Mikä on se syy, miksi hankitte lapsia? Mitä lapsilta halusitte ja oletteko olleet tyytyväisiä päätökseen?
Itse haluan lapsia. mutten tiedä miksi. Haluan tietää ensin syyn tälle haluamiselleni, ennenkuin rupean lasta "hankkimaan". Etsin varmaan itseäni, mutta tämä minua on mietityttänyt jo pitemmän aikaa.. Ei kai siihen mitään selitystä tarvittaiskaan, mutta kuhan tuumailen :)
Jos joku jaksaa/viitsii kertoa omia ajatuksiaan, niin kiva.
Itse haluan lapsia. mutten tiedä miksi. Haluan tietää ensin syyn tälle haluamiselleni, ennenkuin rupean lasta "hankkimaan". Etsin varmaan itseäni, mutta tämä minua on mietityttänyt jo pitemmän aikaa.. Ei kai siihen mitään selitystä tarvittaiskaan, mutta kuhan tuumailen :)
Jos joku jaksaa/viitsii kertoa omia ajatuksiaan, niin kiva.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tässä on eräitä syitä hankkia lapsia:
- kaikilla muillakin on
- kaikilla kavereillakin on
- saa paremmat tuet
- vauvakuume (idioottimaisin syy mitä tiedän)
- halu pitää mies
- rakkaus on näin täydellistä
Minusta oot oikeilla jäljillä siinä ettei siihen mitään selitystä tarvittaiskaan. Samoin ei vaadi selitystä ettei halua lapsia.
Vauvakuume on siis minusta oikein hyvä syy. Eli noudattakaa vauvakuumetta ellei järki pane liikaa vastaan.
Oo rauhassa sun puolison kanssa ensin ihan kahdestaan,kyllä noita mukuloita ehtii tehdä. Itse seurustelin kuusi vuotta mieheni kanssa ja nyt kun ollaam oltu seitsemän vuotta yhdessä on viisi kuukautinen poika.
Itse joudun tämän kysymyksen parissa punnertamaan siksi, että joudumme adoptiossa kirjoittamaan syyn lapsen haluamiseen paperille. Kysymys on muodossa "Miksi toivotte lasta". Lisäksi täytyisi tietää milloin olemme alkaneet ajatella lasta perheeseemme, milloin aloimme ajatella adoptiovanhemmuutta ja kuka teki asiassa aloitteen.
Kysymyksen näyttivät paperilla ensin niin helpoilta, mutta kun asioita alkaa pohtimaan niin tuntuu ettei yksinkertaisesti osaa vastata mitään. Itsestä tuntuu, että olisin jo ensi-illan jälkeen miettinyt haluaisinko perheen tuon miehen kanssa vai annanko olla...
Mitäpä sitten vastasitte kysymyksiin?
Toisaalta tuntuu, että adoptoiminen on tehty melko vaikeaksi.. mikä on ihan hyvä asia.. lasten kannalta.. mutta tuleville vanhemmille varmasti rankkaa, kun moneen kertaan kysellään asioita
joskus vaan ei ajatella näitten "teinien" tai muitten epäkypsien tapausten lapsia.. jotka yleensä ovat olleet vahinkoja... jotka kasvavat epämääräisissä perheissä ja äidin rellestämisen ohella. surullista :( eihän näiltä kysellä mitään tai tutkita taustoja.. anti mennä vaan... onnea matkaan. ja toivotaan että lapsesta kasvaa suht. normaali. (en tarkoita että kaikki teiniäidit olisi vastuuttomia tai että kaikista lapsista tulee jotain rähisijöitä, mutta ainakin osasta)
Siksi minäkin mietin miksi haluan lapsen ja myös sitä ajankohtaa yritän pohtia.. tahdon olla varma.
luonto senkin puuhun vetää!
eiköhän se vaan ole ihan sisäsyntyinen vietti joka tulee tietyssä vaiheessa vielä ihmisille niin kuin muillekkin elukoille?
itse vaan joskus kuvittelin olevani lapseton kokonaan enkä tuntenut ympäristön vauvoihin mitään mielenkiintoa. sitten vaan yht äkkiä ne oli niin söpöjä, vaunujen lykkiminen tuntui hienolta jne. ja siinä se sitten olikin ja neljä niitä tulikin! edellenkään en ole mitenkään ihastinut muiden vauvoihin saati lapsiin. ihan kiva niitä pieniä on sylitellä ja syötellä, mutta ei sitten muuta..
Sama juttu kävi minulle, ei mitään tunteita muiden lapsia kohtaan ja sitten naps! Hormonit huijasi aivoja ja oli aivan pakko päästä äidiksi. Onneksi oli muutama vuosi ukon kanssa kahdenkeskistä elämää takana ja juoksut juostuna, oli luontevaa kehittyä pariskunnasta perheeksi. Meillä ei ole kauheasti vatvottu etu- eikä jälkikäteen motiiveja, jokainen on ollut tervetullut ja odotettu, vaikka olosuhteet eivät ole aina olleet parhaat mahdolliset. Joskus on vain hyväksi, että luonto tekee tehtävänsä, muuten suomen kansa kuolisi sukupuuttoon.
Minäkään en muuten tunne mitään vetoa muiden vauvoihin, jäykistyn kauhusta, jos joku lykkää pienokaisensa syliini. Omien muksujen kaverit tuntuvat joskus pelkiltä maanvaivoilta. Olen ylpeä omistani, mutta joskus sitä ihmettelee itsekin, että miten ihmeessä minusta tuli "suurperheen" äiti???
Meillä parisuhde rutinisoitui ja lapsen hankimme, jotta saisimme sisältöä elämään, tekemistä.
Nyt vain jää miettimään, että aika raadollista se on. Sisältöä eli kivaa omaan elämään, tee lapsi!!!
Kun sitten vielä maksaisitte itse nämä hupinne eli täysmääräisesti tarhat ja muut kun ne ovat teille vaan "sisältöä elämään".
Milloinhan yhteiskunta alkaa rahoittaa koirien hankintaa - ne kun ovat jollekin ainoa "sisältö elämässä"
Kyllä se mun kohdalla meni niin, että kun olin tavannut sopivan mukavan ja turvallisen miehen, tuli vain niin kova vauvakuume, ettei siinä oikein mikään auttanut. Varsinkin kun sitten sain miehenkin innostumaan asiasta. Lisäksi itsellä oli ollut jo ehkä vuoden-kahden ajan sellaista enemmän tai vähemmän epämääräistä lapsenkaipuuta - halutti niin että olisi joku jonka kasvua ja kehitystä seurata ja josta pitää huolta. Meillä oli/on jo pari kissaa ennestään, joten niiden kanssa oli saanut tottua siihen vastuuseen ja siihen ettei voi tulla ja mennä niin kuin haluttaa. Lapsi ei tuntunut yhtään pelottavalta vaan luontevalta "seuraavalta askeleelta".
Olenko ollut tyytyväinen? Useimmiten kyllä. Jossain vaiheessa ehkä kuitenkin surin(!) hieman sitä, että saimme lapsen niin äkkiä ja helposti - joillakin kun se tuntuu olevan työn ja tuskan takana ja sellaisten juttujen kuuleminen sai aikaan huonon omatunnon. Jonkun verran olen myös harmitellut sitä, että ehdimme olla miehen kanssa kovin vähän aikaa kahdestaan - vain reilun vuoden. Mutta toisaalta tämä perhe-elämä on sopinut meille aikas hyvin, kahdestaan oli ehkä vähän hiljaista ja tylsää... :) Lapsi on ihana, ja haluan lisääkin kunhan tämä esikoinen vielä jonkun verran kasvaa ja me saadaan hankittua oma isompi koti.
Se, että haluaa lapsen on luonnollista ja siksihän me täällä pohjimmiltamme olemme elämässä eli huolehdimme kukin osaltamme siitä, että laji säilyy ja geeniperimä siirtyy eteenpäin. Minulle oli itsestään selvää, että hankin (jos saan) lapsia ja he ovat olleet kyllä elämäni sisältö ja tarkoitus. Nyt lapseni, ainakin osa, on jo aikuisia ja nyt minulla on tarve elää toisenlaista elämää ja olla lapsilleni taustatukena ja ehkäpä myös elämänkokemukseni myötä ohjaajanakin. Mutt huom! vain tarvittaessa. Minulle lapset olivat "se juttu" elämässä, ei ole koskaan tarvinnut miettiä mitä hyötyä minusta on, kuka minua tarvitsee tai mikä tarkoitus elämälläni on.
itselläni halu lähti ajatuksesta perustaa perhe,johon kuuluisivat isä,äiti ja lapsukaisia:)
mutta tässä osa sitä,että haluaa jättää perimäänsä kulkemaan eteenpäin aikaan,jolloin minua ei enää ole.Eli voisi olla itsekästäkin.
Toisaalta tämä ikikulunut sana "vauvakuume" vain heräsi siinä iässä,jolloin koki olevansa riittävä vanhemmaksi,mitä se sitten lieneekään.
Bailuhalut olivat jo takanapäin,ja talous suht kunnossa vastaanottamaan lapsia.
Lapsiltahan ei voi periaatteessa vaatia mitään,mutta täänkin voi käsittää monella tapaa.
Lapset ovat antaneet jos joskus surun,niin enemmän kuitenkin ilon aiheita.
Omat lapseni ovat syntyneet -95,-96 ja -05
En minä vain muuta syytä keksinyt kuin se, että menin naimisiin elämäni miehen kanssa ja vauvakuume iski. :)
Asiaan tosin vaikutti muutama juttu:
1) Lapsille löytyi täydellinen isä (hänen sukulaistensa lasten suhtautumisen perusteella osasin sitä ennakoida)
2) Tilanteemme oli vakaa sekä taloudellisesti että muuten (emme rikkaita olleet, mutta ulosottomieskään ei kolkutellut - eikä takana eikä etukäteen tiedossa ollut mitään sen isompia mullistuksia kuin toisimme törmääminen ;))
3) Olimme jo juoksumme juosseet
Eivät nuo olleet mitään syitä lapsen saamiselle, mutta *miettii miten selittäisi* ne poistivat monta jahkailun syytä. :)
Suosittelen muuten jokaiselle äidiksi aikovalle sitä, että vähän katsotte, miten mies suhtautuu esim. sukulaisten lapsiin - ja varsinkin lapset häneen. :) Jos lapset ryntäävät kiljuen hänen kimppuunsa, se ennustaa täydellistä isää omille lapsillesi. Toinen ääripää miehen/lasten suhtautumisesssa ennustaa huonoa - useimmat kuitenkin lienevät siltä väliltä. :)
Enkä ole millisekuntiakaan katunut, että sain nuo lapset (kaksi poikaa, täyttävät syksyllä 15 ja 13). Olen tosin välillä aikonut myydä koko apinat, mutta jos jos joku olisi tullut tarjonneeksi heistä miljoona euroa kappale, olisin nauranut itseni kipeäksi moiselle hinnalle todeten, että biljoona tai triljoonakin olisi liian vähän. ;)
Ne keillä ei ole lapsia, jäävät paitsi elämästä.
vain ja ainoastaan pääse nauttimaan elämästä, kyllä ne lapsettomatkin pääsee; pääseevät vaan huomattavasti helpommalla! Sisarellani ei ole lapsia ja aivan yhtä hyvän elämän on saanut kuin minäkin, tosin tietenkin erilaisen.
Oltiin asuttu mieheni kanssa 10v. yhdessä. Kaikki hyvin ja molemmilla työpaikat, mutta rupes vaan tuntumaan, että jotakin puuttuu. Kenelläkään kavereista ei ollut lapsia.
Oon tuntenu oloni aina vaivautuneeksi toisten lasten seurassa. Tykkään kyllä lapsista, mutta aina ollut semmonen olo, ettei osaa olla. Luulin pitkään, että en halua äidiksi.
Mulle tuli semmonen omituinen vauvan kaipuu, en osaa sen kummemmin selittää. Tuntu, että joka paikassa (kaupassa ym.) kiinnitin huomiota pikku nyytteihin kärryissä. Puhuttiin asiasta miehen kanssa ja päätettiin yrittää lasta.
Aluks päätös tuntu välillä ihanalta, välillä pelottavalta. Poika on nyt vähän yli vuoden, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseemme. Ihanaa on, ainakin suurimman osan ajasta...
Että, tässä tarina nyt lyhennetyssä muodossa... poika heräs päikkäreiltä... pitää mennä.
Miksi ihmiset yleensä haluavat muita ihmisiä lähelleen? Miksi itse haluat miehen rinnallesi? Mikset sitten pysyttele yksin koko elämääsi?
Jos syitä on lueteltava maailman luonnollisimmalle asialle (ovatko ihmiset ajautuneet hemmetin kauas siitä mitä me oikeasti olemme...???) jota nykyäänkin täytyy niin perinpohjin analysoida. Minun syitä (ja ovat toteutuneet myös lapsen myötä):
- onnellisuus, tasapaino
- rakkaus, läheisyys
- nauru
- sisältöä elämään, merkitystä (miksi käyn töissä, miksi yleensä olemme täällä olemassa, mitä merkitystä millään on....)
- uuden opettelua, muutosta, pintaliitokukkumista oli riittävästi
- uusia näkökulmia
- lapset aitoja ja rehellisiä, niiltä paljon opittavaa
- (yksi) syy olla miehen kanssa :-), myötä- ja vastoinkäymisissä...
- halusin tuntea miltä vauva tuntuu vatsassa :-)
- halusin nähdä minkänäköinen minun ja mieheni lapsesta tulisi :-) (vähän hölmömpi syy mutta kuitenkin...)
Ym...
..Ei lapsia tehdä/hankita, vaan niitä saadaan(..jos luoja suoo). Lapset ovat elämän lahja ja yhdyn kyllä myös tuohon,että ne joilla ei ole lapsia,eivät ole kokeneet puoliakaan elämästä.
Kun saa vastasyntyneen lapsensa syliin...*huokaus*..se jos mikä on maailman ihanin tunne :)
..se asia täytyy itse kunkin kokea,niin saa tietää miksi moni haluaa lapsia.
Mutta kannattaa tietysti tarkoin pohtia asiaa...lapsi on"mukananne"ikuisesti,sitä ei voi palauttaa..