teinkö väärin?

avomieheni on sakkoja istumassa vankilassa.eilen se soitti ja pyysi että veisin meidän tietsikan kaniin että olisin maksanut sen toisen tulleen sakon (180e).en kuitenkaan vienyt sitä.eilen se olisi pitänyt olla siellä se raha niin hän olisi päässyt tänään pois. nyt kuitenkin hän jatkaa istumistaan kahdella viikolla. mielipiteitä?? minulla on nyt paha olla kun en vienyt vaikka olisin käytännössä voinut niin tehdä.ja mieheni soitti tänään ja oli minuun aika todella pettynyt /vihainen.---avovaimo
4915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

istumisensa niin miksi sinne pitäis lähtiä viemään yhtään mitään. Ainut vain sitten parin vkon päästä, kuinka miehesi reakoi? Eihän siinä olisi mitään järkee lähtiä konetta kiikuttamaan?! En ainakaan olisi lähtenyt viemään. Teit aivan oiken!!

Äänestä

en oikeen ymmärrä mikset vienyt? jos kerran pyysi.
no näköjään oon ainut joka ihmettelee.
itse olisin vienyt, saahan ne takasin sieltä ja sitten oisit saanut mieheski pois vankilasta.

Äänestä

Vankilaan ittesä saanu mies joutaa siellä pysyäkki. Vai vielä tietsikka kaniin? Hyvä ettei käskenny sut myymään persettäsi. Oli vielä suhun pettyny? Siirrä sen ruokasalin kalusto kitapurjeen takapuolelle kaulimen varrella kun se taas palailee pieremään sohvalle.

Äänestä

Kyllä on niin surkea mies, että lähtisin kävelemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nora" kirjoitti:

avomieheni on sakkoja istumassa vankilassa.eilen se soitti ja pyysi että veisin meidän tietsikan kaniin että olisin maksanut sen toisen tulleen sakon (180e).en kuitenkaan vienyt sitä.eilen se olisi pitänyt olla siellä se raha niin hän olisi päässyt tänään pois. nyt kuitenkin hän jatkaa istumistaan kahdella viikolla. mielipiteitä?? minulla on nyt paha olla kun en vienyt vaikka olisin käytännössä voinut niin tehdä.ja mieheni soitti tänään ja oli minuun aika todella pettynyt /vihainen.---avovaimo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu