Minua kiusaa eräs asia, johon toivoisin kannanottojanne.
Kun mies jättää naisen esim. toisen naisen vuoksi, saa jätetty osakseen runsaasti ymmärrystä ja tukea. Hän on uhri ja syytön.
Kun erosta sitten kuluu pari vuotta, ei ymmärrystä ja tukea heru mistään. Sen sijaan jätetystä vaimosta on monen silmissä tullut vihattu yh-äiti, joka voi vain syyttää itseään siitä, että on leväperäisesti levitellyt reisiään miehelle. Hän on yhtäkkiä moraaliltaan löyhä, miehiä huijaava ja taatusti vielä yhteiskunnan siivellä elävä ämmä.
Tämä nyt on kärjistys (enkä siis itse näe asiaa noin), mutta tällainen käsitys syntyy, kun surffailee näilläkin keskustelupalstoilla.
Mutta miksi näin on? Mistä ja miten nämä mielikuvat syntyvät?
Kun mies jättää naisen esim. toisen naisen vuoksi, saa jätetty osakseen runsaasti ymmärrystä ja tukea. Hän on uhri ja syytön.
Kun erosta sitten kuluu pari vuotta, ei ymmärrystä ja tukea heru mistään. Sen sijaan jätetystä vaimosta on monen silmissä tullut vihattu yh-äiti, joka voi vain syyttää itseään siitä, että on leväperäisesti levitellyt reisiään miehelle. Hän on yhtäkkiä moraaliltaan löyhä, miehiä huijaava ja taatusti vielä yhteiskunnan siivellä elävä ämmä.
Tämä nyt on kärjistys (enkä siis itse näe asiaa noin), mutta tällainen käsitys syntyy, kun surffailee näilläkin keskustelupalstoilla.
Mutta miksi näin on? Mistä ja miten nämä mielikuvat syntyvät?
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kun erosta sitten kuluu pari vuotta, ei ymmärrystä ja tukea heru mistään."
Surfailen kahdella nettifoorumilla ja aikaa palaa ja viisarit juokset hullun lailla.
Kävin heittämässä Soneraplazan/Ellit/yksinhuoltajat-sivulle aloitusviestin nimimerkillä perheellinen.
Minua ja monta muutakin riipoo sinkut-sanan väärinkäyttö yksinhuoltajien yhteydessä. Olemme perheellisiä ja sillä siisti. Kaukana sinkkuelämän ihanuudesta ja kurjuudesta.
Tukea en ole saanut minkäänlaista koko yh-urani aikana. Mies tuli valittua aikoinaan 80-luvun alun ajatuksilla. Nyt jos olisin nuori, niin ehkä valitsisin toisin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Viittaa kintaalla ihmisten puheille. Olen kirjoitellut vuosia omasta nurinkurisesta kohtalostani. Pahoitin monta kertaa mieleni monella taholla. Nykyään en ole mistään moksiskaan.
Miehiä tulee ja menee kuin nelosen ratikoita.
Jotkut jaksavat lähteä uudelle kierrokselle ja jotkut eivät.
Anna ihmisten puhua. Tuuli vain heidän huulia heiluttaa. Eletään tätä päivää ja nautitaan elämästä. Mikä meidän on ollessa tässä valmiissa maailmassa.
Tule Ellien kahviporukkaan. Kristallipallopalstalla on paljon yh-äitejä.
Siellä saat itsellesi hyvän mielen. Myös 50 palstan porukka on päässyt mukavasti jutun juoneen mukaan. Kirjoitin äsken sinne pitkän sepustuksen. www.suomi24-foorumi on hyvä, mutta täällä on turhankin vilkasta. Jutut hukkuvat kirjoitusten valtamereen. Ei täällä ehdi tutustua keneenkään. En halua rekisteröityä ja vedän matalaa profiilia. Sekoilin aikoinaan niin pahasti ukkoni kanssa avioeron yhteydessä, että opin kantapään kautta hieroglyfien käytön.
tilanne minullakin ihan samanlainen paitsi olen mies 34v ja ex humputtelee kokoaja´n muiden selässä..eipä arvannut sit et minunkin mitta täyttyi ja muutetaan pojan kans kahestaan..vanhempansa kehuu tyttöä maasta taivaaseen kuin kiltti se on vaikka kerroin tilanteen sit sain kaikki haukut ja syytökset vaik en ikinä etes ole ajatellut muita naisia suhteeni aikana...nyt on helpotus kun pääsee tunteettomasta epärehellisestä eroon on kuin piru ois saatu kiinni kun kärähti puuhistaan..tässä tämä tarinani..pistä viestiä sähköpostiini jos samankokeneet pystyisivät sentään jotain viestittämään kun kotona seinät päälle kaatuu.tv.vesa..ps.jos saisin sit sun sähköpostiosoitteen niin voisin viestitellä jos et pistä pahaksi..mies järvenpäästä...
ihmiset tuomitsevat liian helposti yh ihmisiä. kun miettii että syynä voi olla puolison väkivaltaisuus, kuolema, jne. miksi melkein yh-äitinä/isänä on melkein viisaampi olla.
mutta varmaan nuo mielikuvat syntyvät siitä jos on 1 huonon yh:n nähnyt niin kaikki on huonoja.
itse olen erimieltä. koska olen nähnyt niin hyviä kun huonoja yh:ta ja kuin myös pariskuntia. kuka sen nytten loppujenlopuksi sanoo mikä on hyvä ja mikä ei.
mutta koittakaa jaksaa:) koska itsekkin olin kerran tilanteessa jossa sanoin miesystävälleni että jos vahinko kävisi olisin käynyt eittämättä yh:ksi. mutta nykyään tilanne on toinen. (eli voisihan sitä perhe elämääkin viettää jos vahinko kävisi). mutta oli miten oli eikö se ole tärkeää että itse tietää mikä itselle on tärkeää. kuten monille lapset:) mitä sitä muitten mielipiteistä välittämään.
Täytyy sanoa että en ole tuollaisia asenteita koskaan keneltäkään kuullut.
Pää pystyyn, sinua tuetaan kyllä. Jätä asiattomat halveksijat omiin oloihinsa jos sellaisiin törmäät.