Olen ollut nykyisessä työssäni n. 3 kuukautta. Työ on määräaikainen ja nyt sopimusta ollaan jatkamassa kevääseen asti. Aloittaessani palkka sovittiin minun ja työnantajan kesken. Nyt haluaisin kuitenkin muuttaa palkkauksen tes:n mukaiseksi, koska olen melko varma että tes:n mukainen minimipalkka olisi suurempi kuin nykyinen palkkani. Onko minulla oikeus vaatia palkankorotusta tällaisessa tapauksessa? Mistä saisin selville kuinka paljon minimipalkka on kun työnantajakaan ei "tiennyt" vaikka suht iso firma onkin.
Palkankorotus ei tulisi olemaan mitenkään huima, vaan taka-ajatuksena on lähinnä se, että jos jään työttömäksi niin saisin ammattiliitosta (pam) rahaa. Ehtona kun oli että pitää olla saanut vähintään sitä tes:n mukaista minimipalkkaa.
Auttakee jos osaatte...
Palkankorotus ei tulisi olemaan mitenkään huima, vaan taka-ajatuksena on lähinnä se, että jos jään työttömäksi niin saisin ammattiliitosta (pam) rahaa. Ehtona kun oli että pitää olla saanut vähintään sitä tes:n mukaista minimipalkkaa.
Auttakee jos osaatte...
Vastaukset 22
Vanhimmat
toimistosta, kun kerrot mikä on työtehtäväsi niin kertovat sen TES-palkan.
Soita vaan rohkeasti ja kysy sieltä.
Mistä toimistosta se selviää??
voin laittaa tähän PAM:in työsuhdeneuvonnan numeron ja se on 0207742020
PAM neuvottelee työantajaliiton kanssa meidän puolestamme palkat ja muut työehdot. Ne kirjataan työehtosopimukseen (TES). Meidän ei tarvitse sen asian eteen muuta tehdä kuin liittyä jäseneksi ja maksaa jäsenmaksua. Näinhän sinäkin olet varmasti tehnyt ? Silloin saat työehtosopimuksen liitolta omaan postilaatikkoosi...
Mites kun tällä hetkellä en ole palvelualalla töissä? Liityin pamiin opiskeluaikanani mutta nyt olen toimistohommissa. Auttaako liitto silti vai pitääkö vaihtaa liittoa?
Nyt haluaisin lähinnä tietää että voinko vaatia palkkaani nostettavaksi jos se on alle minimipalkan? Kysyn kyllä liitosta heti kunhan löydän puhelinnumeron...
Väärin!
Sinun ei tarvitse edes liittyä liittoon ja silti PAM neuvottelee sinun puolestasi työehdot, halusitpa tai et!
Sillä niin kauan kun on yleissitova työehtosopimus, niin se koskee kaikkia. Maksaa sitten liittojen maksuja tai ei.
Mutta muista samalla kun/jos liityt liittoon, niin silloin rahoitat mm. sosialistien vaalikamppanjoita ja heidän edustamaansa politiikkaa!!
vitun kommarit! älä liity mihinkään liittoon ei mitään hyötyä! jos haluat maksa työttömyys kassaan 65 euroo /vuosi saat saman kuin liitosta jos jäät työttömäksi
saat kysellä täältä apua kun ei sua kukaan sieltä loimaalta auta. Luottamusmies on työpaikan tukihenkilö vain jäsenille...
sen alan ammattiliittoon missä töitäkin tekee..
saatko vähintään TES:in mukaista palkkaa, saatko ilta- tai yötyö korvauksia ? Voitko hoitaa palkallisesti sairasta lastasi, vietätkö kahvitaukoja ? Maksetaanko sulle arkipyhä korvauksia, saatko lomaltapaluu- tai lomarahaa ? Sairauden sattuessa, saatko sairasajan palkkaa yli 9 päivää ?
Jos vastaat edes joihinkin näistä kysymyksistä:kyllä , oletko silloin "vitun kommari" , katsos liitot ovat nämä edut ajaneet ja sinä niitä käytät !!!
Nämä mitä mainitsit eivät ole etuja, vaan kustannuksia työnantajalle. TYönantajaa kiinnostaa työntekijän kokonaiskustannus ja työn tuotto.
Jos näitä "etuja" ei olisi niin silloin vastaavasti palkkakin olisi kovempi ja palvelut voisit ottaa vakuutuksesta, jos sitä mielestäsi tarvitsisit.
Aina te hoette näistä asioista, että ne olisi etuja, kysymys on vain siitä että työstä saatava palkkio on sovittu otettavaksi erillaisina turvina joka rahoitetaan "tiputtamalla palkkaa".
Minähän käytän vain työstäni saatavaa korvausta, jota ei mitkään liitot maksa vaan työnantaja!!
muuta Jenkkeihin...
Tai tee kommunistinen vallankumous.
vähän ylenpänä nimimerkki Silakka pyytää apua, otsikolla : apuaaa. Jään odottamaan, että vastaat hänelle, jatketaan me sen avun jälkeen keskustelua..
joka käski muuttamaan jenkkeihin, olitko se sinä? Oliko siitä vinkistä apua Silakalle?
Millä tavalla autoit itse Silakkaa? Et mitenkään, vaikka olet olevinasi kovakin ay-tietäjä. Tyhjän puhuja ja pelle olet.
apua Silakalle olen se Silakka. Kun sinne ei vastauksia ole tullut (ja haluaisin niitä järjestäytymättömiltä, niinkuin mekin täällä) niin pyydän nyt sinua vastaamaan jos olet sanojesi takana, vai oetko itse se tyhjän puhuja ja pelle ?
Mikset siis itse muuta jenkkeihin, kyllä sieltäkin kalaa löytyy.
Ja mun ohje on se, ja käyttäisin itsekin, että jos työnantaja on huono, niin häivy sieltä. En katsonut vielä edes kysymystäsi kunnolla, vaan näin, ettei ollut vastauksia.
Annoitko sinä ohjeen muuttaa jenkkeihin, nimittäin siihen vastasinkin.
olet tyhmä ja pelle. Luin avunpyyntösi ja olet todellakin idiootti lökäpöksy, jos sallit itseäsi kohdeltavan tuolla tavalla. Omapa on valintasi, minä en päivää kauempaa olis tuossa paikassa ollut.
tyhmä ja pelle ja varmaan olenkin, mutta kyllä pomo sitä myös käyttää hyväkseen.
Pois tästä työpaikasta pääsisin ilman neuvojakin, mutta kun haluaisin parantaa tän paikan työolosuhteita niin, että joku vois mun jälkeeni tehdä inhimmillstä hommaa täällä. Sen ymmäärrän, että lähtö tulee jos rupeen asioihin puuttumaan.
Siksi haluankin neuvoa ja mielummin niiltä jotka ei kuulu liittoon, että miten te toimitte näissä paskapaikoissa. Vai pitääkö meidän sitten vaan liittyä liittoon, eikö ole muuta tietä ?
Ja sille joka kyseli, käskinkä minä muuttamaan jenkkeihin, niin vastaan että en se minä ollut, mutta mukaasi voin kyllä lähteä.
riehut ? onko liput jo tilattu ?
sattu silmiin tieto, että Venäjällä minimipalkka on 19 euronia. se tekee 12 centtiä tunnille.
Siitäkin voi repiä vähän huumoria.