Takana on reilu 8 vuotta avioliittoa ja kolme lasta. Kaikki on oikeastaan ihan hyvin, on oma talo, autoja ja työt, eli kaikki on ihan kunnossa.
Mutta, parisuhde on muuttunut kaverisuhteeksi. Ei meillä riidellä (paitsi minä yksin), viihdymme toistemme seurassa, nauramme samoille asiolle jne.
Toisinaan illalla sängyssä itkiessäni mietin, miksi olen onneton. Olenko liian ahne, kun en voi saada suhteetla sitä kaikkea mitä toivoisin.
Mieheni on oikein tyytyväinen, eikä ymmärrä keskustelunavauksiani aiheesta.
Minusta tuntuu, että rakkaus ja intohimo on kuollut, jo kauan aikaa sitten. Mieheni mielestä kaikki on hyvin.
Kenties odotan elämältä ja avioliitolta liikaa, koska minusta tuntuu kuin olisin 100-vuotias, tunteideni kanssa.
Toivoisin niin kovin, että joku vielä halaisi minua ilman taka-ajatuksia ja niidenkin kera. Sanoisi joskus jotain kaunista.
Olen mielestäni koettanut kaikkeni. Pyytänyt miestäni treffeille, ihan kahden kesken, muttei hän jaksa. Olen koettanunt vietellä häntä, milloin milläkin keinoin, muttei hän innostu.
Olen koettanut olla huomaavainen ja rakastava, mutta kun koskaan ei saa palautetta, ei jaksa enää yrittää.
Minussa lienee vika, mutta en uskonut, että alle 40-kymppisenä voi jo käydä näin.
Naimisiin mennesäni haaveilin, että tuon miehen kanssa jaan elämäni loppuun asti. Rakastan häntä vielä vanhana ja harmaana, yhdessä kiikkustuolissa keinuen. Samaa sanoo hän, muttei näe sitä, millä siihen päästäisiin.
Oletan, että nain sittenkin Sen luolamiehen...
Eilen puhuin hänelle erosta. Kysyin, mitä mieltä hän on, ja onko hän onnellinen. Ei sanonut mitään. Sanoin, etten jaksa tällaista suhdetta, vaan haluan eron. Ei sanonut mitään. Tänään ei ole puhunut sanaakaan, hymyilee vaan ja on ihan kuin eilistä keskustelua ei olisi käytykään. Eikä oikeastaan olekaan, minä puhuin yksin...
onneton liitto
23
5114
Vastaukset
- tv:stä tulee vaan tositarin...
olet tainnut katsoa liikaa sinkkuelämää ja kauniita ja rohkeita ym roskaohjelmia. Pidä tv suljettuna pari viikkoa ja keskity parisuhteeseesi.
- Assi
sanoo mieheni.
Ei oikeastaan lainkaan huvittavaa.
Oli minun mieltäni mikä tahansa kaihertamssa, aina vastaus löytyy sieltä, että olen lukenut liikaa lehtiä tai katsonut liikaa telkkaria.
Pah, sanoisin, että toisen ihmisen aliarvioimista pahimmillaan.
Parisuhteessa molempien tulisi käsittääkseni kantaa vastuu?
Syytä surra on vasta kun jollain on puukko selässä tai vieras vuoteessako?
Siihen joudutaan valitettavan usein, kun kommunikaatio ei toimi. - Irina
Assi kirjoitti:
sanoo mieheni.
Ei oikeastaan lainkaan huvittavaa.
Oli minun mieltäni mikä tahansa kaihertamssa, aina vastaus löytyy sieltä, että olen lukenut liikaa lehtiä tai katsonut liikaa telkkaria.
Pah, sanoisin, että toisen ihmisen aliarvioimista pahimmillaan.
Parisuhteessa molempien tulisi käsittääkseni kantaa vastuu?
Syytä surra on vasta kun jollain on puukko selässä tai vieras vuoteessako?
Siihen joudutaan valitettavan usein, kun kommunikaatio ei toimi.Parisuhteessa molempien tulee kantaa vastuu, itsestään. Miehesi on onnellinen, koska hänen onnensa on hänen omassa taskussaan. Sinä taas yrität etsiä omaa onneasi miehesi taskusta! Ilmankos olet turhautunut ja tylsistynyt. Sinun onnesi löytyy omasta taskustasi ja sen eteen täytyy nähdä vaivaa, ponnistella. Ellei sitä löydy voit syyttää siitä pelkästään itseäsi ja metodejasi. Et miestäsi.
- Assi
Irina kirjoitti:
Parisuhteessa molempien tulee kantaa vastuu, itsestään. Miehesi on onnellinen, koska hänen onnensa on hänen omassa taskussaan. Sinä taas yrität etsiä omaa onneasi miehesi taskusta! Ilmankos olet turhautunut ja tylsistynyt. Sinun onnesi löytyy omasta taskustasi ja sen eteen täytyy nähdä vaivaa, ponnistella. Ellei sitä löydy voit syyttää siitä pelkästään itseäsi ja metodejasi. Et miestäsi.
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=) - ei ihmetellä
Assi kirjoitti:
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=)Ei pidä ihmetellä, jos maailma kapenee olemattomaksi, jos työtä tehdään 14 h/pv ja kotityöt päälle.
Ihmiset vedetään liian ahtalle, ja omaan elämään, yhdessä oloon ja parisuhteen hoitoon ei ole aikaa.
Vaikea on ulkopuolisen mennä sanomaan, että tehkää työtä vähemmän ja menkää kahden lemmenlomalle. Ei yksityisyrittäjä työtä voi jättää.
Mutta omat sanasi kertovat sen mistä kiikastaa. - martta.
Assi kirjoitti:
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=)kirjoittamaani 15 vuotta sitten! Olen nyt 55 v. ja eronnut muutama kuukausi sitten. Perheyritys ja yhteinen työ on vaarallinen yhdistelmä. Meillä aviosuhde muuttui käyttösuhteeksi. Mieheni todella tarvitsi minua töissä ja kaikki elämässämme pyöri sen ympärillä...halusin tehdä muut (erityisesti mieheni) onnelliseksi. Sitten kun vaihdevuodet alkoivat minä sairastuin vakavaan masennukseen. Sain lääkityksen ja kävin kaksi vuotta psykoterapiassa paranin ja muutuin enklä enää sopinutkaan mieheni käyttöön. Läksin pois yhteisestä yrityksestä, sillä en enää jaksanut sitä. Välittömästi sen jälkeen mieheni etsi salarakkaan ja sen yhden paljastuttua toisen ja vielä kolmannen. Kaikki olisi hänen mielestään ollut hyvin kunhan minä vain en olisi muuttunut...hän olisi voinut rakastaa minua jos olisin ollut kuin ennenkin. Mies kuvitteli, että minä suostun avioliittoon, jossa hän voi pitää muita naisia, olinhan kaikessa aina ajatellut hänen parastaan. Minulle se ei kuitenkaan käynyt ja nyt sitten olen yksin. Suren menetettyä unelmaa yhteisestä vanhuudesta mutta iloitsen siitä, että älysin otaa elämäni ohjat omiin käsiini ja irrottautua hyväksikäyttösuhteesta.
Yhdessä yrittäminen on todella kova laji, tiedän sen kokemuksesta. Suosittelen teille perheterapiaa, sinä et nimittäin jaksa tuota eläkeikään asti. Oman terapiani jälkeen tajusin, että elämä on niin paljon muutakin kuin työ. - Assi
martta. kirjoitti:
kirjoittamaani 15 vuotta sitten! Olen nyt 55 v. ja eronnut muutama kuukausi sitten. Perheyritys ja yhteinen työ on vaarallinen yhdistelmä. Meillä aviosuhde muuttui käyttösuhteeksi. Mieheni todella tarvitsi minua töissä ja kaikki elämässämme pyöri sen ympärillä...halusin tehdä muut (erityisesti mieheni) onnelliseksi. Sitten kun vaihdevuodet alkoivat minä sairastuin vakavaan masennukseen. Sain lääkityksen ja kävin kaksi vuotta psykoterapiassa paranin ja muutuin enklä enää sopinutkaan mieheni käyttöön. Läksin pois yhteisestä yrityksestä, sillä en enää jaksanut sitä. Välittömästi sen jälkeen mieheni etsi salarakkaan ja sen yhden paljastuttua toisen ja vielä kolmannen. Kaikki olisi hänen mielestään ollut hyvin kunhan minä vain en olisi muuttunut...hän olisi voinut rakastaa minua jos olisin ollut kuin ennenkin. Mies kuvitteli, että minä suostun avioliittoon, jossa hän voi pitää muita naisia, olinhan kaikessa aina ajatellut hänen parastaan. Minulle se ei kuitenkaan käynyt ja nyt sitten olen yksin. Suren menetettyä unelmaa yhteisestä vanhuudesta mutta iloitsen siitä, että älysin otaa elämäni ohjat omiin käsiini ja irrottautua hyväksikäyttösuhteesta.
Yhdessä yrittäminen on todella kova laji, tiedän sen kokemuksesta. Suosittelen teille perheterapiaa, sinä et nimittäin jaksa tuota eläkeikään asti. Oman terapiani jälkeen tajusin, että elämä on niin paljon muutakin kuin työ.Noh, viime on valvottu ja itketty. Molemmat. Vaikka kaikki ei vielä ole puhuttu, on tavallaan helpottunut olo. Ensimmäinen oikea keskustelu vuosiin.
On ihan selvää, että molemmat teemme liikaat öitä. Mieheni on työnjohtajana kahdessa eri yrityksessä. Näen kyllä hänen väsymyksensä, mutta olenhan minäkin väsynyt.
Ratkaisu ei ole siinä, että väsytetään toinen toisemme ja unohdetaan parisuhde.
Päätimme koettaa tämän viikon sillä, että karsimme kaikki iltatyöt (klo 20 jälkeen) pois. Katsotaan, jääkö toisillemme enemmän aikaa?
Tuosta siivousavusta sen verran, että meillä on ollut välillä ulkopuolista apua täällä, mutta aina siinä käy niin, että se käy enemmän hermoille, kun mitä siitä on apua.
Itseasiassa, luulen, että meidän pitäisi opetetella olemaan ihan vaan meidän perhe. Ilman sitä, että puoli sukua asuu samassa talossa hyysättävänä. (on ollut tällainen vuosi...) - nyt ratkaise
Assi kirjoitti:
Noh, viime on valvottu ja itketty. Molemmat. Vaikka kaikki ei vielä ole puhuttu, on tavallaan helpottunut olo. Ensimmäinen oikea keskustelu vuosiin.
On ihan selvää, että molemmat teemme liikaat öitä. Mieheni on työnjohtajana kahdessa eri yrityksessä. Näen kyllä hänen väsymyksensä, mutta olenhan minäkin väsynyt.
Ratkaisu ei ole siinä, että väsytetään toinen toisemme ja unohdetaan parisuhde.
Päätimme koettaa tämän viikon sillä, että karsimme kaikki iltatyöt (klo 20 jälkeen) pois. Katsotaan, jääkö toisillemme enemmän aikaa?
Tuosta siivousavusta sen verran, että meillä on ollut välillä ulkopuolista apua täällä, mutta aina siinä käy niin, että se käy enemmän hermoille, kun mitä siitä on apua.
Itseasiassa, luulen, että meidän pitäisi opetetella olemaan ihan vaan meidän perhe. Ilman sitä, että puoli sukua asuu samassa talossa hyysättävänä. (on ollut tällainen vuosi...)Olisit kertonut heti, että teillä on työpaineiden lisäksi tuo sukurasite. Muutimme mieheni kanssa vuosi sitten pääkaupunkiseudulle, ja kun meillä on molemmilla suuri suku ja tuttavapiiri, yövieraita oli joka ikinen viikonloppu. Laskin, että elokuusta toukokuuhun meillä kävi yhteensä 23 yövierasta: jotkut heistä useampaan kertaan. Kesän olimme pois kaupungista: ralli olisi muuten käynyt aivan mahdottomaksi.
Tuollainen hyysääminen repii oikeasti hermoja. Joskus ihminen tarvitsee aikaa, jolloin ei ole yhtään mitään velvollisuuksia. Ja tunnollisina ja kiltteinä ihmisinä meidänkin on pitänyt vaan opetella ottamaan oma aikamme. Mekin päätimme, että tänä vuonna hostel on kiinni.
Osaan eläytyä tilanteeseesi kympillä. Eikä meillä ole edes vielä lapsia - sulla on kolme. Relaa hyvä ihminen ja lopeta ulkopuolisten hyysääminen ihan ensimmäiseksi! Tuollaisissa tilanteissa saa lasketella valkoisia valheita. - Irina
Assi kirjoitti:
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=)naiset kestävät töitä, etenkin yhdistelmää kotityöt/"oikea työ" paremmin kuin miehet. Miehet uupuvat ja vajoavat omaan maailmaansa eivätkä näin ollen enää jaksa huomioida mitään/ketään muuta. Kuten tuossa muualla jo tulikin selväksi niin teillä on aivan liikaa töitä. Jostain pitää tinkiä jos haluaa viettää aikaa yhdessä.
Sen verran vielä, että usein miehen näkövinkkelistä katsottuna ahkera työnteko ja lapsista huolehtiminen on paras rakkauden ilmenemismuoto. Sitä vain naisten on niin vaikea ymmärtää :). - Assi
nyt ratkaise kirjoitti:
Olisit kertonut heti, että teillä on työpaineiden lisäksi tuo sukurasite. Muutimme mieheni kanssa vuosi sitten pääkaupunkiseudulle, ja kun meillä on molemmilla suuri suku ja tuttavapiiri, yövieraita oli joka ikinen viikonloppu. Laskin, että elokuusta toukokuuhun meillä kävi yhteensä 23 yövierasta: jotkut heistä useampaan kertaan. Kesän olimme pois kaupungista: ralli olisi muuten käynyt aivan mahdottomaksi.
Tuollainen hyysääminen repii oikeasti hermoja. Joskus ihminen tarvitsee aikaa, jolloin ei ole yhtään mitään velvollisuuksia. Ja tunnollisina ja kiltteinä ihmisinä meidänkin on pitänyt vaan opetella ottamaan oma aikamme. Mekin päätimme, että tänä vuonna hostel on kiinni.
Osaan eläytyä tilanteeseesi kympillä. Eikä meillä ole edes vielä lapsia - sulla on kolme. Relaa hyvä ihminen ja lopeta ulkopuolisten hyysääminen ihan ensimmäiseksi! Tuollaisissa tilanteissa saa lasketella valkoisia valheita.Tosiaan, tämä, että talossa asuu koko ajan joku, käy hermoille. Meillä on ollut kesätöissä sukulaispoikia, jotka ovat asuneet täällä. Lisäksi isovanhemmat (kaikki) asuvat niin lähellä, että piipahtavat lähes päivittäin, milloin aamiaiselle tai päivälliselle. Eikä siinä mitään, apuahan heistä on ollut. Itseasiassa tämä yrittäminen olisi loppunnut aikaa sitten,ilman isovanhempien apua ja tukea.
Tuntuu vain siltä ,että kun viimein olemme vain me, emme osaa olla keskenämme.
Taitaa olla aika opetella uudelleen.
Vielä ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut, mutta kahteen päivään ei kukaan paiskonut ovia tai huutanut tässä talossa.
Alku kai sekin? - Anonyymi
On vitun tai sperman maku, mitä lauot, ajatella kun voi etukäteen ja myöhemminkin!
- Anonyymi
Assi kirjoitti:
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=)Lähtök Oi hätäisesti on typerää hankkia enemmän lapsia kuin kaksi.
Ei pidä olla typerä.
Sinäkin hukkasiit korttisi - Anonyymi
Irina kirjoitti:
naiset kestävät töitä, etenkin yhdistelmää kotityöt/"oikea työ" paremmin kuin miehet. Miehet uupuvat ja vajoavat omaan maailmaansa eivätkä näin ollen enää jaksa huomioida mitään/ketään muuta. Kuten tuossa muualla jo tulikin selväksi niin teillä on aivan liikaa töitä. Jostain pitää tinkiä jos haluaa viettää aikaa yhdessä.
Sen verran vielä, että usein miehen näkövinkkelistä katsottuna ahkera työnteko ja lapsista huolehtiminen on paras rakkauden ilmenemismuoto. Sitä vain naisten on niin vaikea ymmärtää :).Valehtele normaalisti, myös avioliitossa!
- Anonyymi
Assi kirjoitti:
Kuinka paljon yksi ihminen voi jaksaa?
Teen 14 tuntista työpäivää omassa yrityksessämme, hoidan kolme lasta ja lähes kaikki taloustyöt yksin. Minulla ei ole juuri muita harrastuksia kuin mieheni, parisuhteemme ja lenkkeily, silloin kun siihen töiltä aikaa riittää.
Olen tainnut hukata taskuni tyhjiksi tässä suhteessa jo kauan aikaa sitten.
Taitaa olla kuvitelmaa, että miehestäni löytyisi se mies, johon aikoinaan rakastuin. Se mies, joka huomaa kampaajalla käyntini ja lähtee lenkille mukaan. Kertoisi joskus rakastavansa minua tai osoittaisi sen edes jollakin tavoin.
Pienet huomaavaisudet, joita ihan vilpittömästi hänelle osoitan, hän viittaa kintaalla, ettei se minua aidosti kiinnosta kuitenkaan.
En tiedä kuinka osaisin hänelle kiintymystäni paremmin osoittaa, koska mitään tekemääni hän ei arvosta. Kaikki on niin hemmetin itsestään selvää.
Hänelle riittää, että ollaan kavereita, minulle ei.
Kaveruus on sitä, että tehdään yhdessä töitä ja huolehditaan lapsista. Joka aamu herätään uuteen päivään siksi, että meillä on vastuu perheestä ja sen eteen on tehtävä töitä. Kirjaimellisesti.
Käsittääkseni parisuhdetta tulisi työstää myös.
Hänen mielestään on käytännöllistä, että asumme yhdessä. Ei hän ole kanssani siksi, että haluaa elää minun kanssani. Hän vain tyytyy tähän suhteeseen. Ei siis ole mitään valittamista, jos minä en valita=)Missä lapset on jos olet töissä 14 tuntia päivässä. Lapsia et ehdi nähdä, kodin nähtävästi hoidat iltaisin. Lapsia kohtaan teet väärin kun heitä et näe koska olet töissä koko ajan. Mieti onko työ tärkeämpää kuin lapsesi.
- ratkaisisi?
Oletko aivan varma, että tyytymättömyytesi johtuu nimenomaan parisuhteestasi ja miehestäsi? Ihmisen elämään kuuluu myös henkilökohtaisia kriisejä ilman että kukaan toinen on siihen syypää. Tutki ensin itseäsi ennen kuin osoitat sormella muita.
Haluaisit, että joku halaa sinua ilman taka-ajatuksia ja sanoisi jotakin kaunista. Luuletko, että heti avioeron jälkeen löytäisit sellaisen miehen, joka niin tekisi? Ei välttämättä kovin moni mies halua tulla viidenneksi joukkoon: sulla on jo kolme lasta.
Mielestäni on jo puoli voittoa se, että viihdytte yhdessä. Ja se, että nauratte samoille asioille. Et sinä voi loputtomiin saada elämässäsi sekä harmoniaa että hurmosta. Tuskinpa mies on kovin halukas antamaan sinulle huomiota, jos alat puhua erosta. Hän säikähtää, vetäytyy jne. Niin miehet toimivat. Ja onko totta, ettei hänestä kerta kaikkiaan ole hoitamaan kotia? (Vinkki: jos ei usko puhetta, niin jätä esim. sen vaatteet vain pesemättä. Kyllä se älyää ennen pitkää.)
Oikeasti, en halua vähätellä tunteitasi. Toivon vaan, että tutkiskelet itseäsi etkä oleta miehesi olevan sinun hyvinvointi- ja sosiaalijohtajasi. Älä riko pienten lasten kotia itsekkäiden mielihalujesi takia!- kotiinne
Oletan että teillä on aika hyvästi rahaa. Miksi ihmeessä et hanki helpotusta kotitöihin, kun kerta raadat 14-tuntisia työpäiviä yrityksessänne.
Hanki siivooja, tee siivoamiseen jäävällä ajalla jotakin joka innostaa sinua. Mitä se sitten lieneekin.
Minua on aina ihmetyttänyt, että rahakkaat uraeukot vielä imuroivat hiki hatussa rankan työpäivän päälle. Ja sitten ruikutetaan että elämä on yhtä suoritattamista. - auta...
kotiinne kirjoitti:
Oletan että teillä on aika hyvästi rahaa. Miksi ihmeessä et hanki helpotusta kotitöihin, kun kerta raadat 14-tuntisia työpäiviä yrityksessänne.
Hanki siivooja, tee siivoamiseen jäävällä ajalla jotakin joka innostaa sinua. Mitä se sitten lieneekin.
Minua on aina ihmetyttänyt, että rahakkaat uraeukot vielä imuroivat hiki hatussa rankan työpäivän päälle. Ja sitten ruikutetaan että elämä on yhtä suoritattamista.Meillä kävi siivooja monta vuotta ja se vei viimeisenkin mahdollisuuden siihen, että oltaisiin tehty jotain yhdessä. Mies saattoi sen jälkeen "hyvällä omallatunnolla" uppoutua työasioihin kotonakin ja tehdä ja harrastaa mitä itse halusi ottamatta minua mitenkään huomioon. Minullahan piti olla kaikki hyvin, koska se siivoojakin kävi. Meilläkin oli yhteinen yritys, joss töitä tehtiin. Kaikki alkoi liittyä siihen työhön ja toiset naiset alkoivat liittyä miehen harastuksiin...joten erohan siitä tuli.
- lemmikki ruusu
kyllä minusta pieni hellittely ja muu kuuluu parisuhteeseen. viellä vuodenkin jälkeen omakumppanini jakelee suukkoja ja halauksia. ja viellä omasta tahdostaan. nimittäin alussa minä olin se joka ei tohtinut puuttua tai näyttää tunteitaan:)
mutta kyllähän se arki tulee vastaan tahtoi tai ei:I mutta sitten pitääkin miettiä (onko tämä sitä mitä haluan kaipaan). vai painaako vaassa enemmän materia kun henkilökohtainen onnellisuus. vai kaveruus ja tottumus toiseen.
olen nähnyt pari pariskuntaa jotka ovat ihan samassa tilanteessa melkein kun sinä. mutta silti he jatkavat. mutta jokainen tekee oman ratkaisunsa:) - :(...
Kun niin moni antaisi vaikka mitä että saisi Sinun tilanteesi...Kai sitä vain pitäisi osata arvostaa mitä on. Nimim. Su itkut tuli itkettyä yksin yksiössä sinkkuna, kun tuohon kaikkeen oli mahdollisuus...en sitä osannut arvostaa ja menetin kaiken!
- Kampf
Assi, kertomuksesi on aivan kuin minun elämästäni. Sillä erotuksella, että meillä mies, siis minä, oli se, joka yritti puhaltaa henkeä kuihtuneeseen suhteeseen. Vaimo oli sitä mieltä, että riittää pelkkä yhdessä asuminen. Yritin myös kaikenlaisia konsteja, mutta mikään ei auttanut. Puhuin myös eroamisen mahdollisuudesta. No loppujen lopuksi erosimme. Se oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Nyt elämä taas hymyilee.
Toivottavasti et pahoita mieltäsi noista sinua syyttelevistä kirjoituksista. Huomannet itsekin, että moni kirjoittaja puhuu suulla suuremmalla ilman omakohtaista kokemusta ko. tilanteesta. Jotkut tuntuvat omistavan umpimielisen ajattelutavan, että heti pitää lyödä, kun joku puhuu avioerosta. Esimerkiksi miten tilannetta ratkaisisi, että etsisit "onneasi omasta taskustasi"? Kyllä parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä ja molempien täytyy olla siinä aktiivisia. Ei riitä, että vain toinen on aktiivinen.
Toivon toki, että tilanteeseenne löytyisi joku muu ratkaisu, kuin ero. Mutta ainakin omalla kohdallani se oli tuskaisuudestaan huolimatta ainoa, paras ja loppujenlopuksi erinomainen mahdollisuus.
Toivon sinulle paljon voimia. - yx tunari vaan
En ole lukenut muita vastauksia. Mieleeni tuli vain, että entä jos eropuheiden sijaan ottaisit puheeksi sen intohimon metsästyksen. Eropuheet kun taitavat olla hätähuutosi juuri sille "kadotetulle elämälle". Siinä piilee vaara, että miehesi ottaa sen tosissaan ja luulee että olet pohtinut asian loppuun ja todella olet sitä mieltä. Miehet kun yleensä puhuvat vasta kun heillä on lopullista sanottavaa, naiset taas pohdiskelevat ääneen eri vaihtoehtoja.
Eron sijaan minunkin olisi pitänyt silittää rakkaani poskea, halata, hyväillä - aistikkaasti. Hitaasti ja rauhallisesti. Tuntea toisen iholta rakkaus ja läheisyys. Sillä mitään ns. ongelmiksi kutsuttavia asioita meillä ei ollut. 10 v. avosuhde oli vain muuttunut kaverisuhteeksi, kuten kuvailit omaasi. Mutta ei - minä pakenin. Helpointa on paeta, erota. Rakkaus ja avioliitto on tarkoitettu kestämään niin myötä -kuin vastoinkäymisissä. Olkoon koettelemus sen intohimon ylläpito ja ajoittainen uudelleen löytäminen. Olen myös jälkeenpäin pohtinut, että ehkä sen suhteen tarkoitus olikin kasvattaa kaksi ihmistä rakastamaan jotain toista. Ainakin nykyisin olemme kumpikin tahollamme onnellisia.
Nykyisessä avioliitossani ongelmia on ollut liiankin kanssa. Siinä on kärsinyt hellyys. läheisyys ja rakkaus. Mutta kun rakkaus ei ole kuollut. Olen jälleen ajoittain paennut eropuheiden taa. Raukkamaista. Sitten ottanut itseäni niskasta kiinni, tai mieheni on tehnyt sen, ja olemme palanneet toistemme syliin. Lämpimään halaukseen. Mikään ei ole sen ihanampaa kuin saada takaisin luottamus suhteeseen. Olemmekin jo päättäneet että emme uhoista huolimatta eroa. Tiedämme sen. Emme anna arjen lannistaa. Mieheni on siitä ihana, että kun riittävän kauan asiat ovat menneet perseelleen ja välit kiristyneet, hän on saanut läpi tahtonsa ja olemme tehneet jonkinlaisen pikamatkan jonnekin. 2-4 vrk joko Suomessa tai ulkomailla. Pois arjesta. Siellä olemme jälleen päässeet toistemme lähelle ja palanneet kotiin kuin tuhlaajapojat.
Olisiko Sinulla voimia alkaa kursia kasaan läheisyyttänne? Kannattaa yrittää ja tosissaan. Se voi viedä aikaa, mutta se voi myös palkita. Ainakin sillä saa perusteellisesti selville mikä teidän tilanteenne on. Onnea matkaan.- Assi
Kaunis kiitos kaikille vastanneille.
Pahin on toivottavasti ohi. On muutama päivä puhuttu ja välillä itkettykin.
On myönnettävä ,että aika vaikeaa oli lukea noita ensimmäisiä viestejä.
Se, että tänne ylipäätään uskaltaa kirjoittaa on kynnys, saati, kun vieraat ihmiset syyllistävät oitis. Ehkä olisi ihan hyvä hankkia omakin elämä..
Tässä tilanteessa missä nyt ollaan, on kaksi masentunutta ihmistä, jotka ovat niin väsyneitä ettei puhumisesta tullut enään mitään. Saati koskemisesta.
Kyllä minä keskityin kotiini, lapsiini ja parisuhteeseeni. Olen kuin palvonut miestäni, aina. Mitään en ole häneltä kieltänyt, vaan aina jaksanut huomioida, silloinkin, kun itse on väsynyt.
Mutta siinä vaiheessa kun on lappu luukulla joka kerta koettaessasi lähestyä toista, alkaa kyllä toissaan miettimään, että miten tästä voi tulla mitään.
Meillä auttoi uhkaus. Kun viimein sanoin, että nyt joko puhutaan tai sitten erotaan, alkoi homma luistamaan.
Tyytyväinen täytyy olla tähänkin alkuun. Ne haavat joita on tullut jo ,eivät ihan äkkiä parane, puolin ja toisin.
Luottamus ja kunnioitus kasvaa vain työllä, uudelleen. Samnoin taitaa olla rakkauden kanssa.
Yritän viimeiseen asti pitää mielessä, että me kuljetaan samaan suuntaan, ei toisiamme vastaan=)
Aurinkoista syksyä kaikille, toivottasti se paistaa elämäänkin.
- Anonyymi
Menkää ihmeessä paikalliseen perheneuvolaanne pariterapeutin vastaanotolle. Siellä monet asiat puhutaan auki, ja toisinaan parisuhteet lämpiävät uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän381853Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p431416Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61401- 141372
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11355Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,71334Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis21317Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11260Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21210Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta41192