Oon 22-vuotias poika. Ihmettelen mistä niitä naisia oikeen löytää. Kun katson elämääni taaksepäin, huomaan että olen kohta lähes kymmenen vuotta etsinyt. En ole seurustellut ikinä. Samaan aikaan ystävilläni on ollut lukuisia suhteita. Ihmettelen missä vika, olen vähän hiljainen.. johtuu varmaan siitä.. sillä en mielestäni ole mikään ruma.
Tuntuu ettei elämässä ole muuta kuin työt, töiden jälkeen ei yleensä edes jaksa tehdä mitään... makaan vaan himassa. Viikonloppuisin ei oikein ole mitään tekemistä. Baareissa en tykkää käydä, liikaa savua ja tulee kalliiksi. Kaverit siellä tosin tuntuu viihtyvän. Ja jotenkin tuntuu ettei sieltä voi löytyä mitään pysyvämpää. Lisäksi en perusta yhden illan jutuista, vaikka olen itsekin niihin joskus sortunut. Muutaman kerran olen pillua onnistunut saamaan, tosin selvinpäin en ole ikinä pannut.
Olen unelmoinut että tapaan tytön.. esim, kaupungilla ja pyydän tätä ulos. Näin on joskus jopa tapahtunut, ainoa vaan etten pyytänyt tyttöä ulos. Olin koiran kanssa lenkillä ja vastaan tuli tyttö koiran kanssa. Koirat jäi normaalisti haisteleen toisiaan ja siinä tyttö sitten alkoi juttelemaan minulle.. jotain koirista juteltiin. Tyttö vaikutti oikein mukavalta ja olisin halunnut ehkä pyytää tätä ulos. Mutta jotenkin vaan lähdin koko tilanteesta tyyliin.. "Juu moro, pitääkin tästä jatkaa matkaa" Jälkeenpäin olen harmitellut miksen pyytänyt tätä ulos.
Töissä käyn ruokatunnilla eräässä ravintolassa syömässä. Siellä on eräs tyttö jota olen jo useamman viikon ajan katsellut.. Minusta tuntuu ettei tyttö ole huomannut minua sen kummemmin. Mutta olen leikitellyt ajatuksella että joku päivä pyytäisin tätä ihan suoraan treffeille.. Mietinkin että mitä tyttö mahtaisi ajatella siitä ja mitä hän vastaisi. En varmasti kävisi enään kyseisessä paikassa jos vastaus olisi kielteinen.
Mietinkin onko se jotenkin sopimatonta noin suoraan kysyä arkisessa tilanteessa ja vielä kun toinen on töissä..?
Jotain tarttis kehitellä..

Vastaukset 2
Vanhimmat
...eli ei siinä kannata enää ihmetellä. vanhemmiten ehkä et ole enää niin ujo ja uskallat toimia rohkeammin. voisit nyt siis alkaa jo harjoitella sitä. siinä ei ole mitään noloa, että menee toiselle juttelemaan iloisesti ja kertoo, että olisi mukava tutustua lähemmin. voisit vaikka ehdottaa jotain kevyttä juttua, joka ei luo paineita tytölle eli vaikka kahvilla käyntiä, jos nyt satut juomaan kahvia. ei siis kannata heti pyytää treffeille vaan ihan vaan tapaamaan. naisena olen huomannnut, että miehet hyrrää ympärillä silloin, kun olen iloinen ja ulospäinsuuntautnut. sama pätee kai miehiin eli itsekin kiinnostun sellaisista, joissa on jotain. ole siis rohkea, reipas, iloinen, elämänmyönteinen ja osoita, että olet tutustumisen arvoinen! sinun pitäisi liikkua myös vähän enemmän ihmisten ilmoilla, jos et tykkää baareista. aloita sellanen harrastus, jossa käy sekä naisia että miehiä. ja jos se tyttö antaa pakit niin mene vaan samaan paikkaan uudestaan ja ole iloinen. se kasvattaa kuule luonnetta ja se on hyväksi sulle! kiität itseäsi myöhemmin siitä, että olet terästäytynyt - parempi se on tehdä nyt kuin kolmekymppisenä. niitä miehiä minä säälin, valitettavasti.
Olenko minä siis säälittävä ihminen, kun joudun aloittamaan 28 -vuotiaana naisen etsimisen pitkän suhteen kariuduttua joitakin aikoja sitten. Onko säälittävää, jos tämän ikäinen yrittää etsiä itselleen elämänkumppania?
Jos on, niin mitä pitäisi tehdä? Siirtyä eläkkeelle, vai?