäen.
    Eli ei mies päätä, milloin käy vanhempiaan katsomassa.
    Se suututtaa, mutta kuten kirjoitin: en ole pahaa sanaa suustani laskenut.
    Jokaisen lauseen olen asettanut kuin kävelisin miinakentällä. Nimenomaan olen loukkaamista varonut.
    Oma anoppini oli ilkeä, ja aikoinaan päätin, etten itse sellaiseksi alkaisi. Päätös on pitänyt.
    Olisi hauska tietää, miten jatkaa eteenpäin, että pysyisi päätöksessään. Uskokaa tai älkää, joskus tekee tiukkaa!

    anoppi kuvittelee, että omassa pojassa ei ole mitään vikaa. Mistä tiedät millainen poikasi on parisuhteessa? Minun mieheni on ulkopuolisten silmissä aivan uskomattoman mahtava ihminen. Minulle hän on kuitenkin näyttänyt myös toisen puolen itsestään, tämä kultapoju ei olekaan mikään itse täydellisyys. Jos olen hänelle joskus suuttunut muiden nähden ovat muut sitä ihmetelleet. No tietenkin, koska eivät tiedä mitä kaikkea suhteessamme tapahtuu.
    Et sinä anoppi voi tietää eikä sinun kuulukkaan tietää kaikkea mitä poikasi parisuhteessa tapahtuu. Mistä tiedät kuinka pahoin poikasi on miniää loukannut? Luuletko, että kaikki tapahtumat tulevat tietoosi? Muistakaapa anopit, että poikanne ovat miehiä siinä missä muutkin miehet ovat...
    Etkö itse ole koskaan suuttunut omalle miehellesi? Jos et ole, niin nostan hattua, olet varmaan ainut ja ensimmäinen nainen tässä maailmassa, joka ei ole koskaan miehelleen suuttunut mistään...

    Puhut lööperiä. Jos poikasi on aikuinen, niin totta kai hän itse päättää käynneistään ymym. Taitaa esittää sinulle jotain ihmeen marttyyriä tai pyhimystä, omassa kodissaan voi olla piru ja tyranni.

    Älä tee päätelmiäsi noin heppoisin eväin.

    Äänestä

  • hohhhhhoi kirjoitti:

    En kuvittele kultapoikaani viattomaksi.
    Hänen ensimmäinen ja suurin vikansa on alistuneisuus ja marttyyrina olo.
    Vai onko maailman ensimmäinen ihme, että MIES on alistuva.
    Jos nainen kertoisi, että hänen miehensä vahtii häntä, eikä "päästä" sukulaisiin, keräisi ko. nainen kaikkien sympatiat.
    Itse en pidä marttyyriudesta, enkä tosin alistamisestakaan.
    Kannatan tasa-arvoista ihmissuhdetta.
    Olen suuttunut avioliittoni aikana miehelleni tuhansia ja tuhansia kertoja (pitkä liitto). Joten toivoisin, että poikanikin oppisi tuulettamaan ja riitelemään.
    Nyt ärsyttää, että hän on lammas, ja tottahan se ärsyttää miniääkin. Luulen, että hän toivoo jonkinlaista vastusta miehestään. Älä ymmärrä minua väärin, EN ole miniääni vastaan. Haluaisin oppia tuntemaan hänet paremmin! En vain saa mahdollisuutta. Ei kuulu minulle kaikki mitä poikani avioliitossa tapahtuu. Ja loppujen lopuksi: kuuluuko edes mikään?

    Äänestä

  • kummis kirjoitti:

    Puhut lööperiä. Jos poikasi on aikuinen, niin totta kai hän itse päättää käynneistään ymym. Taitaa esittää sinulle jotain ihmeen marttyyriä tai pyhimystä, omassa kodissaan voi olla piru ja tyranni.

    Älä tee päätelmiäsi noin heppoisin eväin.

    Tietenkin hän päättää. Hän päättää olla päättämättä... sekin on päätös.
    Olen samaa mieltä, äitien ei pitäisi tehdä analyysejä heppoisin eväin. Joskin lapsensa luonteen ja tavat tuntee, mutta voihan olla että avioliitto pusertaa sieltä esiin kunnon ilkiön.

    Äänestä

meillä mieheni ei halua käydä vanhempiensa luona. Haluaa, mutta harvoin. Minä olen häntä patistanut tapaamaan vanhempiaan useammin. Syy tähän voi olla siinä, että hän on taloudellisesti vieläkin riippuvainen vanhemmistaan (niin kuin moni muukin suomalainen nuori mies). Olen toisaalta vihainen Anopilleni, miksi pitää lelliä poika piloille. Miksei voi kasvattaa pojista yhtä itsenäisiä kuin tytöistäkin?
Luulen että äitiään välttelemällä hän yrittää itsenäistyä enkä ihmettele koska äitinsä on melkoinen "kuningatar" joka mielellään järjestää kaikki asiat. Minulla ei anoppia vastaan ole yhtään mitään ja toivon, että ajan myötä vietämme enemmänkin aikaa heidän luonaan. Ehkäpä tämä irtautumisaika tarvitaan (mieheni on kuitenkin jo kohta kolmekymppinen), jotta hän pääsee lopullisesti itsenäistymään äidistään. Siksi olenkin jättänyt asian täysin heidän välisekseen, mies saa itse päättää milloin kyläilee anoppilassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

melkein anoppi kirjoitti:

Luulin kaiken olevan hyvin ja ihmettelein kyllä mielessäni niitä kovin harvoja käyntejä aina vuoden mittaan luoksemme. Kesällä mieheni täyttäessä täydet vuodet ja päätettyämme juhlia vain läheisten kera, oli päivä kauan sitten sovittu. Kuitenkin järjestit omat synttärijuhlasi samalle päivälle vaikka omiisi oli vielä lähes kolme viikkoa aikaa. Näin ei sitten poikakaan päässyt isänsä juhliin kuin jälkikäteen.
Kului hieman aikaa ja oli poikani vuoro täyttää täydet vuodet. Poika järjesti juhliaan ja kutsui meidätkin mukaan kuten pikkuveljensä. Tämä ei kuitenkaan jostain syystä sopinut sinulle. No lähetimme pojalle ostamamme lahjan ja yllätys oli melkoinen kun poika tuli viettämään päivää kanssamme.
Tunnen poikani ja huomaan hänen olevan todella väsynyt oikkuihisi. Tunnut sen verran itsekkäältä, ettei liitto varmasti tule enää olemaan pitkä ikäinen.
Olen pahoillani poikani puolesta ja olen pahoillani myös sinun puolestasi. Olemme antaneet teidän olla täysin rauhassa elää omaa elämäänne, mutta eikö tunnu väärältä yrittää katkaista pojan juuret vanhempiinsa täysin. Siinä et onnistu koskaan, varsinkin kun pojallani on todella läheiset välit pikkuveljeensä.
Toivon sydämestäni että luet tämän ja rupeaisit hieman ajattelemaan asioita myös poikani kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu