Ongelmani on hyvin käytännönläheistä laatua. Erosta on puhuttu todella kauan, tosin vain minun aloitteestani. Mies ei haluaisi erota. Riitaa tai ahdistusta ei oikeastaan ole, mutta mistään avioliitosta ei ole voinut puhua vuosikausiin. Raja on tullut vastaan, kun en vuosien puhumisen ja terapiassa käynnin jälkeen jaksa enää uskoa yhteiselämään. Nyt tunnen olevani melko naurettavassa umpikujassa, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä. Kun toinen ei halua erota, miten ihmeessä tästä voi päästä mihinkään. En haluaisi mitään riitaa, kun sitä ei nytkään ole, mutta jos emme pääse yhteisymmärrykseen esimerkiksi yhteisen omistusasunnon suhteen, mitä teen? En yksinkertaisesti halua toimia niin, että otan lapset mukaani (tai sitten en ota, mitä en kyllä kestäisi itse) ja omapäisesti muutan pois. Se olisi jotenkin liian julmaa, ja sitäpaitsi taloudellisesti aika mahdotonta. Jättäisinkö siitä hetkestä asti kaikki asuntolainat ja yhtiövastikkeet yksin miehen harteille... ei se olisi oikein. Tässä on siis ikävä dilemma: en inhoa tai vihaa miestäni, enkä siksi halua toimia julmasti ja epäreilusti, vaan saavuttaa miehen kanssa jonkinlaisen yhteisymmärryksen siitä miten toimitaan. Asunto pitäisi varmaan myydä ja miettiä uudet vaihtoehdot kummankin asumiselle.
En tiedä voiko tällaisessa edes kukaan neuvoa, koska toisaalta tietysti tajuan itsekin, että jos mitään yhteisymmärrystä ei pian tule, ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: on tehtävä se julma irtiotto ja lähdettävä, tai alistua ja jäädä odottelemaan, koska mies alkaa todella oikeasti uskoa siihen että parasta olisi erota.
En tiedä voiko tällaisessa edes kukaan neuvoa, koska toisaalta tietysti tajuan itsekin, että jos mitään yhteisymmärrystä ei pian tule, ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: on tehtävä se julma irtiotto ja lähdettävä, tai alistua ja jäädä odottelemaan, koska mies alkaa todella oikeasti uskoa siihen että parasta olisi erota.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuvitella että toinen sulassa sovussa sanoisi että lähde vaan - tässä on lapset ja puolet omaisuudesta ole hyvä - lähtekää ja eläkää hyvä elämä. Kuten itse sanoit - joko jäät tai sitten lähdet - mutta jos lähdet niin et voi odottaa toiselta myötätuntoa tai hyvää tahtoa.
Lasten suhteen niin eihän se riitä perusteluksi ettei kestä olla heitä erossa. Kumpikin vanhempi menettää eron myötä ainakin osittain lapsensa. Eron jälkeen lapsesi elää exäsi kanssa hänen perheessään - ainakin osa ajasta. Et voi omia lapsiasi - ovat yhtä paljon isänkin lapset. Jos eroat niin tulet elämään yksin (ainakin osittain) ilman lapsia - kestätkö sen?
Mulla oli samanlainen tilanne jokin aika sitten.
Hain vuokra-asunnon, mies jäi silloisen asuntoon (jonka sai onneksi yksin lainoineen kaikkineen).
Lapset on meillä vuoroviikko systeemillä.
Aluksi oli jonkin verran riitaa ja "kädenvääntöä",
mutta melko pian asiat kunnolla läpi puhuttuamme,
hänkin ymmärsi että oli "oikea siirto"!
Nyt meillä on hyvät kaverilliset välit;
lasten asiat sovimme sopuisasti ja joustavasti!
Kaikki olemme tyytyväisiä : )
..että Jaana vastaa noin. En tietenkään puhu mistään "sulassa sovussa" olemisesta, jos ero on kyseessä. En kuitenkaan usko, että on silkka mahdottomuus oikeasti yhdessä ymmärtää tilanne ja pystyä sopimaan käytännön asiat.
Mitä lapsiin tulee, niin tietenkään en myöskään kuvittele että omisin lapseni. Isä on heille maailman paras, myöskin minun mielestäni, ja ehdottomasti lasten täytyy saada olla yhtä paljon kummankin kanssa. Se mitä totesin lähtemisestä pois ilman lapsia tarkoitti juuri sitä, ettemme edes pystyisi sopimaan mitään ja lähtisin ns. ovet paukkuen, ilman lapsia, koska ei minulla mielestäni ole oikeutta heitä noin vain viedä. Mutta jos noin lähtisin, se olisi lapsillekin jonkinlainen hylkäyksen paikka, ja enhän minä lapsiani halua hylätä. Meni asia miten tahansa - joko mies tai minä muuttaa nykyisestä kodista, tai molemmat muuttavat muualle - haluaisin että kukaan ei "lähde", vaan yhdessä sovitaan erilleen muuttamisesta. En tiedä onko tätä vaikea tajuta, mutta siinä on mielestäni iso ero juuri lasten kannalta. Jos joku "lähtee", tuntevat lapsetkin itsensä varmaan enemmän tai vähemmän hylätyiksi.
Ota vuokra-asunto esim. määrä ajaksi itsellesi ja lapsillesi. Ei tarvitse hakea heti avioeroa vaan miettikää kumpikin tahoillanne mitä te oikeasti haluatte. Sovitte lasten tapaamisesta ja muista käytännön asioista.
Voihan käydä niin että palaatte takaisin yhteen tai sitten eroatte.
Hoitakaa kuitenkin asia aikuismaisesti.
takaisin entiseen ns. onnelliseen aikaan parisuhteessa joka tapauksessa ei ole pääsyä...vaan haluaisikokaan kukaan entisen malliin elellä...ja vieläpä saman henkilön kanssa onnistuisiko uudelleen välttämään ne vanhat mokat kumpanenkin ?
nim.siinäpä vasta pulmaa kerrakseen