Ostimpa tänään grimaksen meikkivoiteen ja olen todella pettynyt, enkä suosittele sitä kellekkään.
Ensinnäkin jo parin tunnin jälkeen naama kiiltää ihan kamalasti! (käytin puuteria, josta ei ollut mitään apua)
Lisäksi kasvot alkoivat kukoistaa finnejä.
Kasvoihin ei uskaltanut hipaistakaan, ettei ainetta olisi tahriintunut kädet täyteen.
Mietin vain, millaista tämä kuuluisa joe blasco meikki mahtaa sitten olla, jos näitä kahta verrataan toisiinsa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvin..opettele ensin käyttämään ennenkuin valitat..
minulla ainakin irtopuuteri on mitä mainioin.
Itselläni Grimasin valkoinen puuteri toimii täydellisesti. Ei finnejä tule yhtään sen enempää kuin milloinkaan muulloin. Ja pysyy tosi hyvin. Kasvoi voi melkeinpä hangata käsillä eikä näy mitään eroa. Nenää täytyy niistä useampi kerta, että näkyy jotain eroa. Myös muut Grimasin meikit, joita olen käyttänyt ovat toimineet erittäin hyvin. Ottaen huomioon, että ihoni tahtoo kiiltää. Valkoisella puuterilla riittää kerran päivässä laittaminen eikä näy kiiltoa.
Mä tykkään kanssa ihan hirmuisesti grimasin meikeistä!
Yks meikkivoide tosin tuntui iholla jotenkin "limaiselta", mut onpa muissakin meikkimerkeissä samanlaisia "limaisia" meikkivoiteita. Pitää vaan löytää omaan käyttöön sopiva.