Rakastuin mieheeni kuutisen vuotta sitten. Kaikki meni mielestäni aivan hyvin, vaikka joskus tuli riitojakin. Parin vuoden seurustelun jälkeen sain kuulla, että mieheni on pettänyt minua vanhan tyttöystävänsä kanssa, josta raivostuin tietysti aivan silmittömästi. Harkitsimme jo eroa, mutta päädyimme kuitenkin yhteiseen kämppään, kihloihin ja naimisiin. Olen vieläkin sitä mieltä, että suhteemme on ollut ainutlaatuinen ja hieno kauneusvirheistä huolimatta. Ja mieheni oli aidosti pahoillaan kertaluontoisesta pettämisestään.
Pettäminen jätti kuitenkin arven sieluuni, ja kun riidan tullen sanat loppuivat, ilmoitin miehelleni, etten ole koskaan antanut hänelle anteeksi. (Olen tullut petetyksi myös aikasemmassa suhteessa, ja hyvin rankasti.)
Eräänä päivänä mieheni ja minun piti lähteä yhdessä istumaan ystäväpariskuntamme kanssa iltaa, ja sanoin miehelleni, että älä ihmettele jos en jaksa olla kovin iloinen: tiesin, että tuttavapariskunnan mies oli pettänyt selän takana vaimoansa. Tulihan minulla vuodatettua siinä samassa omaa petetyksi tulemisen tuskaani sekä nykyisestä että edellisestä suhteestani.
Silloin mieheni hermostui, ja sanoi ettei jaksa olla enää kanssani. Hän sanoi, ettei virheestään huolimatta hän ei jaksa kantaa omaa syntiään mukanaan hautaan saakka. Mieheni mielestä hän ei kokenut saaneensa minulta koskaan oikeasti anteeksi, koska muistuttelin pettämisestä. Eräänä päivänä jätimme sitten raastavat jäähyväiset, ja mieheni muutti pois.
Mieheni asuu yksin omassa asunnossaan, minä elän yksin myöskin. Kummallakaan ei ole uutta puolisoa. Kaipaan miestäni valtavasti, ja haluaisin hänet takaisin. Mieheni ei kuitenkaan enää uskalla, sillä hän pelkää saavansa taas joku päivä ripitystä omista teoistaan. Omien sanojensa mukaan hän haluaa suhteen, jossa hänen ei tarvitse kokea olevansa koko ajan huonompi ja epämoraalisempi.
Koen aiheuttaneeni siis lopullisen eromme. Ihmiset, jos päätätte antaa anteeksi, tehkää se vilpittömästi.
Pettäminen jätti kuitenkin arven sieluuni, ja kun riidan tullen sanat loppuivat, ilmoitin miehelleni, etten ole koskaan antanut hänelle anteeksi. (Olen tullut petetyksi myös aikasemmassa suhteessa, ja hyvin rankasti.)
Eräänä päivänä mieheni ja minun piti lähteä yhdessä istumaan ystäväpariskuntamme kanssa iltaa, ja sanoin miehelleni, että älä ihmettele jos en jaksa olla kovin iloinen: tiesin, että tuttavapariskunnan mies oli pettänyt selän takana vaimoansa. Tulihan minulla vuodatettua siinä samassa omaa petetyksi tulemisen tuskaani sekä nykyisestä että edellisestä suhteestani.
Silloin mieheni hermostui, ja sanoi ettei jaksa olla enää kanssani. Hän sanoi, ettei virheestään huolimatta hän ei jaksa kantaa omaa syntiään mukanaan hautaan saakka. Mieheni mielestä hän ei kokenut saaneensa minulta koskaan oikeasti anteeksi, koska muistuttelin pettämisestä. Eräänä päivänä jätimme sitten raastavat jäähyväiset, ja mieheni muutti pois.
Mieheni asuu yksin omassa asunnossaan, minä elän yksin myöskin. Kummallakaan ei ole uutta puolisoa. Kaipaan miestäni valtavasti, ja haluaisin hänet takaisin. Mieheni ei kuitenkaan enää uskalla, sillä hän pelkää saavansa taas joku päivä ripitystä omista teoistaan. Omien sanojensa mukaan hän haluaa suhteen, jossa hänen ei tarvitse kokea olevansa koko ajan huonompi ja epämoraalisempi.
Koen aiheuttaneeni siis lopullisen eromme. Ihmiset, jos päätätte antaa anteeksi, tehkää se vilpittömästi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olimme olleet yhdessä noin vuoden päivät. Suhde oli etäsuhde. Alku oli hankala. Oli ongelmia, joista en jaksa alkaa kirjoittamaan. Joka tapauksessa mieheni alkoi miettimään, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen.
Tässäkin tapauksessa kuvioon oli ilmestynyt ex. Mieheni suunnitteli aloittavansa hänen kanssa uuden suhteen. Kertoi minulle siitä kun tivasin asiasta, sillä huomasinhan, että kaikki ei ollut kunnossa. Sängyssä eivät olleet käyneet, mutta miehellä oli suhteen ajoilta jääneitä tunteita.
Olimme eroamassa. En voinut kuvitella jatkavani noin epärehellisen miehen kanssa. Oli hyvin pienestä kiinni, oltaisiko erottu. Meillä oli lukemattomia riitoja aiheesta.
Asiat selviteltiin perinpohjin. Mieheni huomasi tehneensä virhearvion suhteeni, eikä halunnut luopua minusta. Hän teki hyvin paljon töitä sen eteen. Annoin sanallisesti anteeksi, mutta en sitä pystynyt kuitenkaan oikeasti tekemään. Yritin, mutta tunsi itseni niin loukatuksi. Sovimme kuitenkin, että yritämme uudelleen.
Pyöriskelin itsesäälissä ja haukuin kaikeksi mahdolliseksi. Joka tapauksessa: anteeksi antaminen kesti ainakin vuoden. Luottamuksen uudelleen rakentaminen kauemmin. Huomasin vain yksi päivä, että en enää ajattele asiaa.
Kärsivällisyyttä siinä kyllä vaadittiin mieheltä, mutta itseppähän kujanjuoksunsa aiheutti tekosellaan. Kyllä mieskin puhui luovuttamisesta muutamaan kertaan.
Olemme edelleen yhdessä, siis avoliitossa (7-v). Jutusta ei enää puhuta.
Siis juuri niin tyypillistä naista, norsun muisti
Ja onko se teille naisille niin vaikeaa, asioita sattuu ja tapahtuu,vahinkoja ja muuta käy mutta kun asiat sovitaan - niin ne sovitaan! Eikä juuri noin että niihin palataan yhä uudestaan ja kaivetaan esiin jossain aivan ihme tilanteessa!
Totea ongelma,käsittele se ja mene eteenpäin!
Ei pidä jäädä tuleen makaamaan vaan on noustava ja jatkettava matkaa, tämä pätee moneen muuhunkin asiaan. Ja tämä on niin tyypillistä
naisille, vatvotaan vanhoja jo sovittuja riitoja
ja kas, mitä tapahtuu - mies ottaa ja lähtee!
painin samassa sarjassa. eli entisessä liitossa polttanu siipeni pahasti ja nyt uudessa suhteessa pelkään tekeväni asioista hankalia. kävi niin että oltiin baarissa missä oli "strippari-show" ja en ole koskaan ollut niitä vastaan. päinvastoin tykkään itsekin katsella, mutta mun kipukynnys menee just siinä katselemisessa. kävinkin niin että strippari nainen tuli mieheni syliin ja otti hänen kätensä omaan ja hinkkasi itseään miehen kädellä, istui sylissä jne.... ja minä tietysti näin. eihän mieheni mua pettäny, ei osannut edes arvata että nainen tulee alas lavalta. mutta minun pääni sisukseni on ihan järkyttynyt. tiedän että olen tyhmä ja en saisi edes vaivata päätäni moisella mutta, minkäs teet. en pysty kontrolloimaan ajatuksiani. puhuin jälkeenpäin asiasta hänen kanssaan mutta itsekseni itken ja olen ihan hajalla. pelkään että tulee tilanteita eteen joita ei voi kontrolloida ja siitä seuraa pettäminen. mua oksettaa ajatella että mieheni käsi oli sen naisen jalkovälissä ja minä näin sen. ehkä aika helpottaa mutta kyllä tää on seurausta siitä että olen tullut aiemmin petetyksi enkä ole sinut itseni kanssa asiasta. käsittelemättömiä asioita joita ei varmaa kukaan muu voi auttaa kuin itse. kävi mullekin mielessä että tälläisellä ahdistuksella olen minäkin varmaan se syy jos meille tulee ero. voi kumpa mäkin kykenen unohtamaan tämän ja haudata se lopullisesti etten joka kerta kun riita tulee kaivele vanhoja.,
voimia sinulle ja toivon sydämestäni että sinäkin saat rakkaan rinnallesi.