Haastemies

Kuinka monta kertaa tai kuinka kauan haastemies yleensä yrittää tavoittaa henkilöä joka on päättänyt olla tavoittamattomissa, ennen kuin hän hakee virkavallan apua. Vai kuinka siinä toimitaan.
Kyseinen henkilö on päättänyt olla hyväksymättä koko avioeroasiaa.    
31129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pari viikkoa ehkä yrittää tavoitella, kotoa ja työpaikalta. Työpaikalta luulisi tavoittavan, siellähän ei voi valikoida mihin puheluihin vastaa ja ketä tapaa.
Jos pakoilee haastemiestä ja tiedoksiantoa, ilmoita käräjäoikeudelle, että avioerohakemuksesta kuulutetaan virallisessa lehdessä. Näin harkinta-aika alkaa, vaikka toinen puoliso ei suostuisikaan ottamaan tiedoksiantoa vastaan.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.
    Totta, tuskin pystyy kauaa työpöytänsä takana piilottelemaan. Työpaikalla on käyty, mutta "johtaja ei ole paikalla".
    Hän pelkää yli kaiken kasvojensa menetystä. virallinen ilmoitus olisi tosi kova asia.
    Ottaisi järjen käteensä, vaan sitä on turha toivoa. Pari viikkoa on pitkä aika!
    Hän on vuosia kieltäytynyt hyväksymästä avioeroa ja sanoo laittavansa koko loppuelämänsä siihen, että toinen "ymmärtää että hän on muuttunut".
    Takana parikymmentä vuotta kaikenlaista alistamista ennen tätä "muutumista".

    Äänestä

  • piina kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.

    Käyppä juttelemassa sen haastemiehen kanssa. Mulla vastaava tilanne kakkos vaiheen kanssa ja haastemies kävi sit poliisilaitoksella ottaa pari puumerkkiä paperiin ja sitte ei tarvinnu sitä toisenosapuolen allekirjoitusta. Ja astui voimaan siitä hetkestä kun poliisi pisti puumerkit paperiin....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piina kirjoitti:

Kuinka monta kertaa tai kuinka kauan haastemies yleensä yrittää tavoittaa henkilöä joka on päättänyt olla tavoittamattomissa, ennen kuin hän hakee virkavallan apua. Vai kuinka siinä toimitaan.
Kyseinen henkilö on päättänyt olla hyväksymättä koko avioeroasiaa.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu