Koska helpottaa

Hei te kaikki petetyt. Kuinka kauan on mennyt siihen että olette jotenkin toipuneet pettämisestä. Minulla on nyt mennyt melkein vuosi rääkättynä(kun sain tietää että mua on petetty). Olen raskaana (ei oikein tunnut iloiselta asialta) ja luottamus mieheen on tietenkin mennyt täysin.
Millaisia selviytymiskeinoja teillä on käytössä.
132440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mä sain mun miehen kiinni pettämisestä reilu vuosi sitten. Eipä ole sen jälkeen ollut päivääkään etten olisi sitä miettinyt. Mä sain hermoromahduksen asian takia viime vuonna. Nyt on lähinnä jäljellä inho ja kuvotus asiaa kohtaan. Voimia ja jaksamisia sinulle ja vauvalle.

Äänestä

On totta, että lähes joka päivä miettii pettämistä, aina kyseenalaistaa toisen tekemisiä ja luottamusta. Palautuuko täydellinen luottamus koskaan? Voi olla, ettei, mutta kovaa työtä anteeksianto on.

Äänestä

on nyt menny puolisen vuotta kun "rakaslojaalimieheni" narahti. Ei ole hetkeäkään mennyt etten olis asiaa ajatellut. Vaikka ollaan tapeltu raivottu huudettu painittu ja sovittu asia. Kyllä sitä voi anteeksi antaa, varsinki tommoset känni kömmähdykset, mut ei unohtaa. Se on liikaa vaadittu. Luottoa ei löydy, vieläkään.

Pitää vaan jaksaa yrittää, jos vielä uskoo suhteeseen. Antaa itselle aikaa, ja puhua. Jos sulla on pieninkin epävarmuus asioista, ni kysy. Kun oma rakas heittää tämmösen lastin paskaa niskaan, niin elpyminen vaatii MOLEMMILTA 100%:sta rehellisyyttä.

Äänestä

Oman mieheni pettäminen paljastui melkein vuosi sitten ja edelleen vietän silloin tällöin unettomia öitä ja tapahtunutta mietin päivittäin.

Minua on alkanut jo pikku hiljaa kaduttamaan, etten lähtenyt välittömästi, kun pettäminen paljastui. Näyttää siltä, etten pääse asian yli. Alun tuska on vaihtunut masennukseksi ja välillä apaattisuudeksi. En edes ymmärrä, mikä tässä tilanteessa on näin vaikeaa.

Äänestä

Puolisoni kertoi pettämisestään yli vuosi sitten. Koskaan en toivu pettämisestä, tulen aina olemaan petetty. Rikottua ei saa ehjäksi jälleen, mutta uutta voi yrittää rakentaa.

Kun oli hirveintä, katselin valokuvia, halusin todistaa itselleni, että onnellinen liittomme oli totta. Olin lasteni kanssa, puhuin, luin ja kirjoitin. Kävin terapiassa ja pillereitäkin oli ensimmäinen puoli vuotta popsittava.

En koskaan unohda tapahtunutta. Koen, ettei minun tarvitse pystyä antamaan anteeksi. Yritän vain jotenkin elää tämän asian kanssa - ja sen ihmisen, jota olen rakastanut vuosikymmeniä.

Äänestä

Kovin tuntuu olevan samoja tunteita ja kysymyksiä pinnalla kuin täällä päässä. Vuosi on täälläkin kulunut ja yhä epäilen. Karkeasti sanottuna mielenterveyteni alkaa kärsiä tapahtuneesta. Olen huomannut, että vaivun nykyään apatiaan miettiessäni tapahtunutta ja sen mahdollisuutta tapahtua uudelleen. Kaikenlisäksi minun jatkuva epäilyni tietenkin kuluttaa suhdetta. Olen jopa vakavasti miettinyt meneväni juttelemaan vaikkapa lääkäriin asiasta. Helpommalla olisin kaiketi päässyt jos vain olisin jättänyt poikaystäväni. Ongelma vain on se, että tiedän rakastavani häntä todella ja kun petturuus tuli ilmi päätin antaa anteeksi, sillä ajattelin että pitää kuitenkin antaa mahdollisuus kun poikaystäväni sitä kyynel silmässä pyysi.

Toisinaan on siis parempia ja toisinaan huonompia päiviä. Energiaa kuluttavaa työstämistä joka tapauksessa. Toisinaan tuntuu jopa siltä, että elämänlaatuni kärsii todella.

Kuten Lady Helenkin jo viestissään kyseli, haluaisin minäkin kuulla muiden kokemuksia ja selviytymiskeinoja.

Äänestä

Näyttää näiden viestiketjujen perusteella siltä, että alun raivon jälkeen monelle petetylle tulee jonkinlainen apatia tai masennus. Minua siis ihan rehellisesti sanottuna ottaa päähän, että minä - perusluonteeltani touhukas ja aamuvirkku - saatan maata aamulla huomaamattani kaksi tuntia sängyssä vatvomassa tätä mieheni pettämisjuttua. Selviän kyllä päivän pakollisista askareista nykyään (alussa en niistäkään) ja työtkin jo sujuvat joten kuten. En kuitenkaan edelleenkään vuosi pettämisen paljastuttua jaksa erityisemmin harrastaa mitään.

Parempina päivinä minua ainakin auttaa juuri joku konkreettinen tekeminen. Jos vain saan aloitettua jotain järkevää kuten puutarhahommia tai käsitöitä, teen ne ilolla loppuun asti. Ongelma on se, että jo aamulla alan miettimään miestäni ja koko parisuhde- tai kolmidraamasotkua ja silloin päivä on pilalla. Pitäisi nähtävästi pitää itsensä käynnissä koko aika.

Myös kotoa pois lähteminen auttaa. Vaikka tavallaan on vaikea lähteä, niin muutaman tunnin juttelu jonkun naispuolisen ystävän kanssa piristää kummasti.

Toisaalta joku pikku juttu kuten kävelylenkki sen pettäjämiehen kanssa ilman lapsia saa ajatukset ihan normaaliurille. Joskus tosin riski alkaa jauhamaan jälleen kerran pettämissotkua lisääntyy kahden ollessa.

Äänestä
  • Pettäminen on kova isku. Tuntuu, että koko eletty elämä muuttuu valheeksi, oma minuus pirstaloituu ja itsetunto menee pakkasen puolelle.

    Itse tarvitsin lääkkeitä ja terapiaa, etten seonnut kokonaan. Lääkkeitä tarvitsin puoli vuotta - nukuttava on, että voi käydä töissä. Seurakunnan perheterapiassa kävimme puoli vuotta, se ei auttanut meitä, siellä käytyämme ero tuli aina lähemmäksi ja lähemmäksi. Tapaan psykiatriani edelleen - hän on ollut koko ajan rautainen ammattilainen, löytänyt aina ne oikeat sanat, jotka ovat kantaneet seuraavaan tapaamiseemme.

    Kirjoitin päiväkirjaa, siinä ajatukseni tulivat jonkinlaiseen järjestykseen. Ystäväni joutui ottamaan vastaan ne vaikeimmat hetket, ahdistuksen ja itkut. Hän jaksoi uskoa liittoomme silloinkin, kun itse en nähnyt mitään toivoa. Olisipa sinullakin sellainen ystävä!

    Luin ja luin - minulla on hyllyllinen erokirjoja. Päätöksiä tehdessään on hyvä tietää vaikkapa se, että viiden vuoden päästä erosta miehistä puolet ja naisista kolmasosa katuu eroaan. On myös oltava realisti - olisiko maailmassa nykyisen puolison veroista? Punnitse tarkasti hänen hyvät ja huonot puolensa. Montako ikäistäsi kunnollista partneria on vapaana? Et varmaankaan halua olla jonkun muun avioliiton rikkoja - siinä rikotun päälle rakennetussa suhteessa onnistumisprosentti olisi viisi. Eletty elämä on olemassa - huikeita onnen hetkiä, vaikkapa lasten syntymähetket. Et enää eron jälkeen voisi jakaa niitä muistoja kenenkään kanssa. Itse haaveilen nyt aurinkoisesta mummolasta, jonne ne vielä syntymättömät lastenlapset voivat tulle muorin ja vaarin hemmoteltaviksi.

    Me asuimme erillämme kuukauden. Se selvitti kummankin ajatuksia niin, että palasimme yhteen ja nyt yritämme rakentaa elämäämme uudelleen. Se entinen elämämme on mennyt, siihen ei ole paluuta, mutta saatamme onnistuessamme löytää entistäkin paremman yhteisen elämän.

    Äänestä

  • Petetty kirjoitti:

    Pettäminen on kova isku. Tuntuu, että koko eletty elämä muuttuu valheeksi, oma minuus pirstaloituu ja itsetunto menee pakkasen puolelle.

    Itse tarvitsin lääkkeitä ja terapiaa, etten seonnut kokonaan. Lääkkeitä tarvitsin puoli vuotta - nukuttava on, että voi käydä töissä. Seurakunnan perheterapiassa kävimme puoli vuotta, se ei auttanut meitä, siellä käytyämme ero tuli aina lähemmäksi ja lähemmäksi. Tapaan psykiatriani edelleen - hän on ollut koko ajan rautainen ammattilainen, löytänyt aina ne oikeat sanat, jotka ovat kantaneet seuraavaan tapaamiseemme.

    Kirjoitin päiväkirjaa, siinä ajatukseni tulivat jonkinlaiseen järjestykseen. Ystäväni joutui ottamaan vastaan ne vaikeimmat hetket, ahdistuksen ja itkut. Hän jaksoi uskoa liittoomme silloinkin, kun itse en nähnyt mitään toivoa. Olisipa sinullakin sellainen ystävä!

    Luin ja luin - minulla on hyllyllinen erokirjoja. Päätöksiä tehdessään on hyvä tietää vaikkapa se, että viiden vuoden päästä erosta miehistä puolet ja naisista kolmasosa katuu eroaan. On myös oltava realisti - olisiko maailmassa nykyisen puolison veroista? Punnitse tarkasti hänen hyvät ja huonot puolensa. Montako ikäistäsi kunnollista partneria on vapaana? Et varmaankaan halua olla jonkun muun avioliiton rikkoja - siinä rikotun päälle rakennetussa suhteessa onnistumisprosentti olisi viisi. Eletty elämä on olemassa - huikeita onnen hetkiä, vaikkapa lasten syntymähetket. Et enää eron jälkeen voisi jakaa niitä muistoja kenenkään kanssa. Itse haaveilen nyt aurinkoisesta mummolasta, jonne ne vielä syntymättömät lastenlapset voivat tulle muorin ja vaarin hemmoteltaviksi.

    Me asuimme erillämme kuukauden. Se selvitti kummankin ajatuksia niin, että palasimme yhteen ja nyt yritämme rakentaa elämäämme uudelleen. Se entinen elämämme on mennyt, siihen ei ole paluuta, mutta saatamme onnistuessamme löytää entistäkin paremman yhteisen elämän.

    Tuo viimeinen lauseesi "Se entinen elämämme on mennyt, siihen ei ole paluuta, mutta saatamme onnistuessamme löytää entistäkin paremman yhteisen elämän." auttaa minuakin jaksamaan. Noin olen ajatellut ja myös mieheni ajattelee. Olemme myös asuneet (ja edelleen asumme) erillämme ja tilanne vaikuttaa välillä toivottomaltakin, mutta vielä on uskoa jäljellä. Puhuminen on tärkeätä, ystävien kanssa ja miehen kanssa. Se auttaa järjestämään ajatuksia. Kyllä pettämisestä voi selvitä, olen kuullut monta onnistunutta kokemusta, jolloin elämä on muuttunut vähitellen entistäkin paremmaksi ja luottamuskin palautunut, mutta kovaa työtä se vaatii. Työtä vaatii kuitenkin myös ero, eli helppoa ratkaisua ei ole olemassakaan.

    Äänestä

En minä selviä siitä ikinä. Jokainen nainen on pettäjä, sen olen saanut oppia neljän katkeran ihmissuhteen aikana. Tahdon kuolla.

Äänestä

Minulla on ollut sama tilanne eli olin raskaana ja mies petti.
Meillä oli 1½v lapsi ja odotin toista loppusuoralla, kun aloin epäillä mieheni erikoista käyttäytymistä (kulki puhelimen kanssa vessassakin) no tilaisuuden tullen luin tekstiviestit ja siinähän se n. kuukauden kestänyt suhde toisellapaikkakunnalla olevaan työn kautta tuttuun naiseen.
Tavanneet olivat kahdesti ja sitten tämä viestittely.
Kaikista surullisinta asiassa oli se että odotin tytärtämme petos oli niin totaalinen...miten joku voi tehdä niin??
Aikaa on kulunut reilu 2 vuotta, enää en mieti joka päivä, mutta usein tulee mieleen ja mieheen en voi luottaa.
Meillä on kuitenkin ihanat lapset ja mukavaa yhdessä joten olen tyytyväinen, että jaksan ainakin yrittää

Äänestä

...toisaalta huomata,että en sittenkään ole poikkeuksellinen unohtamisessa. Mieheni petti minua vajaa vuosi sitten parin kuukauden ajan ja asia vieläkin lähes päivittäin mielessäni. Olen jo kuvitellut olevani jotenkin kieroutunut, kun en terapioistamme, keskusteluistamme, mieheni lupauksista ja omasta tahdostani huolimatta pystynyt unohtamaan. No..terapeutti kyllä sanoi, että asiassa voi mennä parikin vuotta, mutta se aika tuntuu niin pitkältä tuntea tätä kiduttavaa tunnetta, että ei meinaisi jaksaa ja kun lopputulosta ei kuitenkaan varmuudella voi ennustaa. Mietin, että olisiko ollut helpompaa lopettaa heti 16 vuotinen avioliitto ja lähteä kolmen lapsemme kanssa elämään yksin. Monet hyvät vuodet ja lupaus yhteisestä vanhuudesta painoi niin paljon, että yritettävä on. Työni ja työtoverit saavat ajatukset pois asiasta, kiitos heille!Puhuminen asiasta on mennyttä. Mieheni mielestä asiaa ei enää saa "vatkata", ystäväni eivät enää kysele, joten en enää itse halua heitä vaivata vuodatuksillani. Yksin yritän asian kanssa olla tosin joskus huonoina, illan tummina hetkinä menee yli ja haaastan miehelleni riitaa...siinä tulee sanottua asiattomuuksiakin.Joka kerta kun mieheni puhelin soi tai tulee viesti mietin onko se hän ja loppuiko se sittenkään. Kiinni jäätyään mieheni nimittäin lupassi lopettaa suhteen heti ja pyysi minua luottamaan sanaansa. Parin viikon kuluttua selvisi ettei näin ollut tapahtunut, joten usko hänen sanoihin on heikossa.
Tänään olemme lähdössä ystäviemme ja lastemme kanssa vuokratulle mökille, joten luvassa ilta jolloin en luultavasti muistele tätä ikävää asiaa.Yhdessä tehdyt asiat ovat nyt tärkeitä. Ehkä tämä pikkuhiljaa tästä taas iloksi ja onneksi muuttuu. Jaksakaamme vielä vähän yrittää ja toivoa huomiselta helpotusta.
Ehkä kaikella on sittenkin tarkoituksensa!

Äänestä
  • Itse mietin päivittäin syytä, miksi jatkamme edelleen avioliittoamme ja olisiko parempi vain lopettaa koko juttu, koska pettämisen vatvominen tuntuu pahalta molemmista.

    On ollut aika yllättävää huomata, miten moni asia loppujen lopuksi tähän avioliittoon nivoutuu. Pienet lapset, yhteinen koti, yhteiset muistot jne. Jos nuorena idealistina ajatteli, että parisuhde päättyy välittömästi, kun toinen pettää (tarkoitti siihen aikaan samaa kuin että toinen ei enää rakasta). Nyt huomaa, ettei avioliitto lasten ja yhteisen menneisyyden kanssa olekaan synonyymi parisuhteelle. Ehkä avioliitto muuttuu taas enemmän pelkäksi parisuhteeksi, kun lapset muuttavat omilleen. Nyt on pakkokin miettiä lapsia ja heidän oikeuttaan molempiin vanhempiin. En mieti lasten tai omaa asemaani avioerossa lainkaan taloudellisesta näkökulmasta, koska tulisin yhtä hyvin toimeen myös yksin asuessani. Tiedän, että moni joutuu miettimään myös sitä puolta ja ymmärrän, että yhteinen talokin voi olla erittäin painava syy jatkaa avioliittoa.

    Kaipa yksi syy jatkaa on myös jonkin lainen tottumus. Monet arvostelevat ihmisiä, jotka eivät antaudu tunteen vietäviksi ihastuessaan ulkopuoliseen. Jos ei ole pitkää suhdetta kokenut, on varmaan vaikea ymmärtää, kuinka paljon siihen suhteeseen liittyy ihan käytännön asioita ja tottumusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lady Helen kirjoitti:

Hei te kaikki petetyt. Kuinka kauan on mennyt siihen että olette jotenkin toipuneet pettämisestä. Minulla on nyt mennyt melkein vuosi rääkättynä(kun sain tietää että mua on petetty). Olen raskaana (ei oikein tunnut iloiselta asialta) ja luottamus mieheen on tietenkin mennyt täysin.
Millaisia selviytymiskeinoja teillä on käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu