Tilanne on siis tämä. Mieheni oli viimevuonna armeijassa. Alku meni ihan hyvin, kunnes kerran kaverini Miian kanssa pyydettiin kahta mieheni kaveria meille ryyppäämään ja se sopi myös miehelleni. Lähettiin baariin, ja kaikki mentiin omiin koteihin. Siitä kuitenkin alkoi mieheni kaverin Juhan (jolla on myös vaimo ja lapsi ja tämä ko. vaimo Nina on myös minun ystäväni!) ja minun välinen kiihkeiden tekstiviestien lähettely. Juttuun tuli reilu vuoden tauko. Nyt minulla ja miehelläni on erittäin toivottu ja kauan haaveissa ollut kaunis tytär ja olen lapsen kanssa kotona. Nyt tuossa pari viikkoa sitten menimme mieheni ja ko. tuttavaperheen kanssa baariin ja kun tilaisuus tuli aloimme puhumaan Juhan kanssa tästä, mitä me teimme silloin. Juha kävi silloin mieheni armeija aikana meillä pari kertaa, tuolloin emme tehneet mitään kuitenkaan. Tekstiviesteily on alkanut uudelleen kun Juha on päivät töissä ja minä kotona. Tämä salarakkaus on ihanaa, mutta toisaalta, jos joku tästä saa tietää, liian monen ihmisen sydän särkyy. En edes tiedä, miksi teen näin. Mieheni on aivan ihana ja meillä on kaikinpuolin asiat kunnossa. Ehkä jotain sitten kuitenkin puuttuu. Nyt tekstiviesteily on mennyt jo siihen että suunnittelemme yhteistä kiihkeää yötä jossain salaisessa paikassa. pää ihan ihan sekaisin. Kun tietäisin tähän kaikkeen edes syyn....
Salarakas!
Emmy
181767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
syyn tohon sun käytökseen. Se on lapsellinen seikkailunhalu. Siitä saa saatanasti nokilleen ja särkyneitä sydämiä. Sit sen jälkeen ku kokee kaiken sen kivun ja tuskan siitä voi parantua.
ei naisiin voi luottaa. Ne ajattelee vaan vitullaan.
kun ajatellaan tommosia ja ollaan valmiita pettämään ja sitten sanotaan "mut ku mun mieheni on silti niin ihana ja asiat kaikinpuolin kunnossa"! No eipä taida olla kaikki kunnossa! Sori vaan, mutta ärsyttää tollaset ihmiset!
Olen ollut itsekin ihastunut avioliittoni aikana, joten voin eläytyä tunteisiisi. Eikö niin, että mikään ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä, ja koko kehossa on ihana euforinen kihelmöinti. Edes vessaan ei voi mennä ilman kännykkää, jos sattuu vaikka tulemaan viesti, ja unet ja ruokahalu ovat vähän niin ja näin. Näin voimakkaasti ainakin mä koin sen.
Suunnittelimme jo täyttä häkää kuumia treffejä salarakkaani kanssa, kunnes kesken yliopiston luennon iski kamalat tunnontuskat. Syöksyin ulos luentosalista, ja ilmoitin miehelle on tämä on pakko lopettaa heti. Säälin suunnattomasti ennen kaikkea miehen pieniä lapsia: olin pokaamassa tyhmyyttäni heidän isäänsä!
Mitään fyysistä kontaktia pusua lukuunottamatta ei päässyt tapahtumaan, ja se oli ainoa asia mistä jaksoin olla niihin aikoihin iloinen. Moraalinen krapula vaivasi muutenkin vielä hyvän aikaa tapahtuneen jälkeen. Kaipaan toista miestä joskus salaa vieläkin.
Ihmiset ajattelevat eri tavoin, mutta koin omalta osaltani voitoksi sen, etten harrastanut seksiä miehen kanssa. Moni tietysti ajattelee, että pano on vain pieni osatekijä tässä koko synnissä. No, mä näin seksin kuitenkin lopullisena niittinä, ja siksi jätin sen väliin.
Jos jotakin on vielä pelastettavissa, tee se. Oikeasti, nämä eivät ole mitään lastenleikkejä!
Kyllä suututtaa tuollainen kakara. Minun puolestani tee itsellesi mitä vaan. Mene vaikka Hampuriin huoraksi, jos haluat. Mutta mikä ihmeen vimma sinulla ja kaltaisillasi keskenkasvuisilla teinihuorilla on aina sen lapsen tekoon? Pitikö sinunkin tehdä lapsi tuollaiseen katastrofiin? Voi vittu, etten paremmin sano.
Anna lapsesi vaikka adoptoitavaksi ja lähde sitten huoraamaan. Tosin puolet hänen geeneistään on sinulta, joten pelottaa tässä vähän sekin, että millainen vaikuttaja niistä geeneistä sikiää.
Minua ihmetyttää se, että mitä pahempia juoppoja ja narkkareita ihmiset ovat, sitä aikaisemmin pitää pukata lapsia tähän maailmaan. Eikö löydy järkeä sen vertaa, että jättäisi edes lapset tekemättä?
Etkö sä tiedä, että nykypäivänä tehdään lapsia, mutta naimisiin ei viitsitä mennä tai sitoutua muulla tavoin puolisoon. Lapsihan on vaan sivutuote, mutta parisuhteeseen sitoutuminen on jo kova juttu... Ikään kuin näin.
Vaikken huoraksi tätä tyttöä halua nimitellä, olen täysin samaa mieltä, että lapsia kuuluisi pukata tähän maailmaan vasta siinä vaiheessa, kun parisuhde on stabiilissa tilassa. Ihan sama, mitä aikuiset ihmiset keskenään tolskaavat, mutta kun kuvioissa on lapsia, niin pitäisi ajatella vähän pimpsakarvoja pidemmälle.
Joo, vauvat on söpöjä ja kivoja, mutta siihen liittyy paljon muutakin. Lapsen hankkimiseen täytyy olla muitakin motiiveja kuin se, että "kun mä niin haluun". Kannattaa aloittaa vaikka pohtimalla, millaiset olosuhteet lapsi tulee kodissanne saamaan ja mitä hänelle vanhempana pystyt tarjoamaan.
Kyllä me kuules ollaan naimisissa eikä todellakaan mitään teinivanhempia. Mieheni kävi armeijan vasta siksi näin myöhään koska opiskeli. Turhaan te syyllistätte meidän olevan huonoja vanhempia. On velattomat autot, omakotitalo ja molemmilla vakituiset työpaikat jos ne nyt teidän mielestä kertoo siitä, onko lapsen hyvä olla ja kasvaa meidän kanssa.
Olkoon vaikka velaton koko seutukunta. Älä kuitenkaan viitsi jauhaa, että olet hyvä äiti, kun samalla käyt hoonaamassa vieraiden miesten kanssa. Kirjoituksesi perusteella et ole vielä tehnyt mitään hirvittävän kriittistä. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja lopeta se pelleily vieraan miehen kanssa. Jos jatkat sitä, jäät lopulta kiinni ja rikot lapsesi kodin. Sitäkö haluat?
Se teininimitys viittasi henkiseen ikääsi. 30-vuotiaskin voi olla henkisesti teini. Pystytkö kantamaan vastuun perheestäsi vai et?
Just tuollaisten ihmisten lapset kasvattavat erityisopetuksen ja nuorisopsykiatrin kuluja, kun vanhemmat eivät ehdi keskittyä lapsiinsa poika- ja tyttöystävien huumassa.
Jatkaessasi tuota sikailua jäät ennen pitkää kiinni: itsesi ohessa aiheutat kärsimystä viattomille ihmisille. Siinäpä sitten perustat perheen uuden miehen kanssa, hommaat uuden talon toiselta puolelta kaupunkia (joka ei tod.näk. ole tällä kertaa velaton) ja tyttäresi jää taka-alalle.
Sitten muutaman vuoden päästä löydät taas uuden "ei oo koskaan ollu näin ihanaa" -miehen, eroat 2. perheestäsi, velkaannut vielä enemmän ja alat pukkaamaan lapsia kolmanteen liittoon.
Nyt sä sanot, että en mä ikinä tekisi noin, kunhan vaan pidän hauskaa eikä tunteillensa mitään voi... Et voi tunteillesi mitään, mutta teoillesi voit! Ei kukaan haaveile monimutkaisista uusperhekuvioista, mutta niihin vain ajaudutaan.
Anteeksi kärjistys, mutta mua v*tuttaa niin paljon sellaiset yksinhuoltajat, jotka eivät tarjoa lapsillensa mitään pysyvää: jokainen uusi seurustelukumppani on raahattava kotisohvalle ja lapsen ihmissuhteet vaihtuvat puolen vuoden välein. Herätkää ihmiset, herätkää!
Herätit minut. Ainakin nyt tuntuu siltä. Vaikka kirjoituksesi oli suoraan sanottuna todella v-mäinen, niin silti pitää kiittää. Lähetin juuri viestin salarakkaalleni että tämän on loputtava koska kuitenkaan tähän kaikkeen ei ole ollut mitään konkreettista syytä. Pakko pysyä (ja haluankin pysyä) tällä linjalla, enkä todellakaan halua satuttaa viattomia ihmisiä, saatikka tytärtämme. Haluan antaa hänelle tämän perheen ja tämän kodin ja maailman parhaimman pysyvän isän. Kiitos sinulle. Olen tehnyt väärin ja se loppuu nyt!
Olen ollut aivan samassa tilanteessa, joten en puhu petetyn katkeruudella. Tiedän vain, että moisesta sekoilusta ei synny muuta kuin pahaa mieltä.
Joskus asia menee parhaiten perille, kun karrikoi ja esittää hurjia esimerkkejä. Poista salarakkaan numero puhelimesta ja odota pari viikkoa, niin jo oma mieskin tuntuu taas ihanalta. Ja kun olet tehnyt päätöksen lopettaa, niin ole hyvä, äläkä pahoita miehesi mieltä spekuloimalla asiaa hänen kanssaan.
Hyvä tyttö!
Toivotan vilpittömästi sinulle onnea ja voimia tulevaisuuteen. Kuten toisessa viestissäni kerroin, et mielestäni ole vielä tehnyt mitään peruuttamatonta. Jos vain panostat avioliittoosi ja perheeseesi, niin uskot, että rakastut mieheesi uudelleen.
Rakkautta ei liitostamme puutu, mutta varmaan kaikki johtu siitä että arki rutinisoitui ja kaikki oli niin tavallista, joten piti saada vähän jännitystä elämään. Ihan älytöntä. Luin ensimmäisen viestini ja kauhistuin. Mitä? Kuka tuon kirjoitti? Ihastuksen huumassa.. Huh huh.
En todellakaan ole tehnyt ihastukseni kanssa mitään, ehkä myöskään aio. Tekstiviesti -rakkautta tämä on ollut ja onneksi niin.
Minä puhuinkin rakastumisesta, en rakkaudesta. Suhteen alussa ihminen on rakastunut. Silloin kaikki tuntuu menevän hyvin. Kun suhde vakiintuu, rakastuminen muuttuu tasaiseksi rakkaudeksi. Olisi kuitenkin hyväksi herätellä sitä mahaa kutkuttavaa rakastumisen tunnetta välillä. Jos sitä ei saa kotoa, sen hakee herkästi muualta. Niinhän sinullekin kävi, rakastuit (tai ihastuit) johonkin toiseen.
Kyllä, nimenomaan ihastuin toiseen joka oli ehdottomasti väärin. Oma mies on kohta tulossa töistä kotiin ja ikävä on kova.
Varaudu myös siihen, että jossakin vaiheessa sulla tulee kova ikävä myös salarakastasi. Mulla tuli viimeksi perjantaina, kun riitelin oman mieheni kanssa. Oli tota vaille ettei soittanut salarakkaalleni. Pysy lujana.
Numero on poistettu ja pitää kaikinpuolin pysyä lujana. Miehesi ei siis tiennyt rakkaastasi?
Itse olen päättänyt olla puhumatta yhtään mitään, koska mitään sen vakavampaa ei onneksi tapahtunut.
Miehesi tiesi rakkaastani, koska kerroin pakon edessä: eräs ulkopuolinen ihminen meni ronkkimaan sähköpostejani.
En raportoinut miehelleni kaikkea yksityiskohtaisesti, sillä viesteily ja sähköposteilu oli meillä aika kiihkeää. Tapailimme joitakin kertoja julkisilla paikoilla, seksiä ei ollut, yksi pitkä suukko. En nähnyt mitään järkeä siinä, että olisin tilittänyt kaiken miehelleni. Asian pintapuolinen käsittelykin oli jo riittävän raskasta ja turhaa.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olin muuten aika hemmetin sekaisin. En muista kokeneeni vastaavaa "sekavuustilaa" ikinä. Oi voi. Ihanaa se oli, ja välillä muistelen sitä kaikkea hymyssä suin. Mutta suhteen lopettaminen kannatti silti.