Mikä minua vaivaa, olenko vain yksinkertaisesti laiska? Kaikki työpäivät menevät ikään kuin hommia "venytellessä", ja samalla lasken tunteja, jopa minuutteja että milloin voi lähteä kotiin.
Olen kyllästynyt ihan kuoliaaksi. Enkä ole edes varsinaisissa töissä juuri ollut, valmistuinkin ihan hiljattain! Tämäkin työ on tälläistä työmarkkinatuki-työharjoittelua, eli rahaakaan ei paljoa tule.
Kertokaa vanhemmat ja enemmän töissä käyneet, tuleeko se motivaatio ja jaksaminen sitten kun alkaa tulla kunnon palkkaa? Minusta tuntuu että vaikka palkka olisi 2000€/kk, tämä ala jolla olen, olisi silti yhtä tervanjuontia

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jää ihmeessä kotiin. Ei ole syytä kiusata itseään.
Minä onneton hölmö piipersin töissä vuosikaudet kunnes turhautuminen saavutti sen asteen, että lopetin kyseisen lystin.
Useamman vuoden olen nauttinut tästä olotilasta.
Ylipainon ja alkoholisoitumisen uhka pitää pirteänä.
Yritän ylläpitää "kauhun tasapainoa".
Raha ei ole mikään motivointitekijä niin kauan kuin yhteiskunta takaa perustarpeiden tyydyttämisen.
Todellinen nälkä olisi. Nykyään ei enää mahdollista.
Eräs työn määritelmä: TYÖ ON NÄLÄN AIHEUTTAMAA LIHASLIIKETTÄ.
Kokemusperäisesti voin sanoa, että sieltä se motivaatio löytyisi.
voi paeta metsään ja elää luonnon antimilla rahan tulo kun katkeilee.. Toimeentulotukeakin alentavat kun kieltäytyy tulevista ns. "aktiivitoimista".
Kannattaa piereskellä työkkärissä ja voi tehosteeksi ottaa mukaan haisevia rantojen risuparta asukkeja..
Ei töissä kannata kitua. Etsii töitä joita on oikeasti kiva tehdä. Jos ei sellaista löydy niin tekee keikkahommia (oli ne kivoja tai ei, niitä voi tehdä sen verran kun huvittaa). Myös osa-aikaista hommaa voi harkita jos haluaa yllä pitää työmiehen statusta. Ainahan voi myös rehellisesti heittäytyä tukirahoilla eläväksi.
Itselläni oli alussa sama ongelma: miksi tehdä töitä huonolla palkalla, varsinkaan kun työ ei ole oikein mieleistä. Motivaatio parani kun sain säästettyä käsirahat ja ostin oman asunnon ja auton, jolloin joka päivä näkee, minkä takia tekee töitä. Työtäkin olen pikkuhiljaa saanut suunnattua itselleni mieluisempaan suuntaan. Kannattaa kuitenkin harkita työpaikan vaihtoa, jos nykyisessä paikassa on paljon ongelmia.
Tsemppiä!