Olen ollut suhteessa 5 vuotta. Suhteemme on myrskyisä, mutta minä rakastan miestä ja hän minua. Hän on tyypiltään kovin kiivas, minä taas toisesta ääripäästä. Hän saa raivokohtauksia ihan pienistä asioista, ja pikku humalassa haukkuu minua miten huvittaa, mutta h:ksi ei kuitenkaan. Hän hermostui totaalisesti, kun vain kysäisin, että onko hänellä ollut joku toinen. Mielestäni esitin sinällään harmittoman kysymyksen, vaikka olen varma, että hän on uskollinen. Kai jokaisessa parisuhteessa joskus tuollainen kysymys heitetään. Hän sanoi suuttuneensa siksi, koska syytän häntä, syytöntä miestä. NO, riidan saamme kehiteltyä ihan mistä tahansa. Olen tässä laskeskellut, että viikko pari menee hyvin ja loput aikaa hän mököttää jostain...Mutta tänään hän soitti minulle hiukan ottaneena, oli kiihtynyt riideltyään äitinsäkin kanssa (mies on 45 v) ja hän uhkasi tappaa minut ja äitinsä!!! Tosin hän soitti heti perään ja sanoi, ettei tietenkään vahingoittaisi meitä. No, mutta sanottu mikä sanottu. Kysynkin, että voinko heittää sanotun kännin piikkiin vai pitäisikö oikeasti olla huolissaan. En tosiaan usko hänen tekevän mitään mutta pelkään hänellä olevan jotain syvempiä traumoja jostain...Mitä ihmettä tästä pitää ajatella??
Uhkailu
ja sen tosissaan ottaminen?
181222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
hän uhkaa tappaa sinut ja äitinsä ja sinä kyselet onko syytä huoleen ja onko se normaalia...
ei todellakaan tervettä.
onko kyse vain kännipäissään heitetystä jutusta, jota ei pitäisi ottaa tosissaan...vai sittenkin?
että terveellä järjellä varustettu ihminen ei uhkaile edes kännissä toisen tappamisella. Lähde kun vielä voit...
miksi kukaan täysissä järjissään oleva tuommoista heittäisi, kännissä tai ei..?
Juuh...vihapaissaan ihmiset sanovat yhta sun toista - olivat he kannissa tai ei...
Mietin vain, etta onko juuri tuo sinun alituinen epailemisesi juuri raivostuttanut hanet??
Koska han on impulsiivinen luonne, han reagoi noin.
TOISAALTA en ole nahnyt koko tyyppia enka kehota olemaan naivikaan, mutta kylla suhteellisuudentaju kannattaa sailyttaa.
Olemme olleet monta vuotta yhdessä, ja tämä oli toinen kerta kun kysyin häneltä onko hän ollut toisen kanssa. Se ei ole alituista epäilemistä. HÄn sen sijaan saattaa pakarassani mustelman nähtyään syyttää minua vieraissa olemisesta, vaikka syy mustelmaan oli työpöydän kulmaan lyönti. Sitä hän ei koskaan uskonut ja näitä esimerkkejä riittää. Emme riitele yleensä kolmansista osapuolista, vaan siitä, että hänen mielestään keskityn liiaksi lapsiini, en tule tasan minuutilleen hänen asunnolleen, vastaan puhelimeen väärällä äänensävyllä, en tule saunaan ihan heti kun hän menee (on joku homma silausta vaille valmis) jne. jne. Hän on kyllä erittäin kiivasluontoinen, itse taasen olen kovin rauhallinen enkä ärsyynny juuri mistään. Eli riidellessämme hän huutaa ja itse yritän rauhoitella tilannetta.Juuri koskaan en kohota ääntänikään, en vain ole sellainen. Hän käyttää kyllä runsaasti alkoholia, ja jo parin olutpullollisen jälkeen joudun varomaan sanojani ettei hän ärsyyntyisi.Niin niin, en tosiaan tiedä mitä ajatella.
Kyllä kännisenkin, taisit muuten sanoa että ottaneena, sanat ja teot kumpuavat omasta päästä. Ei persoonallsiuus muutu miksikään vaikka olisi kuin kännissä. Käytökseen humala kyllä vaikuttaa mutta jokainen on vastuussa sanoistaan ja tekemisistään oli kännissä tai ei..Ajattele...
yksi tuleva pahoinpitelyn tai tapon uhri. Lähden ajoissa.
miehesi "mahkoilee", sitten on selvinpäin kuin ei mitään. Samaa rataa meillä mennyt jo 10 v. Olen tullut siihen tulokseen että miehelle pitää pistää rajat. Vankuminen loppuu tai alkoholinkäyttö tai pihalle. Muuta tietä ei ole, sillä se jos mikä rassaa henkisesti suhdetta. Heikompihermoinen vaimo joutuu parhaassa tapauksessa terapeutille itse, joten kannattaa nyt vielä kun on mahdollista keskustella asia selväksi. Jos hän ei käyttäydy, niin se on hänen oma moka ja hänen täytyy itse siitä ottaa vastuu. Kännipäissään vankuminen on itseaiheutettua ja siitä pitää ottaa vastuu. Ei pidä juoda jos kaduttaa oma käytös jälkeenpäin, läheisiään siinä satutaa ja lopuksi itseään.
kertaa syyttänyt minua juomisestaan. Eli kun minä ärsytän häntä hän tarttuu pulloon.En aina edes ymmärrä häntä ärsyttäneeni, koska hänen ärsytyskynnyksensä on matala ja mitä ihmeellisimmistä asioista koostuva. Ärsyyntymiseen saattaa tosiaan riittää väärällä tavalla puhelimeen vastaaminen tai se, etten ehtinyt juuri sillä hetkellä vastaamaan, ja vaikka soitan heti takaisin, asia on jo pilalla. Olen kyllä ajatellut, että alkoholi on se perimmäinen syy, olenkin yrittänyt saada häntä ymmärtämään asian, mutta ei. Olen yrittänyt saada häntä tulemaan kanssani avioliittoneuvojalle, ei, hänen mielestään jos me emme osaa ongelmiamme ratkaista niin ei osaa muutkaan. Panin suhteemme katkolle kesällä syystä, että hän haukkui minua ties miksi. Sanoin, että mulla on nyt mitta täys, ja kiitos ettei hän ole minua huoraksi haukkunut, vaikka kaikki muut haukkumasanat olen saanutkin. Hän suuttui kommentistani niin, että nukkui seuraavan yön autossa!! Katkon jälkeen hän pyysi päästä takaisin, itki ja vannoi, ettei halua olla minusta erossa koska rakastaa minua niin paljon. En vain aina ymmärrä tällaista rakkautta, ja tappouhkaus on minusta kaukana siitä, mitä rakastava mies naiselleen sanoo.No, jatkoimme suhdettamme ja nyt ollaan taas kerran pattitilanteessa.
olet oikeassa. Minä olen jo terapeutin tarpeessa. Ei tätä ainaista pompottelua ja alituista päänsärkyä ja murehtimista jaksa enää kolmatta vuotta. Olen toisaalta herkkä ihminen, ja selvittämättömät asiat rassaa aivan kamalasti. Ja uhkaus, näin vakava, sai minut aivan pois tolaltani. En edes pystynyt töihin lähtemään kun tuntuu, että pää repeää.
Kaiken kirjoittamasi perusteella sun mies on erittäin lyhytpinnainen alkoholisti. Se on mun mielestä kyllä erittäin vaarallinen yhdistelmä.
En mä ainakaan altistaisi lapsiani hetkeksikään enää tuollisille vaikutuksille.
Sanooko kukaan täysjärkinen rakastamalleen ihmiselle esim. lapselleen, että tappaa tämän? Sanoisitko sinä?
Mieti sitä ja mieti sitten kannattaako jäädä odotteleemaan...
Mies on selvästi alkoholisti, alistavaa ja väkivaltaista tyyppiä vielä.
Et koskaan pysty olemaan niin hyvä, että mies ei pulloon tarttuisi ja syy on sinun. Tiedän tapauksen, jossa vaimo oli kuin enkeli, hissukka, joka pisti haarukatkin millilleen pöytään, kun mies ei muuta syytä keksinyt, kävi vaatehuoneessa repimässä napin irti paidasta ja ei kun haukkumaan ja taas sai syyn muutaman viikon putkeen.
Lähde suhteesta, kun sinulla on vielä sen verran voimia, että jaksat edes tänne kirjoittaa.
ollut "normaalissa" suhteessa. Siis sellaisessa missä ei haukuta, uhkailla tai muutenkaan alisteta toista, eikä toisella ole alkoholi ongelmaa? Tuo suhde ei todellakaan kuulosta siltä. Kerää voimasi ja lähde.
Olen ollut 15 vuotta avioliitossa. Liitossamme ei koskaan toista haukuttu, toki riideltiin ajoittain, mutta aina asiat sovittiin ja kompromissiin päästiin. Olenkin sanonut avomiehelleni, että hän haukkuu ja huuttaa minulle kuukaudessa enemmän kuín olen sitä kokenut koko "aiemmassa" elämässäni yhteensä.
mieheni on mitä ihanin,kunnes...
saan kuulla olevani syypää siihen ja tähän. minun vaativuuteni ja itsepäisyyteni ovat sietämätöntä luokkaa.kun mies juo ja sanon väärän sanan - naps.hän on kuristanut minua julkisella paikalla,koska olin mustasukkainen. hän on kerran lyönyt minua nyrkillä silmään, ensimmäinen mustasilmäni.hän on töninyt, törkkinyt ja heitellyt,repinyt hiuksista ja potkinut.
seuraavana päivänä hän pyytää anteeksi,sanoo rakastavansa.itkee ja pitää kiinni niin että todella tiedän hänen tahtovan olla vierelläni.tunnen olevani osasyyllinen tähän, olen todella hankala nainen.silti ei ole todella mitään mikä oikeuttaisi tälläiseen kohteluun.ei mitään.
minä en lähde.ennemmin kuolen kuin lähden.olen tehnyt kaikkeni ja antanut itseni kokonaan tähän suhteeseen.en ole valmis luopumaan siitä.olen kyllä harkinnut,mutta lopputulos on aina sama.minä en voi miestäni muuttaa.enkä jättää.
oletko nyt varma? ihmisellä on vain yksi elämä ja viisikymppisenä ei kannata katsoa taaksepäin ja katua mitä muuta elämä olis voinut olla kuin mustasukkaisuutta, mustia silmiä ja kuristamista. Mutta et kai paremmasta tiedä jos et ole sitä kokenut.. nyt sinulla vielä olisi mahdollisuus parempaan kun ei ole lapsia. Tuommoinen suhde ei ole lapsille mitenkään hyväksi, saati sinulle itsellesi.
munm exä joskus uhkas, että se tappaa ittesä ja kaikkee muuta vastaavaa.. mä vaan totesin viileesti, että anna mennä, en itke perään.. eipä oo vieläkään tappanu...