Miten mahtaisi avioerojen määrään vaikuttaa sellainen tilanne, että eron syy alettaisiin kirjata uudelleen. En tarkoita tässä sitä, että se olisi aina oikeuden kautta haettava vaan että se vain yhteisestä sopimuksesta kirjataan ylös.
Tämän myötä voidaan sitten katsoa, kuka on syyllinen eroon ja kelle kuuluu mikäkin etu. Luulisi että oikea "syyllinen" tulisi esille, koska sillä on taloudellinen merkitys. Rahalla tuppaa olemaan taivaallinen valta.
Järjetöntä on esim. maksaa yh:jille kaikille mitättömän pientä yh-korotusta. Se voitaisiin aivan hyvin poistaa niiltä, joilla on riittävän isot tulot itsellään tai jotka ovat itse syypäitä yksinhuoltajuuteensa. Uskon, että malli vaikuttaisi myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon, kun kyseessä ovat huoltajuudet. Mieshän on useimmiten eniten ansaitseva. Valinta huoltajaksi saattaisi kohdistua nykyistä useammin mieheen. Koska naisella ei automaattisesti enää olisi yhteiskunnan rahallista tulea takanaan.
Mitäs sanotte?
Tämän myötä voidaan sitten katsoa, kuka on syyllinen eroon ja kelle kuuluu mikäkin etu. Luulisi että oikea "syyllinen" tulisi esille, koska sillä on taloudellinen merkitys. Rahalla tuppaa olemaan taivaallinen valta.
Järjetöntä on esim. maksaa yh:jille kaikille mitättömän pientä yh-korotusta. Se voitaisiin aivan hyvin poistaa niiltä, joilla on riittävän isot tulot itsellään tai jotka ovat itse syypäitä yksinhuoltajuuteensa. Uskon, että malli vaikuttaisi myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon, kun kyseessä ovat huoltajuudet. Mieshän on useimmiten eniten ansaitseva. Valinta huoltajaksi saattaisi kohdistua nykyistä useammin mieheen. Koska naisella ei automaattisesti enää olisi yhteiskunnan rahallista tulea takanaan.
Mitäs sanotte?
Vastaukset 32
Vanhimmat
En ole vielä kovin vanha, joten elämänkokemusta ei ole takana kuin 25v, mutta olen silti pohtinut näitä asioita. Mielestäni nykyään mennään naimisiin ja varsinkin erotaan liian helpolla. Pienimmän vastoinkäymisen kohtaessa tai heti suksien mennessä ristiin vaaditaan avioeroa, parisuhteen eteen ei taistella. Naimisiin mennessä sanotaan "tahdon", ja rakkaus on tahtomista, ei elämä ole ruusuilla tanssimista ja parisuhteen ja perheen eteen täytyy tehdä töitä.
Uskon, että avioerojen määrä laskisi, jos pariskunnan olisi käytävä papin/perheterapeutin/psykologin luona juttusilla esim. 10 kertaa ennen eron myöntämistä. Näin pari saisi mahdollisuuden keskustella ongelmistaan ja vaikeuksista ennen lopullista päätöstä, uskon, että jokunen ero estyisi. Tietysti jos eron syy on väkivaltaisuus tai alkoholismi niin keskustelut olisi tarpeettomia ja ero voitaisiin myöntää saman tien.
Esityksesi syyllisen etsimisestä kuulostaa mielenkiintoiselle. Voi olla, että tämäkin estäisi eroja tai ainakin pistäisi ihmiset ajattelemaan eroamista kahdesti.
Vois nämä teidän kaksi ehdotustanne yhdistääkin. Jos neuvottelu ei tuota tulosta syyllinen on ainakin tiedossa.
Luulen myös, että malli vaikuttaisi intoon solmia avioliitto, ei vain eroamiseen.
Johan on järjetön ehdotus. Miten se syyllinen saataisiin ratkaistua?
jokainen tietää miksi avioliitto hajosi. Ei kai siinä sen kummempaa pohdintaa tarvita. Joa ero on yhteinen päätös, tuet veks.
"jokainen tietää miksi avioliitto hajosi. Ei kai siinä sen kummempaa pohdintaa tarvita."
Miten ihmeessä sen tietää? Jos mies on kyllästynyt naisen kylmyyteen ja hakee seksiä muualta, niin onko eron syynä miehen uskottomuus vai naisen kylmyys?
Jos nainen nalkuttaa miehelle miehen huomauttelusta huolimatta ja lopulta mies paukauttaa vaimoa turpaan, niin onko eron syy miehen väkivaltaisuus vai naisen nalkutus?
Niin, hyvä kysymys. Kumpi tuli ensin, kana vai muna. Harva asia on täysin mustavalkoinen, joten jos oikeasti halutaan selvittää syy tulevaan eroon siihen vaaditaan syvällisiä keskusteluita, tahtoa jatkaa ja ammattilaisen apua.
Kertomuksesi erotilanteista ovat vain esimerkkejä, mutta varmasti kovin tuttuja. Jotta tilanneet saataisiin ratkaistua ja avioliitto jatkettua mielestäni tulisi pohtia seuraavia asioita:
Miksi nainen on kylmä, mitä hän tarvitsisi ollakseen taas lämmin? Tahtooko mies lämmittää naistaan? Onko nainen lainkaan seksuaalinen, vai pelkkä äiti? Miten naisen tulisi huomioida miehen tarpeet, entäpä toisin päin? Miksi seksi ei ole osa suhdetta?
Miksi nainen kokee, että miehelle pitää nalkuttaa? Onko naisen odotukset liian korkealla? Miksi mies turvautuu väkivaltaan eikä puhumiseen? Eikö naisen verbaaliset taidot riitä muuhun kuin nalkuttamiseen? Onko kotitöiden jaossa toivomisen varaa?
Ei varmasti tulisi olla helppoa ratkaista syyllisyyttä, mutta onhan se ennenkin onnistunut. Noissa sinun esimerkkitapauksista sanoisin näin lonkalta, että ekassa tapauksessa nainen on syyllinen ja toisessa mies. Seksi kuuluu parisuhteeseen, piste. Toista on pidettävä tyytyväisenä, piste. Väkivalta ei ole hyväksyttävää, piste. Provosointi ei ole selitys väkivallalle, piste.
Jos juttu menisi noin, syynä olisi aviopuolison tunnekylmyys, eli naisen olisi syypää eroon. Ja jutskat selviäisivät pakollisissa sovitteluissa ennen eroa. Jos ämmä katsoo, että hänen kylmyydelleen voidaan tehdä jotain, se tehdään. Mutta jos tilanne ei parane, äijälle ero kylmyyden vuoksi ja tuet ämmältä veks.
Mitä vaikeeta tässä piti olla?
Väkivaltahan on aina artistin syy. Yksiselitteisesti.
noin minäkin syyllisyydet näissä ratkaisisin. Ja ihmettelin heti perään, mitä vaikeaa näissä tilanteissa olikaan ratkaisun kannalta.
Eroa ei missään tapauksessa tulisi myöntää ennen parisuhdeneuvonnassa käyntejä. Tuo kymmenen käyntikertaa lienee ihan riittävä määrä. Väkivaltainen käyttäytyminen sekä alkoholismi ovat usein monimutkaisia asioita, joidenka syntyyn olisi syytä myös tarkasti perehtyä, eikä suoralta kädeltä tuomita - aha, siis läpsäisit vaimoasi poskelle, olet siis murhanhimoinen hullu ja vakava uhka vaimosi terveydelle???Eikä kukaan kysy, olitko kenties vuosikausia jatkuneen henkisen väkivallan uhri...
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kriisitilanteissa tuntuu olevan mahdotonta saada minkäänlaista apua miltään taholta, itselleni hoettiin viranomaisten taholta sanaa avioero kuin mantraa - mitään muita ratkaisumalleja ei tuntunut heidän päähänsä mahtuneen. Vaikka kuinka yritin selittää, että ei - en tahdo avioeroa vaan apua hädän hetkellä, niin sitä ei kukaan tuntunut tajuavan.
Avioero on aina epäonnistuminen, elämässä ja rakkaudessa, johonka miltei aina on löydettävissä myös syyllinen, eikä siihen tule koskaan suhtautua kevyesti eikä sitä pidä yhteiskunnan taholta ainakaan tehdä helpoksi!
Tälläkin palstalla on käynyt ilmi, että osalle avioliitoista vain käy niin, että kaikki tunteet vähitellen katoavat ilman mitään dramaattisia syitä. Miten silloin haet syyllisen?
Avioero on vaikea kokemus ilman syyllisen alleviivaamistakin. Miksi lisätä tuskaa tarpeettomasti? Voi olla, että nykyisin erotaan kovin helposti, mutta tuskinpa syyllisen etsiminen ja tukien epääminen ihmisiä yhtään enempää yhdessä pitää.
Mikäli tunteet vähitellen katoavat, onko kyseessä lainkaan ollut oikea rakkaus? Ettei vaan oltaisi menty liian heppoisin perustein, ja tuntematta toista, naimisiin? Varmasti näitä eroja on, ja paljon, mutta kuinka monesta tällaisesta erosta oltaisiin voitu välttyä, jos naimisiinmeno olisi hieman vaikeampaa ja vaatisi syvällistä pohdintaa ammattilaisen kanssa?
Noinhan oli muistaakseni vielä 80-luvun alussa, aviorikoksesta pamahti sakkoja, ja eroava pariskunta velvoitettiin käymään perheneuvolassa. Kunnes tajuttiin että:
- pakolla ei voi ihmisiä saada sopimaan erimielisyyksiään (saati rakastamaan toisiaan), se on ajan tuhlausta elleivät molemmat tahdo apua kriisiinsä, ja itse sitä hae.
- Kuinka oikeudessa voidaan arvioida mitä tunteita on tai ei ole toista kohtaan ... ei tuomarin homaa. Jos toinen pettänyt tai jättänyt, varmasti siihen löytyy syyt.
Tuet ja muut ... voitaisiinhan niillä kiristää tai jopa pakottaa parit "eroamattomuuden" tilaan. En tiedä millaisella itsetunnolla sinut on varustettu, mutta kyllä minua hävettäisi, suruttaisi, ja masentaisi tietää että vaimoni sietää minua VAIN koska ei voi erota. Kauheata olisi sellainen elämä.
sitä kynnystä 'päästä naimisiin' pitäisi nostaa, vaikkapa sitten jollakin 10 tunnin kurssilla tai muulla vastaavalla. Jotenkin tuntuisi paremmalta idealta kuin eron vaikeuttaminen. Sama tilanne kuin sairauksien kanssa. Parempi ennaltaehkäistä kuin hoitaa jo sairastunutta.
Ymmärsit sanan tai kaksi, mutta et koko ajatusta ollenkaan.
Ei tässä aleta ketään tuomitsemaan vaan ihan vain jatkokäsittelyn takia etsitään syy välirikkoon. Vähän samaan tapaan kuin velallisen katsotaan velkaantuneen kevyin perustein, jos olet siitäkään koskaan kuullut...
Eikä oikeudessa mitään arvioitaisi, vaan siellä sovittelijalla. Kumpikin kertoo erikseen oman näkemyksensä avioliiton rikkoontumisesta ja siihen johtanaista syistä ja sitten se kerrotaan yhdessä. Jos yhteisymmärrykseen ei millään päästä, jutun ratkaisee sovittelija, ammattinsa perusteella.
Yh-korotukset (siis ne, jotka saa VAIN yksinhuoltajuuden vuoksi) ovat tällä hetkellä tietämäni mukaan n.150 euroa/kk. Jos se vaikuttaa jonkun mielestä niin suurelta summalta, että ei voi erota, niin ei voi kuin ihmetellä henkilön hataraa itsetuntoa.
Olen itse sitä mieltä, että eron vaikeuttaminen myös nostaa kynnystä avioitua.
Eikä tuossa varsinaisesti ole mitään eroa vaikeuttavaa elementtiä. Ehkäpä niiden mielestä, jotka eivät halua pohtia tekojensa motiiveja, mutta mieleltään terve ihminen pohtii tekojensa motiiveja myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitellusti. Se auttaa onnistumaan seuraavalla kerralla.
... ja aloitetaan SINUN kouluttaminen eduista ...
YH-lisä on lapsilisän osa, eli korotusta "muiden" lasten lapsilisään tulee n. 30 ekee/kk.
Oma lukunsa on se, että etävanhempi maksaa elatustukea LAPSELLEEN (luonnollisesti), joka tosiaan voi olla 150 EUR/kk. Tämä siis hänen osuutensa lapsen menoista, ei mikään rangaistus tai palkkio exälle.
Jos vaadit ettei jätetty mies/nainen ole velvollinen osallistumaan sotkuun syyttömän lapsensa elatukseen ... olet melko erikoinen persoona, joka tahtoo kostaa taloudellisesti omalle lapselleen vanhempien eron.
En ihmettele lainkaan ettet ymmärtänyt kirjoitustani, ja vaikeata oli omasikin tulkinta... ainakin tässä IP osoitteessa.
... väitätkö että avoeroissa lapset tai jätetty puoliso kärsii vähemmän?
Tarkoitan että avioliitto kahden ihmisen sopimus, millä toki paljon juridisiakin puolia (enemmän kuin avoliitossa). Sitä sopivat tietävät että purettavissa yksipuolisesti, kuin avoliittokin. Ja jos sopimus puretaan, siitä omat seuraamukset, ja osa vastuista pysyy (lasten elatus).
Vieraksun valtavasti sitä, että yhteiskunta saati oikeuslaitos pakottaisi vastahakoisen ihmisen elämään parisuhteessa yhtään päivää ...huom. VASTOIN OMAA TAHTOAAN (joskus ihminen valitsee tuon, ja oirehtii ... mutta herra paratkoon että LAIN voimalla siihen pakotettaisiin ... pelottavaa)
kirjoitat: "Ei tässä aleta ketään tuomitsemaan vaan ihan vain jatkokäsittelyn takia etsitään syy välirikkoon. Vähän samaan tapaan kuin velallisen katsotaan velkaantuneen kevyin perustein, jos olet siitäkään koskaan kuullut... "
Väitän tietäväni rahoituksesta melko paljon, myös yksityishenkilöiden. Minusta ontuva vertaus tuo ylivelkaantuminen, joka loppupelissä matematiikkaa ... ja totta, myös vääriä valintoja.
Tarkoitatko että jätetyltä kysytään miksi menit tyhmänä valitsemaan puolison joka ei sinua voi muutaman vuoden päästä sietää ... oikein huono investointi tulavaisuuteen ja rakkauteen puoleltasi. Kuin ylivelkaantuneelta kysytään, että kuka käski sijoittaa neljä vuotta sitten IT pajoihin.
Mitä iloa on että jätettylle väännetään oikein rautalangasta miksi hän niin reppana, ettei exä tahdo/voi nähdä tätä silmissään oksentamatta. MITÄ hyötyä?
Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää, että pakkosovettelu olisi silkkaa julmuutta sille, jota ollaan jättämässä ... koska parisuhteessa mittansa täyteen saaneella syitä varmasti, joita ei toinen välttämättä tahdo kuulla "pakkosovittelussakaan".
MUTTA, tuen ja toivoisin yhteiskunnankin tukevan sitä, kun molemmat TAHTOVAT hakea sovittelua ja apua... vain niin se voi toimia ... EI PAKOLLA tai lain voimalla.
Tuostahan EI OLLUT missään nimessä kyse! Minkäänlaista eron estämisestä ei ollut kyse.
että et halua tulla alas pilvistäsi. Mitä lie pelkäät.
Olet ehkä liian nuori ymmärtämään, mistä tässä on kyse. Kuinka monessa "pakkosovittelussa" olet muuten ollut mukana? Näyttäisi ettet edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Ymmärrät sanan "pakko" ja sehän on myrkkyä kaikille nykyaikaislle "mulle-kaikki-heti-ilman-vastuita" tyypeille.
Olen itse eronnut jo vuonna 1979. Siihen aikaan se ei ollut pakkosovittelu, vaan sovittelu. Olen käynyt kunnassamme sovittelussa kirkkoherran virastossa. Minä ja ex-mieheni, molemmat erikseen ja sitten käynti yhdessä. Olen se jätetty osapuoli ja minulle se ainakin toi esille syyn, miksi mieheni halusi erota (hänen itsensä kertoman). Muuten syy olisi jäänyt tulehtuneen suhteen vuoksi kokonaan esille tulematta. Se helpotti, sillä kirkkoherra todellakin sovitteli, tai yritti sovitella asiaa, mutta tietenkin ensin huomioi realiteetit asiaan.
Muistan kun viimeisellä kerralla meidän piti olla eksän kanssa siellä yhdessä ja siellä olinkin vain minä ja kirkkohra. Kirkkohra sanoi, että ei miedän avioliitolla ollut todellisia mahdollisuuksia jatkua ja lohdutti ja kertoi syyt päätelmiinsä. Muistan, vaikka kyynelsilmin poistuin, että se todellakin helpotti tietää, missä oli menty vikaan.
Ei paha ollenkaan, jos vertaa siihen, että olsisn jäänyt pimentoon sen suhteen, miksi niin kävi.
"Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää, että pakkosovettelu olisi silkkaa julmuutta sille, jota ollaan jättämässä ... koska parisuhteessa mittansa täyteen saaneella syitä varmasti, joita ei toinen välttämättä tahdo kuulla "pakkosovittelussakaan".
Mitä tarkoitat? Ei siellä oltu haukkumassa toista, vaan selvittämässä OMALTA osalta syitä eroon.
"Mitä tarkoitat? Ei siellä oltu haukkumassa toista, vaan selvittämässä OMALTA osalta syitä eroon."
En mitenkään voi ymmärtää sitä näkemystä, että avioliiton olisi edes tarkoitus olla elinikäinen, kun ei ihminenkään kuitenkaan ole yksiavioinen.
Miksi pitäisi järjestää kallista sovittelua ihmisen omaa luontoa vastaan?
Ja minulla on omaa kokemusta. Exäni on edelleen hyvin läheinen ja näemme säännöllisesti. Kaikelle on aikansa eikä liitoista väkisin pidä yrittää tehdä ikuisia. Paljon tärkeämpää on ymmärtää erota ajoissa, jolloin ihmissuhde voidaan pelastaa, vaikka liitto särkyisikin.
Miksi sitten mennä avioon, jos ei halua olla vain yhden kanssa? Eikö olsi parempi pysyä sinkkuna ja olla tuottamatta kenellekään pettymystä? En usko, että sinäkään kerrot rakastetullesi, että tää kestää sitten vaan sen aikaa kun löydän toisen...
Ja edelleen kaivertaa, kuka tässä oli tekemässä liitoista ikuisia?
"Miksi sitten mennä avioon, jos ei halua olla vain yhden kanssa?"
Koska se on unelma, johon monet haluavat uskoa. Koko elämähän on perusteettomia unelmia ja ihmisten välistä keskinäistä valehtelua.
Elämällä itsessään ei ole mitään arvoa, vaan sen arvo määrittyy merkitysten kautta. Jos joku menee naimisiin haaveensa varassa, niin mitä väärää siinä on?
ei enää tarvitse kenenkään ihmetellä miksi avioeroluvut ovat pilvissä...
Avioliitto ei tosiaankaan ole unelma, vaan helvetinmoista työtä parisuhteen säilymiseksi.
Mutta aihe lipsahti jo täysin pois alkuperäisestä, joten tästä ei tämän enempää.
"Avioliitto ei tosiaankaan ole unelma, vaan helvetinmoista työtä parisuhteen säilymiseksi."
Voihan sitä asettua moraalisesti muiden yläpuolelle ja syyttää heitä siitä, että työtä ei tehty tarpeeksi. Niin sitä omaa kilpeä voi kiillottaa.
Minä ihailen paljon enemmän sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät kunnioittamaan kumppaniaan eron hetkelläkin kuin sellaisia ihmisiä, jotka pitävät liiton kasassa hampaat irvessä esimerkiksi ulkoisten ihanteiden vuoksi.
Ensiksi mainittu on mielestäni paljon kypsempi asenne.
Minusta tuntuu että et muuta osaakaan kuin asettua muiden YLÄpuolelle.
Mahdollisuus sovitteluun ja siihen pakottaminen ovat kaksi eri asiaa ... kuvaamasi sovittelu ja kesuskustelu hyvästä ja siihen nykyäänkin mahdollisuus.
Hyvä jos teillä ei homma mennyt haukkumiseksi ja syyttelyksi ... monella muulla niin voisi käydä jos siihen harjoitukseen toinen vastentahtoisesti "tuotaisiin" ... jota ymmärtääkseni joku keskusteluun osallistuneista toivoi.
Yh-korotus on pelkästään 36e ja risat kuukaudessa per lapsi. Se nyt on melko pieni summa valtion/kunnan kassasta.
Ja kun kahta ihmistä "kuulustellaan", tulee tasan tarkkaan kaksi totuutta.
Kaikkea te ihmiset keksitte. Oletteko ihan tosissanne kateellisia tuosta summasta? Ja oletteko miettineet paljonko lasten lähivanhempi "maksaa" lapsien olemassaolosta?
olen jostain lukenut että se on äiti ja isä joka vastaa lapsen elatuksesta, joten en ihan tajua, miksi tämä yh-korotus edes maksetaan?
Siitä käsrsimyksestäskö joka toisen vanhemman menetys tuo? Ei kai se rahalla korvaannu?
Kyllä ihmiset jaksaa olla katkeria jostain pienen pienestä summasta.