Eli minulla on kohta armeijan harmaat edessä ja nyt mietittyttää tämä suhde. Periaatteessa en haluaisi "riistää" tyttöystävältänä tätä vuotta, jona voitaisiin tavata ainoastaan satunnaisesti. Periaatteessahan voitaisiin pitää välivuosi suhteessa, mutta en tiedä tuntuisko sekään kovin mukavalta, että sillä aikaa kun ite on rämpiny metsissä tms. niin tyttöystävällä on ollu hoitoja.... En ole asiasta vielä tyttöystävän kanssa edes jutellu.
Tilannetta mutkistaa vielä se, että joudun luultavasti muuttamaan toiseen kaupunkiin opiskelujen takia armeijan jälkeen. Ja jos todella joudun muuttamaan, niin suhde luultavasti loppuu siihen, mutta jos en joudu, niin jatkohan onnistuis hyvin...
Onko muut olleet vastaavassa tilanteessa ja miten on käynyt?
Tilannetta mutkistaa vielä se, että joudun luultavasti muuttamaan toiseen kaupunkiin opiskelujen takia armeijan jälkeen. Ja jos todella joudun muuttamaan, niin suhde luultavasti loppuu siihen, mutta jos en joudu, niin jatkohan onnistuis hyvin...
Onko muut olleet vastaavassa tilanteessa ja miten on käynyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olen kokenut ja näin jälkeenpäin olen onnellinen, että se aika on ohi... No olipa todella positiivinen aloitus;) Ihan hyvin se vuosi kuitenkin meni eli suhteessamme ei ollut mitään taukoa enkä todellakaan kokenut vuotta miksikään riistoksi. Edelleenkin olemme yhdessä (puolitoista vuotta siitä, kun poikaystäväni pääsi intistä) ja suhde kukoistaa. Missään välissä en edes ajatellut suhteen katkaisemista tai haikaillut muiden miespuolisten perään, vaikka vuosi ei mitenkään helppo ollutkaan. En missään nimessä olisi halunnut suhteeseen taukoa tai lopettaa sitä. Koville se vuosi toki otti ja rankkaa oli katsella kaupungilla käsi kädessä käveleviä pareja, kun aina tuli mieleen se oma kulta, joka oli siellä jossain metsässä rämpimässä:( Eikä se yhdessäolokaan aina niin ruusuista ollut, sillä perjantai-iltaisin poikaystävä oli usein kuolemanväsynyt jo kymmenen aikaan ja kyllähän siinä pinna aina välillä kiristyi puolin jos toisinkin. Eli helppo vuosi se ei varmaankaan ole kummallekkaan ja moni seurustelusuhde siihen valitettavasti kaatu. Kyllä siitä kuitenkin selviää, jos molemmilla vain "motiivit" riittävät. Teidän kannattaa siis varmasti tyttöystäväsi kanssa jutella, mitä olisi paras tehdä. Henk. koht. en mihinkään välivuosiin usko, sillä jos sitä yleensä yhdessä haluaa jatkaa, niin kyllä sen yhden vuoden siinä välissäkin kestää. Meidän suhteemme on kyllä kestänyt myös vuoden totaalisen erossaolon, kun itse olin vaihto-oppilaana tuolla Atlantin toisella puolen ja poikaystävä täällä Suomessa. Sieltäpä sitten kun palasin, niin puolen vuoden jälkeen olikin poikaystävän vuoro lähteä vuodeksi inttiin. Hiukkasen harmitti... Kaikenlaista siis voi suhde kestää enkä siis pitäisi edes toisella paikkakunnalla opiskelua minään esteenä seurustelulle. Yksi kaverini on jo kohta neljä vuotta seurustellut niin että toinen opiskelee Helsingissä ja toinen Lappeenrannassa. Kovaa reissaamista se toki on, mutta eipä kumpikaan kyllä pahemmin ole valittunutkaan. Se on vain kiinni siitä, kuinka tärkeä se toinen loppujen lopuksi onkaan. Jos on kyseessä seurustelu vain jonkun "ihan kivan tyypin" kanssa, niin sitten ei varmasti kannata edes yrittää, vaan suosiolla jättää seurustelut siihen.
Aika kauheehan tuo tilanne on kun se omalle kohdalle sattuu. Joskus aikoinani jatkoin seurustelua läpi intin ja olihan se omasta mielestä kiva mennä perjantaina lomille ja suoraan tyttöystävän syliin, mutta toista kohtaanhan siinä ei mitään järkeä ollut. Ja vielä näin jälkeenpäin ajateltuna suhde kuitenkin kaatui armeijan jälkeen juuri opiskelujen takia eri paikkakunnalla niin on tullut mietittyä silloista päätöstä lähteä soitellen sotaan. Kuitenkin Suomessakin eletään rauhan aikaa niin en näkisi mitään syytä, että nuorien tyttöjen tulisi elämänsä parhaassa vaiheessa harjoitella sotaleskeyttä ja itkeskellä jatkuvasti harmaissa pokkuroivan kultansa perään. Tottakai yrittänyttä ei laiteta ja kyllähän tälläisen se-oikea-buumin siivittämänä voi eteenpäin yrittää esteistä välittämättä mutta vaihtoehtoja kannattaa aina harkita ja niistä puhua. Ja muistathan vielä tyttöystävällesi muistuttaa ettet ole jatkossa lomilta kotiin tullessasi se sama mukava rento veijari vaan ehkä hyvinkin väsynyt, joskus myös ahdistunut kaveri, joka ei järkevästi osaa keskustella mistään vaan yksityiskohtaisesti purkaa inttiasioitaan vielä palveluksen loputtuakin.
Mentiin avomieheni kanssa kihloihin viime elokuussa. Mies lähti inttiin tammikuun alussa, samoihin aikoihin kun raskaustesti näytti plussaa. Siinä sitä olikin sitten itkemistä kun mies oli poissa kokonaan ekan kuukauden ja pääs soittamaan silloin tällöin ja lisäks oli hormonit sekasin jo raskaudenkin takia. Miehen inttiä on nyt jäljellä 3 vkoa, raskautta jäljellä 10 vkoa. Mulla on tunteet kohta pakkasen puolella; mies on totaalisesti muuttunut vaikka itse toista väittääkin. Ainoa aihe mistä osaa puhua on intti, siitäkin tulee juttua silloin kun hän itse haluaa, auta armias jos ite erehtyy jotain kysymään, varmasti saa huudot niskaan. Miehestä on tullut välinpitämätön, puhumaton yms. Must tuntuu ettei miestä enää kiinnosta meidän suhde eikä paskan vertaa tuleva vauva vaikka hän juuri vauvaa halusikin. Tiedä sitten paraneeko suhde kun armeija loppuu, nyt on ainakin todella rankkaa. Itse oon päättänyt vielä yrittää suhteen jatkamista, lähinnä vauvan takia..
Inttiaika on todellakin varmaan kaikkien eniten parisuhdetta koetteleva asia. Moni suhde kaatuukin juuri tuona aikana mutta myös moni suhde kestää armeijan ja jatkuu entistä vahvempana tuon inhottavan ajan jälkeen. Ite oon jo oppinut vihaamaan kaikkia joilla on armeijan vaatteet päällä, tuntuu siltä että armeija on riistänyt just mun elämästä jotain todella tärkeetä. Mulle on tullu muut miehet itteään tarjoamaan kun tietävät ettei mies ole maisemissa. Mua ei muut kiinnosta edes nyt vaikka suhde on todella kriittisessä tilassa...
Jokainen tietää itse parhaiten tunteensa toista kohtaan ja yhdessä kannattaa miettiä onko järkeä seurustella inttiaikana. on väärin toista kohtaa lopettaa suhde vain sen takia että kuvittelee et toisen elämään tulee joku stoppivaihe intin takia. Jos intin aikana kotiin jäänyt leski rakastuu toiseen ja seurustelusuhde loppuu niin se olisi silloin voinut tapahtua ilman inttiäkin...
Nyt taitaa riittää mun sepustaminen, mikäs minä oon neuvomaan kun ei omakaan juttu tahdo enää toimia... :(
Mun avomies lähti inttiin viime heinäkuussa. Pari ensimmäistä kuukautta oli tosi vaikeita kummallekin - sillä tietysti alokasaika oli rankka ja mä itkeskelin jatkuvasti ikävää.
Muutin samoihin aikoihin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, ja tuntui pahalta olla kotona ihan yksin.
Syksyllä mentiin kihloihin ja mä olin jonkin aikaa aivan varma, että suhde kestää intin, mutta...
Loppujen lopuksi elimme hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Mies oli intissä, eikä hänellä ollut lainkaan ns. normaalia elämää. Mä taas tutustuin uusiin ihmisiin uudella paikkakunnalla, ja viihdyin tosi hyvin. Tuntui, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Erosimme maaliskuussa kavereina ja yhteisestä sopimuksesta.
Uskon kuitenkin, että intti ainoastaan nopeutti prosessia. Varmasti olisimme eronneet myöhemmin, mutta pitemmän kaavan mukaan. Nyt kaikki sujui jotenkin luontevasti ja luonnollisesti, kun ei muutenkaan ollut mahdollisuutta olla yhdessä. Kasvoimme vain erillemme. Kaikki kuitenkin johtuu meidän tunteistamme, ei armeijasta. Jos välillämme olisi ollut "tosi rakkautta", olisimme kestäneet.
Kuten sanotaan:
Välimatka kasvattaa suuri tunteita ja vähentää keskinkertaisia.
Niin kuin tuuli sytyttää tulen, ja sammuttaa kynttilän.
eli kokemusta löytyy myös täältä. vuoden vanha suhde, mies inttiin 2 vuotta sitten heinäkuussa ja edelleen onnellisesti yhdessä.
eli on hyvinkin mahdollista selvitä tästä ajasta mutta sen eteen on tehtävä kamalasti töitä. siis suhdetta on huollettava ja etenkin naisen siviilissä ymmärrettävä ja oltava pitkäpinnainen. itkeskely on aika turhaa. itse ainakin paremminkin nautin "vapaudestani", mahdollisuudesta tutustua uusiin ihmisiin... tosin suhteemme oli ennen inttiä varsin "liimamainen".
mustasukkaisuudesta ainakin miehen puolelta saattaa tulla ongelma mutta sekin täytyy selvittää vain puhumalla. muutenkin puhuminen ja avoimuus on ensiarvoisen tärkeää! ja nimenomaan kasvotuksin eikä puhelimessa. vaikka koko loma sitten tuhrautuisi riitelyyn.
tässä siis pari käytännön neuvoa jotka ainakin omalla kohdallani toimivat. onnea=)
mulla on kokmusta 1v intti seurustelu systeemistä,näin niinku naisnäkökulmasta. hoah. rankkaa on ajoittain ollu. poikaystävä on jakanu viikonloppulomiansa mun, ystävien, perheen(joka on sille tosi tärkee) ym itsensä kesken. varsinki metsäleirien jälkeen on ollu tosi väsyny. usein ollu 2 viikon näkemistukoja kiinnioloviikonloppujen vuoksi. onko tää muka seurustelua jos nähän 2krt kuussa. välillä meni hyvin, välillä ketutti suunnattomasti.niin mua kuin myös sitä. nyt ollaan tauolla, johtuen juuri siitä että eipä paljon oo ehtiny näkeen. huomen se pääsee pois intistä, saa nähä mitä sitte tapahtuu, loppuuko "tauko" heinäkuun lopussa niinku ajateltiin... sekavaa. mikä on teidän suhteen tilanne? kyllä intti pistää koville mutta monet parisuhteet sen myös kestävät. vaatii molemminpuolista joustamista ja sun pitää, vaikka olisit kuinka väsyny tahansa, jaksaa nähdä sitä tyttöäs, se on se kaikkein tärkein asia! :) tsemppiä!