Ihmettelen, miksi avomieheni ei halua kihlautua kanssani. Minä olen kovasti rakastunut avomieheeni ja olemme jo niin kauan olleet yksissä, että tunnen oloni kovasti varmaksi tässä suhteessa ja perinteisenä ihmisenä haluaisin nämä vaikka vain kihlautumisen, jos avioliitto häntä toistamiseen pelottaa.
Uskon, että minun pitäisi jotenkin olla parempi päästäkseni kihloihin. Sitäkö minun kannattaa jäädä odottelemaan, tulenko riittävän hyväksi ja jos en tule, jättääkö hän minut. Miksi hän kiemurtelee, kun tiedustelen tätä sitoutumista sormuksin toisiimme. Minulla on vähän irrallinen olo avoliitossa, en voi sille mitään.
Uskon, että minun pitäisi jotenkin olla parempi päästäkseni kihloihin. Sitäkö minun kannattaa jäädä odottelemaan, tulenko riittävän hyväksi ja jos en tule, jättääkö hän minut. Miksi hän kiemurtelee, kun tiedustelen tätä sitoutumista sormuksin toisiimme. Minulla on vähän irrallinen olo avoliitossa, en voi sille mitään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä ainakaan tee sitä virhettä, että jäät monta vuotta odottelemaan. Itse tein sen virheen. Mies olisi odotuttanut 10 vuotta. Suhde päättyi kaikenlaisiin riitoihin. Mies lupaili muttei kuitenkaan luvannut. Se vaan sillä keinoin piti mua naruissaan.
Uuden miehen kanssa mentiin naimisiin jo alle 3 vuoden yhdessäolon jälkeen. Hyvin on mennyt. Nyt ollan oltu aviossa 5 vuotta. Pidä puolesi!
ihmetellyt omassa suhteessani. Avomieheni ei suostu menemään kihloihin, on ilmoittanut ettei koskaan muuta kanssani yhteen. Syyksi on kertonut, ettei halua enää pakata tavaroitaan jos huonosti käy. Minulle olisi kovin tärkeää saada sormus sormeen, se on niin symbolinen juttu, haluaisin kaikkien tietävän kuuluvani vakavasti jollekin, jos näin voi sanoa. Olen jopa uhannut hänet jättää, koska en näe meillä sellaista yhteistä tulevaisuutta, jota minä kaipaan: turvaa, sitoutumista, uskomista yhteiseen elämään.
Aivan juuri noin olen miettinyt minäkin, että olen niin romanttinen, että haluaisin kihloihin ja sitten me oltais onnellinen pari ja olisi enemmän varmuutta ja yhteenkuuluvuutta, kun tietäisi, että toinenkin on tosissaan mukana tässä. Vaikka ei sitten naimisiin mentäiskään, olis minusta kuitenkin kihlat parempi kuin pelkästään avoliitto. Jotenkin eron kokeneena ei pysty kovin herkästi luottamaan, jos jotain ulkoisia (sormus) merkkejä ei ole olemassa. Pitäisikö sitten sanoa, että jos en kelpaa, katson jonkun jolle kelpaan. Mutta kun on löytänyt niin ihanan, ei voi kyllä niinkään tehdä, vaan odottelee, jospa sitä lopulta pääsisi kihloihin. Mutta kuivuuko suhde sitten kasaan odotellessa, kun riitojakin tulee välillä, kaikille tulee. Ei kait kukaan voi odotella, että kumppanista ensin tulee täydellinen palvoja ja hyysäri ja sitten vasta kun on riittävän kauan osoittanut alistumista, voisi harkita kihloihin menoa.
"Päästä kihloihin", hei naiset, me ei eletä 1800-lukua enää.
"Oltais sitten onnellinen pari", ei hemmetti, mitä teidän päässä liikkuu?
Tai no, painostakaa ja vielä lisää painostakaa niin kyllä se heppu sormuksen ostaa, kun vaan tarpeeks kauan jaksaa painostaa ja vielä painostaa ja vielä...
Ja SIT ootte se onnellinen pari! Taikasormus?
kyse ole mistään taikasormuksesta. Kyse lienee periaatteesta, eli jotenkin sormus symboloi sitä, että pari on tosissaan. Voi olla monelle naiselle kuitenkin sellainen tärkeä juttu.
kyse ole mistään taikasormuksesta. Kyse lienee periaatteesta, eli jotenkin sormus symboloi sitä, että pari on tosissaan. Voi olla monelle naiselle kuitenkin sellainen tärkeä juttu.
ihan vaan halusin sanoa että jos sinulla on avomies asutte jo yhdessä, jolloin lauseesi "on ilmoittanut ettei koskaan muuta kanssani yhteen" on hieman outo... Jos ette siis asu yhdessä hän ei ole avopuolisosi.
kokenut vastaa: emme tosiaankaan asu yhdessä, juuri syystä, että "avomieheni" ei halua. Seurustelua on silti jo monta vuotta takana. Hän on siis miesystäväni. Haluaisin sanoa häntä edes avomieheksi, mutta sitä hän ei siis ole kun emme asu yhdessä. Mun mielestä miesystävä on sellanen muutaman kk:n juttu, avomies vakavammin otettava :)
Oletteko te kihlautumisen kanssa samalla linjalla?
Sanot olevasi perinteinen, joten haluat kihloihin, mutta et tarvitse lupausta avioliitosta vielä. Tuossa ei ole yhtikäs mitään perinteistä eikä edes järkevää, vaan kyse on tästä uudesta sormusilmiöstä, joka virheellisesti (!) myös kihlauksen nimellä kulkee. Samapa tuo minulle miksi kukakin sitä rinkulaa ja lupausta nimittää, mutta mitä jos teillä on miehesi kanssa kommunikaatiokatko? Jos hän olettaa "kihlauksen" merkitsevän sinulle jotain muuta? Tämä näkökulma kannattaa ottaa huomioon. Voittehan puhua symbolisormuksesta ja muista lupauksista, sana 'kihlaus' voi pelottaa myös mahdollisen suvun aiheuttaman painostuksen tai odotusten vuoksi.
no sä varmaan "perinteisenä" ihmisenä tiedät, että kihlaus on lupaus avioliitosta...
avioliitto on lupaus elinikäisestä sitoutumisesta. Kyllähän kihlaus ja avioliitto ovat menettäneet sen perinteisen otteensa. Ennen kihlaus oli lupaus avioliitosta ja kun kerran naimisiin mentiin ei erottu.Maailma muuttuu.