Kun ihminen voittaa mielihalunsa ja -himonsa hän löytää itsensä uudella tasolla. Mikäli hän antaa itsensä toimia aina ja pelkästään viettiensä mukaan, hän vajoaa yhä syvemmälle itseinhoon ja tyytymättömyyteen.
Parisuhde on alkuun intohimon, lumoutumisen ja "hulluuden" aikaa. Muutaman vuoden jälkeen siihen astuu mukaan myös päätös sitoutumisesta ja rehellisyydestä. Ellei sitä päätöstä pysty noudattamaan, suhteessa ei ole mitään, on siis sama erota ja antaa toisen mennä.
Parisuhteessa tulee keskustella ja sopia yhteiset pelisäännöt. Mikäli niistä lipsutaan, myöskin silloin on keskusteltava. Mielestäni salarakkaus tuhoaa sekä parisuhteen että pettäjän.
Sitä paitsi hetkellisten himojen voittaminen tuo loppujen lopuksi huomattavasti syvemmän tyydytyksen, kun himon toteuttaminen konkreettisesti.
Onko täällä muita näin pohtivia?
Parisuhde on alkuun intohimon, lumoutumisen ja "hulluuden" aikaa. Muutaman vuoden jälkeen siihen astuu mukaan myös päätös sitoutumisesta ja rehellisyydestä. Ellei sitä päätöstä pysty noudattamaan, suhteessa ei ole mitään, on siis sama erota ja antaa toisen mennä.
Parisuhteessa tulee keskustella ja sopia yhteiset pelisäännöt. Mikäli niistä lipsutaan, myöskin silloin on keskusteltava. Mielestäni salarakkaus tuhoaa sekä parisuhteen että pettäjän.
Sitä paitsi hetkellisten himojen voittaminen tuo loppujen lopuksi huomattavasti syvemmän tyydytyksen, kun himon toteuttaminen konkreettisesti.
Onko täällä muita näin pohtivia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sehän oli nättiä puhetta: ihan ristipistotyön voisin tekstistäsi makuuhuoneemme seinälle tehdä.
Uskonpa, että suurin osa ihmisistä on juuri samaa mieltä sinun kanssasi. Elämä ei etene kuitenkaan aina ihanteiden mukaisesti ja joskus on valittava huonoista vaihtoehdoista paras. Juuri siitä tällä palstalla keskustelemme.
tuota asiaa, joka mielestäni on aina tuntunut sittenkin vain tekosyyltä, eli että elämä vain jotenkin heittelee...ja että kaiken lisäksi pitäisi valita huonoista vaihtoehdoista. ei ole pakko valita mitään. sekin on vaihtoehto.
Totta kai uskollisuus on tahdon asia, ja siihen pystyy jokainen halutessaan. En tarkoita, että elämme "mystisen voiman" keskellä, joka halutessaan laittaa ihmiset vaikka tanssimaan alasti yökerhon pöydällä. Totta kai jokaisen on käytettävä omaa harkintaansa!
Itse uskon näissä pettämisjutuissa kaaosteoriaan. Itsekkäiden seksinistien lisäksi on pettäjien joukossa on myös paljon tavallisia ihmisiä, jotka ovat päätyneet tekemään tyhmyyksiä monien sattumien summana: avioliitossa mieltymykset eivät mene yksiin, ei olla muistettu hoitaa suhdetta ja keskustella, ihmiset ovat kasvaneet eri suuntiin jne. Ja hups, omaa elämäänsä seuraa yht'äkkiä kuin videota, ja pohtii, olenko toi mä. Pettämisen taustalta löytyvät joskus erityisen hankalat rihmastot.
Ihmisillä on erilaisia pelisääntöjä ja ihmiset närkästyvät eri asioista. Pelisäännötkin saattavat muuttua ajan myötä, ainakin ihmisten käsitykset niistä.
Itse olen saanut pidettyä avioliittoni kasassa runsaalla kommunikoinnilla. Tässä elämänvaiheessa meillä on ollut siihen halua ja mahdollisuuksia. Ei ainakaan minulla ole tarvetta pettää miestäni, sillä olemme aidosti läsnä toisillemme ja puhumme avoimesti haluistamme. Toivottavasti miehenkikin kokee asian samalla tavalla.
Riippumatta mistään parisuhteen pelisäännöistä, kommunikoinnista kumppanin kanssa tms. niin kumppani tuskin kokee mitään samoin kuin itse. Ja juuri se on suhteen perusta. Siis pitäisi ymmärtää, ettei kumppani ajattele aina samoin kuin itse. Kaikista maailman asioista ei voi sopia etukäteen. Eikä kaikkea tarvitse edes tietää.
ihmisistä. Keskustelulla voi saada paljon pahaa aikaan. Toitotetaan rehellisyyden perään, muttei kuitenkaan kestetä sitä.
Salarakkaus ei sinällään tuhoa mitään. Tai ehkä kuitenkin oman lapsuudenuskon siihen, että vain yhtä pystyy rakastamaan samanaikaisesti. Salarakkaissa unohdetaan yleisesti henkinen puoli. Sitä ei voi poistaa eikä "voittaa". Kun rakastaa niin rakastaa ja ellei sitten rakastakaan niin onko se voittamista?
Mietin täysin samalla tavalla.
Olenkin viiemisen kaksi vuotta elänyt selibaatissa ja on ollut henkisesti erittäin antoisaa aikaa ja jatkuu vaan.
Joopajoo, noinhan sitä minäkin ajattelin ja elelin monta vuotta. Sitten vaimo ryhtyi salasuhteeseen kaverin kanssa ja ovat nyt sitten yhdessä. Kyllä kannatti olla kunnollinen aviomies... :-P
Juuri tätä minä tarkoitin. Alkuperäisen teksti on ihana ja tottahan toki jokainen toivoisi elämänsä menevän niin. Olen todella kiitollinen, jos itse selviän hautaan asti puhtain paperein.
Mutta, well well. Vaikka itse olisi kunnollinen puoliso niin toinen voi sikailla selän takana. Kyllä siinä saa ihmetellä, että mitä kävi kun meillähän oli nämä yhteiset, hienot periaatteetkin. Siinäpä sitten miettii, ottaako vai jättääkö, haluaako keskustella, vaieta asian kuoliaaksi... Yleispäteviä lakeja ei vaan ole.
periaatteita ei ole. Ainakin minulla on omani ja miehelläni myös. Tiedän, että voin joutua tilanteeseen, johon en ikinä kuvitellut voivani joutua. Siksi siis ymmärrän, että miehenikin voi joutua hänen periaatteidensa vastaiseen tilanteeseen. Mutta mutta. En oikein ymmärrä sitä miksi "kunnolliset" usein sanovat "olipa tyhmää olla kiltisti, kun kumppani oli tuhmasti". Näin ei nimittäin voi sanoa ihan oikeasti kiltti ihminen... Ja kun ajatusta vie pidemmälle niin "leikisti kiltti" on tavallaan sama kuin "oikeasti tuhma" :D.
...vaan moraalista pohdintaa tarkoitin kirjoittaessani alkuperäisen viestin.
Ihmettelen vaan nykyään niin helposti tapahtuvaa pettämistä ja sen luvallisuutta. Monet meistä eivät ymmärräkään, kuinka tuhoisaa se voi olla mielenterveydelle.
Ja en, en halua tuomita, olla ylempänä muita. Olen aivan tavallinen kuolevainen, parisuhteessa ylä- ja alamäkineen elävä.
Itselleen vaan tulisi asettaa hyviä pyrkimyksiä ja tavoitteita! Ja mikäli itse et ole pettänyt, vaan elänyt moraalisesti oikein, ei sinun tarvitse katkeroitua. Elämä on matka eteenpäin!
Mistä tiedät miten helposti kukakin pettää? Olen joutunut todella kamppailemaan itseni kanssa, kärvistellyt helvetin tulessakin, mutten ollut uskoton miehelleni! Rakastan silti edelleen toista(kin) eikä sille vain voi mitään. Sen asian kanssa vain pitää elää. Enkä suinkaan ole ainoa ihminen, jolle uskottomuus on kovin hyvin vaikeaa!
"Ja mikäli itse et ole pettänyt, vaan elänyt moraalisesti oikein, ei sinun tarvitse katkeroitua." Jos joskus on sattunut pettämään, niin eikö sellaiselle ihmisellä elämä ole enää matka eteenpäin? Tarvitseeko pettäjän katkeroitua ja rypeä? Ketä se hyödyttää?
Käyttämäsi käsite, eläminen moraalisesti oikein, on hyvin kiinnostava. Elätkö itse moraalisesti oikein? Minä en pysty siihen täysin: puhun pahaa selän takana, olen vilkuillut vieraita miehiä, puhun kännykkään ajaessa ja kävelen päin punaisia.
Elämää kannattaa tarkastella kokonaisuutena. Sillä on väliä, miten täällä maailmassa käyttäytyy kokonaisuudessaan. Onko mielestäsi henkilö, joka v*ttumaisuudellaan pahoittaa toisten mielet joka päivä moraalisempi henkilö kuin mukava ja mutkaton tyyppi, joka on kerran eksynyt vieraaseen petiin. Onko pettäminen ainoa epämoraalinen teko tässä maailmassa? Sen kuvan tekstistäsi saa.
Mene itseesi ja mieti, oletko oikea henkilö lokeroimaan ihmisten elämäntyylejä moraaliseksi ja epämoraaliseksi. Mä kokisin astuvani aika suuriin saappaisiin, jos ryhtyisin tuollaiseen. Vaikka en puolisoani ole pettänytkään.
...totean, että en ole tuomitsemassa, enkä varmasti ole moraalisesti viaton. PYRIN kuitenkin elämässäni periaatteeseen "tee toiselle se, minkä toivoisit itsellesi tehtävän". En voi enkä osaa kaikissa tilanteissa nähdä itsekään metsää puilta, mutta yrittäen ja erehtyen pyrin elämään siten, että en haavoita läheisiäni enkä itseäni.
ENKÄ nyt tarkoita, että se olisi helppoa!!
Tällä palstalla käsittääkseni keskustellaan uskottomuudesta. Minä ymmärrän uskottomuudella seksisuhteen, joka tapahtuu kumppanin siitä tietämättä. En siis puhu hetken ihastumisista ja vetovoimista. Ne kuuluvat elämään.
Ja elämä on varmasti kaikille matka eteenpäin. Ihmisen on hyvä antaa anteeksi. Katkeroituminen voi ikävä kyllä pysähdyttää ja tukahduttaa matkan eteenpäin.