Sopimus

Eli nyt erotaan vaikka toisin piti olla, ei oikein tajuta tilannetta itsekään, mutta yks juttu...
Me haluamme sopia jako-sopimuksessa että molemmat saavat pitää tilillä olevat rahansa eikä niitä jaeta, tähän on syynsä ja ihan järkevät.
Nyt kuitenkin, kun maailmassa kaikkea sattuu, joku väitti että tätä ei voi juridisesti sopia ja että toinen voi 5 vuoden sisään tulla vaatimaan toiselta rahaa, siis niin vaikka jako-paperissa olisi kirjoitettu että vaatimuksia ei ole eikä voi tulla. Ei kai se näin voi olla, kai siihen voi huoletta luottaa mitä on sovittu ja allekirjoitettu? Me haluamme nyt niin tehdä emmekä halua koskaan ketään siihen väliin sotkemaan, tunteethan voi heittää kuperkeikkaa ja jälkikatkeruutta tulla. Me haluamme nyt näin, ja se pitää saada vahvistettua että voi molemmat nukkua yönsä tältäosin rauhassa.
4800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Me teimme ositussopimuksen ihan kahdestaan ilman välikäsiä. Tosin meillä on ollut sopuisa ero. Ositussopimukseen tuli lause, että sitä ei ole mahdollista moittia jälkikäteen tai jotenkin siihen suuntaan. Sen voi rekisteröidä maistraatissa, jolloin siihen tulee vielä lisäpainoarvoa esim. velkojen osalta.

Äänestä

Kysyykö tätä joku kolmas osapuoli joka haluaa päästä osingoille jomman kumman pankkitilistä

Äänestä
  • Olemme tehneet täysin erilaisia töitä ennen suhdetta ja suhteen aikana, toinen on opiskellut kauan ja mukana on perintöosuuksia yms. Emme halua katkeruutta välillemme tyyliin "se vei mun isän perintö osuuden."
    Olemme vielä suht nuoria ja meillä on pieni lapsi, haluamme että välimme on selvät ja molemminpuolinen kunnioitus säilyy.

    Äänestä

... kunhan ositus- ja erottelusopimus on oikein laadittu ja allekirjoituksenne kahden todistajan vahvistamat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollinen? kirjoitti:

Eli nyt erotaan vaikka toisin piti olla, ei oikein tajuta tilannetta itsekään, mutta yks juttu...
Me haluamme sopia jako-sopimuksessa että molemmat saavat pitää tilillä olevat rahansa eikä niitä jaeta, tähän on syynsä ja ihan järkevät.
Nyt kuitenkin, kun maailmassa kaikkea sattuu, joku väitti että tätä ei voi juridisesti sopia ja että toinen voi 5 vuoden sisään tulla vaatimaan toiselta rahaa, siis niin vaikka jako-paperissa olisi kirjoitettu että vaatimuksia ei ole eikä voi tulla. Ei kai se näin voi olla, kai siihen voi huoletta luottaa mitä on sovittu ja allekirjoitettu? Me haluamme nyt niin tehdä emmekä halua koskaan ketään siihen väliin sotkemaan, tunteethan voi heittää kuperkeikkaa ja jälkikatkeruutta tulla. Me haluamme nyt näin, ja se pitää saada vahvistettua että voi molemmat nukkua yönsä tältäosin rauhassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu