Olen plus 20 mies ja enkä ole ollut mikään suosittu poika tyttöjen keskuudessa seurustelumielessä.
Eräs tyttö totesi että "olet hyvä ihmisenä mutta harva nainen sinuun rakastuu". Tästä lauseesta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, ja loukkaannuin lausunnosta koska se osui herkkään kohtaan.
Olen kaiketi jo toivoton tapaus kun mittarissa on 22 ja eikä varsinaiset seurustelut 0.
Olen kysynyt monta kertaa mikä minusta tekee sellaisen joka ei vetoa naisiin mutta en ole saanut vastausta.
Eräs tyttö totesi että "olet hyvä ihmisenä mutta harva nainen sinuun rakastuu". Tästä lauseesta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, ja loukkaannuin lausunnosta koska se osui herkkään kohtaan.
Olen kaiketi jo toivoton tapaus kun mittarissa on 22 ja eikä varsinaiset seurustelut 0.
Olen kysynyt monta kertaa mikä minusta tekee sellaisen joka ei vetoa naisiin mutta en ole saanut vastausta.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos 22-vuotias on sinkuksi yli-ikäinen, niin...tässähän tulee kiire itse kullekin. (Allekirjoittanut kun täyttää 'vasta' 21 tässä kohta)
Mitäköhän tuo tyttö on lausahduksellaan mahtanut tarkoittaa? Ei ole olemassa yhtä tiettyä ihmistyyppiä, johon rakastutaan, eikä varmaan sitäkään tyyppiä, johon kukaan ei rakastuisi. Tietenkin, jos on aina kamalan kylmäkiskoinen koko maailmaa kohtaan, se voi vaikeuttaa asioita...
Mutta ihan kokemuksesta voin todeta, että minulla ja kolmella parhaalla naispuolisella ystävällä on niin totaalisen erilainen miesmaku, että luulisi jokaiselle löytyvän joku jostakin joskus. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Sellaista.
~ September Blue
Selkeästi ylijäämää :(
Naiset nyt vaan on vittu sellasii, ettei niistä ota erkkikään selvää...
Itse olen ylijäämää, 28 vuotias vitun hyvännäkönen, fiksu ja rikas ja muuta paskaa... mutta, mutta... en ota paskaa vastaaan naisilta.
Niinpä mun paras ystävä on mun oikea käsi, ja joskus vasen käsi toimittaa salarakkaan virkaa.
Sellasta se on, totuttele ajatukseen etä olet yksin hamaan loppuun asti. Ei ne naiset loppujen lopuksi niin ihmeellisiä ole. Kun oot nähnyt yhden alasti, niin siinäpä se aika pitkälti on. Vitussa saattaa olla jotain vivahde-eroja, mutta pohjimmiltaan kaikki samaa paskaa.
Älä kuitenkaan hyvä mies ala saatana tanssimaan naisten pillun mukaan, siitä ei hyvä seuraa.
Jos eivät tajua sinun ainutkertaisuuttasi, niin ei sinä sitten auta mikään. Sellasta se on...???
Erkki-Irmelillä on sana hallussa :)
Alkuperäiselle, mikä ihmeen YLI-IKÄINEN sinä olet? Nikkin perusteella arvelin että olet nelikymppinen yksinäinen mies.. ei sentään, että oikein 22v on yli-ikäinen..
Vuosi vuoden jälkeen mietti että sitä luuli 18-vuotiaana olevansa epänormaali kun ei ollut vielä seurustellut.. siitä se toleranssi nousee, katsot vielä taaksepäin ja muistelet että tulipa kaikenlaista mietittyä.
Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja kiinnostava yksilö, mutta eipä vastakkainen sukupuoli sitä huomaa kun meitä täällä maapallolla tallaa useampi.. TÄYTYY TEHDÄ ITSENSÄ HUOMATUKSI eikä onnettomana odottaa että joku huomaisi..
Vielä "pateettisempi" tapaus:
Olen 25 vuotias, ja ns. on seurusteluhistoria 0
oma seurustelemattomuuteni johtunee ihan omasta valinnastani, en ole fyysisesti mikään mallipoju vaan suht. tavallisen näköinen kaiffari. Mikä minusta on tehnyt epäviehättävän on ulkoisesti sulkeutunut luonne, josta kyllä olen myöhemmin eroon päässyt.
Joskus aikoinaan pidin itseäni pahana ihmisenä, että en koskaan kenellekkään kelpaa... muutama vuosi sitten tajusin että ei ihmiset minua koulussa ja työpaikalla ainakaan ilkeyttään minua tervehdi, ja tuskimpa jos olisin jotenkin dramaattisella tavalla "epäviehättävä" niin tuskimpa minulla juttukavereitakaan olisi?
Ei naiset loppujen lopuksi ole miehistä kovinkaan paljon poikkeavia, ihan samanlaiset kuvitelmat ja pelot heillä on vastakkaisesta sukupuolesta kuin meillä miehilläkin.
Jos sinulla kavereita, ja tulet ihmisten kanssa toimeen, jne. niin en kyllä usko että ylität "maailman yksinäisimmän miehen" kriteerit.
Se vaatii melkoista rohkeutta kysyä naisilta suoraan heidän ajatuksiaan, elikkä ei se ainakaan ole tunteiden piilottaminen mikä sinusta tekisi epäviehättävän.
Et ehkä vetoa näihin harmaata massaa edustaviin sinkkueläimiä katsoviin ikiprinsessoihin, vaan ehkä sinun kannattaisi etsiä muualta?
Toisaalta, tuon tytön toteamus saattaa kertoa enemmän hänestä itsestään? joku parisuhde terapeutti sanoi kerran että yhtä ihmistä kohden on olemassa 10 täydellistä luonnetyyppiä elämänkumppaniksi, ja naisiahan on miljoonia tässä maailmassa niin johan se on perkele kumma juttu jos YKSIKÄÄN heistä ei pidä sinusta!
Muahhah, mää oon 26,5v ja itse täysi nolla. Ei rikkauksii tai rakkauksii näköpiirissä. Silti jaksan uskoa kahteen unelmaani: Yhtenäisyysteoriaan (että ainakin näkisin sen elinaikanani) ja Rakkauteen...
Keskustelun aloittajalle: Etsi välillä muuta mieleistä ajateltavaa. Sitä vaipuu ajoittain surkuttelemaan onnetonta tuuriaan tässä asiassa, mut sen kestää kyllä, usko pois. Turha miettiä minkä ikäisenä se sit natsaa jonkun kanssa, se voi ihan oikeasti tapahtua huomenna siinä missä ensi viikolla, kuukauden kuluttua jne. Olen nähnyt mielestäni tarpeeksi tapauksia jossa ollaan pakonomaisesti "vain" jonkun kanssa ja uusi löytyy tuosta vaan. Me onnettomat ollaan valittu tää pitempi tie, mutta sekin palkitaan joskus. Tsemppiä täällä huudan kurkku suorana!!! Ai, se sattui... kuten rakkaus...
Se, mitä ihmiset sanovat, kertoo AINA heistä itsestään, eikä välttämättä yhtään mitään hänestä (tai siitä), kenestä puhutaan.
Mäpä oonkin jo 27 enkä ole koskaan yhtäkään naista onnistunut lähestymään. Eiku yhesti pirunmoisessa kännissä koitin jotain sopertaa yhelle tanssimisesta, ei niitä kahta vähempää ois kiinnostanu. Silloin päätin että ei hyvää päivää mitä touhua ja en enää yrittänytkään. Baarissa kävin sen jälkeen ihan vaan ryyppäämässä ja pitämässä hauskaa. Ei sielä kyllä erityisen hauskaa ole yleensä.. Noin muuten ilman naista pärjää aika hyvin, kunhan elämässä on muuta sisältöä, esim. paljon fyysistä treeniä pitämässä ajatukset harhailemasta..
Kuule hei! tuo naista lähestyminen voi tuntua pirun vaikealta, mutta oikeasti se ihan helppoa!
Itselleni kävi seuraavaa;
Kesäduunissa törmäsin yhteen tosi ihastuttavaan naiseen, en ollut nähnyt sitä kun ohimennen en koskaan pysähtynyt juttelemaan, yms. sitten se häipyi pois pariksi viikoksi, luulin että se lähti firmasta pois kokonaan ja minua otti päähän kun en edes itseäni esitellyt!
pari viikkoa meni ja sitten näin hänet uudelleen, silloin päätin että aion ainakin käydä esittelemässä itseni, ja ehkä pyytää häntä ulos...
Sydämmeni hakkasi jotain kahtasataa kun menin ekaa kertaa juttelemaan hänelle, puheeni meinasi muuttua ihan katkonaiseksi... lopulta kuitenkin kysyin häneltä, eikä se oikeasti ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin! No se nainen kumminkin kieltäytyi, meillä oli ehkä vähän liikaa ikäeroa (n.5v) Kaikesta huolimatta hän kuitenkin jutteli ja tervehti aamulla iloisesti kun töihin tultiin... hyvät välit jäi muistoksi.
Minä en luultavasti häntä enää koskaan näe... toivottavasti hän ei muista pahalla vaikka joskus vaivasin häntä ehkä vähän liikaakin, yksipuolinen ihastus on myrkky joka lähtee pois vain ajan kanssa.
Alle kolmekymppiset on alakoululaisia :) Olen 32 vuotias ja seurusteluhistoria on 0. Vanha pieru ja vallitsevan käsityksen mukaan kummajainen. Repikää siitä...
Mä olen ns. entinen ongelmalapsi ja joskus saan (miehiltäkin) kuulla negatiivisiä tähän viittaavia kommentteja. Menneisyys vetää alas arvoani, vaikka olen ihan ok näköinen ja koulutettu nainen (22 ..). Läpikäyty elämä näkyy jossain määrin.
Mutta paistaa se aurinko risukasaankin. Voi ajatella asioista positiivisesti: jos sä olet parempi ihmisenä kuin ne ecocentriset rikkaat komistukset, paljon on voitettu. Ajattelen joka aamu että hyvän ihmisen kanssa sen aamuteensä mieluiten joisi keittiössään ;) Oikeastaan en tekisi tän suhteen edes kompromissejä. Avioliitto ei voi olla huumaan perustettua, se on täysin rationaalinen sopimus..En voisi elää arkeani jatkuvasti juhlivan gigolon kanssa.
Minä tietenkin "elättyäni elämää" osaan arvostaa hiljaisia teehetkiä. en tiedä saanko enää muuta.
mun veli on 25 eikä ole seukannut koskaan ja tunnen monia muita samanikäisiä ketkä ei myöskään ole.
Ja itse nyt vanhempana toivon etten itse olis niin nuorena seukannut.
Elämässä on paljon muitakin asioita.
Ja mitä se tyttö sulle sanoi niin se on yhden ihmisen mielipide, ei kaikki ole sitä mieltä.
Itsekin tässä ollaan "ylijäämämiehiä"; 23 vuotta, seurustelusuhteita 0, seksiä en ikinä ole päässyt kokeilemaan (tosin tässä vaiheessa laskisin suutelemisen seksiksi, ja sitä pääsin kerran koittamaan, tosin tyttö oli änkyräkännissä ja juuri riidellyt miehensä kanssa kun hän pääsi suorastaan yllättämään minut).
Itselleni ei ole sanottu ihan noin rumasti, kuin sinulle, mutta muuten "joku onnellinen (muu) tyttö saa sinusta vielä ihanan poikaystävän"-heitot ovat olleet arkipäivää, viime aikoina en vain ole "kalastellut" niitä.
Itse olen päättänyt olla piittamatta koko asiasta - tosin tiedän sen olevan vaikeaa, ja aina jossain taustalla roikkuu pelko siitä, että viettää koko elämänsä yksin. Kuitenkin yhtä totta on se, että elämässä on muutakin, ja että onnellisen elämän voi viettää muutenkin. Se on vain parisuhderiippuvaisten propagandaa, että ilman toista puoliskoa et missään nimessä voi olla tyytyväinen elämääsi. Olen järkeillyt näin, että typerin mahdollinen virhe, jonka elämässäni voin tehdä (ja jonka olen tehnyt), on se, että jään surkuttelemaan sitä kun ei minulle ole mukamas olemassa rakkautta. Oikeasti tässä pitäisi keskittyä muuhun (kuten esimerkiksi elämiseen, joka ei tässäkään tarkoita biletystä, seksiä ja parisuhdetta), nauttia elämästä ja joskus Se Nainen saattaa tulla vastaan, jolloin voi katsoa, tulisiko mitään. Mutta etukäteen siitä ei kannata stressata, se on hukkaanheitettyä aikaa ja vaivaa.
Tietysti voisit "alkaa käymään salilla", tai kuten minua on ihan tosissaan neuvottu: "juomaan kaljaa ja seuraamaan urheilua". Olen kuitenkin sitä mieltä, että tietoinen ja tarkoitushakuinen muuttuminen on sielunsamyymistä. Jos minä en kelpaa omana itsenäni, jos en kelpaa urheilusta piittaamattomana puoli-raittiina (kyllä minä joskus juon, mutta silloinkaan harvemmin kaljaa) niin sitten saa luvan olla, se on naisten menetys. Minä en ala sätkynukeksi, en käy parturissa leikkaamassa itselleni hyppyritukkaa enkä tosiaankaan ala seuraamaan mitään helvetin jääkiekkoa tai formuloita jotta vaikuttaisin "miehekkäämmältä". Joko minä löydän minunlaisesta miehestä pitävän naisen, tai sitten en ollenkaan. Kummatkin ovat parempia vaihtoehtoja kuin harmaaksi massaksi muuttuminen ja jonkun geneerisen keskiverto naisen, joka rakastuu Sinkkuelämän ja Cosmopolitanin maalaamaan ihannemieheen eikä minuun, löytäminen.
Ja mitä tuohon tulee, että olet toivoton tapaus, niin minusta sekin on vain pahvipäiden paskanjauhantaa. Toki, on naisia joiden mielestä miehen on pitänyt aloittaa seksielämä 15-vuotiaana jotta he nyt olisivat kyvykkäitä tyydyttämään naisen rutiiniseksillään, mutta minun ihannenaiseni ei joko piittaa kokemattomuudesta tai jopa arvostaa sitä. Muista en piittaa itsekään enkä aio kokea menetyksenä sitä, ettei joku rivipissis sen takia ihastu minuun.
Jos täti saa sanoa, niin 20 on oikein kiva ikä olla sinkku. Täti itse oli ihan seurustelematon sinkku vielä pitkälle yli kolmenkympin (nyt olen seurusteleva sinkku). Vaikka se ei tietysti sinun tuskaasi vähennä.
Se mitä joku sanoo sinusta kertoo (kuten todettu) lähinnä vain hänestä itsetään ja hänen maailmastaan. Haluaisin kuitenkin kysyä, mitä pahaa on ajatuksessa, että harva rakastuisi sinuun? Ei kai niitä tarvitsekaan olla tuhatta ja miljoonaa? Eikö yksi rakas ihminen riitä? Minusta yksi on ihan optimaalinen luku - ei se rakkaus paremmaksi muutu useammalla, katsopa vaikka uskottomuus-palstalta...
You can't hurry love, no, you just have to wait laulettiin muinoin yhdessä kivassa kappaleessa, ja se on kyllä ihan tosi lausuma. Hoputtamalla saat vain lisää ahdistusta itseesi ja se ei kyllä lisää flaksia. Antaisit aikaa itsellesi!
Olen 28-vuotias nainen, en ole seurustellut koskaan enkä harrastanut seksiä. Olen jo hyväksynyt sen että olen miesten silmissä sekundatavaraa enkä enää haaveile perhe-elämästä. Minun osani on elää tämä elämä yksin.
Harvinaisen hyvin sanottu! Itse olen M27 ja en todellakaan ota stressiä asiasta. Sitä törmää siihen oikeaan, jos on törmätäkseen ja jos ei niin sitten ei. Kaikkea ei voi saada ja aina ei voi voittaa. Elämässä on paljon muutakin.
Et ole todellakaan vielä liian vanha. Ja asenteesi on nyt niin epätoivoinen, ettet tapaa ketään, ellet sitä muuta.Yritä olla murehtimatta ja vain nauttia elämästäsi, joku tulee silloin ihan varmasti vastaan.
Luettuani viestiketjua onnettomien sinkkujen vuodatuksia seurustelemattomuudesta ym. haluan ottaa kantaa tähän. Olen kolmekymppinen kuuro nainen. Olen ollut sen takia ( ilmeisesti )lähes koko aikuisikäni yksin. Ette osaa kuvitella miten minuun sattuu ajatus siitä, että kuurouteni vuoksi en kelpaa kenellekään kuulevalla miehelle, siitäkin huolimatta, että osaan puhua monien kuulevien mukaan hyvin ja vaikka monet miehet ovat kehuneet minua nätiksi. En tällä pyri viestimään, että ulkonäkö on tärkein kriteeri toista puoliskoa etsiessä koska suhteen luominen vaatii monia muita asioita eikä pelkällä ulkonäöllä pääse pitkälle pötkimään jos ns. sisäinen kauneus puuttuu.
Joka tapauksessa tässä tärkein pointti on se, että miksi kuulevat suomalaiset miehet karttavat minunlaista kuuroa naista? En ole rumimmasta päästä enkä vedä rooleja vaan olen oma itseni herkkyydellä ja eloisuudella. En erotu ensinäkemältä kuulevista naisista, olen kuin kuka nainen tahansa:normaalivartaloinen ( en ole edes lievästi ylipainoinen )koulutuksen hankkinut.
Haluan tällä saada teidät tajuamaan, että minulla on kuurouteni vuoksi kuulevia kanssasisaria huonommat mahdollisuudet löytää elämänkumppani.
En totea tätä itsesäälistä vaan vuosien kokemusten mukaan.
Luovuin ajat sitten toivostani löytää sellainen kuuleva mies joka on fiksu ja omaa hyvän itsetunnon joka ei anna kuurouteni olla esteenä suhteen solmimiselle.
Tässä teille ajattelemisen aihetta: teillä kuulevilla on enemmän valinnanvaraa kuin minulla. Onhan teitä kuulevia moninkertaisesti enemmän kuin meitä kuuroja ( Suomihan on vähäväkinen maa joten kuuroja on häviävän vähän ja vielä vähemmän kuuroja potentiaalisia aviomiesehdokkaita siksi päädyin kuulevaan mieheen...)
Joo enpä osaa edes kuvitella, miten itse pärjäisin tässä maailmassa fyysisen vamman kanssa. Henkisen vamman kanssa on jo ihan tarpeeksi. Otit puheeksi erittäin tärkeän aiheen. Uskon että kukaan ei viestiisi uskalla eikä osaa vastata, koska se kolahti niin lujaa. Hyvä kun toit uuden näkökulman ja tiputit meitä valittajia vähän maan tasalle.
No mitä siihen viestiin voisi vastata? Se, että jollakin menee huonommin (ainakin jos tilanteen hyvyys mitataan fyysisten vammojen määrässä) ei vähennä meidän "valittajien" tuskaa yhtään.
Eikö kukaan saa enää koskaan valittaa ja tuntea pahaa oloa, kun jossain on nälkään nääntyvä lapsi, jonka joku rosvokopla on juuri aikeissa raiskata ja heittää sitten roskikseen? Pitäisikö muiden huonon olon *lohduttaa* niitä, joilla ei mene ihan yhtä huonosti?
Kyllä minullakin on sympatiat kuuron naisen puolella, mutta mitäpä minä voisin hänelle sanoa? Muuta kuin että liity kerhoon, hän tietää miltä kilteistä miehistä tuntuu, kun ei riitä että on hyvä ihminen, vaan joku sivuseikka syrjäyttää meidät parisuhdepeleissä (ujous ja ei-öykkäriyshän on tietysti samaistettavissa mykkyyteen, mikä voi johtua ihan vastaavasta fyysisestä vammasta kuin kuurous).
Ei tuo kuurous mikään kovin suuri ongelma voi olla parisuhteiden solmimisen kannalta. Hyvän itsetunnon omaava mies ei välitä tuollaisesta yhtään ja miksi välittäisikään? Eihän kuurous haittaa arkielämää käytännössä yhtään, jos itse olet kuuroutesi hyväksynyt ja tulet sen kanssa toimeen. Viittomakielen opettaminen myös miehelle on kannattavaa, koska sen avulla voi sitten vaikkapa naureskella yhteisille jutuille ruuhkametrossa, eikä 99.9% ihmisistä tajua mitään. :D
Ihan vakavasti puhuen, en todellakaan usko että naisen kuurous on mikään merkittävä negatiivinen piirre miesten mielestä.
Voi jestas!! Kaikki kuurot eivät jää ilman seurustelukumppania, niitäkin on, jotka seurustelevat kuulevien kanssa tai ovat naimisissa. Sulla pitäisi olla parempi itsetunto ja enemmän rohkeutta kohdataksesi ihastustasi. Älä lannistu ensimmäisistä negatiivisista sanoista, vaan taistele. Taistele itsesi ja kuuroutesi puolesta. Näytä, ettet ole mikään tyhmä, vaikka olet kuuro. Sillekin kuulevalle tansittajallesi olisit voinut kirjoittaa paperille ja kertoa hieman tarkemmin, mitä tarkoittaa kuuro jne. niin hän olisi ehkä kiinnostunut uudelleen susta kuin sen sijaan katselit, miten hän käveli pois ja haki toisen naisen tanssiin.
Itse oon ollut kohta kymmenen vuotta kuulevan kanssa, ja hyvin menee - edelleen! Jonkinlaisia kulttuuritörmäyksiä on joskus ollut, mutta niistä on aina selviydytty, kun oon selittänyt, miksi me kuurot teemme näin.
Ja asiasta kuudentoista vielä, muista, että jotkut ovat koko ikänsä sinkkuja, jotkut taas löytävät sen oikean. Se täytyy vain hyväksyä.
Tuossa aiemmin täti 41v puhui asiaa! Haluaisin lohduttaa niitä, jotka kuollakseen pelkäävät, että jäävät loppuiäkseen yksin. En tiedä, jäänkö loppuiäkseni yksin, loppuikäni saattaa olla vielä pitkän ajan takana...
Mutta ei se ole niin kamalaa, vaikka yksin jäisikin! Elämä on paljon yksinkertaisempaa ja keveämpää, kun on yksin ja itsellinen. Tottakai heikot hetkensäkin on, mutta niin on perheelliselläkin. Oikealla asenteella elämästään voi nauttia täysin rinnoin, vaikka ei olekaan elämän/seksikumppania.
...tehnyt aivan oikean oivalluksen.
Mä olen itse tässä välillä hautautunut tuohon samaan suohon. Sitä kummasti unohtaa, että on _Vasta_ 21 vuotias. Paniikki iskee aina kun näkee rakastuneita ihmisiä ympärillään ja sillon iskee myös pelko siitä, että ei ikinä löydä ketään. Siltikään...mä en suostu ottamaan ihan ketä tahansa.
Mulla on pari seurustelusuhdetta takana, mutta kumpikaan ei päättynyt oikeen hyvin. Nyt tässä sitten keräillään itsetunnon rippeitä ja yllättävän hyvin siinä olen onnistunut. Ja tässä yksin ollessani olen ollut onnellisempi kuin koskaan ennen elämässäni.
Olenkin päättänyt, että ennen kuin rupean uuteen suhteeseen, tahdon olla täysin onnellinen elämääni yksin. Voipi olla että siihen menee vko tai 2 vuotta. Mutta en mä heitä toivoani kaivoon. Toivo voi olla hyvä mies :)
Olen näin 22 vuoden "kypsässä" (eh) iässä kokenut vapauttavana oivalluksena sen, ettei seurustelemattomuuteni tai neitsyyteni määrää sitä, miten kypsä ja aikuinen ihmisenä olen. Tietysti kaipaan läheisyyttä -ja epäilemättä seurustelusuhteet ovat myös kasvattavia kokemuksia :D- mutta olen aktiivisesti yrittänyt ajatella, ettei minulla pitäisi olla tarvetta kiehnätä jonkun kainalossa vain tunteakseni itseni täysvaltaiseksi kansalaiseksi.
Jos 22v on yli-ikäinen sinkku niin mikähän minä sitten olen? Olen nimittäin 40v sinkkunainen enkä koe itseäni oudoksi, yli-ikäiseksi, ylijäämä kamaksi tai muutenkaan ihmeelliseksi.
On sinkkuja, aviossa, avossa eläviä, seurustelevia, monenlaista tallaaja eikä kukaan ole sen kummemmin outo, on vaan erilaisia. On myös paljon huonossa suhteessa eläviä ja minusta sinkkuus on parempi vaihtoehto ainakin sille. Joillakin käy tuuri joillakin ei, näin se vaan on. Kaikki eivät voi voittaa lotossakaan.
Tässä threadissa näyttäisi olevan useampi yksinäinen mies ja myös joitain yksinäistä naisia, joten vaihtakaahan yhteystietoja, ja katsokaa tuleeko hommasta mitään. Muistakaa: Matti Nykäsen sanoin: "Jokainen mahdollisuus on tsäänssi".
-my two cents-