olen sitä mieltä, että kun mennään avioliittoon, se on kaikesta huolimatta ikuinen: "kunnes kuolema meidät erotta".
Mutta jos liitossa on esim. väkivaltaa, niin erota voi. Mutta eronkin jälkeen olet "yhä" yhdelle luvattu, etkä näin voi mennä uusiin naimisiin.
Se ihminen, jonka kanssa aikoo solmia IKUISEN aviosuhteen, tulee opetella tuntemaan tarpeeksi hyvin. Sitä varten on seurustelu.
Minkä Jumala on yhdistänyt, älkööt ihminen erottako!
Mutta jos liitossa on esim. väkivaltaa, niin erota voi. Mutta eronkin jälkeen olet "yhä" yhdelle luvattu, etkä näin voi mennä uusiin naimisiin.
Se ihminen, jonka kanssa aikoo solmia IKUISEN aviosuhteen, tulee opetella tuntemaan tarpeeksi hyvin. Sitä varten on seurustelu.
Minkä Jumala on yhdistänyt, älkööt ihminen erottako!
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Minkä Jumala on yhdistänyt, älkööt ihminen erottako!"
Onneksi en kuulu kirkkoon, ja olen vihittykin maistraatissa. Eipä tarvitse tuollaista soopaa miettiä. Minkä ihminen on yhdistänyt, sen ihminen myös halutessaan erottaa.
Tuollaista soopaa pystyy heittämään vain täydellisen kokemattomuuden ja tietämättömyyden syvällä rintaäänellä.
Palataan asiaan kun korvantaustasi ovat ehtineet kuivaa.
-SE-
Ajatuksena kaunis, mutta harvoin käytännössä toimiva. Aikaisemmin ihmiset olivat riippuvaisia avioliittosta esim. taloudellisen tilanteen vuoksi, tai yhteiskunnallisen painostuksen. Nykyisin tälläistä ei enään ole.
Kerran täällä vain eletään ja jos avioliitto muuttuu maanpäälliseksi helvetiksi niin silloin on minusta parempi erota ja yrittää löytää parempi puoliso ja toivoa toiselle osapuolelle samaa.
Kuitenkin kannattaa kaksi kertaa miettiä eroa, jos vaikka avioliitolla olisi vielä mahdollisuuksia. Sitä pitää rakentaa, mutta helppoa se ei aina ole. Silti ainakin itse koen, että aviomieheni on paras ja luotettavin ystäväni mitä minulla on ikinä ollut ja toivon, että saamme koko elämämme viettää saman katon alla, vaikka eihän siinä välttämättä niin käy.Mutta toivoahan aina saa.
Noin minäkin ajattelin ja ajattelen yhä edelleen vaikka eroamassa olenkin. Minulle avioliitto on pyhä ja ikuinen asia. Menin naimisiin kymmenen vuotta sitten miehen kanssa jonka olin tuntenut jo useita vuosia, oltiin asuttukin yhdessä jo jonkin aikaa. Nyt mies haluaa erota, eli en kai voi mitään? Mies lähtee toisen luo ja juttu on ohi joka tapauksessa vaikka miten itken ja rukoilen. Että se siitä kauniista ajatuksesta... Mun mielipiteellä ei ole muuta merkitysta kuin että yritän katkeruudestani ja surustani huolimatta erota riitelemättä - lasten vuoksi.
Tämä ero ei ainakaan ole meidän yhdessä sopima.
Mitenkäs toiseen voi tutustua, jos nykyisen kristinuskon tulkinnankin mukaisesti avoliittokin on syntiä?
Eli voi siis mennä näin:
1. kaksi ihmistä tapaa ja ihastuu toisiinsa
2. pariskunta tutustuu toisiinsa ja rakastuu. tässä vaiheessa siis pitäisi tutustua toiseen niin hyvin, että pitäisi tunnistaa mm. mahdollinen alkoholismi ja väkivaltaisuus. "hieman" hankalaa, jos ei pysty asumaan yhdessä.
3. pariskunta menee naimisiin
4. ollaan ikuisesti yhdessä. mikäli kohdassa 2 ollaankin erehdytty, "se on voivoi". voidaan erota, mutta uusiin naimisiin ei kumpikaan saa mennä. ei ennen kuin toinen puoliso kuolee.
Ei kristinusko yhdessä asumista kiellä, ei myöskään suutelua tai halailua. Ainoastaan seksi on "virallisesti" kiellettyä. Jokaisella vain on kuinka pitkälle jaksaa tämän rajan vetää. Avoliitto ei siis ole kielletty.
Tiedän kyllä, että suhteissa on nykypäivänä väkivaltaa ym. kauheuksia. Suvussanikin on tällaisia tapauksia, ja tuntuu vaikealle katsoa niitä. Näitä asioita on ollut aina. Ja tunnen kyllä myös kirkkohistoriaa sen verran hyvin että "kristityt" ovat tehneet kanssaihmisilleen vaikka mitä kauheuksia muka Jumalan nimeen. Se ei ole oikein missään tilanteessa.
Ihmiseen voi siis aivan hyvin tutustua ennen avioliittoa. Tarvitsee olla melko erikoinen puoliso, jos mitään merkkejä ei epävakaudesta löydy.
Ja mitä edellä mainittiin omista suhteistani, niihin en viitsi edes tarkemmin vastata. Voin vain sanoa, että olen ollut useammassa suhteessa, mutta en ole löytänyt vielä puolisoa. Eikä minulla kiirekkään ole, kuten iästä näkee.
En osaa oikein sanoa mitään tuosta nykykristinuskosta... Mielestäni on vain yksi kristillinen usko, ja siinä sanotaan, että avioliitto on ikuinen, kuolemaan asti ulottuva ihmisen valinta.
Edelleen sanon, että tämä on vain minun mielipiteeni, johon kylläkin on liittynyt hyvin useita, myös avioliitossa olevia.
Ja uusiin naimisiin on usea "kristittykin" mennyt, mutta Jumalan silmissä olet yhä tämän toisen puoliso.
Tämä kaikki on silti anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen ristillä kuolemisen vuoksi. On vain jokaisen omantunnon kysymys, kuinka kauan jaksaa uskoa tämän kaiken anteeksi annetuksi ilman huonoa omaatuntoa. Nimittäin vain kokonaan syntinsä anteeksi uskovat voivat päästä taivaaseen.
Itse olen näitä oppeja totellut, ja syntini anteeksi uskonut. En kuitenkaan tahdo ottaa riskiä, että kadottaisin Jumalan tämän synnin tähden. Se on minun päätökseni, ja siinä pysyn.