Kuinka monet seurustelevista pareista tuntee löytäneensä miehestä sielunkumppanin? Voiko mies olla samalla kumppani sekä sielulle että ruumille?
Mietiskelen tätä koska nykyinen parivuotinen suhteeni päätyi juuri eroon. En kokenut alusta alaken kovinkaan suurta henkistä yhteyttä, mutta piilotin äänen joka siitä minulle kertoi sisimpääni ja uskoin että opimme vielä keskustelemaan tavalla josta minä nautin. Emme oppineet. Emme ymmärtäneet. Nyt olen tajunnut sen kuinka tärkeää tuollainen yhteys minulle todellakin on.
Seuraava ihmissuhde johon voin kuvitella lähteväni, perustuu juuri tuojon ajatuksiin sukeltamiseen ja toisen ymmärtämiseen. Sielunkumppanuuteen! Alkuaikojen keskusteluja yömyöhään maailman ihmeellisyyksistä, omien oivallusten ja ajatusten jakamista, unelmilla ja haaveilla leikkimistä, aamukahvikeskusteluja ajasta ja ilmiöistä, toisen arvostusta ja tukemista, riitelemistä ja sopimista, sylikkäin nukkumista niin että toinen tuntuu kokonaan omalta...
Toivonko mahdottomia?
Mietiskelen tätä koska nykyinen parivuotinen suhteeni päätyi juuri eroon. En kokenut alusta alaken kovinkaan suurta henkistä yhteyttä, mutta piilotin äänen joka siitä minulle kertoi sisimpääni ja uskoin että opimme vielä keskustelemaan tavalla josta minä nautin. Emme oppineet. Emme ymmärtäneet. Nyt olen tajunnut sen kuinka tärkeää tuollainen yhteys minulle todellakin on.
Seuraava ihmissuhde johon voin kuvitella lähteväni, perustuu juuri tuojon ajatuksiin sukeltamiseen ja toisen ymmärtämiseen. Sielunkumppanuuteen! Alkuaikojen keskusteluja yömyöhään maailman ihmeellisyyksistä, omien oivallusten ja ajatusten jakamista, unelmilla ja haaveilla leikkimistä, aamukahvikeskusteluja ajasta ja ilmiöistä, toisen arvostusta ja tukemista, riitelemistä ja sopimista, sylikkäin nukkumista niin että toinen tuntuu kokonaan omalta...
Toivonko mahdottomia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minä onneton havahduin samaan 20 vuoden yhdessäolon jälkeen... Vieläköhän minulla olisi aikaa...
että aikuisena ihmisenä ymmärrät, ettei kaikin tavoin täydellistä suhdetta ole olemassakaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä tavoitella parempaa, mutta kannattaa muistaa myös realismi!
Tuo henkinen yhteys ei ole mikään sukupuolispesifinen juttu ollenkaan. Kavereikseni on eksynyt henkilöitä joihin saa yhteyden. Naisia olen tavannut muutaman sellaisen, mutta joko olen itse ollut varattu tai toinen. Viime ero tuli juuri tuon yhteyden puuttumisen takia.
Mitä miehen näkökulmasta tarkoittaa että johonkin ihmiseen saa yhteyden? Mitä se sinulle tarkoittaa? Voiko se olla yksipuolinen olettamus, vai onko se jokin tietynlainen olotila joka ympäröi sitä yhdessäoloa juuri sen henkilön kanssa johon tunnet saavasi yhteyden?
Olen kokenut avoliiton, jossa henkinen yhteys oli vahva. Nyt olen tämän uuden suhteen myötä kadottanut sen perustunteen, miltä se tuntuikaan silloin. Muistan vain kuinka ex-avomieheni kanssa istuimme pöydän ääressä juomassa punaviiniä ja puhuimme elämästä, ja kaikki muu tuntui silloin katoavan ympäriltä. Puhelimen soitto, television ääni, kaikki tuntui olevan ulkopuolella tästä meidän omasta "kuplastamme". Tämä oli tosin sitä alkuhuuman aikaa, mutta yhteys säilyi huumankin laannuttua melkolailla vahvana, vaikka eroon päädyimmekin vuosien jälkeen..
Henkinen yhteys on mielestäni aika monitahoinen termi. Se on monen osatekijän aiheuttama olotila. Jos molemmilla on hyvä itsetunto, eikä sitä tarvitse pönkittää pakonomaisella tarpeella olla oikeassa, niin yhteys on mahdollinen. Yhteys on sitä kun molemmat katsoo toisiaan silmiin ja tietää että voi olla juuri sellainen ihminen kuin oikeasti on. Se, että molemmat pystyvät syvälliseen kommunikointiin ja toisen ymmärtämiseen edellyttää jonkinasteista henkisen pääoman ja älykkyyden omaamista.
Mun mielestä toisen ihmisen ja hänen mielipiteidensä hyväksyminen on tärkeää. Eli hyväksyminen ja hyväksytyksi tuleminen on a ja o. Itseluottamus. Mulla on hyvä itseluottamus ja joitakin se saattaa pelottaa, mutta kun tapaa jonkun joka kulkee samalla aaltopituudella, niin se kommunikointi ja avoimuus kahden ihmisen välillä on todella piristävää ja ainutlaatuista. Täytyy yrittää olla oma itsensä ja AITO.
Tuon yhteyden voi joskus mielestäni kokea vaikka ei ehtisi vaihtaa kuin muutaman sanan.
Tosiasia on että noinkin pitkässä ihmissuhteessa mikä sullakin on takanasi ihmiset tahtovat muuttua elämän muovaamina. Tunsitko alusta saakka, että ette ehkä ole samalla taajuudella vai muuttuiko se vuosien myötä?
Minä tiesin sen alusta saakka, mutta en halunnut uskoa, koska hellyys ja läheisyys oli jotain sellaista jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Sen loppuessa alkoivat riidat ja niissä tilanteissa huomasin, ettemme ymmärrä toisiamme lainkaan. Tavallinen keskustelukin muuttui mahdottomaksi, sanani ymmärrettiin väärin ja niitä vääristeltiin, monesti jouduin selittämään joitain asioita rautalankamallilla ennenkuin oikea ajatus pääsi esiin.. Uuvuin, turhauduin, kiukuttelin.. Niin teki miehenikin. Onni asiassa on se että molemmat tajusimme ettemme ole oikeita toisillemme.
Syvä ahdistus oli kumppanini viime aikoina, ero häilyi varjona taustalla koko ajan. Koko ajan.
Uskon, luotan ja toivon, että elämä kuljettaa kohti omaa tavoitettaan. Minut otettiin nyt pois tästä pyörästä, ja seuraava ovi on aukeamassa. Onhan se ikävää luopua joistain asioista joihin on tottunut, mutta ahdistuksen ja rinnanpuristuksen romukoppaan heittämiselle vain kauniisti hymyilen.
Ei meiltä täällä aika lopu kesken, niin kulunut, niin pelottava, mutta niin tosiasia, sydäntään kannattaa kuunnella.
Mutta tuli väärään kohtaan
Tiesin kyllä alusta asti, mutta jotenkin sitä vain tyytyi siihen, mitä sai. Niin, seksiä kyllä riitti. Kaikki kaverit olivat kateellisia ja sukulaiset onnellisia puolestani, sainhan niin "hyvän miehen". Haluni rakastaa oli suunnaton, ja enhän voinut jättää miestä, jonka "kaikki edelliset tyttöystävät ovat jättäneet".
Pari lasta. Kiireitä. Stressiä. Ja jäi se fyysinenkin yhteys vähemmälle. Mitä jäi jäljelle? Ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Kyllä mä olen lähtöä tehnyt jo pitkään.
Kuinka hölmö ja naivi sitä voikaan olla. Tiedän sen itse oikein hyvin. Kuuntelen sydäntäni ja lähden tuulen vietäväksi...
Jos naiset vaistoavat jotain sielunkumppanuustasolla, niin silloin minä kyllä ihmettelen suuresti miksi eräänkin laulun tekstin mukaan "naiset aina rakastuvat renttuihin". Ovatko naiset siis sisimmältään tuollaisia rupsuja? Heh!
Me mentiin yhteen sielunkumppanuudesta. Valitettavasti seksielämä ei ollut samalla tasolla. Olemme eroamassa ja edelleen sielunkumppaneita ja varmasti myös ikuisesti. Tätä ihmistä en elämästäni halua menettää, mutta en halua alle kolmikymppisenä luopua mahdollisuudesta saada lapsia. Pitkä tarina, en jaksa sitä kirjoittaa, viisivuotinen. Kuitenkin hän on elämäni suuri rakkaus ja varmasti tulee sitä aina olemaan.
mutta sanonpa vaan ettei niitä sielunkumppaneita puissa kasva ja on lottovoitto jos sellainen osuu kohdalle!! älä epäröi silloin vaan anna mennä ;)
Yhden olen menettänyt epäröinnillä ja toista ei ole yksinkertaisesti tullut kohdalleni vielä tänäkään päivänä, sen ekan menetin 10 v sitten!!
Hyvää elämää vain!!
Onko hän henkilö joka on samanlainen ajatuksissaan kuin sinä? onko hän henkilö joka opettaa sinua asioissa josta ette ymmärrä mitään!!?? mutta haluaisitte ehkä oppia!!?? jälkinmäinen on se oikea "sielun kumppani" ...nämä muut eivät ole sielunkummpaneita vaan samansieluisia ja omaavat samat asiat kuin sinäkin joilta ette kuitenkaan OPI mitään!! ja näitähän riittää täällä!!
kuulkaahan ystävät te ette tiedä mistä te puhutte kun puhutte "sielunkummpanista"
ei pahalla...
Onko hän henkilö joka on samanlainen ajatuksissaan kuin sinä? onko hän henkilö joka opettaa sinua asioissa josta ette ymmärrä mitään!!?? mutta haluaisitte ehkä oppia!!?? jälkinmäinen on se oikea "sielun kumppani" ...nämä muut eivät ole sielunkummpaneita vaan samansieluisia ja omaavat samat asiat kuin sinäkin joilta ette kuitenkaan OPI mitään!! ja näitähän riittää täällä!!
kuulkaahan ystävät te ette tiedä mistä te puhutte kun puhutte "sielunkummpanista"
ei huonolla....
Ja sinäkö sen tiedät :D
Mukavaa, että joku osaa määritellä, millainen sielunkumppanin pitää olla ja mitä merkitä KAIKILLE. Jokainen etsii omalle sielulleen sopivaa kumppania, eivätkä nämä kaikki löydökkäät täytä ehkä Meediololan tiukkoja kriteerejä.
Minä olen oman sielunkumppanini löytänyt. Emme ole kaikista asioista samaa mieltä, eikä tarvitsekaan olla. Kuitenkin ymmärrämme toisiamme ( jo siitä kuuluisasta puolesta sanasta) ja elämänarvomme ovat yhtenevät. Olen oppinut häneltä paljon elämästä ja itsestäni. Ratkaisevaa on mielestäni syvällinen yhteenkuuluvuuden tunne (ei niinkään yhteiset mielipiteet, koska mielipiteet eivät muodosta sielua), ja horjumaton lojaalisuus. Yhdessä molempien parhaaksi! Keskinäinen arvostus, ja toisen henkisen kapasiteetin kunnioittaminen, kiinnostus toista kohtaan ihmisenä...
Kyllä vain, olen löytänyt sielunkumppanini, joka on lisäksi paras ystäväni ja rakastettuni.
mutta itse en jaksa kinastella siitä, onko joku ihminen jollekin toiselle sielunkumppani vai samansieluinen. Jokainen joutuu loppujen lopuksi elämään omien päätöstensä kanssa yksin. Se mikä yhdestä tuntuu hyvälle, ei välttämättä ole sitä toiselle.
Minä olen löytänyt Elämäni Miehen. Kutsuttakoon häntä vaikka nyt sitten sillä nimikkeellä niin ei tule kinastelua siitä, minkä sieluinen hän on. Rakastan häntä, haluamme samoja asioita elämältä, suunnittelemme avioliittoa ja lapsia. En koskaan joudu epäilemään hänen rakkauttaan enkä varsinkaan omaa rakkauttani häneen, mikä on minulle paljon tärkeämpää. En joudu enää jossittelemaan, olisiko tuolla vaeltelemassa joku, jonka kanssa olisin onnellisempi kuin hänen kanssaan. Näin tein edellisissä suhteissa. Me olemme tiimi, joka toimii. Meillä on hauskaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Nautimme yhdessäolosta, vaikka touhuilemme molemmat omiamme. Emme tarvitse muita ihmisiä ympärille todistellaksemme onnellisuuttamme. Olemme hyviä kavereita, jotka harrastavat loistavaa seksiä. Emme koskaan kyseenalaista yhdessäoloamme. Emme ole pelkästään Me, vaan olemme Me yhdessä. Se ei silti tarkoita sitä, ettemmekö olisi itsenäisiä ihmisiä. Olemme antaneet toisillemme vapauden lentää, mutta tiedämme kumpikin, missä olemme kotona.
Olen kuitenkin myös löytänyt ihmisen, jota kutsun Sielunkumppanikseni. Häntä rakastan eniten maailmassa. Se ei kuitenkaan vähennä Elämäni Miehen arvoa. He eivät kilpaile vaan täydentävät toisiaan ja minua. Sielunkumppanini on ehkä enemmänkin Sielunsisareni. Olemme kokeneet yhdessä molempien pitkät masennuskaudet, rankat opiskeluajan biletykset, sinkkuajat ja vakiintuneet suhteet. Hän on aina elämässäni ihminen numero yksi. Ei ole toista ilman toista. Olen oppinut häneltä paljon. Hän muistuttaa minua omista voimistani, kun en itse ymmärrä etsiä niitä oikeasta paikasta.
Olen onnellinen ja tyytyväinen elämäni suhteisiin ensimmäisen kerran melkein 30-vuoteen. Vaikka ennen koin olevani sielunyhteydessä toiseen, minulla ei ollut miestä rinnallani. Ei sitä rakkautta, jota kaipasin myös. Nyt kun olen saanut viiemeiset 1½ vuotta nauttia molemmista, olen pikku hiljaa ymmärtänyt kuinka etuoikeutettu olen.
Minulla oli isona kriteerinä just tuo henkinen yhteys nykyistä edeltävän suhteen jälkeen. (jossa sellaista ei juuri ollut) Ihme ja kumma löydin sitten reilun vuoden sinkkuilun jälkeen maailman sopivimman miehen itselleni, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja tuntuu todella että olemme sielunkumppaneita ja parhaita ystäviä myös.
Luulen, että nämä asiat ovat pitkälti kiinni ihmisestä itsestään, kaikki miehet tai naiset eivät tämmöistä suhdetta varmaan edes halua. Itselleni tämä on ainoa todellinen ja tasapainoa elämään tuova vaihtoehto.
Me keskustelemme paljon ja lähes kaikista asioista, toki riitelemme joskus, mutta sehän kuuluu asiaan kun yhdessä ollaan ja asutaan. Tuo viimeinen kappaleesi kuulostaa melko tutulta, vaikka olemme olleet yhdessä ja yli 3 vuotta ja alkuajat alkavat olla jo takana.