Poikaystäväni kuolema

VITTU OMAT ON MURHEES

En osaa oikeita vastauksia antaa, mutta elämän on todellakin jatkuttava, vaikka ikäviä asioita on tapahtunutkin. Keksi jotain uusia harrastuksia, että saat muuta ajateltavaa.

tee miten parhaimmalta tuntuu, sanoisin. Mutta aioit tehdä sitten mitä tahansa, niin mieti ensin asia todella tarkkaan ja monelta kannalta ja mitä muutkin aina sanoo: puhuu jonkun/joidenkin kanssa. Ei se välttämättä helpota, mutta voi olla että se auttaa.
Mutta en tiedä kuinka moni uskoo siihen että vaikka joku läheinen ei enää olekaan siinä, niin ei se minnekään katoa lopullisesti. Se tulee aina olemaan sinun luonasi. Sydämessäsi.
Mutta kaikki ei välttämättä usko tuohon, tai en tiedä onko noin ajatteleminen mitenkin vaikeaa, mutta uskon noin.

Hieman kuulostaa, että olisit masentunut, minäkin olen ollut, syytä siihen en tarkkaan tiedä, mutta sun kannattaa mennä lääkärille ja pyytää apua masennukseen, se voi antaa lääkettä, joka auttaa pahimman yli, ei tarkota sitä että söisit niitä lopun ikääsi, mutta saat elämänhalusi takaisn ja voit tehdä kaikenlaista.Mulla elämänlaatu parani huomattavasti,välillä jätin lääkkeet ominpäin pois kun kakki tuntui hyvältä, mutta tulikin takapakkia ja syön niitä vaikka loppuelämän mieluummin kuin kärsin masennuksesta.Joutuuhan jotkut syömään esim.verenpainelääkkeitä, en näe eroa

Olen kovasti pahoillani. Voimia.
Mutta elämän ON jatkuttava, niin se vaan menee. Hakeudu terapiaan, vertaisryhmään, mihin vaan, varmasti saat apua. Saithan jo psykologiltasikin hieman valoa tunneliin.
Olet vieläkin niin kovin nuori, kaikki on vielä edessäpäin. Aivan varmasti sinulle vielä koittaa
uusi onni ja hienoja kokemuksia. Et voi jäädä paikoillesi.
Tietenkin asia seuraa sinua ehkäpä lopun elämääsi, mutta eihän sitä voi pois pyyhkäistäkään. Sinun on vaan opittava elämään asian kanssa. Terapian avulla saat ehkä tehtyä surutyösi niin, että masennuskin pikkuhiljaa poistuu. Ehkäpä juuri masennuksen takia et ole voinut keskittyä juuri siihen surutyöhön. Masennus ottaa liikaa ylivaltaa, se on niin kokonaisvaltaista. Yleensä 3 vuotta jo jo sellainen aika, että suurimman tuskan olisi pitänyt jo hellittää, eli selvästi sinulta on jotakin jäänyt väliin.
Toivon todella että jonain päivänä taas pääset elämään kiinni. Uskon siihen ja myös SINUN on uskottava. Älä jää yksin "rypemään", hae sitä apua, ota katse eteenpäin, hae edes jokin valoisa asia elämässäsi. Pura tuskaasi vaikka johonkin harrastukseen, niinkuin eräs tuossa neuvoikin. Itse olen saanut ajatuksia muualle liikunnan avulla.

lopeta itsesi syyttely asiasta. Minun isäni teki itsemurhan ollessani 22-vuotias, puoli vuotta myöhemmin veljeni jäi auton alle ja loukkantui vakavasti ja sattui muutakin ikävää. Ne ajat olivat tosi synkkiä mutta niistä selvisi hyvien ystävien ja kun yritti aina ajatella että jotain hyvääkin on edessä, ettei elämä voi olla tälläistä koko ajan.Tästä ajasta on nyt yli 20 vuotta ja tuska niistä on ohi mutta ei niitä koskaan unohda.

otan osaa kuolema on aina surullista ja ,kun vielä läheinen kuolee se tuntuu todella pahalta.minunkin mummo kuoli 3kuukautta sitten ja olen voinut jatkaa elämääni hyvin mielin.jaksele;).mitään neuvoa en osaa sanoa ku ,että elämä se jatkuu.........:::::::::::)))))))

Aloitus on 6 vuoden takaa....