siitä ei saa puhua. Suomessa hellitty myytti rakastavasta ja huolehtivasta naisesta ja äidistä ei aina pidä paikkaansa. Myös naiset käyttäytyvät väkivaltaisesti ja syyllistyvät perheväkivaltaan.
Keskustelu naisten väkivallasta roihahti tammikuussa lehdistössä, kun eräs mies kirjoitti Helsingin Sanomiin väkivaltaisesta naissuhteestaan. Kommentteja tuli runsaasti. Toisessa lehdessä kerrottiin, että turvakoteihin hakeutuvien ihmisten joukossa on nykyisin myös miehiä, jotka pakenevat lastensa kanssa väkivaltaista naista.
Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta toteaa, ettei ilmiö ole uusi. Hänelle on tullut puhelinsoittoja naisilta, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti ja haluaisivat saada apua. Näiden kertoman mukaan sitä ei ole missään tarjolla.
– Suomessa on apua tarjolla vain naisille, jotka ovat väkivallan uhreja, mutta ei niille, jotka itse käyttäytyvät väkivaltaisesti, Törrönen kiteyttää ongelman.
Syksyllä on alkamassa Ensi- ja turvakotien liiton vetämä ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama ohjelma, joka tarjoaa näille naisille apua. Erityisesti vertaistukiryhmiä on toivottu.
Naiset yhtä aggressiivisia kuin miehet
Törrösen mielestä julkisessa keskustelussa on aika päästää irti kahdesta myytistä. Siitä, että naiset olisivat perheissä aina hyviä, sovittelevia, rakastavia ja helliä ja miehet puolestaan aina väkivaltaisia.
Sekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkimukset osoittavat, että väkivaltaan osaavat turvautua myös naiset. Yhdysvaltalainen tutkimus selvitti, että 8 000 parisuhteessa 25,5 prosenttia naisista ja 7,9 prosenttia miehistä on joutunut ainakin kerran elämässään elämänkumppaninsa fyysisen hyökkäyksen kohteeksi.
Naisten aggression muotoja koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset ovat yhtä aggressiivisia kuin miehet, mutta toimintatavat vaihtelevat. Parisuhteessa naiset turvautuvat useimmiten henkiseen väkivaltaan. Mitätöiminen, perättömät puheet ja toisen arkoihin paikkoihin iskeminen sanan säilällä ovat monen naisen taistelukeinoja.
Nainen saattaa kotona myös heitellä ja repiä miehen tavaroita, nimitellä häntä ja uhata viedä lapset. Toisinaan nainen turvautuu myös fyysiseen väkivaltaan. Fyysisesti heikompina he turvautuvat monesti kättä pidempään ja seuraukset ovat silloin yhtä vakavia kuin miesten pahoinpitelyissä.
Äitien väkivaltaisuus halutaan unohtaa
– Suomen julkisessa keskustelussa on vähitellen hyväksytty se, että työpaikoilla ja kouluissa tapahtuu kiusaamista ja henkistä pahoinpitelyä. Suostutaan jopa tunnustamaan, että naiset osallistuvat kiusaamiseen miesten lailla, mutta vielä ei pystytä myöntämään, että sama pätee myös kodeissa, Hannele Törrönen huomauttaa.
Törrösen mielestä Suomessa ei julkisesti haluta myöntää, että on väkivaltaisia äitejä, jotka pahoinpitelevät omia lapsiaan. Hän muistuttaa, että naiset käyttävät lähisuhteissaan äärimmäisen paljon valtaa ja melkein kaikissa kodeissa he määrittävät kodin standardit ja säännöt.
– Monilla naisilla on suhteessa omaan väkivaltaisuuteensa edelleen isoja sokeita pisteitä, hän ilmoittaa suorasukaisesti.
Kaikki miehet eivät ole väkivaltaisia
Hyvän ja täydellisen naisen myytin lisäksi Törröstä suututtaa myytti väkivaltaisesta ja seksiä aina himoitsevasta miehestä.
– Nuorille miehille tehdään törkeää väkivaltaa, kun väitetään, että he ovat aina haluamassa seksiä. Naiset voivat ahdistella heitä mielin määrin ja miesten oletetaan ottavan asian suurena imarteluna. Jos tilanne olisi toisinpäin, niin poliisia soitettaisiin jo paikalle ja miehet saisivat syytteen seksuaalisesta ahdistelusta.
Väkivaltaisen miehen myytti paljastuu Törrösen mielestä varsinkin lehtikirjoittelussa. Jos nainen toimii väkivaltaisesti, niin nopeasti ruvetaan etsimään syitä, miksi hän toimi sillä tavalla. Miesten kohdalla asiaa ei pohdita, vaan väkivaltaa pidetään mieheen sisäänrakennettuna.
Naisen otettava vastuu teoistaan
Törröstä raivostuttaa, että naiset on vapautettu vastuusta oman käytöksensä suhteen.
– Jos parisuhteessa nainen suuttuu, heittelee tavaroita, läimäyttää toista tai haukkuu toisen pystyyn, niin hän voi sanoa, että hormonit hyrräsivät vähän liikaa tai oli vaikea päivä.
– Naisesta on tehty viettiensä ja biologiansa hallitsema olento, jolta ei voi vaatia samanlaista vastuuta kuin mieheltä. Minusta se on naisen aliarvioimista. Lisäksi naisen on syytä tajuta, että jos haluaa päästä eroon omasta väkivaltaisuudestaan, niin silloin moisista selittelyistä pitää luopua.
Suomalaisen naisen ja erityisesti äitiyden ongelman Törrönen kuvaa yksinäiseksi puurtamiseksi.
– Nainen kokee, että hän tekee yksin kaiken, eikä saa haluamaansa huomiota ja tukea.
Törrönen epäilee, että monilla taustalla vaikuttaa vaikea isäsuhde. Isältä ei ole saatu kaivattua huomiota, eikä omien miesten kohdalla enää mikään riitä.
– Nainen kokee, että hän ei koskaan saa riittävästi rakkautta ja tukea. Katkeruus elämälle ja ”minä uhraudun ja selviän yksin” -ajattelu myrkyttää monen naisen ja perheen elämän.
Keskustelu naisten väkivallasta roihahti tammikuussa lehdistössä, kun eräs mies kirjoitti Helsingin Sanomiin väkivaltaisesta naissuhteestaan. Kommentteja tuli runsaasti. Toisessa lehdessä kerrottiin, että turvakoteihin hakeutuvien ihmisten joukossa on nykyisin myös miehiä, jotka pakenevat lastensa kanssa väkivaltaista naista.
Hannele Törrönen Ensi- ja turvakotien liitosta toteaa, ettei ilmiö ole uusi. Hänelle on tullut puhelinsoittoja naisilta, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti ja haluaisivat saada apua. Näiden kertoman mukaan sitä ei ole missään tarjolla.
– Suomessa on apua tarjolla vain naisille, jotka ovat väkivallan uhreja, mutta ei niille, jotka itse käyttäytyvät väkivaltaisesti, Törrönen kiteyttää ongelman.
Syksyllä on alkamassa Ensi- ja turvakotien liiton vetämä ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama ohjelma, joka tarjoaa näille naisille apua. Erityisesti vertaistukiryhmiä on toivottu.
Naiset yhtä aggressiivisia kuin miehet
Törrösen mielestä julkisessa keskustelussa on aika päästää irti kahdesta myytistä. Siitä, että naiset olisivat perheissä aina hyviä, sovittelevia, rakastavia ja helliä ja miehet puolestaan aina väkivaltaisia.
Sekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkimukset osoittavat, että väkivaltaan osaavat turvautua myös naiset. Yhdysvaltalainen tutkimus selvitti, että 8 000 parisuhteessa 25,5 prosenttia naisista ja 7,9 prosenttia miehistä on joutunut ainakin kerran elämässään elämänkumppaninsa fyysisen hyökkäyksen kohteeksi.
Naisten aggression muotoja koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset ovat yhtä aggressiivisia kuin miehet, mutta toimintatavat vaihtelevat. Parisuhteessa naiset turvautuvat useimmiten henkiseen väkivaltaan. Mitätöiminen, perättömät puheet ja toisen arkoihin paikkoihin iskeminen sanan säilällä ovat monen naisen taistelukeinoja.
Nainen saattaa kotona myös heitellä ja repiä miehen tavaroita, nimitellä häntä ja uhata viedä lapset. Toisinaan nainen turvautuu myös fyysiseen väkivaltaan. Fyysisesti heikompina he turvautuvat monesti kättä pidempään ja seuraukset ovat silloin yhtä vakavia kuin miesten pahoinpitelyissä.
Äitien väkivaltaisuus halutaan unohtaa
– Suomen julkisessa keskustelussa on vähitellen hyväksytty se, että työpaikoilla ja kouluissa tapahtuu kiusaamista ja henkistä pahoinpitelyä. Suostutaan jopa tunnustamaan, että naiset osallistuvat kiusaamiseen miesten lailla, mutta vielä ei pystytä myöntämään, että sama pätee myös kodeissa, Hannele Törrönen huomauttaa.
Törrösen mielestä Suomessa ei julkisesti haluta myöntää, että on väkivaltaisia äitejä, jotka pahoinpitelevät omia lapsiaan. Hän muistuttaa, että naiset käyttävät lähisuhteissaan äärimmäisen paljon valtaa ja melkein kaikissa kodeissa he määrittävät kodin standardit ja säännöt.
– Monilla naisilla on suhteessa omaan väkivaltaisuuteensa edelleen isoja sokeita pisteitä, hän ilmoittaa suorasukaisesti.
Kaikki miehet eivät ole väkivaltaisia
Hyvän ja täydellisen naisen myytin lisäksi Törröstä suututtaa myytti väkivaltaisesta ja seksiä aina himoitsevasta miehestä.
– Nuorille miehille tehdään törkeää väkivaltaa, kun väitetään, että he ovat aina haluamassa seksiä. Naiset voivat ahdistella heitä mielin määrin ja miesten oletetaan ottavan asian suurena imarteluna. Jos tilanne olisi toisinpäin, niin poliisia soitettaisiin jo paikalle ja miehet saisivat syytteen seksuaalisesta ahdistelusta.
Väkivaltaisen miehen myytti paljastuu Törrösen mielestä varsinkin lehtikirjoittelussa. Jos nainen toimii väkivaltaisesti, niin nopeasti ruvetaan etsimään syitä, miksi hän toimi sillä tavalla. Miesten kohdalla asiaa ei pohdita, vaan väkivaltaa pidetään mieheen sisäänrakennettuna.
Naisen otettava vastuu teoistaan
Törröstä raivostuttaa, että naiset on vapautettu vastuusta oman käytöksensä suhteen.
– Jos parisuhteessa nainen suuttuu, heittelee tavaroita, läimäyttää toista tai haukkuu toisen pystyyn, niin hän voi sanoa, että hormonit hyrräsivät vähän liikaa tai oli vaikea päivä.
– Naisesta on tehty viettiensä ja biologiansa hallitsema olento, jolta ei voi vaatia samanlaista vastuuta kuin mieheltä. Minusta se on naisen aliarvioimista. Lisäksi naisen on syytä tajuta, että jos haluaa päästä eroon omasta väkivaltaisuudestaan, niin silloin moisista selittelyistä pitää luopua.
Suomalaisen naisen ja erityisesti äitiyden ongelman Törrönen kuvaa yksinäiseksi puurtamiseksi.
– Nainen kokee, että hän tekee yksin kaiken, eikä saa haluamaansa huomiota ja tukea.
Törrönen epäilee, että monilla taustalla vaikuttaa vaikea isäsuhde. Isältä ei ole saatu kaivattua huomiota, eikä omien miesten kohdalla enää mikään riitä.
– Nainen kokee, että hän ei koskaan saa riittävästi rakkautta ja tukea. Katkeruus elämälle ja ”minä uhraudun ja selviän yksin” -ajattelu myrkyttää monen naisen ja perheen elämän.
Vastaukset 29
Vanhimmat
"Yhdysvaltalainen tutkimus selvitti, että 8 000 parisuhteessa 25,5 prosenttia naisista ja 7,9 prosenttia miehistä on joutunut ainakin kerran elämässään elämänkumppaninsa fyysisen hyökkäyksen kohteeksi."
Jos on yhden kerran joutunut kumppaninsa kiukunpurkauksen kohteeksi se ei kyllä vielä täytä parisuhdeväkivallan tunnusmerkistöä. Teki sen sitten mies tai nainen. Väkivaltainen ihminen luo pelon ja ahdistuksen ilmapiirin ympärilleen.
Parisuhteessa voi joskus riidellä rankastikin, mutta silti ilmapiiri voi olla turvallinen. Ketään ei ole tarkoitus tahallaan vahingoittaa. Samoin riitaan osallistuu kumpikin osapuoli, väkivallan käyttöön ainoastaan toinen.
Mielenkiintoista. Jos kaikkia vihan ja suuttumuksen tunteita aletaan systemaattisesti pitää rikollisuuden rajaa hipovana väkivaltana, voisko ajatella että ollaan menossa ojasta allikkoon. Aggressiohan on osa ihmisyyttä ja vaati purkautumiskanavansa. Riitelemään opettaminen/opetteleminen voisi olla hedellmällisempää kuin aggressiivisten tunneilmaisujen jatkuva torjuminen. Syyllisyyden taakkaa on kerätty jo sietämätön määrä niin miesten kuin kuin naistenkin hartioilla. Sotainen historia ja uskonnon vaikutus kuritusperinteseen (niin lasten kuin naisten kuritukseen) istuu lujassa. Lujia opastavia käsiä nyt tarvittaisiin. Ja informaatiota.
Hyppäsin nyt tässä riitakysymykseen. Uskon että Hannele Törrönen tietää mistä hän väkivaltakysymyksessä puhuu.
http://www.aemj.org/cgi/content/abstract/6/8/786
Yksikin kerta on jo liikaa, jo yksikin lyönti on väkivaltaa. Eli ihan turha yrittää vähätellä.
Olisikohan kuitenkin niin että lyödyn kokemus ratkaisee, kokeeko hän satunnaisen, ei vahingoittavaksi tarkoitun lyönnin väkivaltana. Väkivalta aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta parisuhteessa tai koko perheessä.
Lyödä ei saa! Se on lähtökohta. Yksikin lyönti on loukkaus toisen ihmisen ruumiin koskemattomuutta ja ihmisoikeuksia kohtaan. Omasta kokemuksesta tiedän ainakin sen että yhdessä, kauan sitten eletyssä parisuhteessa, mies läpsäisi minua kerran. Se oli yksi ja ainoa kerta. Enkä pelännyt häntä missään vaiheessa. En edes muistanut koko tapausta kun tutustuin paljon myöhemmin VÄKIVALTAISEEN mieheen. Väkivalta alkoi hiljalleen lisääntyä ja vei minulta lopuksi kaikki henkiset voimavarat. Se oli ainoa perhe- tai parisuhde kohdallani jossa pelko oli aina läsnä.
Mitä sä sekoilet! Tekstissä puhuttiin fyysisestä hyökkäyksestä ja sä tulkitsit sen niin ettei saa enää tuntea suuttumusta?
Tuli mieleeni viitaten stereotyyppisiin käsityksiin naisen luonteesta (menee vähän aiheen vierestä mutta menkööt):
Itse olen elänyt suhteessa välivaltaisen miehen kanssa. Kehui aina, että hän ei lyö. Eikä hän montaa kertaa lyönytkään. Sitäkin useammin heitteli seinään ja sängystä pois, painoi/hakkasi päätäni lattiaan, kuristi jne.
No, tämä nainen ei ole rauhallinen eikä sovitteleva vaan katkeroitui, raivostui ja antoi takaisin samalla mitalla. Sillä tuloksella, että olen maineeltani nainen, joka tuhosi miehen omaisuutta, puri sormen poikki ja hakkasi häntä paistinpannulla (tätä en itse muista mutta niin hän on minusta kertonut ystävilleen).
Jos en olisi reagoinut hänen alkoholin ja lääkkeiden tsemppaamaan säälittävään tapaan kohdella naista, olisin minä kai alistettu naisparka, joka oli huonon miehen kanssa.
Vaan kun antoi takaisin ja kunnolla, niin hän selostaa kylillä kuinka hullun naisen kanssa oli. Säälittävintä on se, että jopa jotkut naiset ihmettelevät kuinka hullu olin. Eikä pälkähdä kai päähänkään, että mies ehkä jollakin tavalla provosoi minua...
Enkä minä ole vaivautunut edes selittämään näitä asioita kenellekään. On itsestäänselvää, että niin pienellä egolla, munalla ja koko fyysisellä olemuksella varustettu mies käy naisen kimppuun. Jos ei ole älyä, ulkonäköä eikä riittävää fallosta mies ei kai voi muuta kuin lyödä. Kyllähän se itseänikin vituttaisi olla mies, jonka pitää päättää päteekö elämässään mieluummin työttömyydellään vai alkoholiongelmallaan.
No, minä synnyin naiseksi, joka antaa takaisin niin että tuntuu. En alistu lyötäväksi. Minusta se on nöyrryyttävää ja raivoa nostattavaa. Samalla tavalla ne adrenaliinit naisessakin velloo. On evoluution tulos reagoida hyökkäykseen taistelemalla tai pakenemalla. Minä taistelen.
Totta kai sulla on oikeus puolustautua. Onneksesi sulla ojn siihen edellytykset. Kai harva nainen pärjää miehen voimille. Miehenä kyllä häpeäisin, kun on ensin itse käynyt päälle ja sitten hävinnyt naiselle
HYVÄ!!!
Hei!
Minulla täysin samankaltaisia kokemuksia. Minua mieheni löi haukkui ja kaltoin kohteli kaikin mahdollisin tavoin vuosien ajan... ensin olin ujo arka ja liian kiltti, mutta sitten minulla vain tuli mitta täyteen ja aloin puolustaan itseäni. Löin avarilla, potkin munille, purin ja raavin, uhkasin puukolla yrittäen häntä estää koskemasta minuun, heittelin tavaroilla.. ja yritin saada puhelinta pystyäkseni soittaan poliisit avukseni. Mieheni tarttui käteeni ja väänsi niin kovaa seläntaakse että puhelin tippui maahan. Hän heitti sen jälkeen puhelimen seinään ja se hajosikin ihan palasiksi. Huusin apua kerrostalo asunnossa, kun mieheni heitteli mua seinille, lasi ovia ja huonekaluja päin, löi, potki, kuristi, heitteli tavaroilla, väänsi ranteista tai sormista, retuutti jaloista tai käsistä... kun sanoin että soitan poliisille ja teen rikosilmoituksen hänestä.. hän totesi ettei kukaan minua usko, hänellä on kasvoissa raapaleita ja kädessä purema jälkiä.. ei kukaan usko minua koska hän kertoo oman tarinansa...niin minä uskoin häntä että kukaan ei kuitenkaan usko ja annoin hakkaamiseni jatkua muutaman vuoden lisää.. niiden vuosien aikana minulla oli lääkäri käyntejä murtumien, venähdysten, revähdysten ja päänvammojen takia... kerran menetin tajuni hetkeksi kun mieheni heitti mut kovalla voimalla päin huonekalua ja seinää.. tuntui että kukaan ei usko, vaikka kertoisin.. mieheni oli ulospäin niin hyvä käytöksinen, kohtelias, mukava, asiallinen.. ei kukaan olis uskonu minua.. onneks lopulta sain kerättyä kaikki voimani ja jätin tämän mieheni. Nyt elän hyvässä suhteessa ja olen todella hämmästynyt siitä kuinka hyvin nykyinen mieheni minua kohtelee. Olin jo alkanu kuvitteleen että jokainen mies kohtelis minua yhtä huonosti.
Oma äitini hakkasi isääni hellakoukulla, heitteli esineillä ja raapi verille. Syynä näihin raivonpurkauksiin oli se, että duunari-isäni olisi halunut raskaan työpäivän jälkeen töistä tultuaan hetkisen omaa rauhaa päivän sanomalehden parissa. Kun narsistiäitini ei saanut isältäni kaipaamaansa huomiota, alkoi huuto ja syyttely "sinulla on sinullä joku toinen nainen" ja pian sen jälkeen alkoi fyysinen väkivalta, kun isä ei provosoitunut riitelyyn, vaan yritti väistää toiseen huoneeseen. Monta vuotta sitä kesti, mutta yhtenä iltana isä otti mukaansa vain kaksi kassillista vaatteita ja lähti. Myöhemminkään ei vaatinut itselleen mitään (asuimme isän rakentamassa omakotitalossa), maksoi tunnollisesti elatusmaksut kunnes täytin 18 ja senkin jälkeen antoi kuukausittain minulle suoraan rahaa, ennenkuin aloin itse ansaita. 60-70-luvun taitteessa naisen väkivaltaisuus vasta tabu olikin, eikä isä koskaan kertonut kenellekään ulkopuoliselle eron syitä. Totesi vain diplomaattisesti "vikaa oli kummassakin osapuolessa".
Kaksi ystävätärtäni, sisarukset, joutuivat lapsuudessaan taistelemaan päivittäin väkivaltaisen alkoholisti-isänsä ja tämän ryyppyjengin kanssa. Nykyään molemmat ovat olleet jo pitkään parisuhteessa ja äitejä. Aggressiot puretaan isän kuoltua aviomiesparkoihin. Miehet saavat turpiinsa, jos uskaltavat olla mistään asiasta eri mieltä tai eivät pelkästään lähde mukaan vaimojen riidanhaastamisyrityksiin. Molemmat ovat hakanneet ja potkineet miestään jopa tuttavien läsnäollessa, itsekin olen nähnyt. Molempien miehet ovat kilttejä ja rauhallisia, ottavat tyynesti iskut vastaan, mutta turruttavat itseään alkoholilla. Miksiköhän? Eivät olleet alkoholiongelmaisia liittojensa alussa. Vaimot ihmettelevät, missä vika kun miehet viettävät vappa-aikaansa mieluummin pullon kun heidän seurassaan, ovat puhumattomia, sulkeutuneita ja huumorintajuttomiakin!
Kyse ei ole ns. laitapuolen kulkijoista tai poliisin vanhoista tutuista, vaan kaikki neljä ovat "tavallisia" joka päivä töitä tekeviä henkilöitä. Tällaista perhe-elämää Suomessa armon vuonna 2005.
Itse en ole miestä kiusattavakseni ottanut.
ole riitelyä vaan ihan selvää väkivaltaa. Riitely kuuluu lähes jokaiseen parisuhteeseen ja siihen osallistuu kumpikin osapuoli. Rakentava riita taitaa olla taitolaji sinänsä.
Voin olla vanhanaikainen, mutta luulen, että äijät häpeävät, kun eivät saa tai uskalla laittaa naisiaan kuriin.
Omituinen mielipide. Ei naista "laiteta" kuriin sen enempää kuin miestäkään! Ja vielä väkivalloin. Jokaisen kun on otettava vastuu omista teoistaan.
"Syynä näihin raivonpurkauksiin oli se, että duunari-isäni olisi halunut raskaan työpäivän jälkeen töistä tultuaan hetkisen omaa rauhaa päivän sanomalehden parissa."
Vaimo perui hesarin tilauksen, kun minä olisin halunnut lukaista lehden läpi rauhassa töiden jälkeen. No, oli suhteessa muutakin vikaa ja varmasti molemmissa osapuolissa. Lapsia ei onneksi ollut.
Nykyinen avovaimo on sallinut lehden luvun jo muutaman vuoden ajan, joten hyvältä näyttää ainakin vielä :)
"Voin olla vanhanaikainen, mutta luulen, että äijät häpeävät, kun eivät saa tai uskalla laittaa naisiaan kuriin."
Jos sen teen niin olenko yhtään parempi ihminen kuin väkivaltainen vaimoni?
Mitä merkitystä sukupuolella on jos joku käyttäytyy väkivaltaisesti? Miksei selvitetä syitä siihen? Tunnen henkilön - miehen - joka tarkoituksella provosoi vaimonsa hermostumaan ja lopulta vaimo repeää ja alkaa heitellä tavaroita. Mies on itse sanonut ettei voi käytökselleen mitään, kun tietää toisen heikot paikat. Yleensä asiat lähtevät liikkeelle kun vaimo yrittää ottaa puheeksi jonkun heidän välejään hiertävän asian. Eli aloittaa avoimen, maltillisen keskustelun. Mies ei siedä sellaista ja alkaa vähätellä, syytellä ja nöyryyttää vaimoaan. Lopulta vaimo tuntee olevansa täysin nurkkaan ahdistettu ja kirjaimellisesti räjähtää. Miestään ei ole lyönyt, mutta heittelee tavaroita tätä kohti vaikkei yritäkään osua. Joka kerta hänen tekisi mieli heittää miestä jollain mikä tuntuu ja vaimo pelkääkin vielä joskus tekevänsä niin. Tämä kaikki on käyty porukalla läpi kun on yritetty miettiä miten heille saisi perherauhan. Kumpikaan ei halua erota ja heidän elämänsä pääsääntöisesti onkin sopuisaa ja toisen tunteet huomioivaa. Silti ajoittain tapahtuu jotain jonka seurauksena räjähtää.
Väkivaltaisen ihmisen käytöksen syistä tuskin ollaan kiinnostuneita. Ainoastaan se kiinnostaa että miten sen saisi lopettamaan ikävän käytöksen. Kuinka usein väkivallan uhri on ajatellut omaa väkivaltaa edeltävää käytöstään? Marttyyriksi heittäytymättä. Parisuhteen ongelmat ovat molempien ongelmia, ei ainoastaan toisen. Kummankin on jollain tavalla muututtava yhteiseksi eduksi, mikäli haluaa jatkaa parisuhdetta. Ehkä uhri ei haluakaan. Olen kuullut uhrin sanovan että haluaa jatkaa, jos toinen muuttuu. Ei auta jos toinen muuttuu, molempien on muututtava. On turha pitää kiinni ajatuksesta että "minä en ole tehnyt mitään, minun ei tarvitse muuttua". Ellei väkivaltaisella ihmisellä ole varsinaisia mielenterveyden häiriöitä käytöksensä taustalla, niin ainakin kannattaa huomioida ärsyyntyykö hän puolisonsa käytöksestä. Toisaalta voisi miettiä, miksi elää sellaisen ihmisen kanssa joka ärsyttää.
Helppoa teorisoida, vaikea toteuttaa käytännössä. Kenenkään ei pitäisi tulla lyödyksi - ei ainakaan sen ihmisen taholta johon luottaa ja jota rakastaa. Kenenkään ei myöskään pitäisi tulla henkisesti nöyryytetyksi - ei ainakaan sen ihmisen taholta johon luottaa ja jota rakastaa. Itsehillintä on rankka laji. Niin lyöjälle kuin lyödylle.
Itse tiedän omasta kokemuksesta, että sanan säilällä on helppo sivaltaa. Mieheni ärsytti minua, ja kun olinkin sanoilla parempi sivaltamaan, hän suuttui ja aloitti väkivallan. Tiedän, käytökseni varmasti oli hyvin provosoivaa, mutta tämän miehen jatkuva huorittelu provosoi minut aloittamaan kiivaan sanasodan jossa tiesin voittavani, mutta mies voitti minut sen jälkeen väkivalloin. Mutta mielestäni taas väkivalta ei ole oikeutettua vaikka olisi mikä tahansa tilanne. Nykyinen mieheni ei ole koskaan provosoinut minua, ja olemme hyvin onnellisia keskenämme.
Silminnäkijä: Kun nainen lyö - vaiettu ongelma
TV2 torstaina, 22.9.2005 klo 22.35
Perheenäitien ja vaimojen väkivaltainen käytös on vaiettu ja häpeällinen asia. Väkivaltaisten naisten kannalta ongelmaa pahentaa se, että aggressiivisuuteen on Suomessa hyvin vaikea saada apua. Yleisen käsityksen mukaan perheenäiti ei lyö miestään eikä varsinkaan lastaan.
- Väkivallan kohteeksi joutuneille naisille ja väkivaltaisille miehille on tarjolla apua. Väkivaltaisille naisille ei ole mitään. Mulle kelpaisi mikä apu tahansa, kertoo väkivaltaisuudestaan kärsivä Annika. - Olen pilannut väkivaltaisuudellani kahden hienon miehen elämän.
Avoin keskustelu ongelmasta on Suomessa liki mahdotonta. Väkivaltaiset naiset eivät halua kertoa taipumuksestaan omilla kasvoillaan. Puhumattakaan miehistä, joille väkivaltaisen vaimon iskut ovat kova nöyryytys. - Olen joutunut puolisoni pahoinpitelemäksi ja joutunut viemään myös lastani terveyskeskukseen väkivaltaisen äidin tekojen takia, kertoo naisen aggressiivisuuden useita kertoja todistamaan joutunut Seppo. - Iskut jättävät syvät henkiset arvet. Kyllä mustat silmät oli kuitattava sillä, että itse oli toikkaroinut. Ei näitä asioita työpaikan kahvipöytäkeskusteluun voinut viedä, kertoo puolestaan Mikko, joka Sepon lailla suostui esiintymään ohjelmassa ainoastaan tuntemattomana ja ääni muutettuna.
Parisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden naisten määrä on noussut Suomessa 1960-luvun kahdesta prosentista peräti 12 prosenttiin kaikista tietoon tulleista perheväkivaltatapauksista. Huomattavasta osasta naisten väkivallanteoista ei koskaan tehdä ilmoitusta poliisille. Tuoreimmat amerikkalaistilastot puolestaan kertovat, että lievästä parisuhdeväkivallasta jo liki puolet on naisten tekemää.
Toimittaja Maria Tolppanen, tuotanto YLE Ajankohtaisjournalismi.
www.yle.fi/silminnakija
STAKES Dialogi 6/2005 http://www.stakes.fi/dialogi
PÄÄKIRJOITUS - SYYSKUU
Sukupuolten sota
Ei ihme, jos myös miesaktivismi nostaa päätään.
Käsittelemme tässä lehdessä arkaa aihetta: naisen väkivaltaisuutta. Aihe on niin vaikea, että kun Ensi- ja turvakotien liitto viritteli puolitoista vuotta sitten selvitystä asiasta, monet naisjärjestöt halusivat kieltää koko hankkeen ja evätä siltä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen. Asiaa perusteltiin sillä, että aihe suuntaisi huomion pois monin verroin suuremmasta ongelmasta, miesten naisiin kohdistamasta väkivallasta.
Miksi se sen tekisi? Pikemminkin on niin, että jos muusta väkivallasta ei puhuta, se saa rauhassa kasvaa. Poliisin tietoon tulleista pahoinpitelyistä yhä useammassa epäilty tekijä on nainen. Vaikka naisten osuus on yhä pieni, on se kuitenkin parissakymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut seitsemästä prosentista viiteentoista. Törkeästä parisuhdeväkivallasta osuus oli vuonna 1998 vielä suurempi: peräti 37 prosenttia.
Naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta on syystä puhuttu viime vuosina paljon, mutta sen alle on peittynyt lähes kokonaan naisten tekemä väkivalta. Esimerkiksi internetistä saa hakemalla hakea tietoa siitä. Parisuhdeväkivallan käsite on lähes identtinen naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa.
Kun jonkin asian puolesta kampanjoidaan kiihkeästi, keskustelun logiikka johtaa helposti siihen, että asetelmasta tulee mustavalkoinen: siinä missä miehestä tulee perusolemukseltaan raakimus, naisesta tulee pyhimys. On feministisiä tutkijoita, joiden mielestä kaiken väkivallan, myös naisten tekemän, syy on miehessä. Ei ihme, jos myös miesaktivismi nostaa päätään.
Vasemmistoliiton ex-puoluesihteeri Ralf Sund teki muutama vuosi sitten rohkean teon: hän tilitti avoimesti kirjassaan Uhrataan puoluesihteeri sitä, miltä tuntuu, kun vaimo pahoinpitelee. Avaus oli yllättävä ja merkittävä, koska ilma oli sakeana naisiin kohdistuvaa pahoinpitelyä ja koska poliitikko kertoi omakohtaisista, monen mielestä häpeällisistä kokemuksista. Kuten tiedetään, mies ei hevin kerro joutuneensa naisen pahoinpitelemäksi. Se ei sovi perinteiseen mieskuvaan.
Sundin kertomus käy hyvin yhteen lehdessämme esiteltyjen tyypillisten naisten väkivaltaisten tekojen kanssa: hänkin heräsi yöllä siihen, kun kaulin iskeytyi päähän; hänenkin vaatteensa leikeltiin riekaleiksi.
Tilastokeskuksen vuodesta 1998 tekemän selvityksen luku naisten osuudesta parisuhteessa tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä on niin suuri, ettei sitä voi pitää edes marginaalisena. Lasten surmissa naisten osuus on vielä suurempi. Ongelma on olemassa, sitä pitää tutkia ja siihen pitää puuttua siinä missä muuhunkin väkivaltaan.
Ei ole mitään syytä odottaa, että naisten väkivaltaisuus kasvaa miesten mittoihin ennen kuin se tunnustetaan ongelmaksi. Lasten ja nuorten kulttuurissa on jo piirteitä, joissa tyttöjä rohkaistaan tuomaan aggressioitaan esille. Elokuvissa animaatioita myöten tyttösankarit tappelevat ja lyövät siinä missä pojatkin. Tällaiseenko tasa-arvoon me haluamme?
Minuakin lyötiin tänään. Tyttöystäväni muuttui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nyt silmäni on kipeä. En tiedä mitä tehdä.. en ehkä jaksa enää. "Kerran väkivaltainen, aina väkivaltainen." Möyh möyh
Nainen on luomakunnan pahin peto. Petollinen juonitteleva saalistaja, joka tarpeen tullen osaa myös turvautua väkivaltaan, ja kätkee sen aseensa viattomuuden verholla. Nainen käyttää useimmin henkistä väkivaltaa, manipuloi kumppania ja ohjailee toisen käyttämään nyrkkiä puolustautuessaan naista vastaan, ja tässä vaiheessa miehen peli on jo menetetty: yhteiskunta tulee apuun, naispuolinen virkailija "kuuntelee" molempia osapuolia, ja päättää naisen olevan uhri, jolle pitää antaa kaikki mahdollinen apu sitä suurta syntipukkia vastaan, miestä.
Kuinka heikko nainen voisi olla sellainen julmuri...?
Eli paljon melua miltein tyhjästä. Prosentualisesti se on kuitenkin mies joka saa pahempaa jälkeä aikaan lyödessään. Minkäs teet? on sitä niin vaikea tunnustaa? Miksi on tarve keskustella marginaaliryhmän ongelmasta, kun potentiaali ryhmän ongelma on paljon vakavampi?
Tottakai nainenkin lyö, myös lapsi lyö, ja koirakin haukkuu. Mutta kirvestä heiluttaa ukko, yleensä.
"Miksi on tarve keskustella marginaaliryhmän ongelmasta"
Älä viitsi jauhaa paskaa "marginaaliryhmästä", sillä 40% törkeistä parisuhdepahoinpitelyistä on naisten käsialaa ja he hakkaavat lapsia enemmän kuin miehet.
Ihan samalla logiikalla voidaan unohtaa kaikki raiskaukseen liittyvät tutkinta, se on kuitenkin ihan marginaalinen rikos.
Poliisin tietoon 2008 tulleista parisuhdeväkivaltatapauksista rikosnimikkeellä törkeä pahoinpitely yli puolessa oli kyse naisten tekemästä väkivallasta. 2009 vähän alle puolessa tapauksista tekijänä oli nainen.
Kun ajattelee siitä fyysisten ylivertaisuutta, joka miehillä lähes aina on suhteessa naisiin, on suorastaan hämmästyttävää, kuinka paljon naiset kuitenkin pystyvät fyysisesti satuttamaan miehiä todella vakava-asteisesti.
Tuore uutiskirjoitus vielä tästä aiheesta:
Parisuhdeväkivalta: Naiset lyövät jo kuin miehet
31.08.2010 - 11:53 - Kommentit: 12
Kolmekymppinen nainen puukotti avopuolisoaan selkään Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla sunnuntaina. Nainen iski leipäveitsellä kumppaniaan selkään riidan päätteeksi pariskunnan asunnon pihalla.
Esimerkki on osa laajempaa ilmiötä: naiset lyövät siinä missä miehetkin. Lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä lähes puolet on naisten tekemiä.
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n lastensuojelutyön esimiehen Rina Reini-Laaksosen mukaan Tampereen turvakodissa on ollut tänä vuonna enemmän miesasiakkaita kuin koskaan aikaisemmin. Tosin aivan varma ei voi olla siitä, onko kyseessä se, että naiset ovat väkivaltaistuneet. Luultavasti myös miehet tiedostavat, mistä hakea apua.
Naisten aiheuttama fyysinen väkivalta kohdistuu usein materiaan. Nainen saattaa hajottaa miehen vaatteita ajatuksella "et lähde mihinkään". Ja kyllä nainen osaa tarvittaessa myös lyödä, kynsiä ja potkia.
Ensi- ja turvakotien liiton mukaan miehet saattavat sietää väkivaltaa hyvinkin pitkään. Miehet saattavat pelätä esimerkiksi sitä, että erossa lapset jäävät puolisolle.
Miesten auttaminen on vaikeaa, koska uhrit yleensä itse vähättelevät tilannetta. Viranomaisetkaan eivät aina suhtaudu asiaan vakavasti.
Päivi Pihlajarinne
Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/parisuhdevakivalta-naiset-lyovat-jo-kuin-miehet/188851
"Prosentualisesti se on kuitenkin mies joka saa pahempaa jälkeä aikaan lyödessään. Minkäs teet? on sitä niin vaikea tunnustaa?"
Miten tuonkin nyt ottaa.
Törkeässä pahoinpitelyssä puntit luvut ovat edelleenkin 60-40 miesten hyväksi, mutta lasten hakkaamisessa vastaavasti 60-40 naisten eduksi. Sikiöiden pahoinpitelyssä juopottelemalla äidit ovat tietenkin aivan ylivoimaisia.
Tapoissa ja tavallisissa pahoinpitelyissä miehet vievät voiton.
Siitä voi sitten valita itselleen ja omaan agendaan sopviat luvut.
Nyt ne tilastot alkavat kääntyä. Niin, ettei mikään ihme jos suomalaiset naiset käyvät yhä väkivaltaisemmiksi.
Suurien tutkimusten mukaan kuitenkin kaikessa perheväkivallassa 90% kerroissa on nainen uhrina. Joten kyl ihmiset jaksaa lässyttää. Isoimmista ongelmista tietty puhutaan enemmän, hyvä että pienemmistäkin kyllä, mut turha kaiuttaa ja tehdä siitä suurempaa kuin se on. Sillä totuudessa naiset ja lapset ovat niitä jotka joutuvat tässä maailmassa eniten väkivallan kohteeksi.
Noin vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan naiset ovat parisuhteessa ja seurustelun aikana huomattavasti väkivaltaisempia.
Täman päivan lehdessä samaa asiaa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011011913033505_uu.shtml
KS: Teinitytöt yhä väkivaltaisempia
Keskiviikko 19.1.2011 klo 14.00
Väkivaltaa käyttävät tytöt tuntuvat ajattelevan, että heillä on oikeus lyödä, kertoo Keskisuomalainen.
- Tytöt voivat olla sitä mieltä, että väkivalta on ihan ok, ja hyvä tapa ratkaista ongelmatilanteita. Syitä siihen, miksi asenne on tullut tällaiseksi, on varmasti monia, ja ne vaatisivat lisätutkimuksia, toteaa 13-16-vuotiaiden tyttöjen väkivaltaisuutta tutkivan Levottomat tuhkimot -projektin tutkija Eevastiina Gjerstad Keskisuomalaisessa.
Tutkijan mukaan yksi syy tyttöjen väkivaltaiseen käytökseen saattaa löytyä tasa-arvon hakemisesta: tytöt eivät halua olla heikompia kuin pojat.
Toisaalta väkivaltaisesti käyttäytyvät tytöt nostavat itsensä jalustalle suhteessa poikiin.
- Väkivaltaa käyttävät tytöt myös yksituumaisesti ajattelevat, että heillä on oikeus lyödä poikaa. Sen sijaan poika ei saisi löydä tyttöä. Tytöt kokevat kaveripiirin tärkeäksi, kenen kanssa liikutaan ja keiden kanssa ei olla. Kunnioitus voi kohdistua vain omaan kaveripiiriin, ulkopuolisia ei tarvitse kohdella hyvin, Gjerstad toteaa lehdessä.