Anoppini ja hänen tyttärensä riitautuivat jälleen pahimman kerran. Anoppini tyttärellä todettiin murrosiässä (eli kauan sitten) sairaus, jonka vuoksi sosiaaliset tilanteet ovat hänelle joskus vaikeita, sillä hän saattaa päästää suustansa juusri sen mitä ajattelee.
Anoppini yrittää piilotella tytärtään (josta minä pidän kovasti ja hyväksyn hänen puutteensa) ja samalla hänen ihanaa pientä poikaansa, koska häpeää tytärtä ja tytär tuntee itsensä mitättömäksi muiden perheen jäsenten rinnalla. Anoppi ei edes vastaa puhelimeen kun hän soittaa.
Minulle anoppi taas laukoo törkeyksiä ja arvostelee ulkonäköäni, työtäni ja perhettäni.
Hän on sisaruksistaan ainut, jolla ei ole koulutusta ja joka ei koskaan ole ollut työelämässä.
Anoppi inhoaa minua myös siksi, että olen ystävystynyt tämän hänen häpeämänsä tyttären kanssa ja kohtelen häntä samalla tavalla kuin muita perheenjäseniä.
Olen nyt korviani myöten täynnä anoppini loukkaavia sutjautuksia. En ole koskaan sanonut asiasta mitään. Minusta olisi ihana sanoa, että olen anteeksipyynnön velkaa, kun olen loukkaantunut hänen sanomisistaan. Enhän tiennyt, että anopilla on tämä sama ongelma kuin tyttärellään, vaikka tosin ihmettelinkin, miksei hän ole koskaan hankkinut koulutusta tai työtä kuten sisarensa (joita hän haukkuu). Mutta nyt kun minua on valaistu asian suhteen, ymmärrän kyllä. Enkä aio enää loukkaantua, sillä eihän anoppi sille mitään voi. Tulenhan hyvin toimeen hänen tyttärensäkin kanssa.
Olisiko se liian törkeää?
Anoppini yrittää piilotella tytärtään (josta minä pidän kovasti ja hyväksyn hänen puutteensa) ja samalla hänen ihanaa pientä poikaansa, koska häpeää tytärtä ja tytär tuntee itsensä mitättömäksi muiden perheen jäsenten rinnalla. Anoppi ei edes vastaa puhelimeen kun hän soittaa.
Minulle anoppi taas laukoo törkeyksiä ja arvostelee ulkonäköäni, työtäni ja perhettäni.
Hän on sisaruksistaan ainut, jolla ei ole koulutusta ja joka ei koskaan ole ollut työelämässä.
Anoppi inhoaa minua myös siksi, että olen ystävystynyt tämän hänen häpeämänsä tyttären kanssa ja kohtelen häntä samalla tavalla kuin muita perheenjäseniä.
Olen nyt korviani myöten täynnä anoppini loukkaavia sutjautuksia. En ole koskaan sanonut asiasta mitään. Minusta olisi ihana sanoa, että olen anteeksipyynnön velkaa, kun olen loukkaantunut hänen sanomisistaan. Enhän tiennyt, että anopilla on tämä sama ongelma kuin tyttärellään, vaikka tosin ihmettelinkin, miksei hän ole koskaan hankkinut koulutusta tai työtä kuten sisarensa (joita hän haukkuu). Mutta nyt kun minua on valaistu asian suhteen, ymmärrän kyllä. Enkä aio enää loukkaantua, sillä eihän anoppi sille mitään voi. Tulenhan hyvin toimeen hänen tyttärensäkin kanssa.
Olisiko se liian törkeää?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.