Ken krittisesti suhtautuu kuluneeseen fraasiin "nauttia", saattaa olla tietämättäänkin varsin oikeassa siinä, että kyseinen terminologinen optinen harha antaa pahimmillaan varsin väärän kuvan musiikin kuuntelemisesta, nauttimisesta tai musiikillisista elämyksistä, jotka pikemminkin saattavat tuottaa tuskaa kuulijalleen kuin varsinaista mielihyvää, vaikkaklaan en pahasti erehdy väittäessäni, että tämä tuska ei ole konkreettista, todellista tuskaa, vaan tahtoa vastaan HANGOITTELEVAN PIENEMMÄN TAI SUUREMMAN, TAHDON LIIKKEIDEN, älyn mukainen tuskan KUVA, puhtaan mielteen alueella josta tahto on pois työnnetty.
Muutama päivä sitten olikin niin sanoakseni varsin tuskaista, mutta samalla nautinnollista kunnella Schubertin singspieliä, laulufarssia Die Zwillingsbrüder,D 647, ikivanhana levytyksenä 70-luvulta, iästään huolimatta sen musiikin kauneuden tuottaman kivun vuoksi, joka tuntui jossain määrin pakahduttavana ja puristavana tuntemuksena sydänalassani. Radiosta kuuluussa viimeisimmän nykymusiikkiteoksen kohdalla tällaista ei sinkaan tapahtunut, ja rupesinkin tuolloin kuuntelemaan Fierabrasin I-näytöksen tapahtumarikasta jälkipuoliskoa lumoutumneena.
Eräs muinainen levykatalogi kehoittikin olemaan välittämättä huippuluokan roolimiehityksestä ja kuuntelemaan vain musiikkia sellaisenaan ( Zwillingsbruder); ja kuiotenkaan se ei ensikulemalta ollut ehkä sitä mehukkainyta ja melodisesti sen kvaliteetit ovatkin toisaalla.
Varsin tulkinnanvarainen ja kyseenalainen termi ja käsite tuo taiteesta nauttiminen ilman emotionaalisten kokemusten kaipuutamme siis on, jotka kuuluvat siihen, myönsimmepä tai ymmärsimmepä me sitä tai emme, olennaisena ja erottamattomana, mutta välttämättömä osana kuten laivan köli on osa laivaa, välittyen taiteen suomana ihmeenä vastaanottajiensa sydämiin, jotka kokevat sen minkä säveltäjä pakostakin on luomisaktin vallassa kokenut, nerouden ja miellekyvyn asteesta toki riippuen, hengen heräämisenä, älyn vapautumisena tahdon palveluksesta; luomisprosessin alitajuntaisena tapahtumana ennen teoksen paperille merkitsemistä ja KIRJOITTAMISTA, joka on sitten enää vain mekaaninen tapahtuma ilmentyen pelkästään muistin tai putken tyhjentämisenä.
Muutama päivä sitten olikin niin sanoakseni varsin tuskaista, mutta samalla nautinnollista kunnella Schubertin singspieliä, laulufarssia Die Zwillingsbrüder,D 647, ikivanhana levytyksenä 70-luvulta, iästään huolimatta sen musiikin kauneuden tuottaman kivun vuoksi, joka tuntui jossain määrin pakahduttavana ja puristavana tuntemuksena sydänalassani. Radiosta kuuluussa viimeisimmän nykymusiikkiteoksen kohdalla tällaista ei sinkaan tapahtunut, ja rupesinkin tuolloin kuuntelemaan Fierabrasin I-näytöksen tapahtumarikasta jälkipuoliskoa lumoutumneena.
Eräs muinainen levykatalogi kehoittikin olemaan välittämättä huippuluokan roolimiehityksestä ja kuuntelemaan vain musiikkia sellaisenaan ( Zwillingsbruder); ja kuiotenkaan se ei ensikulemalta ollut ehkä sitä mehukkainyta ja melodisesti sen kvaliteetit ovatkin toisaalla.
Varsin tulkinnanvarainen ja kyseenalainen termi ja käsite tuo taiteesta nauttiminen ilman emotionaalisten kokemusten kaipuutamme siis on, jotka kuuluvat siihen, myönsimmepä tai ymmärsimmepä me sitä tai emme, olennaisena ja erottamattomana, mutta välttämättömä osana kuten laivan köli on osa laivaa, välittyen taiteen suomana ihmeenä vastaanottajiensa sydämiin, jotka kokevat sen minkä säveltäjä pakostakin on luomisaktin vallassa kokenut, nerouden ja miellekyvyn asteesta toki riippuen, hengen heräämisenä, älyn vapautumisena tahdon palveluksesta; luomisprosessin alitajuntaisena tapahtumana ennen teoksen paperille merkitsemistä ja KIRJOITTAMISTA, joka on sitten enää vain mekaaninen tapahtuma ilmentyen pelkästään muistin tai putken tyhjentämisenä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
S jo kuolut. Ei kannata yrittää nautiksella. Parempi katella vennäkosken ym. elävien suuntaan.
(kysymyksesi etymologinen merkitys on lievästi sanoen perverssi; teeskentelen, että puhut hänen musiikistaan)
Kyllä voi. Itse nautin S:n musiikista su-aamuisin ollessani darran kourissa. Itse asiassa, musiikkisikermä, jota kuuntelen, käsittää Schubertin liedejä, intron laulusta Stairway to Heaven, Vili Vesterisen harmonikkasooloja sekä Frederikin parhaita. Mikäli noiden pohjalta en kykene nautinnollisen nopeasti tyhjentämään vatsalaukkuani, olen hämmentynyt.
Schubert toimii siis loiventavana lääkkeenä, ei missään nimessä hurmion saavuttamisessa. Es tut mir leid!
Niin totta kuin filosofia, I-lajin metafysiikka, on maailmanviisautta, Joka kuitenkaan ei ole vallassa eikä päättäjien mittatikkuna erinäisissä saleissa, Schubert on käytännöllisesti katsottuna ainoa säveltäjä ja lähes ainoa ihminen joka voi saada minut ekstaasiin; Wonne
Ihmisen jota mahlerin 8. sinfonian finaali ei saa ekstaasiin täytyy olla sieluton!
p.s. kokeilkaa ihan piruuttanne!