Minuun ihastutaan jatkuvasti. Jokapaikassa, ja nyt alan olla niin väsynyt koko tilanteeseen. Olen pitkään pohtinutkin mistä nuo ihastumiset johtuvat ja tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen:
- olen visuaalinen ja pidän siitä että näytän hyvältä
- hymyilen ja nauran paljon, minulla on positiivinen näkemys elämästä
- olen persoona, mikään päivä ei ole samanlainen.
Nyt joku varmasti ajattelee miksi joku valittaa moisesta, eikö se ole vain ihanaa. Onhan se hienoa kun saa huomiota osakseen, sitä en kiellä. Mutta se hankaloittaa niin kovin elämääni. Olen varattu, hyvin rakastunut mieheeni enkä jättäisi häntä ikinä :) Mies ei ole mustasukkainen (onneksi) ja hän luottaa minuun 100 % joten se ei ole ongelma. Ongelma on muut naiset. Kun toisten miehet huomioivat minua enemmän kuin omia puolisoitaan. Ja baarissa ja työpaikalla saan osakseni töykeää käytöstä johtuen kateudesta. Harmittaa todella!
Töissä minua myös tuijotetaan niin että välillä luulee että onko jäänyt vessapaperia hampaiden väliin ;)ja jos menen vaikka hakemaan kahvia niin kyllä aina joku änkkäytyy hurmaamaan. Minä osaan olla flirtti, mutta yleensä en ole, hämäännyn ja ujostelen tuollaisissa tilanteissa.
Jos lähden ulos pitämään hauskaa tyttöjen kanssa ja ideana olisi vaikka jutellakin, niin miten se onnistuu kun on joku jatkuvasti ottamassa kädestä. Sormuskaan sormessa ei heitä karkoita.
Pitääkö minun ruveta kulkemaan pukeutuneena jätesäkkiin, näyttää aina hapanta naamaa ja kieltäytyä koskaan hymyilemästä. Mitä voin tehdä? Ideoita kaivattaisiin... Kaikki ihanat kanssasisaret laittakaa vinkkejä, edes pieniä :)
- olen visuaalinen ja pidän siitä että näytän hyvältä
- hymyilen ja nauran paljon, minulla on positiivinen näkemys elämästä
- olen persoona, mikään päivä ei ole samanlainen.
Nyt joku varmasti ajattelee miksi joku valittaa moisesta, eikö se ole vain ihanaa. Onhan se hienoa kun saa huomiota osakseen, sitä en kiellä. Mutta se hankaloittaa niin kovin elämääni. Olen varattu, hyvin rakastunut mieheeni enkä jättäisi häntä ikinä :) Mies ei ole mustasukkainen (onneksi) ja hän luottaa minuun 100 % joten se ei ole ongelma. Ongelma on muut naiset. Kun toisten miehet huomioivat minua enemmän kuin omia puolisoitaan. Ja baarissa ja työpaikalla saan osakseni töykeää käytöstä johtuen kateudesta. Harmittaa todella!
Töissä minua myös tuijotetaan niin että välillä luulee että onko jäänyt vessapaperia hampaiden väliin ;)ja jos menen vaikka hakemaan kahvia niin kyllä aina joku änkkäytyy hurmaamaan. Minä osaan olla flirtti, mutta yleensä en ole, hämäännyn ja ujostelen tuollaisissa tilanteissa.
Jos lähden ulos pitämään hauskaa tyttöjen kanssa ja ideana olisi vaikka jutellakin, niin miten se onnistuu kun on joku jatkuvasti ottamassa kädestä. Sormuskaan sormessa ei heitä karkoita.
Pitääkö minun ruveta kulkemaan pukeutuneena jätesäkkiin, näyttää aina hapanta naamaa ja kieltäytyä koskaan hymyilemästä. Mitä voin tehdä? Ideoita kaivattaisiin... Kaikki ihanat kanssasisaret laittakaa vinkkejä, edes pieniä :)
Vastaukset 78
Vanhimmat
Mitä jos ihan ensin laskisit sen pissin pois päästäsi? Luuletko tosiaan että muut puolisot ovat sinulle kateellisia? Itse kerran törmäsin, olitkohan se sinä? pikkubimboon, joka on mieheni työpiirissä, ei kuitenkaan hänelle läheinen, jonka kanssa sitten ennakkoluulottomasti juttelin ja ensin ajattelin että jahas, ihan kiva tyyppi, kunnes alkoi ilmeisesti sinun mainitsemasi positiivisuus; kaksimieliset vitsit miehelleni, minä vieressä, ja akka naureskelee yksin jutuilleen. Mun mies ei reagoinut mitenkään kun siinä ympäröivässä tilanteessa ei voinut mitään sanoa. Itselläni petti pokka ja unohtui käytöstavat ja suutuin. Että siinä sinulle syytä töykeästä käytöksestä. Joo, olen todella kateellinen moiselle bimbolle jota miehenikin pitää idioottina. Se on niiin huvittavaa, että kaltaisesi bimbot kuvittelevat, että heille ollaan kateellisia, kun eivät suostu näkemään sitä millaisia käytökseltään (tyhmiä) ovat vaan jostain syystä vaan kerjäävät ja kerjäävät huomiota, kuten sinäkin tässä teet. Hohhoi. Jos olet kerta niin hurmaava, niin kokeilepa vaikka pistää puolta vähemmän meikkiä tai ei meikkiä ollenkaan ja pukeudu vähemmän viehättävästi, niin tuskin kaikki roikkuvat lahkeissasi. Kun juttuhan on niin, että minunkin kimpussani riittää äijiä yhtälailla kun on tyylikkäät kuteet ja hiukset föönattu jne, mutta kyllä väki vähenee kun pistää eri tyyliset vaatteet ja on ilman meikkiä. Eli jos kuljet koko ajan täyteen tällättynä niin onko tuo ihme että jotkut retkahtelevat itseään täynnä olevaan pikkubimboon. Joo, olet todellakin persoona, teitä riittää.. Onneksi pikkubimboja ei tarvitse sietää muuta kuin silloin tällöin samassa seurueessa olosuhteiden pakosta :)
viestejä ajattelinkin täältä taas tulevan... ja olenkin nyt vähän pettynyt!
Ja alkajaisiksi oijon stereotypista käsitystäsi koska minun kohdallani et osunut oikeaan.
-minä meikkaan niukasti
-en pukeudu paljastaviin vaatteisiin. En osaisi ikinä pukea päälleni alle polven pituista hametta enkä avonaista kaula-aukkoa
-minä en ole koskaan kertonut muille kuin omalle miehelleni kaksimielisiä juttuja, sellaiset saavat minut vain hämilleni
-minä en myöskään ole pikkubimbo. Olen lähes 30-vuotias vahvaluontoinen nainen.
En puhunut paljastavista vaatteista, vaatteissa on eri tyylejä muutoinkin.
Ehkä olit niin kännissä ettet enää muista kertoneesi :P
Ja niin oli sekin muija melkein 30vee. Ikä ei katso bimboisuus astetta.
Mutta sorry vaan, kyllä tuo on pään sisällä tuo "kaikki ihastuvat minuun..". Voi hyvinkin olla että vaikutat niin helpolta ja kaikki yrittävät päästä pukille. Mutta siinäpä sitten vaan voi katsoa peiliin.
Et puhunut paljastavista vaatteista, mutta ajattelit kuitenkin, eikö? ;)
Minä luulen, että vaikutan liian kiltiltä! Voisiko se olla syy??!! Minä pukeudun kuin kilttityttö (ja olenhan myös sellainen). Ja kun joku tulee iskemään tai heittelemään flirttejään, joudun hämilleni, punastelen ja usein vain pakenen paikalta.
Ja koska olen niin toivottoman rakastunut mieheeni, mieleeni ei edes tulisi muiden miesten matkaan lähteminen.
Olenko siis haaste kaikille pelimiehille??
Enpä kuule edes ajatellut paljastavia vaatteita. Itsellänikin on vaatekaapissa jos jonkinmoisia kuteita, niin olen huomannut että joskus on jopa tehokkaampaa minarin sijasta pistää päälle ei-paljastavaa, mutta seksikästä, jos huomiota kaipaa. Jos kerta olet niin kiltti tyttö, niin älä huoli, ei se sun naamasta ole kiinni että ukot on kimpussa, vaan just siitä että todennäköisesti näytät niin tyhmältä että sulta irtoaa heti.. näin se vaan on. Ja tämä kyseinen asenteesikin sen paljastaa, kun leijailet jossain "kaikki ihastuvat minuun asenteella" niin johan tuo ajattelusi paistaa läpi ja panoa etsivätkin haistavat tyhmyytesi. Tylyä tekstiä, mutta totuus. Enempää en jaksa jauhaa aiheesta.
yksi äärimmäisen hyvä esimerkki naisen logiikasta. Naiset kun ovat yleensä niin pirun kateellista porukkaa. Tämä on fakta. Tämäkin "niinpäniin" leimasi minut heti ensi kättelyssä tyhmäksi, rumaksi ja horoksi, vain koska kirjoitin että minuun ihastuu helposti.
Tällaista on minun elämäni, täynnä kateellisia naisia... odotin ja tietysti odotan edelleen asiallisia kommentteja, koska asia on minulle todellinen ongelma.
Ymmärrän vallan mainiosti kirjoituksesi.Itse naimisissa 30v nainen ja kaksi ihanaa lasta. Huolehdin hyvin itsestäni ja ulkonäöstäni ja olen ollut ihanan mieheni kanssa 10 vuotta. Kaikkien näiden vuosien aikana olen saanut lukemattomia kiinnostuksen osoituksia kaikkialla:suoria epäsuoria siistejä ja todella törkeitä.Olen kyllä tottunut herättämään huomiota/kiinnostusta ja torjumaan nämä .Mieheni on myös tottunut tähän eikä asiasta tarvitse riidellä.Kuitenkin ymmärrän hyvin tilanteesi.Päässäni ei ole pissaa en kuvittele itsestäni liikoja ja elän varsin tavallista elämää en käy vieraissa enkä provosoi moista käytöstä.Monesti on tullut mietittyä mistä moinen johtuu?
Ai että kateellinen olen minäkin, ha ha.. Luitkohan ollenkaan viestejäni? Kysyin itse, mistä johtuu että tyhmät akat luulevat, että heille ollaan kateellisia. Esim. tietyt julkimot lehtien palstalla valittavat, kuinka heitä kadehditaan, vaikka ovat ihan yleisellä tasolla naurun aiheita. Ja niin olet sinäkin. On ihan normaalia, että jos nainen näyttää viehättävältä, häntä voi monikin lähestyä. Mutta tyhmyys näkyy siinä, kun siitä tulee nettipalstalle valittamaan, että mistä se mahtaa johtua. Olet tosin tyhmempi kuin luulin, en missään vaiheessa sanonut sinua rumaksi, enkä edes horoksi. Mutta kusta sulla on päässä.
Minkähän takia olen sinulla kateellinen? Ulkoisesti näytät varmasti ihan samalta kuin muutkin naiset. Kuvittelet vain itsestäsi liikoja. Voi huh, onneksi en itse ole tuollainen pissapää jonka ajatukset pyörivät vain oman navan ympärillä! Kyllä vientiä itselläänkin riittää, mutta en siitä muille retostele, koska herranjestas samalla lailla ne miehet muitakin naisia lähestyy! Sanot että sinuun ihastutaan helposti, sinulla varmaan on monta sataa miestä siinä ollut sitä todistamassa, niinkö? Muutama äijä kun sua lähestyy, luulet olevasi ainoa nainen maailmassa jota lähestytään. Herätys vaan ja kopkop!
Hei herätys!! Te ette ole maailman ainoat naiset tällä planeetalla! Oletteko te tosiaan niin itseänne täynnä, ettette tajua että ne miehet lähestyy muita naisia ihan yhtälailla!? "Minua lähestytään, mistähän se johtuu, taidan olla niin upea kun kaikki ihastuvat minuun" Oletteko te jossain pumpulissa kasvaneet vai mitä? Onko tämä teille todellakin ihan uusi juttu, että ihmiset lähestyvät toisiansa? Omistuisinta tästä tekee se, että te luulette olevanne ainoita naisia joita lähestytään, ja se on teille hirvittävä ongelma. Veikkaanpa että vähintään 90% naisista kokee ihan saman kun tekin. Minua ja kaikkia kavereitani ja tuttujanikin lähestytään aina ja paljon. Koska se on normaalia! Miehet lähestyvät naisia. Vaikea uskoa, että kumpikaan teistä on kolmekymppinen, jos se on kerta teille niin uusi juttu. Voi voi..
..saa mun mieskin, pitää sanoa sille että lukee nämä kirjoitukset, kun olen taas niin kateellinen muille. Hänkin on tosi kateellinen miespuolisille bimboille, eli me ollaan molemmat niin helvetin kateellisia kaikille teille, ja nauretaan täällä teidän kustannuksella, mutta, minkäs teet kun oot niin kateellinen :)
..on kyllä nimim. "Niinpäniin" aika tyhmää vetää keskustelu heti johonkin bimbouteen ja esittää epäsuoria (=jopa loukkaavia) vihjauksia keskustelun aloittajan toiminta-tavoista, vaikka henkilö tässä vain aivan asiallisesti kertoi muille tilanteista,joihin useasti joutuu.
Mun mielestäni tän ap:n kommenteissa ei ollut minkään tason "yli-narsistista eetosta" mukana sisällöllisesti ( toisin kuin joillakin muilla keskusteluihin kirjoittavilla), vaan hän ainoastaan aivan asiallisesti kertoi, että joutuu usein kohtaamaan hurmaamis-yrityksiä arjessaan jopa rasittavuuteen asti...Toki, ehkä hänkin olisi voinut persoonaansa kenties mainostaa vähemmänkin, mutta jos sallimme ihmisille ylipäätään hyvän itsetunnon,niin silloin em. kommentit tulee hyväksyä täysin luonnollisina. Todettakoon tässä myös,että nyt en sitten puhu todellakaan mistään vastenmielisen ja muita halveksuvan asenteen (= narsistisen p*skanjauhamisen) hyväksymisestä, koska se on eri asia...
Kannattais haukkujienkin muistaa, että ihmiset useimmiten kirjoittaa omien todellisten & joskus kärsimystäkin aiheuttavien kokemusten pohjalta.Se, että joku toinen kirjoittaja ei koe vastaavanlaisia jatkuvia isku-yrityksiä esim. kauppaan mennessään (tai muissa ei- toivotuissa tilanteissa),ei todellakaan oikeuta ko. henkilöä jakelemaan ap:lle neuvojaan siitä, miten hänen tulisi käyttäytymistään muuttaa, saatika vertailemaan ap:ta johonkin vastaajan omaa miestä vokotelleeseen "ruusuun"...
Ap:lle neuvoja.;) Älä pukeudu jatkossakaan säkkiin! Ole vaan avoimesti sitä, mitä sä olet siitäkin huolimatta, että se näyttäisi häiritsevän joidenkin mielenrauhaa.Muista kuitenkin jatkossakin, että ihmisten ( ainakin niiden älykkäiden naisten ja miesten)mieliin mahtuu kuitenkin muutakin, kuin vain ulkonäkö. Eli käytä älyäsi, intuitiotasi & tunnettasi elämässäsi, koska niiden perustella ihminen elämässä loppujen lopuksi arvioidaan, niin kaunis kuin rumempikin.
Turhaan otin tämän linjan, kun en muistanut että kyseinen henkilö ei sitä tajua. Eikä ole ymmärtänyt sitä, että kaikkia naisia lähestytään. Mutta oma sietokyky typeriä, anteeksi nyt vain, ihmisiä kohtaan ei aina kestä. On vaan niin suunnattoman ärsyttävää ja käsittämätöntä, että joku on todellakin itseään niin täynnä, ettei tajua että ne lähestymiset ovat ihan normi juttuja, eivätkä johdu mitenkään tämän henkilön piirteistä tms.. mutta minkäs voi. Ja tämä oli varmaan taas loukkaavaa, kun sanoin että henkilö on itseään täynnä, kun hän ei sitä itse taida tajuta. En oikein osaa ilmaista tätä ilman että hän sitä kokisi loukkaavana. On se vaan ihmeellistä, kun kaikki muutkin joutuvat vastaavaan tilanteeseen, mutta ymmärtävät että sellaista sattuu.. en tiedä mistä se sitten johtuu että jotkut kokevat sen ongelmana ja jotenkin vain heihin kohdistuvana, mikseivät näe ympärilleen.
Sen kyllä myönnän, että halveksun itserakkaita ihmisiä, kuten siis tätä alkuperäistä kirjoittajaakin. Jos se on narsistista, niin on se jännä että MINÄ olen narsistinen, sen sijaan että sitä olisi tämä henkilö joka näkee maailman vain oman napansa ympärillä. Hohhoi.. onnetonta.
Nimenomaan sanoin senkin että koen kyllä itsekin iskuyrityksiä, mutta sitä en käsitä että tämä johon kaikki ihastuvat, kuvittelee sen olevan jotenkin epätavallista että häntä isketään usein. Sitä sattuu kuulkaa hyvin monille muillekin. Ja silti niillä muilla ei nouse kusi päähän. :P
..ole tässä tarvetta puhua ollenkaan narsismista ( siis siinä mielessä, mitä se yleisesti tarkoittaa),koska en juurikaan ole kiinnostunut siitä näkökulmasta tän keskustelun yhteydessä.En mä siis sua nimim. "Niinpäniin" narsistisuudesta ( enkä mistään muustakaan)ole syyttämässä.:)
Se, mitä mä tässä ajattelin liittyy oikeastaan "kauneuden käsitteeseen" siinä sen laajimmassa merkityksessä.Musta on oikeasti aika mielenkiintoista, että kun joku ihminen kertoo olevansa kaunis ulkoisesti, se herättää heti vahvan tunne-sävytteisiä ilmauksia keskusteluissa.Ihmiset siis luovat päässään ( en puhu nyt susta nimim. "Niinpäniin", vaan yleisesti!) kaikenlaisia mielikuvia siitä, minkälainen ihminen kirjoituksen taakse voisi kätkeytyäkään, ja perustavat nuo käsityksensä päasiassa OMIIN kokemuksiinsa.;)
Merkitystä onkin siis näin ollen ainoastaan sillä, millä sävyllä esim.kauniiksi itsensä "julistava" itsestään kirjoittaa.Itseäni ainakaan ei haittaa kirjoittajan kauneus ollenkaan, jos hänen kirjoituksessaan on kuitenkin myös jotain muuta todellista pointtia mukana, ja jos hän kirjoittaa intentionaalisena pyrkimyksenään herättää myös muiden lukijoiden,kuin itsensä kiinnostus.;)
Näin mielestäni oli tässä ap:n kohdalla asia.Ei hän luetellut kymmentä ( ilmeisesti hyvää ) ulkonäköään koskevaa adjektiivia, eikä hän sen suuremmin myöskään esim.suurennellut niiden miesten määrää, jotka hänen jalkojensa edessä lakoavat.;) Kirjoittaja vain kertoi asiallisesti tilanteestaan, ja ilmaisi asiallisesti olevansa kiinnostunut muiden vinkeistä.Kaikkinainen vittuilu on musta siks turhaa.
todella muuhun pysty kateellinen nainen! Voisin väittää sinun olevan todella ruma ja tyhmä! Et näköjään voi ymmärtää todella kauniin naisen ongelmaa. On säälittävää olla noin rajoittunut ja ahdasmielinen. Juuri tuollaiset naiset kuin sinä tekevät kirjoittajan elämästä helvettiä! Häpeän koko naissukukunnan edestä tuollaista ihmistä.
Tässä maassa ei todellakaan ole helppoa olla kaunis, älykäs, luonnollinen ja iloinen. Ne on kuin punainen vaate katkerille ja ääliöille naisille!!
Sinulle alkuperäinen kirjoitta: toivoisin vahvuutta ja sitä, ettet välittäisi muista. Tiedät, mitä olet ja nauti huomiosta. JOs joku ei sitä kestä, on se hänen ahdasmielisyyttään! Elämä on liian lyhyt, että tuollaisia asioita jäisit miettimään. Ota se kaikki huomio ja ilo, mitä ympäristöstä on saatavissa. Niin minäkin tee!
Menipä aikalailla överiksi sun juttusi. Miksi ei saisi esittää kritiikkiä ? Vai ajatteletko, että meidän pitäisi täällä vaan yhdessä kauhistella alkuperäisen kirjoittajan "kamalaa" tilannetta.
Heh.. joku nainen voisi olla vain hyvillään hänen tilanteessaan. Ymmärrän kyllä asian, enkä vähättele.
Mutta tosiasia on kuitenkin se, että muutkin naiset saavat ehdotuksia, heitä puhutellaan ja ihastellaan, ketä minkäkin perusteella. Itse en ole erityisen kaunis, ihan tavallínen nainen ulkonäöltäni, mutta olen sosiaalinen ja puhelias. Minullakin on perässäkävelijöitä ja niin on monilla muillakin. Mietin myös sitä, että eivät kai ne kaikki puhuttelut ja muut ihastelut tarkoita ihastumista todella, vaan sellaista pientä flirttiä ja miehethän yrittää kyllä, jos sattui onnistumaan :) Mutta tuleehan noita välillä vakavemminkin ihastuneita, joskus vaikeita tilanteita. Mutta huumorilla niistä selviää.
Toinen juttu, mitä jäin miettimään alkuperäisen kirjoituksessa; hän sanoi olevansa ujo ja käyttäytyvänsä sen mukaisesti joissain tilanteissa. Minusta tuntuu, että se voi antaa miehelle käsityksen, että nainen onkin hivenen kiinnostunut, itseasiassa se voi vaan lisätä "tunkeilua".
Mutta kyllä näiden kanssa pärjätään, vanhemmaksi kun tullaan, kukaan ei enää välitä :)
että tätä keskustelua käyvät marika fingerroos ja martina aitolehti keskenänsä. Oi, olen niiiin kateellinen. Martinalla meni tatuointikin väärin kun ei lukukyky pelaa, sama vika teillä; ette osaa lukea. Korostin vielä mielipiteessäni sitä että ukkoja riittää minullakin, kun arvasin että käännätte kritiikin heti siihen, että olen ruma ja kateellinen. Mainitsin sen muissakin kohtaa, ja myös sen, että olette varmasti samannäköisiä kuin kaikki muutkin. Ja se kertoo ihmisestä hyvin paljon, joka sanoo itseään kauniiksi; ei kukaan ole kaikkien mielestä kaunis, ei edes miss suomi, joten siksi on tyhmää että joku lähtee ongelmiaan siitä purkamaan, kun on niin kaunis. Minusta on säälittävää että jotkut ovat niin täynnä itseään, että luulevat heitä inhoavien ihmisten olevan heille kateellisia, kun eivät muuta hyväksy syyksi siihen että heitä pidetään ärsyttävinä. Mun puolesta muutkin ihmiset saa näyttää hyvältä, se ei ole ongelma, mutta ärsyynnyn kyllä kun joku ylistää kauneuttaan, kuten sinäkin sanoit, että on vaikeaa olla kaunis ja älykäs.. voi vee, ihan helvetin älykäs oletkin kun et edes osaa lukea..!
Itsekin pidän itseäni tavallisen näköisenä, kun satun muutenkin olemaan sitä mieltä että naiset eivät ulkoisesti juuri eroa toisistaan, eniten vaikuttaa ulkonäköön se miten laittautuu. Jotkut ovat sanoneet minua mielettömän hyvännäköiseksi ja kehuja on tullut muutoinkin. Siksi onkin hauskaa miten alkuperäinen väitti että olen hänelle kateellinen :) Minulla ei nouse päähän se jos jotkut lähestyvät, kun olen tosiaan huomannut sen että samalla linjalla me naiset ollaan ja kaikkia muitakin tosiaan lähestytään ihan yhtä paljon kun minua ja muitakin. Okei, paitsi ehkä niitä jotka eivät ikinä laittaudu jne, mutta suurin osa naisistahan laittautuu.
Hän ei tosiaan puhunut miesten määrästä, mutta sanoi että "kaikki" ihastuvat häneen helposti. Mun mielestä ihminen ei voi oikein julistaa itseään kauniiksi ja purkaa ongelmiaan siitä ulos, koska miesten käytös ei johdu hänen ulkonäöstään, sillä jokainen mies tuskin pitää häntä mitenkään poikkeavana muista naisista. Kirjoittaja ei vaan ole ilmeisesti tietoinen siitä että suurimmalla osalla naisista se elämä on ihan samanlaista.
HUIPULTA..Tuliko alemmuuskompelksi..Miehesikin saa nauraa näille jutuille,no varmasti nauraa ja häpeää sun kirjoituksia.
Etköhän nostata vähän sitä itsetuntoa niin et hermostuisi noin paljon.
Se on fakta että sua paljon kauniimpiakin on olemassa,keitä miehesi aina salaa tiirailee.
Älä alkuperäiselle koska sun mustasukkaisuutta jostain kauniista blondista joka on heitellyt miehellesi vitsejä ja ehkä ollut vähän kiinnostunut.
Säälin sua ja sun huonoa itsetuntoa!
Jos ei olisi nalli naksahtanut niin et olisi noin räjähtämis pisteessä jos olisit sinut itsesi kanssa.
Ja ymmärrän alkuperäistä että liika huomion saaminen voi olla ahdistavaa kun menee siihen pisteeseen asti.
Säälin miestäsikin,jos sulla naksahtaa päässä aina noin täydellisesti jos jopa kuuletkin kauniista naisesta,appajee kun näet sellasen!Tai apua miehesi näkee.
Varmaankin lentelee astiat kotona kun meni elämä niin pilalle kun näki kauniin naisen ja apua jos hän tietääkin olevansa kaunis..ja mietit varmasti että olis sekin horo pitäny palauttaa maan pinnalle ja haukkua oikein lyttyyn ja hyvä ettei syyllistää ihmistä jos luoja on luonut toisen kauniiksi!
Hei herää!!Ja nosta sitä itsetuntoa,harva mies jaksaa katsella kauaa noin huonoa itsetunnon omaavaa naista joka räjähtää kun kuulee sanan KAUNIS!
parempaan pysty?! "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.." Luulen, että "niinpä" -nimimerkillä on hirveä tarve "selitellä" .. ja erittäin heikko itsetunto.. senhän huomaa jo viestien määrästä ja pituudesta..
ps. tyhmyydestä ja älykkyydestä muuten: joillakin sattuu olemaan muutakin tekemistä kuin kirjoittaa romaania keskustelupalstalle, joten se siitä luku-ja kirjoitustaidosta.. esim. flirttailla kauniiden sinisten silmieni kanssa kaikille miehille työpaikallaan...
edelleen: SÄÄLITTÄVÄ OLET!!
Täälläkin kalahti pahasti .. ellei melkein pahiten :=)
Näyttää sullakin puhtia riittävän jostain syystä ..
liekö kateutta, alemmuudentunnetta vai mitä :=)
Tosiaan, naiset on pahimpia toisilleen
jännää että tämä "Niinpäniin" vastaa monella viestillä yhteen viestiin. Tekstiä tulee oikein ryöppyämällä... solvauksia solvausten perään. Tämä minun aloitukseni taisi osua aika arkaan paikkaan, en ymmärrä muuten miksi muuten olisit niin kiihdyksissäsi näistä viesteistä täällä?!?
Nyt aijon heittää pienen piikin... olkaa siis valmiina, ettei tule yllätyksenä tällaiselta pissipäältä ;DDDDD ... Noin ihanan hysteeristä naista yritetään varmasti jatkuvasti, olet oikea jokamiehen unelma. On onni että sinun pääsi kestää lukuisat liehittely-yritykset, voithan kertoa meille reppanoille kohtalotovereille joille asia on ongelma että miten sen teet?!
Hyvät ihmiset, älkää ottako toisianne aina niin kovin vakavasti. Elämä hymyilee! Hymyilkää tekin! ;)
Eli tästä voimme siis tulkita sen, että yhtälailla kun minua suututtaa vaikkapa väkivaltainen ihminen, joka pahoinpitelee toisen, ja sanon että hän on tosi k*sipää, niin se taitaa johtuakin siitä, että olen vain kateellinen? Mielenkiintoista! On se jännä, että kun arvostelee jotain tyhmää akkaa, niin se on heti mukamas kateutta. Heitä ei ilmeisesti saisi pitää tyhminä, vaikka onhan se nähty että eivät he sitä edes itse tajuakaan olevansa. Kaikki ongelmat kun johtuvat siitä että he ovat niin viehättäviä.. ah. Ja se on siis huonoa itsetuntoa ettei kestä itserakkaita ihmisiä. Juu, näinhän se on.....
Tuonne edemmäs sanoinkin, on se hassua jos itsetunto on huono jos sanoo ettei siedä itserakkaita ihmisiä, joitten elämä pyörii oman ulkonäön ympärillä. He eivät tajua asioita muutoin kuin käsittelemällä niitä ulkonäkönsä kautta.
Senkö takia olen kateellinen, että sanon häntä tyhmäksi??? On se kumma, jos joku on idiootti ja sen sanoo ja perustelee miksi, niin se käännetään niin, että sanoja on kateellinen, heh, naurettavaa että jotkut ovat NIIN täynnä itseään. Minulla on kyllä pokkaa myöntää jos olen kateellinen, mutta nämä "kaunottaret" eivät pysty myöntämään sitä, että joku ihan aidosti pitää heitä TYHMINÄ. Sen täytyy aina olla kateutta.
Mun mies nauraa kyllä ihan vaan ton alkuperäisen kirjoittajan itserakkaudelle :)
Millähän tavoin kostan mustasukkaisuuttani, kun en edes ole näistä "kauniista blondeista" mustasukkainen, kun ei ole mitään syytä olla. Minä sentään tiedän että omaa miestä ei tartte vahtia, hän on sanonut itsekin suorat sanat näistä bimboista (ja itsekin käyttää bimbo sanaa) niin eipä tarvi olla mustasukkainen. Ihan omilla aivoillaan ajattelee ja ääneen sanoo. Sääli että joittenkin ihmisten maailmassa kauniina pidetään ainoastaan näitä bimboja, ei taida muuta ollakaan ajatuksissa. Joitakin ihmisiä miellyttää erilainenkin ulkonäkö, ja näkevät näitten "kauniitten blondien" sisimpään, sen hehkuvan omahyväisyyden tästä "kauneudesta". Kun on tosiaan sitä kusta päässä.
Kaikki ihmiset ovat yhtä kauniita, joten voivoi niitä jotka nostavat itseään yläpuolelle, kuten sinäkin tässä blondeja nostat.. "luoja on heidät kauniiksi luonut ja jos hän tietääkin olevansa kaunis.." voi jessus, tätä just tarkoitin, että kun joku "tietää" olevansa kaunis vaikka on ihan samannäköinen akka kuin muutkin.
Miehelläni ei kyllä ole ongelmia mun katselemisessa huonon itsetunnon takia, sillä itsetunto on kunnossa, olen ulkoisesti ihan samaa tasoa kuin nämä itseään kauniina pitävätkin, mutta en vaan sano itseäni kauniiksi, koska tajuan että muut näyttävät ihan samalta ja ollaan samalla viivalla. En jaa ihmisiä kauneusasteikolla mihinkään asteelle.
En edes vakituisesti käy täällä muita solvaamassa, mun mieskin sanoi kun kerroin minkälaisia idiootteja täällä näyttää olevan, että "minkälaista porukkaa luulet siellä pyörivänkään" Hän oli ihan oikeassa, on se nähty millaisia tyyppejä täällä on. Jos sanon että olet TYHMÄ, väität että olen kateellinen. Kun ei bimbon päähän mahdu ajatus että hän olisi jonkun mielestä ihan oikeasti tyhmä. Sitä on turha enempää selittää kun ette tajua.
En vaan voi vastustaa kiusausta käydä välillä sanomassa sitä täällä teille!
Alkuperäinen todennäköisesti tulkitsee jonkun "päivää" sanomisenkin ihastumiseksi. Huhhuh.
Ihan vaan siitä että en kestä tyhmiä ihmisiä, ärsyttää!
Kuule useimmiten riittää se, että sanoo ettei kiinnosta. Joskus tulee sitten niitä juntteja jotka alkaa kähmiä ja silloin tulee kyllä karjaistua, se on kyllä aika tehokas keino, siinä olet oikeassa että siinä tilanteessa hysteria auttaa. Ja itseasiassa kun en näistä bimbomiehistä diggaile enkä heitä seuraani kaipaa, niin silloin kun haluan olla ihan rauhassa ja rennosti, pukeudun rennosti ja ilman meikkiä. Kyllä perseenpuristelijatkin pysyy loitolla, ainakin suurin osa. Hoikassa varressa isot rinnat herättää valitettavasti junttien huomion, eli sille asialle ei voi tehdä mitään ja niitä kuolaavia katseita pitää vaan sietää ja katsoa takaisin mahdollisimman tylysti. Toisin kuin sinuun kaikki ihastuvat, niin olen kyllä sen verran monta miestä elämäni aikana kohdannut että olen huomannut että makuja on monia, todellakaan KAIKKI eivät kuolaa tms. Eivät sinunkaan perääsi, ehkä tajuat sen jos jonain päivänä olet tavannut enemmän tyyppejä kuin ne töissäsi olevat juntit.
Taitaa olla sullakin mielenterveys heikolla jos et sitä kestä että joku lähestyy..
Ja huomasitko miten naurettavasti itse aloit väittää sarkastisesti, että tälläista hysteeristä naista varmaan yritetään jatkuvasti. En ole enempää hysteerinen kuin muutkaan, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta sanoa bimbolle suoria sanoja. Mutta sitähän ei bimbo ymmärrä.. Minä sentään sanoin ihan aiheesta sulle, eli siitä kun kuvittelet että olet jotenkin poikkeuksellinen ja ihan vakavissasi pohdit miksi sinuun aina ihastutaan etkä tajua sitä miten tyhmä olet. Et tietenkään, jos tajuaisit olisit fiksu!
No se on hienoa ettet ole kateellinen. Multa nyt vaan jäi näiden sun vaahtoamistes perimmäinen idea löytämättä.
Ai niin mut mähän olet tyhmä pikku bimbo, ei mun tarvitsekaan tietää...
Rauhoitu. Jos kerran sua ei vois vähempää kiinnostaa, mitä helvettiä sä sit möliset ja saarnaat ja arvostelet muiden älykkyyttä ja ULKONÄKÖÄ vaikka et edes tiedä kys. ihmisistä mitään???
Mä se olenkin kaunis ja ihana. Kaikki miehet rakastavat mua. Kaikki. Aivan kaikki.
Ite tykkään etenkin varatuista miehistä. Etenkin siinä tilanteessa jos niiden tosikkoakat istuu vieressä. Rakastan sitä hetkeä kun vaimo-ressukka menettää malttinsa...epätoivoista ilmettä miehen silmissä...
Olen vain niin täydellinen. Täydellinen ja niin ihana. Ihanan täydellinen.
Noh, tsemppiä vaan sunkin pikku elämääs...sitä tarvitaan.
Millä sä perustelet sen että ap. on ITSERAKAS??? Okei, hän on sun mielestä itserakas.
olen tässä kovasti yrittänyt miettiä???!! Minua hän ei ole edes ikinä nähnyt ja olen heti tyhmä, bimbo, pissapää, horo, helppo, itserakas.... lista solvauksista on loputon.
Ja itse hänen oli pakko mainita "isot rinnat hoikassa vartalossa", eikös sellainen ole itserakautta??... minä en ole täällä mainostanut omaa ruhoani ;)
Onko se niin että jos joku nainen mainitsee iskuyrityksistä niín aina joku huonoitsetuntoinen nainen siitä älähtää, aivan kuin se olisi itseltä pois?
En ymmärrä...
että ymmärrän alkuperäistä!Sekö on kateutta jne.Vai tuliko vastaus väärään viestiin?
Tottakai kerron oman näkemyksen asiaan kun tämä niinpäniin puskee alkuperäisen päälle niinkuin yleinen syyttäjä vaikka ei tunne henkilöä sen paremmin kuin että luki hänen kiusallisen ongelmansa,mikä voi oikeasti olla jollekkin ongelma.
Aina puhutaan kuinka naiset suomessa ei osaa pukeutua ja eikä meikkaan ja jos niin joku tekee niin saa kateelliset päällensä ja miehet kimppuun.
Sitten ihmetellään kun mies menee vieraisiin kun itse pukee päälleen jätesäkin eikä yhtään laita itseänsä ja haukkkuu toista jos joku tekee ulkonäkönsä eteen jotain.
Monelle se laittautuminen on luonnollinen asia jos on koko ikänsä laittanut itseään ja tykkää pukeutua muihinkin vaatteisiin kuin verkkareihin niin sitä on vaikee alkaa muuttamaan tyyliään,joillekkin se voi samanlainen tunne kuin menisi alasti pihalle jos ei vaikka ole laittanut hiuksiaan.
Tiedän että monet naiset laittavat itseään vain itseänsä varten,kyllä tiedän että itseänsä on kivempi katsoa peilistä kun on vähän nähnyt vaivaa itsensä eteen ja monet laittavat itseään miestänsä varten ettei ukkelin tarvitse ihannoida niin paljon muita naisia joita näkee.
Ei laittautuminen tarkoita aina sitä että haluaa olla huomion keski pisteenä ja että haluais kaikki miehet kimppuunsa.
Harva sen takia laittautuu,että voi vitsi kun kaikki sekopäät kuolaa perään.
No sekö on sitten kivaa.Ehkä joittenkin mielestä,mutta jos on jo mies eikä halua muilta niin hirveesti setä huomiota niin sitten se on jo rasittavaa.
En vaan muuta syytä keksi että miksi niinpäniin hermostuisi asiasta nuon paljon jos ei tunne itseään huonommaksi/rumemmaksi ihmiseksi kuin esim.alkuperäinen kirjoittaja ja se vitsien heittäjä jossain bileissä.
Olet itserakas sen takia, kun kuvittelet että sinuun ihastutaan jatkuvasti, hurmaat kaikki ja mietit mitä voisit asialle tehdä.
Horoksi en sinua pieni tyhmä bimbo tosin nimitellyt.
Miten mä olen huono itsetuntoinen ja miten sun bimboilu olisi minulta pois? Ajattelin mainita sen että itseänikin isketään usein, jotta et kääntäisi sitä siihen että olen kateellinen, mutta se jäi sulta huomaamatta. Toi on ilmeisesti jonkunlainen puolustuskeino, että kun arvostellaan, et kykene sitä käsittelemään vaan käännät sen niin että sua kadehditaan.
Kuten, oliko se ensimmäinen viestini, kommentoitkin että "tätä minun elämäni on, täynnä kateellisia naisia" *NAURAA* Sä olet niin luuseri!
Mutta kuten sanoin, en voinut vastustaa kiusausta yrittää pudottaa taas yhtä idioottia pilvistä. Ja mä en mitenkään hänen ulkonäköään arvostellut, sanoin vaan että näyttää samalta kuin muutkin. Hui mitä arvostelua.. taisi osua pahaan paikkaan kun meinasi joku tajuta ettei olekaan mikään miesten fantasia nro 1.
huutakaa Hep ! kaikki joiden mielestä "niinpäniin" on säälittävä kateuden perikuva, tämä viestiketju täyttyisi punaisessa sekunnissa. Etkö tosiaan ymmärrä että SINÄ se tässä säälittävä bimbo olet!
Provo mutta kuitenkin;
Mua ei yhtään huolestuta nää akat jotka yrittää roikkua mieheni lahkeissa. Se tilaisuus, jossa kerroin siitä bimbosta vitsiensä kanssa, oli sen verran "hienompi" tapahtuma, jossa kuului olla fiinisti, niin äijäni ei sanonut akalle mitään, ja mulla ei pokka kestänyt. Tosin en sanonut sille akalle mitään vaan ukolleni, että miksi kuunteli sitä. Eli jos baarissa joku tulee iskemään miestäni heittämällä kaksimielistä läppää ym niin hän häipyy paikalta. Tämän vuoksi raivostuin kun hän ei toiminut niinkuin normaalisti. Minä kun en hirveästi perusta mistään paskantärkeistä tilaisuuksista joissa porukka yrittää esittää parempaa kuin on, sattuneista syistä olen kuitenkin niissä "piireissä".
Mun mielestä on hyvä että on naisia, jotka mielellään ovat varattujenkin miesten kanssa. Olen itsekin ollut seksisuhteessa aikoinaan sinkkuna varattujen miesten kanssa, kun en halunnut sitoutua. Ketään ei nimittäin väkisin vietellä. Eli on hyvä että on villejä sinkkunaisia, niin oman ukon uskollisuus testaillaan. Mua ei edes haittaa ne yritykset baarissa miestäni kohtaan. Se on sen verran hyvännäköinen että häntä kyllä yritetään.. se vaan naurattaa, kun joku yrittää silmieni edessä iskeä miestäni minulta. Tiedän ettei ole tarvetta huolestua, niin ne naiset jäävät omaan arvoonsa. Mutta kyllä se alkaa ärsyttää jos joku alkaa roikkua vieressä eikä tajua lähteä vaikka ukkokin hätistelee. Sitäpaitsi meillä on avoin suhde.. että siinä teille sitä huonoa itsetuntoa :P
Kun teitä tuntuu olevan täällä niin saakelin paljon, harmi vaan että väistämätön tosiasia on se että en ole kateellinen. Se kertoo teistä aika paljon!
aivan itsesi kanssa..Mistähän vitusta sä luulet tietäväsi että alkuperäinen on tyhmä?Tuo sun jokaisen ihmisen "tyhmäksi" haukkuminen kuullostaa ala-aste ikäsen haukkumis puheilta.
Monttu auki mä luin sun tekstiä että voiko noin sakeeta ja ennakkoluulosta ihmistä olla olemassakaan!Luoja!Oikeesti jos sä oot noin skitso tuollasesta asiasta niin kannattas varata aika ja pian!
Tottakai miehes sanoo jokasta kaunista naista bimboksi kun eihän se uskalla sanoa sulle muutakaan!Mielistelee sua ettei saa turpaansa.
Kun sä tuut tääläkin hyvä ettei koneen lävitse kun puhuu asiasta niin eihä sulle kasvotusten voisi vihjaistakkaan asiasta.
Jos sulla olisi itsetunto kunnossa niin sä et käyttäisi tähän asiaan nuon paljon energiaa ja vihaa kuin nyt teet!Se olisi sulle aivan sama jos joku pitääkin itseään kauniina ja sen takia se on niin helvetin tyhmä sun mielestä!!!!!!!!
Sä et voi tietää,että jospa alkuperänen on oikeesti tosi kaunis,mikä on suomessa harvinaista niin ei ole ihmekkään että miehet juoksee perässä!Ja se ei tarkoita itserakasta ja tyhmää bimboa että on huomannut että on muitten mielestä kaunis.
Mun mielestä sitten kirjoittaja olisi tyhmä jos ei tajuaisi olevansa kaunis vaikka muut kehuvat ja piirittävät.Ja kyllä jokainen osaa katsoa peiliinkin,että minkälainen kuva sieltä pilkistaa ja jos ei ole kovin tyhmä huomatakseen että ihan kaunis naamahan sieltä pilkistää!Tyhmä on jos ei osaa kattoakkaan sinne peiliin päin!
Mutta hyvät jatkot sullekkin!En palaa enää tähän keskusteluun!Ei sun tekstejä jaksa lukea täysjärkinen ettei verenpaine nousisi!
Toivon että olet feikki,mutta mee ihmees hoitoon jos et ole,ei tuo ole normaalia!
Tulihan se sieltä kun vähän potkii "avoin suhde". Kukaan itseäänkunnioittava nainen ei lähde sellaiseen pyöritykseen.
Parempi kuule kun menet ihan ammattiapuun. Parisuhdeterapeutille, niin täällä säästyvät viattomat uhrisi.
Säälittävä äijä.
Että se ei kelpaa syyksi että ärsyttää tyhmät ja ylimieliset, itserakkaat ja ulkonäkökeskeiset tyypit.
Miehesi ei kehdannut lähteä työ bileissä pois kauniin naisen seurasta ja sä vedit herneen nenään ja ihmettelet että miksei se lähtenyt vetämään paikalta niin kuin olisi muuten tehnyt!!!
Haloo!!Kai se ei halunnut näyttää sille naiselle että kuinka skitson ja mustasukkaisen akan kansaa se joutuu elämään!
Myönsit että,hermostut miehellesi kun hän ei heti lähtenytkään pois sen tyhmän kauniin bimbon seurasta..Miksi?Olit mustasukkainen ja huomasit että se nainen on kauniimpi kuin sinä!
Baarissa miehesi olisi lähtenyt vetämään jo ajat sitten no tottakai kun sielä olisit kehdannut vetää kauheet hulat miehellesi kun jutteli nätimmän kanssa kuin sinä olet!!
Tekstistäsi huomaa täysin,että olet vitun mustasukkainen miehestäsi ja tiedät että miehesi ihannoi muita naisia!Myönnä nyt perkele äläkä vaan intä ja hauku muita!
OOt aika rasittavan kovapäinenkin!Pitää omia mielikuvitus bimboja haukkua täs viikon verran ja etkä voi myöntää että sulla on huono itsetunto,vaikka kaikki normaalit ihmiset huomaavat sen heti kirjoituksisasi.
Muuten tämä asia ei olisi sulle henki ja elämä jos pitäisit itseäsi kauniina ja sulla olisi itsetunto kohdallaan,tuon nyt tajuaa jo jokanen normaali ihminen.
ytimeen!!!!!
Eli kun tapasin mieheni ensimmäistä kertaa, ja hän sanoi jotain tyhmää akkaa bimboksi, niin ennen kuin olimme edes ehtineet tutustua, hän pelkäsi saavansa minulta turpaansa?
Tällasta logiikkaa teillä "tervejärkisillä" noin niinkun taas yksi esimerkki
Ja joo olen skitso, mua suututtaa kusipäät.
Joo tehän tässä olettekin ihan vitun normaaleja, sehän on normaalia kääntää asia niin, että toinen on kateellinen jos sanoo toista tyhmäksi. Siinä tapauksessa olen todella epänormaali! En puhunut siitä työbimbosta kauniina, vaan bimbona joka pitää itseään upeana, mistähän keksit että hän on niin kaunis?
Kyllä kusipäiset tyypit alkaa suututtaa vaikka olisikin itsetunto kunnossa.
Joo ja se tilaisuus oli tosiaan sen verran fiini että mun mies ei pystynyt siinä KAIKKIEN MUITTEN keskellä sanomaan sillä akalle että turpa kiinni. Mitä se teistä kertoo, kun kuvittelette että ukko on tossun alla vaikka on todellisuudessa kaikkea muuta.
Sorry mut hän ei ihannoi muita naisia.
Ei ton kirjoittajan kirjoitukset kyllä mun mielikuvitusta ole, vaan ihan itse hän siinä bimboilee :P
sä sait alkuperäisen itsetunnon nollille tolla saarnaamisella?!
Täälähän kaikki vaan nauraa sun skitsoilulle ja tietää että sulla on huono itsetunto.
Ei kuule normaalit ihmiset tuollasesta raivoamisesta hetkauta korviaankaa,jos on vähääkään sitä itsetuntoa.
Alkuperäinen varmaanki aavisti jo aluksi ettei sun kanssa kannata keskustella!Viisas ratkaisu!!!
Sä olisit vissiin sitten ottanu tuollaisesta nokkiis!no tottakai jos on muutenkin huono itsetunto.
Sä se TYHMÄ oot!Joo alkuperänen näyttää samanlaiselta kuin muut vaikket ole nähnyt hänestä haamuakaan!!
No joo,mulle riittää sun kuuleminen tältä päivää!Sun tekstejä ei saa liikaa lukee päivässä,muuten tässä alkaa itsekkin skitsoileen vain sun idioottimaisuuden takia!
ja vielä kerran eläköön huuto niinpäniille heep ja heeep!!
Kuka se nyt olikaan luuseri?? Ainoa joka tässäkin on nimitellyt muita on juuri sinä itse, kertoo jo paljon SUN itsetunnosta.
Ylipäätään tuo "pitää tiputtaa maan pinnalle" on niin lapsellinen asenne että huhhuh.
Mene oikeesti nukkuun nyt sen miehes viereen jos sulla kerran on kaikki niin hyvin.
Asiasta kukkaruukkuun eli aika paljon on tuossa pukeutumisessa kyse myös siitä, miten vaatteensa ja itsensä kantaa. Verkkareissakin voi näyttää hyvältä, jos vaatteet on puhtaat ja itsekin. Onko sillä loppuenlopuksi mitään väliä, mitä päällänsä pitää, jos vaan mieli on kirkas ja hyväntuulinen.
Ps. Moon oikias. Soot vääräs. Son kans vääräs. moomma oikias. Tootta vääräs. Non aivan mettäs.
Sähän kerrot ihan kevyesti, että mitä sun miehes ajattelee näistä kirjotuksista ja mitä sun miehes ajattelee toisista ihmisistä. Aikamoinen selvännäkijä olet:) "Nokun nokun, se ei kehdannut sanoa sille akalle..." Miehesi varmaan kertoo sulle KAIKEN. Kyllä mäkin miehenni tunnen aika hyvin, mutten ikinä väittäis, että tiedän aikuisten oikeesti kaiken, mitä sen pään sisällä liikkuu. Sä tiedät omasta miehestäs vain sen, minkä hän suvaitsee kertoa. Sullehan voi sanoa mitä vaan, mut uskooko itse siihen mitä sanoo. Ettei vaan kerro sulle sitä, minkä luulee sinun haluavan kuulla, jotta välttyisi tämän kaltaiselta riepottelulta. Rauhotu nyt hyvä ihminen, eihän tää nyt niin vakava asia ole. Todellista itsetuntoa kuvastaa se, että "antaa kaikkien kukkien kukkia". Eihän sua nyt voi oikeesti kiinnostaa noin paljon tää asia tai ainakaan tolla volyymilla.
Kai mä tiedän mitä mun mies ajattelee kun se lukee nämä ja itse sanoo mitä mieltä on.
En ala tässä tarkemmin kertomaan mikä fuckin tilaisuus se oli, mutta ilmeisesti et osaa kuvitellakaan sellaista tilaisuutta, jossa kuuluu olla paskantärkeänä ja kaikki on niin "hienoa". Jos on käytöstapoja, ei ala raivota jollekin bimbolle siinä. Mulla niitä ei enää siinä vaiheessa ollut kun meni hermot.
Enhän mä tiedäkään mitä sen pään sisällä liikkuu, dorka, en ole niin väittänyt, mutta eiköhän sitä naimisiin mennä kun luotetaan siihen että toinen kertoo KAIKEN. Itse kerron, niin en varmasti ole ainoa täällä maan päällä.
Aika idiootti olis mun mieskin jos olis naimisiin menny vaikka joutuu aina vaan kertomaan kaiken minkä haluan kuulla. Onhan näitäkin, mutta kun sunkin tuntuu olevan vaikea käsittää, että mun mies on ollut sitä mitä on jo ihan alusta alkaen kun ollaan tunnettu. Silti rupeat väittämään että tiedät paremmin tämänkin asian. Mun puolesta kaikki kukat saa kukkia ihan miten vaan ja missä vaan, mutta se ärsyttää kun ne alkaa kukkia mun tontilla; "sä olen mulle kateellinen (kun olen niin vitun itserakas)!" Jee jee, taitaa olla mahtavaa olla säälittävien joukossa! Moro taas!
mutta tää niimpä niin kuvitteli jo päässäänki että minkälaisia hutsun vaatteita alkuperäinen käyttää kun saa niin paljon huomiota!
Kyllähän nainen joka laittaa verkkarit päälle voi olla hyvinki hemaiseva,tiedä kyllä.
Se on just siitä kiinni että kuinka nainen vaatteensa kantaa.
Olen samaa mieltä,eli ei enää sä oot vääräs ja mä oikeassa meininkiä...;)
Miehesi sanoo sen mitä haluat kuulla jos sä noin helvetin pirttihirmu olet!
Kun sun mielipiteet ovat oikeita ja vain oikeita,muitten mielipiteitä sä et kuuntele etkä arvosta!
Hermostut tälläsestä asiasta niinkuin tulisi maailman loppu!
Pitikö sun tuokin sanoa,että olette vielä naimisissakin!
Huh huh,ei käy miestäsi kateeksi!
paljon asiaa muille kertoa aiheesta niin älä kirjoita putkeen kaikkea.
Muutenkin on rasittavaa lukea viestejäsi ja kun ne on vielä samaan putkeen kirjoitettu niin saa sormella seurata että minkähän lauseesi on lukenut jo...!
Vitsi te olette tyhmiä! Yks tänään kirjoittanut taas sanoi, miten mä kuulemma kuvittelin heti päässäni millasiin hutsun vaatteisiin toi bimbo pukeutuu. Enkä ikinä puhunut mistään hutsun vaatteista! Useimmiten ollaan naimisissa jos puhuu "miehestään", en tiennyt että se oli yllätys!
Mitä sä mun pirttihirmuudesta edes kuvittelet tietäväs, kun mä olen tässä vaan haukkunut tota bimboa, mun mies ei liittynyt tähän juuri mitenkään!
Tajuatko tyhmä, että mun miehellä on samanlaiset mielipiteet kun mullakin, ollut ALUSTA asti. Et hänkin taitaa sit olla miespuolinen pirttihirmu! Kaikki pariskunnat ei ole sellaisia, että alkavat edes seurustella jos asioista ollaan eri mieltä!
Hauskimpia on ne puhekuplat, joita mun mies piirtelee bimbojen päitten ympärille lehtien kansiin.. hihhih.. niissä lukee esim. "olen niin kaunis" tai "kaikki kadehtivat minua". Nämä siis suoria lainauksia hänen ihan itsensä piirtelyistä. Kylläpä repesin nauruun kun aloin lukea lehteä!
Ah, ei käy kateeksi ketään ja surullista että olette noin onnettomia!
Olis voinut tota enteriä käyttää vähän enemmän. Mutta kun joku aiemmin sanoi, että joillakin on parempaa tekemistä kuin kirjoitella täällä romaaneja, niin juttu vaan on niin, että kirjoitan tollasia putkitekstejä muutamassa minuutissa niin ei aina sit tule huomattua minkä verran sitä tekstiä jo tuli. Hihi. No mut nyt olen jo sanonut kaiken monta kertaa niin kirjoittelen tänne enää vain tällasia lyhyitä :)
Näihin sun viimekertaisiis kommentoiden että mistä haitte erityisluvan naimisiinmenoon? Presidentiltä? Oletteko nyt sitten...kuusitoistavuotiaita?
Miehesi tekee, hih, oikein puhekuplia bimboille, hihih. Onpa hän -hih hih- hauska.
No kerropa vaikka ensin että ketä ovat nämä bimbot. Millainen ihminen on sun mielestä bimbo? Mikä tekee bimbon? Kerro myös esimerkkejä julkisuuden henkilöistä joita sä pidät bimboina.
Ehkä sitten sais vähän tolkkua sun sekavaan mieleesi.
Hih hih hii... ikävää tuottaa pettymys mutta ei tarvittu presidenttiä ja on ollut naimaluvat jo monennn monnnnnta vuotta :P
Mainitsinpahan nuo puhekuplat esimerkkinä niille joitten mielestä mieheni on tossun alla jne, niin tuossa oli yksi tuollainen esimerkki ihan hänen itsenäisistä toimistaan.. joittekin kun oli sitä vaikea uskoa että MIEHENI voisi pitää jotakuta bimbona. Tosin ehkä pirttihirmutin miestäni telepaattisesti ja hän minun valtani alaisena piirsi ne!
Niin millainenpa sitten on bimbo.. yksi jo mainitsemanikin varma piirre bimbossa on tuo puolustusmekanismi joka aktivoituu kun sanoo että olet tyhmä, hän vastaa; "sinä kadehdit minua!". Eli tuossahan ei ole mitään järkeä, jos minulle joku sanoo että olen tyhmä, kysyn että miten niin, perustelepa. Ei tulisi mieleenkään alkaa väittää että hän olisi minulle kateellinen. Siitä kun ei kuitenkaan ole aina kyse. Ja kun satun olemaan sellainen luonne, että jos kadehtisin, sanoisin kyllä ihan suoraan, ihan niinkuin muut asiat.
Myönnän kyllä että tuo haukkumiseni ei ollut asiallista mutta nyt ollaan kuitenkin vaan nettipalstalla jossa on jatkuvasti näitä alkuperäisen kaltaisia tekstejä ja en voinut vastustaa kiusausta sanoa IHAN suoraan mitä mielessäni pyöri.
Mun mielestä bimbo EI ole esim sellainen joka kulkee täysissä meikeissä, "hutsumaisissa" vaatteissa jne, eli ulkonäkö ei tee bimboa, ei edes blondeus (paras ystäväni on blondi) Vaikka täällä moni alkoi hakea syitä siitäkin, että ajattelin henkilön pukeutuvan hutsumaisesti. Eiei.. minutkin voisi ulkoisesti tuomita bimboksi välillä, jos ulkonäköä tuijotettaisiin ja kylläpä joku joskus on tuominnutkin, mikä on mielestäni naurettavaa. Ei ole mitään sääntöä että bimbot pukeutuvat niin ja näin ja sitten "fiksut" ihmiset näin ja noin.
Bimbo pitää itseään muita parempina - paremman näköisenä ja ylempänä. Kirjoittajan tekstistä huomasi jo heti sen tyylin. Se todistui sillä, kun hän sanoi kommenttina toiseen tekstiini, että "tätä minun elämäni on, täynnä kateellisia naisia!" Eli keksi omasta päästään sen kateuden; hänen mielestään olin kateellinen kun sanoin häntä tyhmäksi. Hänen omat ajatuksensa pyörivät ulkonäössään, että kaikki johtuu siitä.
Jotkut naiset ovat ihan aidosti kateellisia toisilleen, mutta kateuden merkki ei ole se että pitää toista tyhmänä tai jostain muusta syystä ei viihdy hänen seurassaan. Jotkut vaan ovat niin ärsyttäviä että heitä melkein inhoaa sen vuoksi..! Tässä moni menee väärille teille. Itsekin olen törmännyt kateellisiin ihmisiin, mutta he ovat niitä jotka ovat ihan suoraan sanoneet kadehtivansa. Se johtuu yksinkertaisesti heidän huonosta itsetunnostaan - minulla kun ei ole mielestäni mitään erityistä kadehdittavaa enkä muutenkaan kannata kateutta, ei kuulu luonteenpiirteisiini.
Esimerkki julkisuuden henkilöistä; oliskohan olleet nämä jotkut janitat ja jennyt joilla on pari litraa tuossa etumuksessa silikonia, olivat kerran lehtijutussa jossa totesivatkin että ihmiset kadehtivat heitä. Toinen kertoi vielä esimerkin, että se johtuu siitä kun ihmiset itsekin haluaisivat silikonit. Mahtavaa logiikkaa! Voin todistaa etten ole kateellinen; voisin hankkia silikonit jos jostain syystä haluaisin mutta omat arvot ja intressit rahankäyttöön ovat muualla, ja todiste siitä etten ole heille kateellinen; minulla on kuppikokoa runsaasti enkä mitään jalkapalloja tahtoisi. Tätä en sanonut mainostaakseni asiaa, vaan siksi kun nämä silikonipimut ajattelevat että heitä panettelevat ihmiset ovat jotain a-kuppisia jotka vaan haluaisivat olla heidän asemassaan. Niin ja siis minun mielestäni nämä julkimot ovat tyhmiä. Kuten myös viime aikojen tunnettu Marika F., on puhunut haastatteluissa että ihmiset kadehtivat häntä. (ihan varmasti..)
En kuitenkaan pidä bimbona ihmistä, joka käy kauneusleikkauksissa. Vaikka omiin arvoihini ei kuulukaan ulkonäön huolittelu niin paljon että käyttäisin kirurgin veistä, ymmärrän että joittenkin itsetunto on niin ahtaalla että siihen haetaan apua leikkauksella. Mielestäni kuitenkin olisi ihanteellista, että ihmisiä ei arvosteltaisi esim poven perusteella. Ihmettelen kyllä sitäkin, että joillekin naisille isot rinnat ovat tae itseluottamuksesta jne, minä en nimittäin ole kovin montaa "tissimiestä" edes kohdannut. Ovat nekin miehet pinnallisen puoleisia jotka naisensa kuppikoon perusteella valitsevat. Eli isot rinnat on kyllä ylimainostettu käsite.
Bimboksi leikkauksessa käynyt menee siinä vaiheessa, kun alkaa puhua omasta kauneudestaan josta johtuen kaikki kadehtivat häntä.
Täällä keskustelupalstalla taitaa pyöriä korkeintaan pari ihmistä jotka ajattelevat samoin kuin minä, mutta eipä tuo minua haittaa.
just
tuohon nyt vinkkiä antais.. Ööh, koita kestää..? Tai sinne suuntaisesti. Ei oikein ole kokemusta, ei miehet liiaksi asti liehittele tai sit en vain ole huomannut/tajunnut asiaa. =D Kyllähän sitä vihjauksia ja flirttiä on tullut, mutta ei niin paljon, että se häiritsis tai vaivaisi.
Kommentit on täällä ollut varsin monimuotoisia ja osin aika kitkerän karvaisia. Se mikä toisen mielestä kuuluu asiaan, on toisen mielestä häiritsevää ja ahdistavaa.
Kun en tunne sua niin tosi hankalaa sanoa, että mitä sun pitäis tehdä. Jos olet noin sosiaalinen ja puhelias niin kokeile hieman "vetäytyä". Älä osallistu tilanteeseen niin aktiivisesti. En tarkoita, että nyt naama sitruunalla täytyis olla, mutta hieman vetäytyneenä. En tiedä miten puhelias tai sanavalmis olet, mutta jos esim raflassa ukot hyvin hihasta nykii niin hätistele pois ensin asiallisesti, jos ei onnistu niin sitten vähemmän asiallisesti. Ei sitä säkki päällä tarvii alkaa kulkemaan.
Kuten arvata saattaa, on vastaukset "pissa pois päästäsi" -linjaa ja kehotetaan palaamaan maan pinnalle. Mutta on meitä ymmärätäjiäkin. Minulla on monta hyvää ystävyyssuhdetta mennyt pilalle siksi, että mies onkin yhtäkkiä mustasukkainen ja haluaa enemmän, seurustelin sitten tai en. Ja kun olen kiltti ja diplomaattinen, joudun aina tosi ikäviin tilanteisiin. Ja kaikki jutut pyörivät vain minun ulkonäköni ympärillä, ärsyttää kun en halua olla mikään barbie kenellekään, olisi tosiaan kiva, jos joskus saisi kuulla jostakin muustakin. Ja kun ei miehelle kelpaa sana "ei". Sitten ollaan "kusipäisiä pihtarihuoria, jotka luulevat liikaa itsestään" kun ei kerran kelpaa. Se, että näytän hyvältä, oikeuttaa kaikki yrittämään ja jos en innostu niin kaikki on vain sen syytä, että olen liian ylpeä? Naispuolisilta saa koko ajan kuulla kommenttia "hyvähän sun on kun olet niin nätti" tai "mikäs sun on siinä ollessa kun olet kaunis, toista se on meillä muilla". Siis häh? Ihan kuin ulkonäkö olisi tae jostakin elämää suuremmasta onnellisuudesta. Olen tämän takia sairastanut masennusta ja olen tullut todella araksi ihmisten suhteen, kun jotenkin kukaan ei osaa nähdä ihmistä kuoren alla. Tai onneksi sellaisiakin on. Enkä mä asiasta valita, mutta ymmärrän todella, ettei se aina niin herkkua ole, ts. asialla on vähintään kaksi puolta.
Ai että ihan olet masentunut kusipäisyydestäsi, hmm, täytyyhän sitä toki joku syy keksiä huomiota kerätäkseen! Myönnän, nyt olen aika veemäisellä tuulella :)
Olen itsekin törmännyt tasan kuvailemiisi tilanteisiin monta kertaa. Mitäpä siitä voi päätellä;
- on paljon miehiä jotka eivät osaa olla vain ystäviä
-on paljon naisia joilla on huono itsetunto, ja he sen johdosta hehkuttavat kaveriaan (ja joillakin sitten nousee kusi siitä päähän)
-on paljon katkeria miehiä jotka eivät osaa fiksusti suhtautua pakkeihin
Miten luulet, että kukaan sun "kuoren" alle näkee, kun itse olet sen siihen muodostanut!? Kuvittelet olevasi niin kaunis, kun olet siitä monesti kuullut. Olen minäkin, mutta tajuan silti että en ole sen kummemman näköinen kuin muutkaan.
valitsemallasi tiellä sisko ;) Minä aijon tästä lähtien ignorata -hänet jonka nimeä emme mainitse- :D
Tämä meni nyt vähän tällaiseksi kauneuskeskusteluksi... joten pitää vähän taas oikaista...
Kun kirjoitin että olen visuaalinen ja pidän siitä että näytän hyvältä EN tarkoittanut että olisin kaunis tai pitäisin itseäni kauniina. Koska niin ei ole... minulla on ollut joitain komplekseja ulkonäköni suhteen ja olen jopa pitänyt itseäni rumana ja rujona. Nykyään olen kuitenkin sinut oman kroppani kanssa ja niin pitäisi kaikkien muidenkin naisten olla. Minulla on hyvä itsetunto, selviän monista tilanteista huumorilla vaikka saisinkin lokaa niskaani.
Mutta se mitä tuolla lauseella tarkoitin on se että haluan pukeutua hyvin ja siististi. En käytä liikaa meikkiä mutta sopivasti.
En usko että miesten ihastuminen johtuu täysin noista "visuaalisista" seikoista mutta luulen että kun nainen on huolitellun näköinen, se saattaa edesauttaa ihastumisia. Minä luulen että suurin tekijä noissa ihastumisissa johtuu kyllä luonteestani, siitä että olen positiivinen ja hymyilen paljon, siitä saan paljon hyvää palautetta. Jopa työhaastattelussa minulle on sanottu kuinka piristävä lisä olisin työyhteisöön :) En haluaisi vetäytyä taka-alalle hapannaamaksi noiden ihastumisten takia. Pidän ihmisistä ja olen heille ystävällinen ja empaatiinen olivat he sitten miehiä tai naisia.
Koulussa minuun ihastui pahasti yksi opettajistani, joka rupesi suosimaan ja huomioimaan minua muiden nähden. Antoi minulle jopa paremman numeron kuin olisin ansainnut. Mitä voi silloin tehdä???!! Mennä rehtorin kansliaan ja sanoa "anteeksi mutta saan liian hyviä numeroita"??!! Ja tuosta johtuen yllätin luokkani tytöt puhumasta minusta vessassa (istuin kopissa kun tulivat isoon yhteisvessaan ja puhuivat minusta)... tuntui pahalta ja minua silloin jopa itketti... kun ei ollut minun syyni! ... kuivasin kuitenkin silmäni, vedin vessan, menin pesemään kädet ja morjenstin tytöille. Ilmeet olivat (mitenköhän asian ilmaisisin) aika jännät. Minulta kuitenkin pyydettiin asiaa jälkeenpäin anteeksi ja asia oli sillä loppuun käsitelty, koska minä en haudo menneitä juttuja.
Tällaiset pienet ihastumiset voi paisua isoiksi pahoiksi möykyiksi jos ja kun muut sen huomaavat.
Kun sanoin että "kaikki" ihastuvat, myönnän että se oli provosointia ;) Kaipaan todella vinkkejä, ja onhan niitä muutama hyvä jo tullut kaiken tuon loskan keskeltäkin :)
Mutta ymmärrätkö edelleen, että et ole ainoa ja tuo on osa elämää, jolle ei voi tehdä mitään, samoihin asioihin törmää todella moni nainen! Se ei ole kiinni siitä että sinuun ihastutaan usein tms.. se minua tässä alkoi ärsyttää kun nostat itseäsi muitten yläpuolelle, "ei tämä ole minun vikani, opettajani ihastui minuun, olen niin visuaalinen" Olet ihan samassa asemassa kuin muutkin, mutta olet vaan omissa piireissäsi tuossa asemassa. Se ei ole sun visuaalisuudesta tms kiinni, vaan tuurista, se satut olemaan sinä. Tämän vuoksi arvostelin sinua tyhmäksi bimbokosi, kun et tuota käsitä.
Että käänsit sen asian niin, että olen sulle kateellinen. Se on tyhmimmän bimbon paras tunnusmerkki, eli siitä nyt ei vaan pääse mihinkään että olet sellainen.
Miehenikin sanoi että täällä on ihan v*tun tyhmiä ihmisiä, joten jääkää tänne päivittelemään sitä miten muut ovat teille kateellisia ja elämään ulkonäkökeskeistä elämäänne, tyhmä bimbo kusipäät
mielikuvitushenkilö tai tossun alla.
nyt!! Sähän hyökkäät kimppuun uudelleen ja uudelleen!! Ei mun mielestä aloittaja ole "kusipää, itsestään liikaa luuleva bimbo" eikä kovin monen muunkaan, kuin sun! Sä olet melkis ainoa tässä keskustelussa, joka ihan oikeasti nykii jumalattomat vihannekset nenukkiin ja höyryy enemmän kuin pannuhuone!!
Käsittääkseni ihmisiä on erilaisia. Aikaisemmin jo sanoinkin, että se mikä on toiselle täysin normaalia, toinen kokee sen ahdistavaksi. Mistäs sinä tiedät kuinka paljon miehet aloitus keskustelijaa ahdistelee? Oletko ollut katsomassa kenties? Tunnetko tämän ko naisen? Tiedätkö minkä hän kokee ahdistavaksi? Jos vaikka ihan normaalia kiinnostusta miehien osalta niin mistä tiedät ettei ko nainen koe sitä ahdistavaksi, koska on varattu? Ei halua sellaista huomiota ja se ahdistaa? Mistä tiedät että hän on kusipää? Jos vaikka hän olisi vain hieman yliampuva? Tai sitten hän TODELLA KOKEE AHDISTAVAKSI MIESTEN LÄHENTELY-YRITYKSET..
Sä olet nyt noussut yhden naisen barrikaadille vain sen takia, että aloittaja kysyi, mielestäni ainakin, häntä ahdistavaan asiaan. Mitä sitten vaikka sinä(kin) olet kokenut sen kun miehet ihastelevat ja yrittävät jotain? Tekeekö se sinusta paremman kun et koe sitä ahdistavaksi?
Vedä nyt henkeä ja laske asees. Ko nainen vain kertoi omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan!!!
kuunnella meitä itserakkaita sekopäitä!!!;)))
mahtavaa!!Sulje se koneesi ja pelasta meidän muitten ilta!!!;)
Ihanaa vapaus koitti!
Skitso sisar antoi periksi!Toivottavasti!
Kun hänen on niin vaikea muuttaa meitä muita normaaleja ihmisiä!
Eikä käy mielessäkään että itsessä olisi mitään vikaa!!No eihän tollanen tyhmä bimbo mitään ymmärrä!!!
Mua jo naurattaa koko juttu!!!!Ei tollasta voi olla olemassakaan!!;;;))))
Sä siis häivyt? Erinomaista.
P.S. Tosi kiva ku se miehesikin on oikein samaa mieltä sun kans, hyvä hyvä!
No esim. baarissa välttyy ns. inhoseuralta, normaalilla keskutelulla. Vastaa aina mukavasti, ja jos alkaa tuntua, että kaveri haluaa olla muutakin kuin kaveri, niin minä ainakin sanon, että "älähän nyt innostu kaveri, mun mieheni on iso ja vihanen ja niin oon muuten minäkin, jos yrität iskeä mua." Pilke silmäkulmassa tietenkin. Toimistotyötä kun en ikinä ole tehnyt, niin työpaikalla tapahtuvaan hommeliin en mitään osaa sanoa. No joo, en jaksa enempää... Moroo
mun ongelma ei nyt varsinaisesti nyt ole ne miehet. Osaan kyllä käsitellä/hätistellä baarissa miehet pois enkä nyt siitä niin vaivaudu. Vaivaudun naisista jotka myös huomaavat nämä ihastumiset. Koska se saa minut kiusallisiin tilanteisiin.
Töissäkin on yksi sellainen mies, joka ei yhtään peittele ihastumistaan. Ongelma on siinä että yksi naispuolinen työkaverini on korviaan myöten ihastunut häneen. Tämä nainen on kyllä pannut merkille miehen ihastumisen minuun ja on alkanut mustamaalata minua mm. esimiehelleni.
Eilen juttelin yhden miespuolisen työkaverini kanssa ja hän kysyi että olenko huomannut kuinka paikan miehet katsovat minua. Ei siinä mitään jos vain minä olisin huomannut sen... mutta kun on vielä ne muut naiset ja se kamala kateus. Joudun jatkuvasti kummallisiin tilanteisiin syyttä, minä en ole tehnyt mitään. Minä en ole iskenyt näiden muiden ihastuksia tai edes flirttaillut heidän kanssaan.
tekstisi jossa oli jo jotain ihan oikeaa tolkkua, mutta harmi että olet sellainen ihminen joka myös kuvittelee tätä kateutta ympärilleen. Muuten tuohon olisi voinut jotain sanoakin mutta on turha vaivautua, kun olen "yksi niistä kaikista kateellisista naisista" sinun mielestäsi kun sanoin sinua tyhmäksi juuri tuosta kateuskuvitelmastasi johtuen.
viime kertaset kirjoitukset!No tulin siihen tulokseen että sun on pakko olla mun työkaverin sukulainen joka meni naimisiin miehen kanssa jonka oli tavannut mielisairaalassa.
Työkaverini ei mennyt häihin,no onneksi,sai päivän piristyksen siitä kun kuunteli että kuinka sielä on sekoiltu.
Miehes piirtelee lehteen puhekuplia lehtiin missä on et kyllä mä oon kaunis..
No tosi normaalia on teidän ottaa elämän tehtäviksi seurata,haukkua ja matkia kauniita ja parempia ihmisiä,jotkut voi luulla olevansa parempi kuin on mutta että te kulutatte aikanne niitten ihmisten miettimiseen ja matkimiseen.
Voi äitee kun oot kauan kyläss..
Ei muuta voi sanoa enää!!Menkää hoitoon takasi jos ootte päässyt jo pois sieltä,hoito ei ollut tarpeeksi tehokas!
Nyt ymmärränkin sun kirjoitukset.
Kulutamme aikaa miettimiseen ja matkimiseen..? Kyllä nämä vitsit niistä on ihan samanlaista huumoria kuin esim. käydä vuokraamassa komedia ja katsella sitä nauraen. Sama asia, ostaa seiska ja nauraa jutuille! Eipä siinä tartte sen enempää miettiä, ja että oikein matkitaan? Heh heh.. :D