Tuommoinen olisi kiikarissa..
Kertokaas kokemuksia ko. vehkeestä? (tai pelkästä
HF Integralesta)
Lancia Delta HF Integrale EvoIII
54
6192
Vastaukset
- HF
1) Evo III
Evo kolmosta ei ole olemassakaan. Auto, jota
joskus kutsutaan evo kolmoseksi, on evo2, jossa
katalysaattori. Muistaakseni 215hp/302Nm vakiona.
2) Suomesta?
Evoja ei tietääkseni ole suomessa lainkaan, joten
auto pitäisi tuoda ulkomailta. Oikaiskaa, jos olen
väärässä... Verotuksessa käytettävä vertailumalli
on vissiin Audi S3?
3) Yleistä
Hyvän yksilön hankkiminen on tuskainen prosessi,
erityisesti Suomessa. Lähes kaikki kärsivät
jonkinasteisesta huollon laiminlyömisestä, jotka
kyseisessä autossa johtavat helposti kalliisiin
korjauksiin. Tilanne manner-euroopassa on
kuitenkin ymmärtääkseni hiukan parempi, kuin
meillä. Mahdollinen kandidaatti pitää EHDOTTOMASTI
tarkistaa jonkun asiantuntijan toimesta. (Osaan
nimetä ainoastaan Englannista ja Suomesta) Myös
omistushistoria kertoo paljon. Suomessa
kaupattavista yksilöistä löytyy useita, jotka on
lunastettu kahteen tai kolmeenkin kertaan.
4)
Autona hakee edelleen vertaistaan. :-)- msi
Piti laittamani että evo2:sta tarkoitin.
Suomesta en tosiaan ole moisia vehkeitä
nähnytkään.
Saksasta/Englannista noita olen etsiskellyt. - HF
msi kirjoitti:
Piti laittamani että evo2:sta tarkoitin.
Suomesta en tosiaan ole moisia vehkeitä
nähnytkään.
Saksasta/Englannista noita olen etsiskellyt.http://www.evocars.com/
Lontoossa oleva paja, joka tietää mitä tekee.
Heillä on myös autoja myytävänä. - J.
Vai vertaistaan..... ;)
- 4motion
kyseistä mallia on suomessa 1kpl.juha
kankkusella,tuotu suomeen erikois luvalla,koska
kyseistä autoa ei ole tyyppikatsastettu.(se
olikin ilman kattia).joudut tietääkseni
katsastamaan sen jos tuot suomeen.mahtava peli
joka tapauksessa.- HF
Joo. Kankkusella vissiin on evo, mutta sen
ostaminen saattaakin olla hankalaa/kallista. :-)
Tyyppikatsastuksesta en osaa sanoa, mutta saatatpa
hyvinkin olla oikeassa. - Timo
HF kirjoitti:
Joo. Kankkusella vissiin on evo, mutta sen
ostaminen saattaakin olla hankalaa/kallista. :-)
Tyyppikatsastuksesta en osaa sanoa, mutta saatatpa
hyvinkin olla oikeassa...niin Kankkusen tallista löytyvä punainen
siviili-integrale on ulkonäöltään evo, mutta
tekniikaltaan se viimeinen Delta versio eli 8
venttiilinen katalysaattoriauto 177 hv. Oikaiskaa
joku joka paremmin tietää. - msi
Timo kirjoitti:
..niin Kankkusen tallista löytyvä punainen
siviili-integrale on ulkonäöltään evo, mutta
tekniikaltaan se viimeinen Delta versio eli 8
venttiilinen katalysaattoriauto 177 hv. Oikaiskaa
joku joka paremmin tietää."hauskoja" ilmoituksia löytyy kun katselee
noita myynti-ilmoituksia.. autolla ajettu
70tkm, moottori vaihdettu 40tkm kohdalla..
Ei terve, taitaa saada kenkää tuo malli, ja
pahemman kerran.. :)
Hintatasokin aika ronski: evo 2 mallit
50 000 mk - 100 000mk verottomana, joka
kertoo kunnosta jo tosi paaaljon. - HF
Timo kirjoitti:
..niin Kankkusen tallista löytyvä punainen
siviili-integrale on ulkonäöltään evo, mutta
tekniikaltaan se viimeinen Delta versio eli 8
venttiilinen katalysaattoriauto 177 hv. Oikaiskaa
joku joka paremmin tietää.Saattaapi olla. Ennen kuin 16v kone sai
katalysaattorin, valmistettiin evoja 8v kat
koneella niihin maihin, joiden päästömääräykset
vaativat katalysaattorin. Esim. Sveitsi.
Konetta lukuunottamatta täysiä evoja. - j
Timo kirjoitti:
..niin Kankkusen tallista löytyvä punainen
siviili-integrale on ulkonäöltään evo, mutta
tekniikaltaan se viimeinen Delta versio eli 8
venttiilinen katalysaattoriauto 177 hv. Oikaiskaa
joku joka paremmin tietää.Todellakin kankkusen auto on punainen integrale
8v kat evoluzione. Eli muuten tämä malli on sama
kuin 16v evo paitsi koneen osalta. Eli kyseinen
malli on "aito" evo.
Tässä voisi vielä tarkentaa mitä eroa vuonna 91
esitellyissä evoissa on verrattuna aikaisempiin
integraleihin. Ulkoiset muutokset: Leveämmät
lokasuojien levitykset, konepelissä
isompi"kyhmy", puskurit, ajovalot samakokoiset,
kattospoileri joka säädettävissä kolmeen eri
asentoon ja vanteet viisipulttisella
kiinnityksellä (siitä "helpoin" huomata nopeasti
onko kyseessä aito evo vai pelkkä lookalike ).
Tekniset muutokset ovat lähinnä isommat jarrut ja
alusta leveämmällä raidevälillä ja pienillä
muutoksilla. Voimansiirto lähes sama kaikissa
integraleissa. Erot ovat lähinnä kytkimessä ja
voimajaossa. Moottoritkin ovat samat eroa on
lähinnä turboissa ja
moottorinohjausjärjestelmissä mistä johtuen
pienet teho erot. - Tietoa on
Kyllä Kankkusen Delta on tyypitetty, se kun
aikanaan oli vain 8V kat versiona mahdollista.
- j
Niin aluksi voisin selventää automallit...elikkä
aikajärjestyksessä HF-4WD (87), HF Integrale (88-
89), HF Integrale 16v (89-91), HF Integrale 8v
Kat (90-91), HF Integrale Evo1 16v koneella ja
samaan aikaan myös 8v Kat koneella, Sitten evo2
jota vain 16v koneella jossa muutokset lähinnä
kosmeettisia ja paras tuntomerkki on "leveät"
recarot joissa nelipistevöiden paikat. Viimeinen
on siis evo2 kat-versio 16v koneella jossa myös
leveet recarot...ja kone huoneeseen kun vilkaisee
niin ero edelliseen on helppo huomata
suorasytyksestä.
Kun katselee ilmoituksia esimerkiksi
www.mobile.de niin kannattaa ottaa ilmoitusten
tekstit suurella varauksella ja lähinnä kuvien
perusteella selvittää millä koneella ja mikä
versio on kyseessä. Usein väitetään juuri olevan
evo3 vaika kyseessä on evo1. Olen huomannut myös
pariin otteeseen jopa väitetävän tekstissä että
auto olisi 16v koneella mutta kuvassa loistaa 8v
mylly!
Kankkusella on evo1 8v kat koneella ja väri on
punainen. Kuvia hänen tallinsa aarteista löysin
netistä muistaakseni cobra-harrastajien
sivuilta?? (asia yhteys jäi todellakin
epäselväksi!)
Itselläni on integrale 8v kat(vm-90) joka on siis
ulkonäöllisesti sama kuin 16v integrale, myös
pienehköt muut muutokset kuten leveämmät vanteet,
parannettu alusta ja nestekytkin ovat myös 8v kat
mallissa. Kolme vuotta auto on minulla ollut ja
kyllähän siihen "muutama" korjauspäiväkin on
mahtunut mutta olen halunnut pitää auton
mahdollisimman hyväkuntoisena sekä teknisesti
että ulkonäöllisesti.
Uskoisin että evoluzionen suomeen rekisteröiminen
onnistuu vaivatta ainakin 8vkat ja 16kat mallin
osalta.
Minulta löytyy paljon kirjallisuutta,lehtiä
varaosakuvat ja myös alkuperäinen
korjaamokäsikirja(n.800 sivua!) joten autan
mielelläni tulevia ja nykyisiä integrale-
harrastajia!- msi
Ihan mielenkiinnosta kysyn että toitko
auton saksa/englanti vai ostitko suomesta?
Jos toit ulkomailta, mihin autoon vertasivat
veroa antaessa? Audi S3? (taitaa olla lähin
malli joka tulee kyseeseen?) - j
msi kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn että toitko
auton saksa/englanti vai ostitko suomesta?
Jos toit ulkomailta, mihin autoon vertasivat
veroa antaessa? Audi S3? (taitaa olla lähin
malli joka tulee kyseeseen?)Auton olen ostanut suomesta mutta sen verran
tiedän sen historiaa että se on tuotu sveitsistä
missä integrale katteja on melko paljon. saksassa
on myös paljon kat versiota (siis 8v kat)mutta
englannissa myynti ilmotusten perusteella kat
versiota on vähän ???! - Kake
Asiantuntemustasi varmasti tarvittaisiin ja
arvostettaisiin. Corse-jaosto perustettu mutta
toiminta onnahtelee. Jos et kuulu niin kts:
lanciaclubfinland.fi - Timo
Pistänpä tarjouksesi konsulttiavusta korvan
taakse, jospa vaikka joskus pääsisin
Integraleharrastuksessani haaveilun,
kirjallisuuden ja lehtien tutkimisen
asteelta konkreettisempiin muotoihin! - cw6Q
ihan pirteä kännykkä, mutta tosiautojen armoilla,
auttamattomasti... - V6
cw6Q kirjoitti:
ihan pirteä kännykkä, mutta tosiautojen armoilla,
auttamattomasti...eli mihin vertasit? mikä on se tosi auto?
- HF
Muutamia osoitteita hyvästä asiasta kiinnostuneille:
Yleistä:
http://www.delta-hf.co.uk/
http://spazioweb.inwind.it/lanciadelta/ (vain
italiaksi)
Asiantuntevia korjaamoja:
http://www.evocars.com/
http://www.racingtechnologies.com/
Muita korjaamoja...
http://www.walkers-garage.co.uk/
http://www.auto-integrale.co.uk/
Viritysosia:
http://www.tecno2.co.uk/
http://www.bielstein.com/ (HUOM! Ei bilstein...)
Erittäin hyödyllinen keskustelufoorumi:
http://forums.delphi.com/evoforum/- msi
linkeistä sekä infosta..
Tässähän rupeaa integrale kuume iskemään
ja pahemman kerran.. Tosin, asia on jo muhinut
"ajatuksena" jo vuosia.. :)
- V6
uusimmassa numerossa oli asiallinen peli myynnissä
16V 280Hv 89tmk, N ryhmän varustein- Timo
Moottorissa on tosiaan mainitsemasi juttu
Integralesta, suto on myynnissä eikä sillä kai
ole edes kilpailtu koskaan.
Olisi kiva tietää paljonko 80 lisähevosvoimaa
pudottaa 0 - 100 km/h kiihdytysaikaa vaikion 5,7
sekunnista?
Artikkelin tietoa DTM Alfan imusarjoista kyllä
hieman ihmettelen, käsittääkseni DTM Alfa 155:ssä
oli V6 (jossa tosin ei ollut ainoatakaan samaa
osaa kuin vakio 155 V6:ssa) joten tämän imusarjan
hyödyntäminen lienee aika vaikeaa? - msi

hyödyntäminen lienee aika vaikeaa?Max. Power: 275 BHP @ 1.25 Bar / 5800 RPM
Max. Torque: 294 ft/Ib @ 3200 RPM
0 -60 4.6 seconds
Eli aikasta ripeä värkki!
Nuo arvot siis http://www.delta-hf.co.uk/
sivuilta - V6
Timo kirjoitti:
Moottorissa on tosiaan mainitsemasi juttu
Integralesta, suto on myynnissä eikä sillä kai
ole edes kilpailtu koskaan.
Olisi kiva tietää paljonko 80 lisähevosvoimaa
pudottaa 0 - 100 km/h kiihdytysaikaa vaikion 5,7
sekunnista?
Artikkelin tietoa DTM Alfan imusarjoista kyllä
hieman ihmettelen, käsittääkseni DTM Alfa 155:ssä
oli V6 (jossa tosin ei ollut ainoatakaan samaa
osaa kuin vakio 155 V6:ssa) joten tämän imusarjan
hyödyntäminen lienee aika vaikeaa?155Q4 noin 300 hevosella menee 4.9 joten siinä
referenssia - HF
Timo kirjoitti:
Moottorissa on tosiaan mainitsemasi juttu
Integralesta, suto on myynnissä eikä sillä kai
ole edes kilpailtu koskaan.
Olisi kiva tietää paljonko 80 lisähevosvoimaa
pudottaa 0 - 100 km/h kiihdytysaikaa vaikion 5,7
sekunnista?
Artikkelin tietoa DTM Alfan imusarjoista kyllä
hieman ihmettelen, käsittääkseni DTM Alfa 155:ssä
oli V6 (jossa tosin ei ollut ainoatakaan samaa
osaa kuin vakio 155 V6:ssa) joten tämän imusarjan
hyödyntäminen lienee aika vaikeaa?kyseisen auton. Punainen vissiin -89 16v, jossa
155Q4:n kone ja N-ryhmän varusteet. Omistajan
mukaan n.280hp. Helsingissä.
Q4:n konehan on käytännössä sama, kuin 16v
integralen... - j
Miksi laittaa Q4:n kone keulalle...hmmm...eikait
siinä periaatteessa mitään vikka ole onhan
kyseessä todellakin periaatteessa "lähes" sama
kone jonka alfa on voimansiirtoineen päivineen
lainannut Integralesta mutta kun tuo autokin on
ollut myynnissä jo varmaan kolme vuotta niin
kyllä pistää ihmetyttämään?
Kun tälläkin hetkellä joku myy ALKUPERÄISkunnossa
olevaa 16v Gralea hintaan 70000mk pörssissä niin
lähtisin ensin sitä autoa katsomaan....??!! - HF
j kirjoitti:
Miksi laittaa Q4:n kone keulalle...hmmm...eikait
siinä periaatteessa mitään vikka ole onhan
kyseessä todellakin periaatteessa "lähes" sama
kone jonka alfa on voimansiirtoineen päivineen
lainannut Integralesta mutta kun tuo autokin on
ollut myynnissä jo varmaan kolme vuotta niin
kyllä pistää ihmetyttämään?
Kun tälläkin hetkellä joku myy ALKUPERÄISkunnossa
olevaa 16v Gralea hintaan 70000mk pörssissä niin
lähtisin ensin sitä autoa katsomaan....??!!>Miksi laittaa Q4:n kone keulalle...
Omistaja, joka oli itse koneenvaihdon tehnyt,
sanoi, että Q4:n "pidempi imusarja" antaa paremmat
väännöt. Onhan tuossa hiukan perääkin, mutta
vaikuttaa ymmärtääkseni enemmän
vapaastihengittävissä...
>Kun tälläkin hetkellä joku myy ALKUPERÄISkunnossa
>olevaa 16v Gralea hintaan 70000mk pörssissä niin
>lähtisin ensin sitä autoa katsomaan....??!!
Niin...suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on
kuitenkin "alkuperäistä vastaavassa kunnossa"
oleva :-)
Jos joku miettii minkä tahansa 'gralen ostamista,
niin on syytä soittaa (lue "on ehdottomasti
soitettava") ahk:n palvelunumeroon ja selvittää
auton omistushistoria... kertoo aika paljon auton
kunnosta, jos sillä on ollut yli 20 omistajaa,
joista 3 on vakuutusyhtiöitä. (Tällaisia autoja on
useita) - YellowElephant
HF kirjoitti:
>Miksi laittaa Q4:n kone keulalle...

useita)ne nuottiautot ... hohhoijjaa.
- yliveto
YellowElephant kirjoitti:
ne nuottiautot ... hohhoijjaa.
Lancia on varmasti hieno peli ja säilyttämisen
arvoinen "sportti" mutta jos on ostoaikomuksia
kannattaisi harkita muitakin vastaavia pelejä mm
cossu, 323 4WD, legacy 200 ovat samalla tavalla
harvinaisia ja mukavia raasereita. Lancian
kohdalla ikävä tilanne on että osien
saanti "normaali" teitä on aika olematonta
(maahantuoja vaihtunut useasti)Tietenkin kaikki
tuontapaiset autot ovat enemmän tai vähemmän
raatoja, poikkeuksia tietysti on mutta suurin osa
kuitenkin, kannattaa olla todella tarkkana ettei
harmita jälkeenpäin, sillä mikään myyntitykki ei
vanha lancia ole, se on varmaa. - Timo
yliveto kirjoitti:

vanha lancia ole, se on varmaa.Autojahan ne ovat, Sierra Cosworth, 323 (onko se
Mazda?) ja Legacy (Subaruko?), ovatpa hyvinkin.
Mutta niistä - ainakin minun silmissäni - puuttuu
se jokin. Lancian ympärillä sen sijaan leijailee
lähes käsin kosketeltavana legendaarinen maine,
historian siipien havinan voi suorastaan kuulla.
Siksipä Lancia onkin minulle enemmän kuin auto,
se on legenda jo eläessään. Nuo muut, niin hyviä
ajopelejä kuin ehkä ovatkin, ovat minulle vain
pelkkiä autoja, kasa lasia, muovia ja peltiä
vailla sielua. Ei sitä voi kovinkaan loogisesti
perustella, mutta näin se vain on.
Ei voi mitään. - yliveto
Timo kirjoitti:
Autojahan ne ovat, Sierra Cosworth, 323 (onko se
Mazda?) ja Legacy (Subaruko?), ovatpa hyvinkin.
Mutta niistä - ainakin minun silmissäni - puuttuu
se jokin. Lancian ympärillä sen sijaan leijailee
lähes käsin kosketeltavana legendaarinen maine,
historian siipien havinan voi suorastaan kuulla.
Siksipä Lancia onkin minulle enemmän kuin auto,
se on legenda jo eläessään. Nuo muut, niin hyviä
ajopelejä kuin ehkä ovatkin, ovat minulle vain
pelkkiä autoja, kasa lasia, muovia ja peltiä
vailla sielua. Ei sitä voi kovinkaan loogisesti
perustella, mutta näin se vain on.
Ei voi mitään.Niinpä, niin. Jollekin saattaa olla lähellä
sydäntä vaikka vanha lada, se on jokaisen oma
asia ja siitä on turha kiistellä sen päätät itse,
mutta siitä en kirjoittanutkaan, vaan lähinnä
järkisyistä, (jos tuollaisen auton hankinta voi
olla järkevää;)Ja mitä legendaarisuuteen tulee on
totta että integ. kuuluu niihin mutta on olemassa
paljon legendaarisempiakin autoja ja joita saa
paljon halvemmalla! Nuo esimerkki autot ovat
paljolti samansuuntaisia luin lancia, ja niitä on
varmasti paljon muitakin, mutta nuo nyt vaan tuli
ensinnä mieleen. Ja jos olet päättänyt ostaa
lancian, onnea etsintään että löytäisit hyvän
yksilön. Kirjoituksellani oli tarkoitus kertoa
että samalla hinnalla löytyy samasta luokasta
autoja jotka ovat ominaisuuksiltaan yhtä hyviä
tai ehkä parempia, mutta niiden kunnossapito on
helpompaa. Minulla on itsellä ollut muutamia
kuumaverisiä ja olen huomannut että niiden
harrastaminen on usein pelkkää korjaamista ja kun
osia ei löydy kuin pitkällä odotuksella, vituttaa
kun harrastuksen kohde seisoo tallissa kun sillä
voisi ajaakin. Sehän se on kuitenkin sitä
mukavinta, käydä tapaamisajoissa ym ym. - HF
yliveto kirjoitti:
Niinpä, niin. Jollekin saattaa olla lähellä

mukavinta, käydä tapaamisajoissa ym ym.>Ja mitä legendaarisuuteen tulee on
>totta että integ. kuuluu niihin mutta on olemassa
>paljon legendaarisempiakin autoja ja joita saa
>paljon halvemmalla!
Tuohon on kyllä pakko todeta, että 'gralea
legendaarisempaa autoa on vaikea löytää mistään
hintaluokasta... ellei legendaarisella tarkoiteta
esim. Trabantia tms... :-)
>Kirjoituksellani oli tarkoitus kertoa
>että samalla hinnalla löytyy samasta luokasta
>autoja jotka ovat ominaisuuksiltaan yhtä hyviä
>tai ehkä parempia
"Ominaisuudet" on tietenkin hyvin subjektiivinen
käsite, mutta sen verran täytyy todeta, että
'grale on vuosien varrella saanut varsin paljon
ylistystä osakseen mm. autolehdistön puolelta.
Mieleen muistuu ainakin testivoitto Porsche 911
Carrera4:stä (Car-magazine helmik. -92). "Paras
koskaan tehty auto" (Performance car vissiin
joskus -98)
"Parhaat ajo-ominaisuudet" Escort cosw. vs Subaru
Impreza555 vs integrale.
Tämä kaikki autosta, joka kuitenkin on kohtalaisen
"edullinen"... :-) - j
HF kirjoitti:
>Ja mitä legendaarisuuteen tulee on

"edullinen"... :-)Juuri olin samaa kirjoittamassa että Esim Car
lehti valinnut maailman "parhaaksi" juuri
integralen....legendaarisista legendaarisimman....
ja lisää...:
Classic and sport car -99....testissä BMW M3 ja
Integrale..."Grale is demonstrably quicker than
the M3..."
Car Classic lehti toteaa...."the most thrilling
car i have ever driven..."
ENglantilaisessa vertailussa Ferrari testarossa
ja integrale 8v..... "On blind twisty roads, the
integrale is faster, much more tolerant of
mistakes, easier to get back into shape and
generally inspires more confidence"
Ja todellakin monet testivoitot esim sierra
cossusta esim suomalaisessa Super Car lehdessä.
Eiköhän taas vähäksi aikaa...!
Ja jos "Mr Bean" eli Rowan Atkinson vai kuka
onkaan ajaa mielellään integralella niin
kertoohan se jotain! (tallista löytyy mm McLaren
F1)
:-) - yliveto
HF kirjoitti:
>Ja mitä legendaarisuuteen tulee on
>totta että integ. kuuluu niihin mutta on olemassa
>paljon legendaarisempiakin autoja ja joita saa
>paljon halvemmalla!
Tuohon on kyllä pakko todeta, että 'gralea
legendaarisempaa autoa on vaikea löytää mistään
hintaluokasta... ellei legendaarisella tarkoiteta
esim. Trabantia tms... :-)
>Kirjoituksellani oli tarkoitus kertoa
>että samalla hinnalla löytyy samasta luokasta
>autoja jotka ovat ominaisuuksiltaan yhtä hyviä
>tai ehkä parempia
"Ominaisuudet" on tietenkin hyvin subjektiivinen
käsite, mutta sen verran täytyy todeta, että
'grale on vuosien varrella saanut varsin paljon
ylistystä osakseen mm. autolehdistön puolelta.
Mieleen muistuu ainakin testivoitto Porsche 911
Carrera4:stä (Car-magazine helmik. -92). "Paras
koskaan tehty auto" (Performance car vissiin
joskus -98)
"Parhaat ajo-ominaisuudet" Escort cosw. vs Subaru
Impreza555 vs integrale.
Tämä kaikki autosta, joka kuitenkin on kohtalaisen
"edullinen"... :-)Niin juuri. kuplat, minit, rättärit, ja corollat
ovat legendaarisia ja halvempia!!!! Ja kyllä jos
hintaluokkaan ei katsota niin esim mini cooper on
viellä paljon lanciaa legendaarisempi, porsheista
ja ferrareista puhumattakaan. Ja jos integrale
olisi "maailman paras" Niin ihme ettei se näy
hinnassa tai haluttavuudessa. Luulisi löytyvän
ostajia 70tmk autolle jos väitteesi pitäisivät
paikkansa. Tähänkin sinulta löytyy varmasti
vastaus, mutta olen pahoillani jos toin esiin
negatiivisia asioita juuri sinun harrasteen/
haaveen kohteesta... - Timo
yliveto kirjoitti:
Niinpä, niin. Jollekin saattaa olla lähellä
sydäntä vaikka vanha lada, se on jokaisen oma
asia ja siitä on turha kiistellä sen päätät itse,
mutta siitä en kirjoittanutkaan, vaan lähinnä
järkisyistä, (jos tuollaisen auton hankinta voi
olla järkevää;)Ja mitä legendaarisuuteen tulee on
totta että integ. kuuluu niihin mutta on olemassa
paljon legendaarisempiakin autoja ja joita saa
paljon halvemmalla! Nuo esimerkki autot ovat
paljolti samansuuntaisia luin lancia, ja niitä on
varmasti paljon muitakin, mutta nuo nyt vaan tuli
ensinnä mieleen. Ja jos olet päättänyt ostaa
lancian, onnea etsintään että löytäisit hyvän
yksilön. Kirjoituksellani oli tarkoitus kertoa
että samalla hinnalla löytyy samasta luokasta
autoja jotka ovat ominaisuuksiltaan yhtä hyviä
tai ehkä parempia, mutta niiden kunnossapito on
helpompaa. Minulla on itsellä ollut muutamia
kuumaverisiä ja olen huomannut että niiden
harrastaminen on usein pelkkää korjaamista ja kun
osia ei löydy kuin pitkällä odotuksella, vituttaa
kun harrastuksen kohde seisoo tallissa kun sillä
voisi ajaakin. Sehän se on kuitenkin sitä
mukavinta, käydä tapaamisajoissa ym ym.Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja Irwinin
laulussa tykätään molemmista.
Ei näissä touhuissa järkisyitä olekaan. Kauneus
on katsojan silmissä. Ja ihan hyvä niin! ;o) - HF
yliveto kirjoitti:
Niin juuri. kuplat, minit, rättärit, ja corollat
ovat legendaarisia ja halvempia!!!! Ja kyllä jos
hintaluokkaan ei katsota niin esim mini cooper on
viellä paljon lanciaa legendaarisempi, porsheista
ja ferrareista puhumattakaan. Ja jos integrale
olisi "maailman paras" Niin ihme ettei se näy
hinnassa tai haluttavuudessa. Luulisi löytyvän
ostajia 70tmk autolle jos väitteesi pitäisivät
paikkansa. Tähänkin sinulta löytyy varmasti
vastaus, mutta olen pahoillani jos toin esiin
negatiivisia asioita juuri sinun harrasteen/
haaveen kohteesta...>Niin juuri. kuplat, minit, rättärit, ja corollat
>ovat legendaarisia ja halvempia!!!!
Legendaa noista ainakin riittää :-)
>Ja kyllä jos hintaluokkaan ei katsota niin esim
>mini cooper on viellä paljon lanciaa
>legendaarisempi, porsheista ja ferrareista
>puhumattakaan.
Jokainen hienoja autoja, joskin Ferrarin
legendaarisuus päättyi 250-mallien tuotannon
loppumiseen jo kauan sitten. Nykyiset mallit ovat
mielestäni lähinnä pelkkiä pihankoristeita
amerikkalaisille, vaikka nopeita ovatkin. Porsche
sen sijaan valmistaa edelleenkin mielestäni
huikean hienoa 911-mallia, joka onkin
suosikkilistallani aivan kärkipäässä. Kunhan
mahdollisuus tulee, niin meinaan kyllä hommata
itselleni sellaisenkin.
>Ja jos integrale olisi "maailman paras" Niin ihme
>ettei se näy hinnassa tai haluttavuudessa.
Asioillahan on aina monta puolta. Todennäköisesti
suurin syy siihen, että 'gralea ei haluta ostaa on
sen luotettavuus-/laatuongelmat. Joskin yleensä
selvästi liioiteltuja, on niitä 'gralessa enemmän,
kuin keskivertoautossa. (Luotettavuusongelmia
löytyy kyllä kaikista 4wd turboautoista. Oli se
sitten uudehko Impreza STi 22b tai vanha Audi
Quattro) Luotettavuus ei kuitenkaan minun
kohdallani kuulu harrasteauton tärkeisiin
ominaisuuksiin, joten voin sivuuttaa moisen
olankohautuksella. Paljon tärkeämpiä ovat esim.
auton ulkonäkö ja yksilöllisyys, joiden osalta
täytyy olla erittäin tyytyväinen 'gralen antimiin.
Tarkoituksenani ei ole millään tavalla vähätellä
muita autoja, mutta itse olen haksahtanut tähän
turboneliveto-konseptiin, jota pidän kaikista
autotyypeistä joustavimpana ajo-ominaisuuksien,
etenemiskyvyn ja ennenkaikkea hauskuuden takia.
Tässä luokassa on useita huikeita autoja, Cossut,
Subut, Mitsut, Audit(vanhat) muutamia
mainitakseni. Kuitenkin, kun vertaa näitä
'graleen, niin kaikista tuntuu puuttuvan "se"
jokin, joka tekee 'gralesta niin erikoisen.
Vielä antaakseni hiukan mielenkiintoista infoa
'gralen kilpailukyvystä verrattuna nykyisiin
turbonelareihin, muistelen tuossa taannoin
Englannissa olleita Mitsubishi Lancer Registerin
ratapäiviä. (http://www.lancerregister.com/ Käykää
katsomassa. Hieno sivusto.)
Paikalla oli useita 380hp Mitsuja ja yksi
Ralliart UK:n oma, vissiin 450hp Evo7, sekä kaksi
n. 340hp 'gralea. Päivän päätteeksi epävirallinen
ajanotto kertoi, että odotetusti Ralliartin auto
oli nopein, mutta molemmat 'gralet roikkuivat
varsin lähellä sen kierrosaikoja. Kaiken lisäksi
Ralliartin autoa ajoi joku F3000-kuljettaja.
Suorilla Mitsut olivat kuulemma olleet selkeästi
nopeampia, mutta mutkissa taas 'gralet olivat
yllättäneet jopa n. 15km/h nopeammalla vauhdilla.
Puheet 'gralen hyvistä ajo-ominaisuuksista tuskin
ovat tuulesta temmattuja. Toki kyseessä oli
viritetyt autot, mutta sen verran niistä tiedän,
että mitään alustageometriaan vakuttavia muutoksia
ei ole tehty. Ainoastaan iskarit vaihdettu ja
kulmat säädetty sekä jarruja päivitetty.
Tämä tarina opettaa, että vaikka 'grale onkin jo
"vanha" auto, niin on silläkin vielä sanansa
sanottavana nykyisten vastaavien mallien rinnalla.
Sen mitä muut tekevät nopeasti, tekee 'grale
tyylikkäästi...
:-) - yliveto
HF kirjoitti:
>Niin juuri. kuplat, minit, rättärit, ja corollat

:-)-Yleensä legendat syntyvät legendoista.
Kuten varmaan huomaat, kirjoituksessasi
perustelet asiat omalla mielipiteelläsi (ferrarit
porshet) voihan jonkun mielestä paskahuusin
ovenkahva olla keltainen vaikka se olisi
todellisuudessa valkoinen... Pointti onkin
totuuden ja mielipiteen ero: Ne kun ovat kaksi
eri asiaa.
Siitä ei käy kiistäminen etteikö integralessa
olisi jotain erillaista kuin "tavallisissa"
autoissa, muttä italialaiset ovat aina olleet
sellaisia. mm: sprint, GTV, ritmo abarth, turbo
uno ym, ym kaikki sen ajan italialais "sportit"
Jopa tavalliset prismat, regatat ja 33:set ovat
olleet jotenkin luonteeltaan urheilullisia. - HF
yliveto kirjoitti:
-Yleensä legendat syntyvät legendoista.
Kuten varmaan huomaat, kirjoituksessasi
perustelet asiat omalla mielipiteelläsi (ferrarit
porshet) voihan jonkun mielestä paskahuusin
ovenkahva olla keltainen vaikka se olisi
todellisuudessa valkoinen... Pointti onkin
totuuden ja mielipiteen ero: Ne kun ovat kaksi
eri asiaa.
Siitä ei käy kiistäminen etteikö integralessa
olisi jotain erillaista kuin "tavallisissa"
autoissa, muttä italialaiset ovat aina olleet
sellaisia. mm: sprint, GTV, ritmo abarth, turbo
uno ym, ym kaikki sen ajan italialais "sportit"
Jopa tavalliset prismat, regatat ja 33:set ovat
olleet jotenkin luonteeltaan urheilullisia.>Kuten varmaan huomaat, kirjoituksessasi
>perustelet asiat omalla mielipiteelläsi (ferrarit
>porshet) voihan jonkun mielestä paskahuusin
>ovenkahva olla keltainen vaikka se olisi
>todellisuudessa valkoinen... Pointti onkin
>totuuden ja mielipiteen ero: Ne kun ovat kaksi
>eri asiaa.
Olisi hauska kuulla "totuus" esim. siitä, mitkä
ovat historian legendaarisimpia autoja. Minusta
vain tuntuu siltä, että Porsche 911 ja Lancia
Delta HF integrale ovat erittäin monien mielestä
oikeutetusti "legendaarisia", toisin kuin
esimerkiksi Ferrari F355, joka on loistava auto,
mutta ei "legendaarinen". :-)
Uskoisin, että en ole väärässä mielipiteineni,
mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kukaan muu
voisi olla oikeassa... (menee monimutkaiseksi...) - Timo
HF kirjoitti:
>Kuten varmaan huomaat, kirjoituksessasi

voisi olla oikeassa... (menee monimutkaiseksi...)Kun sanon että MIELESTÄNI Fiat 600 on
legendaarinen auto, niin kukaan ei voi
sanoa että ole väärässä. Asia muuttuu
kokonaan toiseksi, jos sanan "mielestäni"
jättää pois, sitten aletaankin keskustella
siitä, onko kusiainen legendaarinen vai ei,
sitä ennen on puhuttu siitä mikä on minun
mielipiteeni. ;o)
Kyllä mulle se F355:kin hyvin kelpaisi,
sanoisin ettei se vielä ole legendaarinen,
saa nähdä tuleeko siitä joskus sellainen.
Minusta hyviä Ferrareita on kyllä tehty 250
sarjan jälkeenkin, esimerkkeinä vaikkapa
Daytona ja Dino 246 GT.
Meni aika kauas Delta Integralesta, mutta
sitäkin on joskus mainittu jokakelin Ferrarin
korvikkeeksi. Ja saa aika uutta mallia oleva
Ferrari ollakin, jotta viivalta lähtee yhtä
hyvin. - HF
Timo kirjoitti:
Kun sanon että MIELESTÄNI Fiat 600 on

hyvin.>Kyllä mulle se F355:kin hyvin kelpaisi,
>sanoisin ettei se vielä ole legendaarinen,
>saa nähdä tuleeko siitä joskus sellainen.
Kenellepä ei kelpaisi, mutta en usko sen koskaan
kohoavan legendaksi asti. Siinä ei ole oikeastaan
mitään poikkeuksellista piirrettä, josta se
muistettaisiin...se vaan on...
>Minusta hyviä Ferrareita on kyllä tehty 250
>sarjan jälkeenkin, esimerkkeinä vaikkapa
>Daytona ja Dino 246 GT.
Daytona on kyllä aika legendaarinen. Samoin
Testarossa, mutta vain siksi, että Miami Vice:ssa
oli sellainen :-)
>Meni aika kauas Delta Integralesta, mutta
>sitäkin on joskus mainittu jokakelin Ferrarin
>korvikkeeksi. Ja saa aika uutta mallia oleva
>Ferrari ollakin, jotta viivalta lähtee yhtä
>hyvin.
Voisin tuohon tokaista, että saa olla aikamoinen
pelimies Ferrarin ratissa, joka pysyy perässä
soralla, lumella tai märällä (jos nyt ei suoraa
tietä ajeta...niinkuin amerikassa...) Teholla kun
ei tee mitään jos pyörät sutii tai maavara ei
riitä... Moottoritiellä homma kääntyykin sitten
päälaelleen... Sama koskee tietenkin kaikkia
A/N-ryhmän luokitusmalleja... - yliveto
HF kirjoitti:
>Kuten varmaan huomaat, kirjoituksessasi
>perustelet asiat omalla mielipiteelläsi (ferrarit
>porshet) voihan jonkun mielestä paskahuusin
>ovenkahva olla keltainen vaikka se olisi
>todellisuudessa valkoinen... Pointti onkin
>totuuden ja mielipiteen ero: Ne kun ovat kaksi
>eri asiaa.
Olisi hauska kuulla "totuus" esim. siitä, mitkä
ovat historian legendaarisimpia autoja. Minusta
vain tuntuu siltä, että Porsche 911 ja Lancia
Delta HF integrale ovat erittäin monien mielestä
oikeutetusti "legendaarisia", toisin kuin
esimerkiksi Ferrari F355, joka on loistava auto,
mutta ei "legendaarinen". :-)
Uskoisin, että en ole väärässä mielipiteineni,
mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kukaan muu
voisi olla oikeassa... (menee monimutkaiseksi...)totuus onkin tarua ihmeellisempi, eikä
välttämättä niin hauska;)
tietenkin on turha kertoa että 2-vetoinen ferrari
joka on tehty aivan toisenlaisiin tarkoituksiin
todennäköisesti häviää soralla/lumella!?
integralelle. Mutta jos on pakko verrata (menee
jo aika kauas alkup. viestistä) Otetaan viivalle
cossu ja integ niin cossu pysyy hyvin lähdössä
mukana ja menee viellä ohi... ...ja on yhtä
legendaarinen ..."monen mielestä" - HF
yliveto kirjoitti:
totuus onkin tarua ihmeellisempi, eikä
välttämättä niin hauska;)
tietenkin on turha kertoa että 2-vetoinen ferrari
joka on tehty aivan toisenlaisiin tarkoituksiin
todennäköisesti häviää soralla/lumella!?
integralelle. Mutta jos on pakko verrata (menee
jo aika kauas alkup. viestistä) Otetaan viivalle
cossu ja integ niin cossu pysyy hyvin lähdössä
mukana ja menee viellä ohi... ...ja on yhtä
legendaarinen ..."monen mielestä">Otetaan viivalle cossu ja integ niin cossu
>pysyy hyvin lähdössä mukana ja menee viellä
>ohi...
Arvelisin, että moisen mittelön lopputulosta on
kenenkään mahdoton arvioida.
>...ja on yhtä legendaarinen ..."monen mielestä"
Cossun legendaarisuutta ei ainakaan minun käy
kieltäminen. Varsinkaan 2wd Sierra Cossun :-) - 75
yliveto kirjoitti:
totuus onkin tarua ihmeellisempi, eikä
välttämättä niin hauska;)
tietenkin on turha kertoa että 2-vetoinen ferrari
joka on tehty aivan toisenlaisiin tarkoituksiin
todennäköisesti häviää soralla/lumella!?
integralelle. Mutta jos on pakko verrata (menee
jo aika kauas alkup. viestistä) Otetaan viivalle
cossu ja integ niin cossu pysyy hyvin lähdössä
mukana ja menee viellä ohi... ...ja on yhtä
legendaarinen ..."monen mielestä"Mitenkään muuten kantaa ottamatta kyllähän
integralesta tekee legendaarisen sen ylivoimainen
rallimenestys MM tasolla, kaikkien aikojen
menestynein ralliauto. - HF
75 kirjoitti:
Mitenkään muuten kantaa ottamatta kyllähän
integralesta tekee legendaarisen sen ylivoimainen
rallimenestys MM tasolla, kaikkien aikojen
menestynein ralliauto.>juupas eipäs
Joo...alkoi saamaan jo aika puuduttavia piirteitä
tuo "keskustelu" :-) - Timo
75 kirjoitti:
Mitenkään muuten kantaa ottamatta kyllähän
integralesta tekee legendaarisen sen ylivoimainen
rallimenestys MM tasolla, kaikkien aikojen
menestynein ralliauto....olikos niitä 5 vai 6 kappaletta,
merkkimestaruuksia MM sarjassa?
Eipä ole Legacyt tai Cossyt samaan
pystyneet. - Alfista
yliveto kirjoitti:
Niinpä, niin. Jollekin saattaa olla lähellä
sydäntä vaikka vanha lada, se on jokaisen oma
asia ja siitä on turha kiistellä sen päätät itse,
mutta siitä en kirjoittanutkaan, vaan lähinnä
järkisyistä, (jos tuollaisen auton hankinta voi
olla järkevää;)Ja mitä legendaarisuuteen tulee on
totta että integ. kuuluu niihin mutta on olemassa
paljon legendaarisempiakin autoja ja joita saa
paljon halvemmalla! Nuo esimerkki autot ovat
paljolti samansuuntaisia luin lancia, ja niitä on
varmasti paljon muitakin, mutta nuo nyt vaan tuli
ensinnä mieleen. Ja jos olet päättänyt ostaa
lancian, onnea etsintään että löytäisit hyvän
yksilön. Kirjoituksellani oli tarkoitus kertoa
että samalla hinnalla löytyy samasta luokasta
autoja jotka ovat ominaisuuksiltaan yhtä hyviä
tai ehkä parempia, mutta niiden kunnossapito on
helpompaa. Minulla on itsellä ollut muutamia
kuumaverisiä ja olen huomannut että niiden
harrastaminen on usein pelkkää korjaamista ja kun
osia ei löydy kuin pitkällä odotuksella, vituttaa
kun harrastuksen kohde seisoo tallissa kun sillä
voisi ajaakin. Sehän se on kuitenkin sitä
mukavinta, käydä tapaamisajoissa ym ym.Joo, mutta Mazdat ja Fordit seisoo tallissa kun
niillä ei huvita ajella. Jos itse saisin valita
hyvän HF Evon (pinaisen) ja Cossun välillä (sev
värillä väliä) niin ei tosiaan tule vaikeutta
valita. Niille jotka ei tajua: Lancia! - V6
HF kirjoitti:
>Otetaan viivalle cossu ja integ niin cossu
>pysyy hyvin lähdössä mukana ja menee viellä
>ohi...
Arvelisin, että moisen mittelön lopputulosta on
kenenkään mahdoton arvioida.
>...ja on yhtä legendaarinen ..."monen mielestä"
Cossun legendaarisuutta ei ainakaan minun käy
kieltäminen. Varsinkaan 2wd Sierra Cossun :-)onhan nuo testattu jossakin suomalaisessa
lehdessä parivertailussa. grale menee alun hieman
paremmin noin 120? asti ja cossu siitä eteenpäin
hivenen nopeampi - HF
V6 kirjoitti:
onhan nuo testattu jossakin suomalaisessa
lehdessä parivertailussa. grale menee alun hieman
paremmin noin 120? asti ja cossu siitä eteenpäin
hivenen nopeampiSiinä vauhdissa rupeaa jo 'gralen
"tiiliskivi"-muotoilu toimimaan jarruna. :-) - HF
Timo kirjoitti:
...olikos niitä 5 vai 6 kappaletta,
merkkimestaruuksia MM sarjassa?
Eipä ole Legacyt tai Cossyt samaan
pystyneet.joista vissiin viisi tehdastallille 87-91 ja yksi
Jolly club/Martini racingille -92 - Harri H
V6 kirjoitti:
onhan nuo testattu jossakin suomalaisessa
lehdessä parivertailussa. grale menee alun hieman
paremmin noin 120? asti ja cossu siitä eteenpäin
hivenen nopeampi...Tm:ssä vuosien 88-89 paikkeilla. Samassa
vertailussa olivat siis takapotku cossu, 8-
tappinen Grale ja joku vapari audi (olikohan 80
quattro). Kävi juuri niin kuin kerroitkin ja
kirjoittivat juuri kuskin merkitystä ko.
skabassa. Audihan oli täysin vastaantulija ko.
vertailussa ja muistaakseni eivät taineet edes
julkistaa mittaustuloksia kun jäi niin kauas
tehtaan ilmoittamista arvoista:o) - Timo
HF kirjoitti:
joista vissiin viisi tehdastallille 87-91 ja yksi
Jolly club/Martini racingille -92Taisi olla niin, että -92 tehdas oli lopettanut
virallisen kilpailutoiminnan, mutta Martini Racing
ajoi vielä? Viidennen merkkimestaruuden kunniaksi
tehdas lanseerasi pienenä sarjana tehdyn erikois-
mallin Delta HF Integrale "5", ellen aivan väärin
muista. Olihan niitä muitakin, ainakin "Club
Italia" -versiosta tietävät lähdeteokset kertoa,
musta auto punaisin nahkaistuimin on varsin
makoisan näköinen. - Iloinen omistaja
Alfista kirjoitti:
Joo, mutta Mazdat ja Fordit seisoo tallissa kun
niillä ei huvita ajella. Jos itse saisin valita
hyvän HF Evon (pinaisen) ja Cossun välillä (sev
värillä väliä) niin ei tosiaan tule vaikeutta
valita. Niille jotka ei tajua: Lancia!Mul on tollane Lancia. Siis aivan mahtava
ajettava kun viel mul on alustasarja ja matala
alusta niin kylhän muuten liikkuu...Jos ostat
sellase niin kannattaa kattoo et kone on timmissä
kunnossa. Ite en tehnyt sitä kun ostin ja
remonttihan siinä eteen tuli...ei oo halpaa. Mut
osta ihmeessä sil on mukava kiusata noita
teinivirityksiä.. - HF
Timo kirjoitti:
Taisi olla niin, että -92 tehdas oli lopettanut
virallisen kilpailutoiminnan, mutta Martini Racing
ajoi vielä? Viidennen merkkimestaruuden kunniaksi
tehdas lanseerasi pienenä sarjana tehdyn erikois-
mallin Delta HF Integrale "5", ellen aivan väärin
muista. Olihan niitä muitakin, ainakin "Club
Italia" -versiosta tietävät lähdeteokset kertoa,
musta auto punaisin nahkaistuimin on varsin
makoisan näköinen.Ainakin:
Giallo Ferrari
Club Italia
Club HiFi
Bianco Perlato
Verde York
Blu Lagos
Martini 5
Martini 6
Dealer Collection
Edizione Finale
Erot tavallisiin lähinnä maalauksessa ja
sisustuksessa...
- Timo
Jotakin auton kiinnostavuudesta kertonee sekin,
että tällä keskustelulla on ollut tähän mennessä
3860 lukijaa, viestejä on jätetty tämä mukaan
lukien 48.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401390Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981345Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891235- 1091095
- 191041
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833