Mitä tapahtui salattujen uusinnoissa viime perjantaina??

Voisiko joku kertoa mitä tapahtui salattujen uusinnoissa viime perjantaina?
2267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en muista kunnolla, mutta suurinpiirtein jotain, että aki meni tapaamaan ericiä ja juteltuaan tämän kannssa hän tajusi olevansa ericin poika eli markuksen velipuoli.

sitten katja valitti rahapulaansa miialle, ja miia neuvoi lainaamaan markukselta, mutta katja lainasikin karilta. kari lainasi rahan sepolta, sovittuaan, että hän siivoaa kämpän ja hakee ullan asemalta maistraattiin sepon luo. kari meni kuitenkin viemään rahan ensin katjalle, ja unohtui sänkyyn katjan kanssa. sitten kun kari meni hakemaan vaatteita olohuoneesta, hänen kännykkänsä soi. katja vastasi ja siellä oli aleksi. katja puhui aleksille loukkaavasti taalasmaista ja kari lähti suuttuen kotiinsa. kotiin saapuessaan ulla oli kauhistunut sotkusta, ja siitä ettei kari ollut hakenut tätä ja seppo oli jätetty maistraattiin. seuraavana aamuna ulla päätti ottaa puheenjohtajan paikan ja järjesti sen kunniaksi perhe illallisen, jonne tulivat myös katja ja esko.


tom ( tai mikä sen nimi nyt oli ) siis saulin isä kertoi lauralle, että hänellä on työpaikka oulun salossa ja, että sauli voisi lentää sinne helikopterilla. sauli innostui helikopterista, mutta se ajoi lauran hermoromahdukseen.


ken sanoi kavereilleen, että he jättäisivät teemun rauhaan siksi aikaa, kunnes hän on päässyt pukille aamun kanssa. aamu oli vähän nihkeänä kenin suhteen, vaikka sai kutsun uima-allas bileisiin ja elokuviin. teemu salasi kenin kiusaamisen aamulta.

sitten öö.. jukka väsäili edelleen tauluja ja oli ilkeänä hannalle. hannaa suututti, koska tauluilla ei tienannut ja valitti siitä maaritille heidän törmätessään ulkona. maarit puolestaan oli innoissaan jukan taiteilusta ja passitti hannan kehumaan jukan tauluja.


anteeksi, en muista enempää mutta siinä olli kaikki olennainen :)

Äänestä
  • En kyllä tarkoittanut eilistä jaksoa vaan sitä jossa kalle esitteli Kuisman Ismolle. Jos saisin joltain tärkeämpää tietoa sen päivän jaksosta niin olisin kiitollinen. Vähänkö ärsyttää kun se jakso meni multa ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytteli kirjoitti:

Voisiko joku kertoa mitä tapahtui salattujen uusinnoissa viime perjantaina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu