Yksinklertainen kysymys.
Löytyykö sellaista naista joka kykenee rationaaliseen keskusteluun, myös riitatilanteissa?
Siis sellaiseen että antaa puhua toisen repliikkinsä loppuun, eikä puhu päälle. Eli selkeä vuorottelu puheenvuoroissa.
Itse en runne sellaista naista,jos ei puolituttuja kuten työkavereita ja opiskelukavereita lasketa.(heidän kanssaan ei väittelyilanteita ikinä ollut)
Laittakaa vaan oman kumppaninne etunimi, jos kykenee tähän.
Oma eukkoni, muuten rakas, on Anne. Hän ei kykene vuorolliseen keskusteluun.
Ai niin naiset, tämä ei ole mollaus naisille, ja ennenkuin haukutte minut,voin jo valmiiksi sanoa että olen tosi ruma ja tyhmä.
Mutta kykenen rationaaliseen keskusteluun...
Löytyykö sellaista naista joka kykenee rationaaliseen keskusteluun, myös riitatilanteissa?
Siis sellaiseen että antaa puhua toisen repliikkinsä loppuun, eikä puhu päälle. Eli selkeä vuorottelu puheenvuoroissa.
Itse en runne sellaista naista,jos ei puolituttuja kuten työkavereita ja opiskelukavereita lasketa.(heidän kanssaan ei väittelyilanteita ikinä ollut)
Laittakaa vaan oman kumppaninne etunimi, jos kykenee tähän.
Oma eukkoni, muuten rakas, on Anne. Hän ei kykene vuorolliseen keskusteluun.
Ai niin naiset, tämä ei ole mollaus naisille, ja ennenkuin haukutte minut,voin jo valmiiksi sanoa että olen tosi ruma ja tyhmä.
Mutta kykenen rationaaliseen keskusteluun...
Vastaukset 13
Vanhimmat
no,minä myös oon etsinyt "niin sanottua sielunpuolikasta"
Jos tarkoitat rationaalisella keskustelulla vain sitä, että antaa toisen sanoa sanottavansa ennen kuin itse avaa suunsa, niin pystyn. Myös riidellessä. Olen muutenkin enemmän kuuntelijatyyppi kuin puhuja.
En inhoa mitään yhtä paljon kuin päällepuhumista, joten en sitä itse harrasta.
Keskustelu voi olla sisällöllisesti irrationaalista tai intuitioon pohjaavaa ja silti keskustelukumppanille viksusti puheenvuorot antavaa. :-)
Riitatilanne on siten ongelmallinen, että harvoin ystävien tai kollegoiden kanssa oikein kunnolla riidellään, eikä siten voi tietää miten he silloin käyttäytyvät. Todennäköisesti eivät ollenkaan siten kuin uskoisit heidän käyttäytyvän.
On mahdollista että riidellessä oma puheenvuorosi sisältää niin paljon toiseen vaikuttamaan pyrkiviä merkityksiä (vallankäyttöä) että vastapuoli puolustautuu omalla puheella. Mutta tämä nyt on vain villi arvaus/yksi mahdollisuus, mitä ei oikeasti voi päätellä tekstisi sisällöstä.
kuka vittu odottaa vuoroja riidellessä????????????????????????? ei se ole riitelyä jos on niin paljon kontrollia tallella että odottaa puheenvuoroa... voi vittu mitä porukkaa tästä maasta löytyy...
Ei kai sitä riidellessäkään kadota kontrolliaan kokonaan. En heittele astioita tai muuta älytöntä, en myöskään raivoa niin, ettei toinen pysty mitään sanomaan. Kaikki eivät välttämättä ole samanlaisia raivopäitä kuin sinä, edes riidan keskellä. Mitä vihaisempi olen, sitä rauhallisemmin ja ns. välinpitämättömämmin puhun.
eipä se ole mitään riitelyä jos odottaa puheenvuoroa. se on keskustelua.
meillä kun riidellään niin tuolit ja esineet lentävät, ääni riikkoo ikkunoita. no, ihmisiä on tietysti erilaisia. ihmettelen vaan miten joku voi sanoa riitelevänsä jos odottaa puheenvuoroa ja on rauhallisesti paikallaan???????????
ps. tuollaiset viilipytyt ovat yleensä pitkävihaisia...(??)
Riiteleminenkin opitaan lapsuudenkodissa. Ei meidän perheessä tavarat todellakaan lennelleet, sellaista käyttäytymismallia en onneksi ole oppinut. Olen huono riitelijä, sen tiedän. Enkä kestäisi sitä, jos joku mulle karjuisi pää punaisena ja heittelisi mua jollain. Mieluummin mökötetään yhdessä sohvan eri nurkis-sa. :)
Pitkävihainen? En tunnusta olevani. Hieron aina ensiksi sovintoa, vaikka mielestäni toisen pitäisi pyytää anteeksi multa. Ärsyttävää, mutta en vaan osaa toimia toisin. No jaa, muistelen kyllä vanhoja juttuja pit-kään ja huomauttelen niistä myöhemmin.
Mikä on rationaalinen riita? Väittely vai?
Suuttuessaan tietysti nousee suuttumuksen tunteet pintaan, silloin saa kyllä tehdä töitä, että pystyy keskustelemaan huutamatta. (sitä varmaan tarkoitit?) Mutta oletko huomannut että suurimmaksi osaksi riitojen takana on jotakin muuta kuin itse asia. Aina ei ole kysymys hammastahnatuubin puristamisesta, vaan se ehkä vaan tuo esille sitten joitakin muita asioita riidan kautta. Miksi muuten kahden ihmisen riidan pitäisi olla jotenkin järkevää ja rationaalista? Tuskin kenelläkään on toista kohtaan niin "rationaaliset ja järkevät" tunteetkaan. Ja miksi toisen pitäisi olla oikeassa, kun kummankin kokemus riideltävästä asiasta on yhtä totta riippumatta siitä, kuinka paljon asiaa järkeistettäisiin pelkkien faktojen ja ranskalaisten viivojen tasolle. Tietysti niin voi tehdä, mutta toisen kokemusta ei sillä saa muutettua, jos joku saa, niin kertokoon täällä muillekin.
Näinhän se on. Lisäisin vielä sen, että usein ihminen, joka ns keskustelee rationaalisesti, piiloutuu sen tavan taakse, koska ei uskalla olla mukana tunteiden tasolla. Tosiasia on kuitenkin se, suuttumus on tunne. Eri asia on tietysti se, että, jos keskusteltava asia on selvästi sellainen, josta kannattaakin keskustella vain järkevästi. Mutta kuten totesit harvemmin se parisuhteessa on sellainen. Riidan, jossa loppujen lopuksi on kysymys tunteista, pahasta mielestä, kokemuksesta, voi helposti katkaista kylmän rationaalisella tavalla. Sen jälkeen siitä ei tarvitse keskustella, mutta sehän jää sinne kaivertamaan, sisimpään. Ja sitten joskus ne kaikki yhdessä saavat hallitsemattomat mittasuhteet.
Luulen, että aika moni nainen voisi kysyä esimerkiksi, että tietääkö kukaan miehiä, jotka osaavat oikeasti riidella, ilman, että pakenevat asioita tunnetasolla. No voin kertoa, että minä tunnen, nykyinen mieheni on sellainen. Meidän riitamme ovat tunteikkaita, silti emme huuda tai hauku toisiamme. Keskustelemme siitä, miltä tuntuu.. Tinkaaminen on eri asia, siis jos jostain asiasta ollaan eri mieltä. Asioista kyllä voi olla eri mieltä niin, että asiat vaan riitelevät.
Minä olen sellainen tosin vastauksen saamiseen menee puoli minuuttia. Enpä paljoaa puhele olen aika hiljaista sorttia.
Hyvin epätieteellinen havainto hyvin pienestä aineistosta: useimmiten nämä päällepuhujat ovat suurista tai suurehkoista sisarussarjoista. Ainoana lapsena kasvaneet osaavat puhua yksi kerrallaan - tosin tällainen kullannuppu ei vättämättä pysty ottamaan puheenvuoroa, mikäli se vaatisi monisanaisen kumppanin keskeyttämistä.
En pidä päällepuhumista sukupuoleen sidottuna.
Ei ole annettu minulle hiljaisena pysymisen "geenejä". Pälätän aina päälle, yleensä ennenkuin toinen on ehtinyt perustella sanomansa jolloin ns. rationaalinen keskustelu ei kyllä tule kysymykseen. Olen muutenkin elämässäni impulsiivinen, "mulle kaikki heti" -tyyppiä, enkä jaksa odotella asioita tapahtuvaksi huomenna vaan JUST NYT! Olenkin aika vaikea tapaus työpaikalla mutta koska olen aina suunapäänä ja puolustan itseäni (ennenkuin muut ehtivät sanoa vastalauseita) niin en koe tätä ongelmana itselleni. Muille se kyllä varmasti sitä on, mutta minkäs luonteelleen mahtaa?
Olen muuten akateemisessa työssä, en siis mikään höpöttävä kassaneiti jos näin luulitte- mitenkään tuon ammatin edustajia väheksymättä (tuli vain ensin mieleen). Siis kyllä tältäkin alalta löytyy meitä pulisijoita :)
Kiivaasti riidellessä minun tulee monesti puhuttua päälle... Ehkä tämä tosiaan johtuu siitä, että olen kasvanut usean sisaruksen kanssa? (7 lasta perheessä) on täytynyt oppia tuomaan oma asia esille kun sisarukset puhuu koko ajan :P