Salailua.

Kerronpa oman tarinani palstalle,jolle taidan parhaiten kuulua.Haukkuakkin aina saa,mutta eipä se tekosiini vaikuta.
Olen ollut jo monta vuotta hyvin menevä neitonen ja aina on riittänyt vipinää,mutta on se sydänkin särjetty ja olen ollut yksinäinen.Viime talvi oli varsinkin hyvin masentavaa ja yksinäistä aikaa.Tiestysti vain niin pitkään,kunnes tuli taas viikonloppu ja baarit,mutta sen jälkeen taas sama yksinäisyys.Sitten aloin seurustelemaan ihanan ihmisen kanssa.Suhteemme on hyvä,meillä on ihanaa yhdessä,kaikki pitävät meitä hyvänä parina ja poikaystäväni on todellinen ihannepoikaystävä vanhempien yms.silmissä.
Mutta mutta.Halusin tästä onnistuneen suhteen,mutta vanhoista vääryyksistään ei tunnu pääsevän yli,ja muutaman kuukauden seurustelun jälkeen suutelin muutamia ihmisiä ja lähes jatkuvaa vipinää ollut muiden kanssa oman jätkän selän takana.Pahin oli kun jäin rysänpäältä kiinni oman isäni silmissä.Paska olo kesti päivän ja juttu jätettiin unohduksiin,sillä eihän kukaan haluaisi suhdettani poikaystävääni rikkoa.Olemme niin hyvä pari.
Hän ei todellakaan tiedä eikä varmasti voisi kuvitella millainen oikeasti olen.Ero ei tule kysymykseenkään,haluan TODELLA olla hänen kanssaan.Mutta silti olen heikkoluonteinen ja tämä vituttaa minua.En tunne pahaa omaatuntoa pettämishetkellä ja suurin huolenaiheeni on,mitä ystävät ajattelevat,kun en halua olla se "pettäjä",joka ei osaa seurustella "oikein".
Tämän takia olen alkanut pimittää juttujani jo ystäviltäni,joihin kuitenkin voisin luottaa 100%:sesti.En ole tyytyväinen itseeni,mutta silti en osaa tehdä tilannettani yhtään tämän paremmaksi.
Sorruin jälleen eilen erään vakijutun kanssa sänkyyn,ja vain koska rakastan hänen housun täytettään ja minulla on ainut ollut joku "juttu" häntä kohtaan.
Tästä en voi kertoa enää kellekkään.
Tuntuu,että mitä väliä sillä tässä vaiheessa enää edes on petänkö vai en.Tahrin tämänkin parisuhteeni,vaikkei pitänyt.Monet,keiden kanssa olen pettänyt,ovat sitäpaitsi paljon huonompia tapauksia kun oma poikaystäväni,eli mikään "parempi" ei ole ollut houkuttimena.
Kunhan kukaan ei tiedä niin ok.
Kuitenkaan mieli ei ole hyvä..
Ei tätä kukaan enää ulospäin uskoisi ja tuntuu että vajoan vain syvemmälle ja syvemmälle tässä jutussa.
En osaa enkä halua lopettaa suhdettani enkä myöskään pysty lopettamaan pettämistä vaikka todella olen muille vakuutellut monesti että "nyt oli se viimeinen kerta.."
Huoh.Jos jaksoit lukea tämän niin hienoa..piti saada purkaa.
91427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kuin olisin omaa tarinaani lukenut. Aivan samoissa fiiliksissä kuljen itsekkin. Sen verran paskaa tekstiä ukon suusta tulee mua kohtaan et omatunto ei paina ainakaan vielä yhtään.
Niin kauan kun en kiinni jää niin jatkan touhujani. Näin se vaan on, syytä en tiedä.

Äänestä

On varmaan järkevää elää sinkkuelämää nuoruudessaan niin kauan kuin menohaluja riittää. Minkä ihmeen takia sinä mietit kavereidesi mielipiteitä tuossa iässä? Saat kuule tanssia muiden tarpeiden mukaan sitten, kun sinulla on lapsia, anoppi, miehen ja omat sukulaiset jne.

Sinulla on vielä tarve mennä, joten mene. Mutta älä pidä itselläsi poikaystävää, koska loukkaat häntä ja hajotat itsesi. Teidän suhteenne tulevaisuuden ennuste ei ole missään tapauksessa hyvä, jos elämä tuossa vaiheessa suhdetta on jo puolittaista kärsimystä ja valheen pellossa elämistä.

Et ole vielä kypsä tai valmis sitoutumaan. Nauti nuoruudestasi ja tee se avoimin mielin. Jokainen meistä on nuoruudessaan mokaillut seurustelusuhteita. Ei seurustelu ole mikään suoritus, josta pitää selviytyä tietyin arvosanoin. Rakkaus alkaa ja joskus se myös loppuu.

Äänestä
  • ..kyllä hyvin mitä tarkoitat ja olet aivan oikeassa.Olen vain miettinyt tulevaa syksyä ja talvea ja tuntuu turvallisemmaltakin kun on joku.Ei tarvitse potea yksinäisyyttä ja masennusta.Väärinhän tämä silti hänelle on..ei ansaitse tällaista.Seurusteluni ovat kuitenkin olleet hyvin vähissä ja en edes halua tietää kuinka kauan tätä "menemistä" vielä jatkuu eikä halua sitä aikaa kuitenkaan täysinkään sinkkuna elää.Vaikeaa.

    Äänestä

  • sunny kirjoitti:

    ..kyllä hyvin mitä tarkoitat ja olet aivan oikeassa.Olen vain miettinyt tulevaa syksyä ja talvea ja tuntuu turvallisemmaltakin kun on joku.Ei tarvitse potea yksinäisyyttä ja masennusta.Väärinhän tämä silti hänelle on..ei ansaitse tällaista.Seurusteluni ovat kuitenkin olleet hyvin vähissä ja en edes halua tietää kuinka kauan tätä "menemistä" vielä jatkuu eikä halua sitä aikaa kuitenkaan täysinkään sinkkuna elää.Vaikeaa.

    Mitäpä jo alkaisit aktiivisesti harrastaa muuta kun miesten pongaamista! Maailmassa voi nimittäin tehdä muutakin. Sinulla on aika vaikea käyttäytymisongelma. Toistat aina samaa kaavaa ja sen takia inhoat itseäsi. Sinun ei kuitenkaan sitä tarvitse tehdä! Olet jo aika hyvin tiedotanut tekemisiäsi, ja tiedät että muutos on tärkeää. Sinun vaan olisi tehtävä se muutos itsesi eikä jonkun muun takia. Eli mun neuvo on, et yrität muuttaa käytöstäsi sellaiseksi, että olet kypsä seurustelemaan. Nykyisellään et ole.

    Äänestä

...kävi mielessä tämä: Et osaa sitoutua, toistat samaa kuviota 24/7. Josset todellakaan pääse käyttäytymisestäsi irti, suosittelen että kerrot poikaystävällesi kuinka asiat ovat- ja lopetat suhteen. Et tahdo varmaankaan loukata häntä ja sekoilusi muiden kanssa osoittavat, että ehkä kaikki ei olekaan niin hyvin mitä luulisi... Älä kuitenkaan jatka suhdetta,jos tuntuu ettei mikään muutu. Tunnet itsesi ja jos sinä todellakin olet mitä kirjoituksesi perusteella vaikutat, loppuelämäsi "rakkaasi" kanssa on täynnä salailua, pahaa mieltä ja valhetta.

Äänestä

Ihan paskahan sinä olet. Jos vielä on yhtään
itsekunnioitusta jäljellä, niin kerrot poika-
kaverillesi millainen olet ja katkaiset suhteen
viimeistään nyt, kun sotket vaan viivytelessäsi
pahemmin asioita. Ei tuollaisesta suhteesta kui-
tenkaan mitään tule. Sitten elät kuin ajokoira
narttu niin kauan kuin saat tarpeeksesi ja löydät
itsesi joko alkoholistina rakastajiesi hylkää-
mänä tai sitten jossain hoitolassa mielenterveys
potilaana. Toinen vaihtoehto yksinkertaisesti on
tehdä täyskäännös.
"Olen heikko" hokema on pelkkää lässytystä.
TÄMÄ ON YSTÄVÄN NEUVO, vaikkei siltä tuntuis-
kaan. Kieroutunutta ei saa oikaistuksi millään,
on pakko tehdä kokonaan uusi.
Tsemppiä.

Äänestä

Anna poikaystävällesi mahdollisuus löytää uskollisempi ja tasapainoisempi naisystävä!Jos haluat TODELLA olla hänen kanssaan et töppäilisi tuohon malliin.Mitä oikein kuvittelet itsestäsi?Luuletko että tosiaan että voit leikkiä ihmisten tunteilla miten sattuu?

Äänestä

itse pääosin kaiken. Se että sinulta puuttuu rakkaus, myötätunto ja välittäminen, jonka johdosta olet muuten täysi apina, johtaa siihen että lopulta kuolet tavalla joka on täysin päinvastainen elämääsi nähden. Se on huono määränpää se, mutta täysin oikein sinua kohtaan.

Äänestä

Todellinen ikäsi ja henkinen ikäsi on.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sunny kirjoitti:

Kerronpa oman tarinani palstalle,jolle taidan parhaiten kuulua.Haukkuakkin aina saa,mutta eipä se tekosiini vaikuta.
Olen ollut jo monta vuotta hyvin menevä neitonen ja aina on riittänyt vipinää,mutta on se sydänkin särjetty ja olen ollut yksinäinen.Viime talvi oli varsinkin hyvin masentavaa ja yksinäistä aikaa.Tiestysti vain niin pitkään,kunnes tuli taas viikonloppu ja baarit,mutta sen jälkeen taas sama yksinäisyys.Sitten aloin seurustelemaan ihanan ihmisen kanssa.Suhteemme on hyvä,meillä on ihanaa yhdessä,kaikki pitävät meitä hyvänä parina ja poikaystäväni on todellinen ihannepoikaystävä vanhempien yms.silmissä.
Mutta mutta.Halusin tästä onnistuneen suhteen,mutta vanhoista vääryyksistään ei tunnu pääsevän yli,ja muutaman kuukauden seurustelun jälkeen suutelin muutamia ihmisiä ja lähes jatkuvaa vipinää ollut muiden kanssa oman jätkän selän takana.Pahin oli kun jäin rysänpäältä kiinni oman isäni silmissä.Paska olo kesti päivän ja juttu jätettiin unohduksiin,sillä eihän kukaan haluaisi suhdettani poikaystävääni rikkoa.Olemme niin hyvä pari.
Hän ei todellakaan tiedä eikä varmasti voisi kuvitella millainen oikeasti olen.Ero ei tule kysymykseenkään,haluan TODELLA olla hänen kanssaan.Mutta silti olen heikkoluonteinen ja tämä vituttaa minua.En tunne pahaa omaatuntoa pettämishetkellä ja suurin huolenaiheeni on,mitä ystävät ajattelevat,kun en halua olla se "pettäjä",joka ei osaa seurustella "oikein".
Tämän takia olen alkanut pimittää juttujani jo ystäviltäni,joihin kuitenkin voisin luottaa 100%:sesti.En ole tyytyväinen itseeni,mutta silti en osaa tehdä tilannettani yhtään tämän paremmaksi.
Sorruin jälleen eilen erään vakijutun kanssa sänkyyn,ja vain koska rakastan hänen housun täytettään ja minulla on ainut ollut joku "juttu" häntä kohtaan.
Tästä en voi kertoa enää kellekkään.
Tuntuu,että mitä väliä sillä tässä vaiheessa enää edes on petänkö vai en.Tahrin tämänkin parisuhteeni,vaikkei pitänyt.Monet,keiden kanssa olen pettänyt,ovat sitäpaitsi paljon huonompia tapauksia kun oma poikaystäväni,eli mikään "parempi" ei ole ollut houkuttimena.
Kunhan kukaan ei tiedä niin ok.
Kuitenkaan mieli ei ole hyvä..
Ei tätä kukaan enää ulospäin uskoisi ja tuntuu että vajoan vain syvemmälle ja syvemmälle tässä jutussa.
En osaa enkä halua lopettaa suhdettani enkä myöskään pysty lopettamaan pettämistä vaikka todella olen muille vakuutellut monesti että "nyt oli se viimeinen kerta.."
Huoh.Jos jaksoit lukea tämän niin hienoa..piti saada purkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu