Mulla on outo kuvitelma siitä että tapaan sen oikean miehen vasta kypsällä iällä.
Aikaisemmin ei ole ollut mitään tulevaisuudensuunnitelmia, lähinnä olisi synkistellessään tahtonut lopettaa kaiken lyhyeen..
Mutta nyt sitten onkin toisin? Enpä tiedä mistä tämmöinen "oletus" on päähäni tullut. Tässä sitten elän ja olen ja kehityn paremmaksi ihmiseksi sitä oikeaa odotellessa :)
Uskoakko kohtaloon? Ehkä vaatii vain aikaa että kaikki langat punoutuvat paikoilleen että minä ja mieheni viimein tavataan.
Kaipa tähän "satuun" voisi uskoa tälläinen kyynikkokin. Onhan se parinmuodostus muutenkin niin sattuman kauppaa ettei mitään rajaa..
Aikaisemmin ei ole ollut mitään tulevaisuudensuunnitelmia, lähinnä olisi synkistellessään tahtonut lopettaa kaiken lyhyeen..
Mutta nyt sitten onkin toisin? Enpä tiedä mistä tämmöinen "oletus" on päähäni tullut. Tässä sitten elän ja olen ja kehityn paremmaksi ihmiseksi sitä oikeaa odotellessa :)
Uskoakko kohtaloon? Ehkä vaatii vain aikaa että kaikki langat punoutuvat paikoilleen että minä ja mieheni viimein tavataan.
Kaipa tähän "satuun" voisi uskoa tälläinen kyynikkokin. Onhan se parinmuodostus muutenkin niin sattuman kauppaa ettei mitään rajaa..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Noin on moni ajatellut, odotellut kotona prinssiä saapuvaksi. Odottavat vielä harmaana ja reumatismisenäkin keinutuolissa...
Onnea valitsemallesi tielle!
Tiedän yhden tollasen...
Hankala tilanne sulla, koska miehiä on todella vaikeaa saada sitoutumaan yhteen naiseen. Pelkäävät nääs, että joutuvat kuseen, jos nainen pamahtaa paksuksi.
Siperia opettaa... Eli aiheesta miehet pelkäävät kun akat hankkiutuvat omalla päätöksellä raskaaksi. Sen pitäisi olla kahden sopimus. Mutta kun naiset ovat niin helevetin itsekkäitä.
Naisilla on aina joku ihme "kehityn paremmaksi ihmiseksi" -projekti päällä...
Ei tarvitse kehittyä miksikään. Riittäisi mainiosti, jos naiset pystyisivät hyväksymään itsensä tässä ja nyt. Itsensä hyväksyvä nainen on todella houkutteleva. Kun taas nämä "pakko kehittyä" -naiset ovat aikaslailla rasittavia.
Mä kans kuvittelin samalla tavalla, mutta nyt tajusin, että yksin jäädään. Ikää alkaa olemaan jo niin paljon, ettei kukaan enää kelpuuta. Olen muuttanut paikasta toiseen kuvitellen, että se oma kulta asuis just siellä, mistähän tommonenkin ajatus on päähän tullut. NYt ollaan jalat maassa ja tyydytään olemaan loppuelämä yksin :(
Oliko Sinnuli aikoinaan ranttu kaunotar joka etsi sitä 2 metristä tummaa ja rikasta miestä? :) Ja tässä on tulos...
Kai meillä kaikilla on omat haaveemme kumppanista. Lähinnä olen etsinyt sielun kumppania, sellaista mitä en osaa edes sanoin selittää. Harmi vain, että kun olen sellaisen kuvitellut läytäneeni, olen tullut jätetyksi tai siis minut on hyljätty. Nähtävästi en ole tarpeeksi hyvä tai jotain vikaa minussa on, kun aina löydän samanlaisen typeryksen.
Onpa negatiivista palautetta kaikilta..
Eikös se nyt ole hyvä asia että ei ole toivoaan heittänyt tyyliin "mä en ikinä tapaa ketään ja kuolen sydänkohtaukseen kiikkutuoliin yksiööni josta mua ei löydetä kun vasta vuoden kuluttua.. "
Eli positiivisella mielellä ollaan kuitenkin vaikka ei sitä misteriä ole löytynyt VIELÄ.
Tiedän että löytyy se JOSKUS!
Eikä se jälleen kerran tarkoita sitä että en tekisi mitään muuta asian eteen kun kehittäisin itseäni neljän seinän takana ja odotan ovikellon soivan..
siinä on kun hyvässä iässä oleva sinkkunainen ilmoittaa vetäytyvänsä syrjään? :'-( Vai tulkitsinko oikein aloitus kirjoitustasi?