eilen tapasin

miehen. Eka kertaa treffasimme keväällä ja nyt sattumalta kävelimme vastakkain markkinoilla. Molemmat edelleen yksin ja edelleen täällä treffeillä. Hän kertoi tavanneensa ainakin 15 eri naista ja kukaan, minä myös mukaan lukien, ei ole sydäntä päässyt särkemään. Yhdessä totesimme että kun on täällä treffeillä ja saa laittaa kaikenmaailman toivomukset ja kriteerit niin oikeesti alkaa uskomaan, että sellaisia ihmisiä olisi olemassakin. Minulla on sama fiilis, kriteerini ovat vain nousseet ja kohta vaikka tapaisin minkälaisen täydellisyyden sekään ei enää minulle riittäisi. Miehet ovat tässä suhteessa oikeassa että me naiset olemme liian suurilla toivomuksilla liikenteessä mutta näimpä on käynyt myös miehille. Kumpikaan meistä ei missään tapauksessa halunnut toisiaan mutta sitten kun tarkemmin mietimme niin miksi hitossa ei. Mutta kun olen päättänyt että minun mieheni on pitkä ja urheilullinen ja kaikkea paskaa mitä ei ole olemassakaan. Varokaa hyvät tyttöset ettei käy kuten meille, ihminen kävelee elämään ja jokin älytön utopistinen mielikuva ei törmää, ja sitten ei muka kelvata. Tämä tyhjyys alkaa jo pelottaa.
31345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostat samalta kuin tupakoivat ihmiset. Oma heikkous todetaan ja sen parantamiseksi ei tehdä pienintäkään elettä.

Äänestä
  • ..mutta miksi se tupakointi olis heikkous..??
    ei se miulle ainakaan ole..ei vaan ole syytä lopettaa...esim jos se tulevaa unelmieni rinssiä häiritsisi niin ei tarttis kahta kertaa miettiä kumpi jäisi..tupakin avulla jättäisin sen rinssini..eikun..;-))

    Äänestä

  • vaahtis kirjoitti:

    ..mutta miksi se tupakointi olis heikkous..??
    ei se miulle ainakaan ole..ei vaan ole syytä lopettaa...esim jos se tulevaa unelmieni rinssiä häiritsisi niin ei tarttis kahta kertaa miettiä kumpi jäisi..tupakin avulla jättäisin sen rinssini..eikun..;-))

    Ruma iho, keltaiset hampaat, keltaiset sormet, syöpäriski, sydäntaudit, keuhkotaudit, verisuonitaudit, verenpainetauti, rahareikä, aivohalvaus.

    Me puhtoiset prinssit ja tulevaisuuden kuninkaat kierrämme tuollaiset kaukaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeellisen kirjoitti:

miehen. Eka kertaa treffasimme keväällä ja nyt sattumalta kävelimme vastakkain markkinoilla. Molemmat edelleen yksin ja edelleen täällä treffeillä. Hän kertoi tavanneensa ainakin 15 eri naista ja kukaan, minä myös mukaan lukien, ei ole sydäntä päässyt särkemään. Yhdessä totesimme että kun on täällä treffeillä ja saa laittaa kaikenmaailman toivomukset ja kriteerit niin oikeesti alkaa uskomaan, että sellaisia ihmisiä olisi olemassakin. Minulla on sama fiilis, kriteerini ovat vain nousseet ja kohta vaikka tapaisin minkälaisen täydellisyyden sekään ei enää minulle riittäisi. Miehet ovat tässä suhteessa oikeassa että me naiset olemme liian suurilla toivomuksilla liikenteessä mutta näimpä on käynyt myös miehille. Kumpikaan meistä ei missään tapauksessa halunnut toisiaan mutta sitten kun tarkemmin mietimme niin miksi hitossa ei. Mutta kun olen päättänyt että minun mieheni on pitkä ja urheilullinen ja kaikkea paskaa mitä ei ole olemassakaan. Varokaa hyvät tyttöset ettei käy kuten meille, ihminen kävelee elämään ja jokin älytön utopistinen mielikuva ei törmää, ja sitten ei muka kelvata. Tämä tyhjyys alkaa jo pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu