Poikani esikoistakin saan poikani vaatimuksesta hoitaa joka viikko ja nyt on tulossa toinenkin ihana pallero! Miniä ei meillä enää käy, kun ei kestänyt rehellistä puhetta, mutta lapset ja poika käyvät! Onneksi on keksitty tuttipullot ja kaupan Tuttelit, saan tätä uutta pienokaista helliä alusta lähtien! Kiitos miniä!
Ihanaa, saan
toisenkin lapsenlapsen!
193356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niin että ensin on hiillostettu miniä ulos ja sitten viety vielä äidin paikka. Jokainen tehkööt omat lapset ettei tarvi leikkiä muiden lasten äitiä.
Jos minun anoppi alkaisi edes kutomaan lapasia lapselleni(jos nyt hankin sellaisen) niin antaisin kyllä takaisin, koska hommaan ite lapselleni mitä hän tarvitsee. Anopeilla on jo omat lapset, miksi pitää vielä omia miniöidenkin. Muutenkin vanhemmat saisivat hommata oman elämän ettei tarvis liiaksi puuttua omien lasten ja lastenlasten elämään!
Lapsilla on oikeus isovanhempiinsa.
Tuommoinen kliseiden suoltaminen alkaa jo kyllästyttää. Ollaan itse asiassa täysin itsekkäitä (isovanhemmat, varsinkin naispuoliset) ja tosiasiassa ei vähimässäkään määrin aatella lasten oikeuksia tai hyvää oloa.
Pyh sanon minä. Lopettakaa jo toi sössöttäminen ja antakaa lastenne perheiden olla ja elää rauhassa. Liittykää johonkin eläkeläisyhdistykseen jos aikanne on pitkä.
No älähän nyt yksistä lapasista ota periaatejuttua.
Aika kovaksi keitetyltä vaikutat, jos noin rankka aiot ikäihmiselle olla.
Ihan oikeesti vanhalla saattavat kuoleman ja luopumisen ajatukset muutenkin päässä liikkua, ja ne lapasten antamiset tuovat pikkuisen lohtua elämän jatkuvuuden takeeksi.
Oma anoppini kutoi sukkia, villapaitoja ja lapasia. Meidän perheemme, mieheni ja minun avioliittoa ne eivät horjuttaneet. Lapset pitivät minua äitinään mummon villasukista huolimatta!
Lasten elämään luonnollisena ja rikastuttavana tekijänä ovat myös isovanhemmat. Riippuu tietysti siitä, minkälaisia ihmisiä ovat. Mutta sinä puhutkin yleisellä tasolla, että vanhempi polvi keksiköön muuta tekemistä itselleen kuin pitää yhteyttä lapsenlapsiin. Hölmöä puhetta, tosiaan. Nythän värvätään ulkopuolisiakin sijaisisovanhemmiksi lapsille, joilla ei niitä ole, eli eri sukupolvien seurustelu katsotaan erittäin tärkeäksi. Itselläni kaksi suloista pientä lastenlasta, 2 & 5v. jotka tulevat luokseni mielellään vaikka yökylään viikonloppuisin. Meillä on tosi hauskaa keskenämme ja samalla vanhemmat saavat hiukan aikaa toisilleen. Voivat vaikka hoitaa parisuhdettaan.
En väittänyt tuollaista ollenkaan, mutta sulla näkyy olevan joku pippi tuosta isovanhempien tarpeesta.
Kyse oli siitä, että joku ikävä anoppi yrittää sysiä lapsen oikean äidin vallan sivuun kun hänellä ITSELLÄÄN on kova tarve leikkiä äitiä.
Sitten mukamas ajatellaan lapsen parasta. Kaikkea vielä.
Sanokaa nyt vain rehellisesti, että tuossakin tapauksessa anoppi ajattelee VAIN JA AINOASTAAN ITSEÄÄN.
Sellaisille tyypeille ei voi vastata muuta kuin että liittykää johonkin eläkeläiskerhoon aikanne kuluksi ja jättäkää nuori polvi rauhaan.
TÄMÄ NÄIN RAUTALANGASTA VÄÄNNETTYNÄ ELLEI MUKAMAS MUUTEN MENNYT PERILLE ERÄILLE.
SINÄ PUHUITKIN YLEISELLÄ TASOLLA. Älä tukehdu katkeruuteesi.
Teet itsesi naurettavaksi tuolla inttämisellä.
Itse tiedän parhaiten, mitä sanoin ja mitä tarkoitin.
Siksi toiseksi en edes ole katkera, koska minulle henkilökohtaisesti ei ole tapahtunut tuollaista vääryyttä, mikä aloituksesta kävi ilmi.
Miten rehellistä puhetta pitää suoltaa, että saa miniän pysymään poissa?
Hyvä, että poikasi ymmärtää lapsen parhaan. On kauheaa ajatella, että lapsiparka olisi poikasi vaimon hoidossa.
Siitähän minäkin kärsin omassa murheessani yksin kotona. Ei ole mennyt perille minun rehellinen puheeni vielä. Poikakin sönköttää vain jotain turhaa pikkuvaimonsa tahdosta. Sanoin, kuten asia on, että mies määrätköön kotona. Hän on perheen pää ja lapsen huoltaja.
Mutta ei.
Ehkä sitten saan lapsenlapsen hoiviini, kun syntyy nuorempia. Miniä varmaan sitten ilomielin antaa lapsen minulle, kun ei varmaan itse viitsi mitään tehdä.
Se on jo nähty.
tässä tapauksessa? Mollasitko toista suoraan ja arvostelit? Eikö miniä tehnyt asioita niin kuin sinä olisit halunnut? Jos niin teit, olet todella lapsellinen anoppi, mutta joidenkin maailma on niin pieni.
Tää ei ole totta.
Tää on provo, jonka on kirjoittanut anoppiinsa v.......nut miniä!
Ei kai noin hulluja anoppeja VOI olla, joilla on noin "hulppea" poikakulta.
Miksi edes ovat sekottaneet miniää moiseen touhuun. Olisivat tehny lapset keskenään, kun valmiiksi ovat jo niin sairaita.
Mitä miniäsi on tehnyt, kun sinulla on tuollainen asenne? Oletko miettinyt, että sinun miniäsi on ne lapsenlapsesi synnyttänyt, joten hän ansaitsee kyllä kaiken arvostuksen ja kunnioituksen!!! Mitä jos pyytäisit häneltä anteeksi ja yrittäisit paikata välejänne, niin molemmilla voisi olla parempi mieli.
Olen sitä mieltä, että tämä on miniän kirjoittama viesti, jossa hän toistaa miehensä ja anoppinsa suunnitelmat.
Oliskos niin, että anoppi on kaavaillut poikansa kanssa ennen toisen lapsen syntymää uutta hoitosyystemiä muka auttaakseen miniää?
On vain höppänä mummo mennyt liiallisuuksiin.
Miniältä ei ole muistettu kysyä mitään.
Olenko oikein ymmärtänyt, että minä olisin tämä kyseinen miniä vai mitä tarkoitat? Jos niin luulet, niin se ei kyllä pidä paikkansa! Halusin vain tietää, miksi alkuperäinen kirjoittaja ei pidä miniästään? Itsekin olen miniä ja on ollut pahoja fiiliksiä anopin käytöksistä ja sanomisista, mutta ei minulla ole tuollaisia samanlaisia kokemuksia, että anoppi omii kokonaan lapsenlapsensa itselleen. Se voi johtua myös siitä, etten ole päästänyt liian lähelle, muuten olisi voinut käydä kyllä samalla tavalla, koska anoppini on kyllä luonteeltaan aika paljon tyypillinen vanhan kansan MARTTYYRI äiti, joka edelleen paapoo poikiaan ja arvostelee, aliarvioi ja jakelee muka hyvää tarkoittavia neuvojaan minulle. Haukkuu ex-miniäänsä sekä kuvittelee itse elävänsä synnitöntä ja oikeaoppista elämää!!!
Anteeksi, tuo viestini oli tarkoitettu alkuperäiselle, ei sinulle.
Se nyt sattui minulla menemään väärään kohtaan ketjussa!
Olen kyllä miniän puolella, sillä väärin on anoppi toiminut.
Silti luulen, että alkup. on miniä itse ja on kirjoittanut hiukan kuin provona matkien anoppinsa aivoituksia.
joita juksasin. Totta helkutissa olen se jutun miniä. Se, jolle anoppi sanoi jo esikoisesta, että täällä ei sitten lapsen äitiä tarvita, kun pullosta voi kaupan maitoa antaa. Äitihän ei, kuten kaikki tietävät, olisi ilman tissejä lapselle yhtään sen tärkeämpi kuin isoäitikään.
Ja totta hitossa mulla on paha mieli kaikkien muiden anopin uskomattomien sanojen ja tekojen jälkeen, ja mieheni tekemättä ja sanomatta jättämisten jälkeen.
Pelottaa jo etukäteen, keksiikö muori nyt, että esikoisen voi vaikka lopultakin hänelle antaa omaksi kun miniä kerran saa toisen. Osallistuvat isovanhemmat on ihana juttu, omivat on per**estä.
Osallistuvat isovanhemmat voivat olla hyvä tai huono juttu, riippuu vähän miten osallistuu. Minä en ainakaan halua olla yhtään enempää tekemisissä oman anoppini, kun sen mitä on pakko eli pakolliset syntymäpäivät, ym. juhlat! Olen saanut tarpeekseni hänen ruikutuksista ja arvostelusta, vaikka hänellä ei ole ollut mitään syytäkään TODELLA ARVOSTELLA MINUA ja meidän elämäämme! Olisi kiva tietää, miten sinun anoppisi on sinua kohdellut? Yksi asia on ainakin varma. Ikinä ei kannata lainata rahaa, pyytää taloudellista eikä muutakaan tukea, koska aina saa jälkeenpäin kuitenkin kuulla ja olla tavallaan koko loppuelämän kiitollisuuden velassa sekä omiin vanhempiin että appivanhempiin!!! Koeta JAKSAA!
Jos luit minun viestini, ymmärtänet, että jatkoin provosoivaa tekstiäsi. Halusin minäkin osoittaa, että täysin itsekkäästä kulmasta katsova henkilö menee aivan ulalle. Hän ei näe yhtään, miten ahnaita hänen toimensa ovat.
Nämä anoppi-miniä-ongelmat tuntuvat kovin vaikeilta tällä palstalla, mutta varmaan ovat jäävuoren huippu. Kyllä maailmassa on hyviäkin suhteita anopin ja miniän välillä. Toivotaan, että sinunkin anoppisi ensi innostuksensa jälkeen rupeaa käsittämään, että aika on ajanut hänen ohitseen, eikä olekaan viisasta olla noin päällekäypä.
Pitää muistaa, että myös lapsella on oikeus valita ketä rakastaa ja kuka on paras. Lapsi on aina lojaali omille vanhemmilleen. Se on nähty kaikissa kamalissa huostaanotoissakin. Lapsi kaipaa aina kotiin.