täysin

Olen pyöritellyt näitä asioita pääni sisällä parin vuoden ajan. En ole voinut kertoa kenellekään; tuntuu, että asiat vain sekoittuu lisää, jos raotan elämäämme ulkopuolisille. Eikä avautuminen ole muutenkaan helppoa minulle. Siksi kirjoitan nyt tänne, anonyymisti.

Tunnen itseni hirveäksi ihmiseksi, kun haluan jättää mieheni, joka ei ryyppää, ei hakkaa, on luotettava ja rehellinen, ja joka (omalla tavallaan) rakastaa minua näin monen vuoden jälkeenkin. Suhteemme ei ole koskaan ollut ns. tavallinen suhde, sen tarkemmin erittelemättä. Elämäämme on mahtunut niin paljon vaikeita asioita, että ihmetyttää tänne asti selviäminen. Vähitellen silmäni ovat kuitenkin avautuneet näkemään, kuinka vinoon suhteemme on lähtenyt menemään heti alun perin. Mieheni on saanut minusta sellaisen henkisen niskalenkin, joka ensin tuntui turvalliselta halausotteelta (ja näyttää sellaiselta varmaan monen läheisen silmin), mutta joka tihkuu sairaalloista omistushalua, mustasukkaisuutta, painostamista. Hän ei tohdi laskea minua silmistään kuin työhön. Kaikki työhön liittyvät iltamenot ja matkat aiheuttavat viikkojen murjottamisen ja jäätävää vihaa. Harrastukset ja ystävät ovat lähes jääneet. En voi edes puhua puhelimessa ilman, että hänen täytyy kuunnella vieressä. Hän kontrolloi lukemisiani ja tv:n katseluani, arvostelee valintojani, yrittää lannistaa monin tavoin, mm. ammatillisesti. Kaikki tämä ja paljon muuta, mitä en jaksa nyt kertoa, tapahtuu niin hienovaraisesti, että muut ihmiset paria poikkeusta lukuun ottamatta eivät sitä havaitse. Häntä pidetään mukavana miehenä, ja minua onnekkaana vaimona. Toki hän onkin ajoittain aivan ihana, enhän muuten enää olisi tässä.

Ei hän pahuuttaan tätä tee, hänessä on paljon hyvää ja ajoittain kyky nähdä itsekin, kuinka hän minua satuttaa. Hänellä on omat taustansa, ja totta kai minussakin on paljon syytä, en hetkeäkään luule, että hän yksin olisi saanut aikaan tämän tilanteen. Olen mm. ollut liian joustava ja ymmärtäväinen, ja hakenut hyväksyntää suorittamalla. Aiemmin jaksoin vielä taistella vastaan, jolloin hän itse uhkasi erolla; siten hän sai minut kätkemään todelliset tunteeni, koska en halunnut eroa. Olen periaatteen ihminen, ja aina ajatellut, että kun kerran vihkivalat on vannottu, yhdessä pysytään kuolemaan asti. Nyt näen, että ero ehkä olisikin paras ratkaisu itselleni ja ehkä hänellekin. Mutta tuntuu, ettei ole voimia riuhtaista itseään irti. Olen yrittänyt monin tavoin tuoda esille, että minulla on todella paha olo, mutta hän ei ota minua vakavasti tai näkee syynä pelkästään oman rikkinäisyyteni. Hän ei myöskään ole halukas ulkopuolisen avun hakemiseen.

En pelkää yksin jäämistä enkä muiden mielipiteitä, mutta on muutama ihminen, joita eromme satuttaisi kovin. Lisäksi kuvioihin on tullut ihminen, josta on tulossa liian nopeasti liian tärkeä (mitään ei ole vielä tapahtunut paitsi tunnetasolla). En haluaisi mitään saippuaoopperaa, enkä edes aiemmin olisi voinut kuvitella pystyväni sellaiseen. Haluaisin setviä liittoni kohtalon ensin ja katsoa sitten eteenpäin, mutta olen pettymyksekseni huomannut olevani todella heikko tässä asiassa. Tähän asti miehelläni ei siis ole ollut oikeasti syytä olla mustasukkainen. Pelkään hänen reaktioitaan, jos asia paljastuu.

En tiedä, onko tästä mitään hyötyä. Teki vain mieli purkaa jonnekin (kun kerrankin saan rauhassa istua koneella...)
4788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoitit kuin omasta suustani, paitsi että meillä oli väkivaltaa. Itse irtauduin ja elän nyt uutta elämääni, ihanaa. Ero päätös oli vaikea sillä meillä on kaksi lasta. Hetkeäkään en ole katunut lähtöäni, minä lähdin en vain jaksanut enään. Fyysinen kuntoni oli surkea, henkisestä puhumattakaan. Ruoka ei enään pysynyt sisällä, voi kokoajan pahoin. Hiukset harvenivat, eli kehoni oli loppu. Jos lähdet tuosta suhteesta todennäköisin ongelma minkä kohtaat on exäsi vainoaminen ja edelleen yrittää sinua alistaa valtansa alle. Tsemppiä, lähde ennen kuin olet romahduksen partaalla.

Äänestä

sana psykopaatti. Yleensä mustasukkaiset, alistamisenhaluiset ihmiset ovat psykopaatteja. Heillä on myös se hurmaavan karismaattinen puolensa, tietysti.
Jos sinulla on todella noin paha olo, ei se siitä parane, joten lähde. Ilmeisesti ei edes lapset ole esteenä.
Elä yksin ja kokoa itsetuntosi, vasta sitten olet valmis uuteen suhteeseen. Nyt jokainen kauniin sanan sanonut mies on sinulle tuossa tilassa kuin lottovoitto, olet erittäin vastaanottavainen.

Äänestä

Kerjäät hyväksyntää uudelle suhteellesi.
Niinhän sitä alkaa vikoja löytymään toisesta.

Äänestä

osta elämä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukassa? kirjoitti:

Olen pyöritellyt näitä asioita pääni sisällä parin vuoden ajan. En ole voinut kertoa kenellekään; tuntuu, että asiat vain sekoittuu lisää, jos raotan elämäämme ulkopuolisille. Eikä avautuminen ole muutenkaan helppoa minulle. Siksi kirjoitan nyt tänne, anonyymisti.

Tunnen itseni hirveäksi ihmiseksi, kun haluan jättää mieheni, joka ei ryyppää, ei hakkaa, on luotettava ja rehellinen, ja joka (omalla tavallaan) rakastaa minua näin monen vuoden jälkeenkin. Suhteemme ei ole koskaan ollut ns. tavallinen suhde, sen tarkemmin erittelemättä. Elämäämme on mahtunut niin paljon vaikeita asioita, että ihmetyttää tänne asti selviäminen. Vähitellen silmäni ovat kuitenkin avautuneet näkemään, kuinka vinoon suhteemme on lähtenyt menemään heti alun perin. Mieheni on saanut minusta sellaisen henkisen niskalenkin, joka ensin tuntui turvalliselta halausotteelta (ja näyttää sellaiselta varmaan monen läheisen silmin), mutta joka tihkuu sairaalloista omistushalua, mustasukkaisuutta, painostamista. Hän ei tohdi laskea minua silmistään kuin työhön. Kaikki työhön liittyvät iltamenot ja matkat aiheuttavat viikkojen murjottamisen ja jäätävää vihaa. Harrastukset ja ystävät ovat lähes jääneet. En voi edes puhua puhelimessa ilman, että hänen täytyy kuunnella vieressä. Hän kontrolloi lukemisiani ja tv:n katseluani, arvostelee valintojani, yrittää lannistaa monin tavoin, mm. ammatillisesti. Kaikki tämä ja paljon muuta, mitä en jaksa nyt kertoa, tapahtuu niin hienovaraisesti, että muut ihmiset paria poikkeusta lukuun ottamatta eivät sitä havaitse. Häntä pidetään mukavana miehenä, ja minua onnekkaana vaimona. Toki hän onkin ajoittain aivan ihana, enhän muuten enää olisi tässä.

Ei hän pahuuttaan tätä tee, hänessä on paljon hyvää ja ajoittain kyky nähdä itsekin, kuinka hän minua satuttaa. Hänellä on omat taustansa, ja totta kai minussakin on paljon syytä, en hetkeäkään luule, että hän yksin olisi saanut aikaan tämän tilanteen. Olen mm. ollut liian joustava ja ymmärtäväinen, ja hakenut hyväksyntää suorittamalla. Aiemmin jaksoin vielä taistella vastaan, jolloin hän itse uhkasi erolla; siten hän sai minut kätkemään todelliset tunteeni, koska en halunnut eroa. Olen periaatteen ihminen, ja aina ajatellut, että kun kerran vihkivalat on vannottu, yhdessä pysytään kuolemaan asti. Nyt näen, että ero ehkä olisikin paras ratkaisu itselleni ja ehkä hänellekin. Mutta tuntuu, ettei ole voimia riuhtaista itseään irti. Olen yrittänyt monin tavoin tuoda esille, että minulla on todella paha olo, mutta hän ei ota minua vakavasti tai näkee syynä pelkästään oman rikkinäisyyteni. Hän ei myöskään ole halukas ulkopuolisen avun hakemiseen.

En pelkää yksin jäämistä enkä muiden mielipiteitä, mutta on muutama ihminen, joita eromme satuttaisi kovin. Lisäksi kuvioihin on tullut ihminen, josta on tulossa liian nopeasti liian tärkeä (mitään ei ole vielä tapahtunut paitsi tunnetasolla). En haluaisi mitään saippuaoopperaa, enkä edes aiemmin olisi voinut kuvitella pystyväni sellaiseen. Haluaisin setviä liittoni kohtalon ensin ja katsoa sitten eteenpäin, mutta olen pettymyksekseni huomannut olevani todella heikko tässä asiassa. Tähän asti miehelläni ei siis ole ollut oikeasti syytä olla mustasukkainen. Pelkään hänen reaktioitaan, jos asia paljastuu.

En tiedä, onko tästä mitään hyötyä. Teki vain mieli purkaa jonnekin (kun kerrankin saan rauhassa istua koneella...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu