Olenko

Mieheni jäi kiinni pari kuukautta sitten pettämisestä, ja itkuhan siinä tuli. Muutama viikko riideltiin ja keskusteltiin, mutta tässä vaiheessa tunnen olevani ihan OK.

Sukupuolielämää on ollut, kotioloissa on rauha enkä koe itsetuntoni kauheasti kärsineen. En jaksa syyttää itseäni, miestäni tai salarakasta. Tämä kaikki on vaan monen sattuman summaa. Tiedän olevani suht hyvännäköinen, fiksu ja asiallinen ihminen: tuskin toinen nainen kovin radikaalisti parempi on ollut ainakaan henkiseltä kantilta.

Tapaus on herättänyt minut tutkiskelemaan suhdettamme eri näkökulmista: asiat ovat olleet päällisin puolin hyvin, mutta kuitenkin eri suuntiin ajautumista ja asioista vaikenemista on päässyt tapahtumaan. Totta kai harmittaa, mutta toisaalta ilma on ikään kuin puhdistunut.

Olen uskoutunut asiasta parille ystävättärelle, ja he ovat käskeneet jättää mieheni heti. Miksi? Haluamme molemmat jatkaa suhdetta, ja viime viikkojen keskustelut ovat olleet todella hyviä, rehellisiä ja edistäviä. Tuntuu pahalta, kun ihmiset sanovat noin.

Vaikka tunnen oloni ihan hyväksi, elänkö sittenkin jotakin alkushokkia? Pitäisikö minun riehua, uhkailla ja tilata eropaperit? Tuleeko paha olo väistämättä puolen vuoden päästä, jolloin poltan kämpän ja irtaimiston? Kokemuksia!
163272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tee niin kuin itse parhaaksi näet. Eivät muut voi sinulle kertoa, milloin sinun on erottava ja milloin ei. Jos pystyt käsittelemään miehesi pettämisen rauhallisesti ja jos pystyt antamaan hänelle anteeksi sekä luottamaan häneen jatkossa, niin jatka vain suhdetta. Älä kuuntele ystävättäriäsi. Hehän kertovat vain, mitä he tekisivät - jos tekisivät. Ei ole mitenkään sanottu, että hekään omia miehiään tuosta noin vain jättäisivät.

Äänestä

Meillä asiasta on nyt jo yli puoli vuotta aikaa ja olo muuttuu vain paremmaksi. Onneksi en ollut hölmö ja kuunnellut ystävien neuvoja. Kukaan ei ymmärrä miksi jatkan, mutta onneksi ymmärrän itse. Suhteemme on tullut paljon paremmaksi ja luottamuskin on jo palautunut. Älä sinäkään siis kuuntele muita, vaan vain itseäsi.

Äänestä

sama tilanne.
En viitsynyt kertoa ystäville tapahtuneesta ollenkaan,olisivat sanoneet,että jätä mies heti.
Itse suhtauduin aika rauhallisesti tilanteeseen,
en halunnut kuitenkaan pistää poikki sellaista
suhdetta ,jossa on muuten hyvä olla.
Eihän pettäminen kiva asia ole,mutta ei se maailmaanloppukaan ole.Joetenkin luulen,että pettämistä tapahtuu paljon enemmän kuin luullaan ja jos jokainen suhde päätyisi heti eroon,ei muita olisikaan kuin eronneita kohta.
Tieto lisää tuskaa,joskus olisi parempi vaan olla tietämättä.

Äänestä
  • Mieheni petti minua ja saatuani selville asian tietenkin olin shokissa. Kuitenkin kaipasin hänen läheisyyttään ja tukea asian kanssa selviämiseen. Sainkin sitä ja paljon enemmän.
    Seksi sujui paremmin kuin koskaan, hän huomioi minua enemmän kuin aiemmin ja tietenkin minä häntä.
    Olen itsekkin hyvännäköinen ja kroppa kunnossa, joten saatuani tietää toisen naisen olleen "harmaa hiirulainen" ja minua monta vuotta vanhempi, tunsin mieheni hakeneen vain jotain hetkellistä, jättihän hän heti toisen kuin nallin kalliolle. Olkoon onnellinen se toinen nainen, kun sai lainata miestäni hetken ( miehenikin on komea ja raamikas), mutta hänen pahakseen panin paremmaksi, sain hänet parempana miehenä takaisin.

    Eihän elomme nytkään aina ole kovin hyvin, mutta tiedämme molemmat mitä voimme menettää ja , että mikään ei ole itsestään selvää.
    Tämäkin ikävä asia voi olla opettavaista ja suhdetta parantavaa, kunhan ei tule tavaksi.

    Meitä on moneksi ja jokainen kokee asiat omalla tavallaa.
    Mukavaa syksyä kaikiile!

    Äänestä

  • parani kirjoitti:

    Mieheni petti minua ja saatuani selville asian tietenkin olin shokissa. Kuitenkin kaipasin hänen läheisyyttään ja tukea asian kanssa selviämiseen. Sainkin sitä ja paljon enemmän.
    Seksi sujui paremmin kuin koskaan, hän huomioi minua enemmän kuin aiemmin ja tietenkin minä häntä.
    Olen itsekkin hyvännäköinen ja kroppa kunnossa, joten saatuani tietää toisen naisen olleen "harmaa hiirulainen" ja minua monta vuotta vanhempi, tunsin mieheni hakeneen vain jotain hetkellistä, jättihän hän heti toisen kuin nallin kalliolle. Olkoon onnellinen se toinen nainen, kun sai lainata miestäni hetken ( miehenikin on komea ja raamikas), mutta hänen pahakseen panin paremmaksi, sain hänet parempana miehenä takaisin.

    Eihän elomme nytkään aina ole kovin hyvin, mutta tiedämme molemmat mitä voimme menettää ja , että mikään ei ole itsestään selvää.
    Tämäkin ikävä asia voi olla opettavaista ja suhdetta parantavaa, kunhan ei tule tavaksi.

    Meitä on moneksi ja jokainen kokee asiat omalla tavallaa.
    Mukavaa syksyä kaikiile!

    Lainaat hyvännäköistä miestäsi hyvällä mielellä? Et voi olla tosissasi. Tuntuu, että olet onnellinen kun päihitit tuon toisen naisen. Onko kyse rakkaudesta? Luulen, ette tiedä mitä se edes on.

    Äänestä

saman. Ensimmäisellä kerralla suhtauduin juuri samoin kuin sinä ja jatkoimme eteenpäin, siitä on nyt aikaa n.6 vuotta. Ukko-kulta meni ja toisti "virheensä" eli petti, tästä en tunnukkaan pääsevän yli ollenkaan, vaikka nyt oli paljon "lievempi" tapaus. Tästä en ole kertonut ystävilleni, koska olivat jo ensimmäisellä kerralla myös sitä mieltä, että jätä heti jne.

Nyt en todellakaan tiedä, mitä tehdä? Rakastan miestäni, mutta jotain on sisältäni rikottu ja pahasti. Olemme asuneet 5kk erillämme ja harkinta-aika umpeutuu kohta. En halua ketään muuta miestä elämääni kuin hänet, mutta miten jatkaa, jos ei pysty luottamaan...Kummatkin
pettämiset on tullut selville oman aktiivisuuteni vuoksi ja en varmasti olisi saanut tietää niistä muuten. Kuinka sait tietää uskottomuudesta, kertoiko puolisosi?

Äänestä
  • Miten sait tietää, että miehesi on pettänyt? Eikö hän ollut hommannut itselleen alibia? Minä epäilen omaa miestäni uskottomuudesta, mutta hänellä on aina jokin selitys valmiina. Nykyään ei tule koskaan kotiin kapakkaillan jälkeen, vaan kuulema nukahtaa aina jonkun kaverin luo, jonka luokse on mennyt jatkoille. Olen kuullut useammalta ihmiseltä, että hän pettää. Tosin miespuoliset henkilöt, jotka ovat näin minulle kertoneet, ovat aina olleet kiinnostuneita minusta (vaikka ovatkin varattuja).. En nyt tiedä, ketä uskon.
    Tulee sellainen tunne, että kaikki miehet pettävät.

    Äänestä

Tiedän olevani suht hyvännäköinen, fiksu ja asiallinen ihminen: tuskin toinen nainen kovin radikaalisti parempi on ollut ainakaan henkiseltä kantilta.

Näillä perusteillako laitat toisen naisen maanrakoseen ?

Ehei, miehesi meni tuikkaamaan vieraaseen pesään. Oletkos mennyt siihen vipuun, että miehesi vähättelee toista naista ja vierittää syyn hänen niskoilleen....? ehei vanha taktiikka.

Huomaat vaan.... samoja juttuja tipahtelee esille ja taas oli sinua tyhmenpi nainen antamassa p****a. Niin ja sinä olet se viisaampi..

Jos olet viisaampi niin laitat ukon ulkoruokintaan. Niinhän ne ampiaisetkin tekevät syksyllä....

Äänestä
  • Ei mulla ole mitään tarvetta laittaa toista naista maanrakoseen - toisaalta minulla ei ole myöskään tarvetta tuntea itseäni huonommaksi. Vaikka mieheni on salarakkaansa tilapäisesti paremmaksi kokenutkin.

    En tiedä oikeastaan mitään toisesta naisesta, sillä mieheni ei ole kertonut hänestä yhtään mitään. Ei positiivisia eikä negatiivisia asioita. Sen verran tiedän, että kyseessä on baarituttavuus enkä minä tunne häntä. Minua ei edes kiinnosta tietää enempää.

    Niin, ja sain tietää asiasta siten, että mieheni laittoi salarakkaallensa kuuluvan tekstiviestin minun kännykkääni. Soitti sitten erehdyksensä huomattuaan ja puhui asiasta minulle.

    Äänestä

Tee juuri kuin itsestäsi tuntuu. Elät kyllä varmaan alkushokkia, mutta mitään hätiköityä ei tuossa vaiheessa kannata tehdä. Tärkeintä on, että keskustelette pettämiseen johtaneista syistä läpikotaisin ja miehesi lupaa, ettei koskaan enää loukkaa ja satuta sinua. Jos välillänne on vielä rakkautta, niin on myös hyvät mahdollisuudet saada suhteenne jopa entistä ehommaksi. Vaati töitä ja ponnisteluja eikä luottamus palaudu hetkessä, mutta älkää lannistuko. Älä kuuntele ystäviäsi, sillä heiltä voit saada asiantuntemattomia vääränlaisia neuvoja. Suunnistakaa mieluummin pariterapiaan mahd. pian ja jutelkaa asiasta siellä!

Äänestä
  • Mielestäni ei ole mitään järkevää syytä miksi pettämisen syitä pitäisi puida kumppaninsa kanssa. Itse en ainakaan moiseen ryhtyisi. On myös, anteeksi vain, melkoisen hölmöä/kohtuutonta odottaa, ettei kumppani enää ikinä koskaan loukkaa tai satuta. Uskon nimittäin siihen, ettei toisen kuristusotteessa pitäminen ja/tai varpaillaan seisominen edistä suhdetta.

    Äänestä

asiallisestihan hoituu suuri osa pettämisistä. Hyvä juttu. Tuollaisiin ystäviin kyllä alkaisin suhtautua hieman (!) varauksellisesti jotka kehottavat heti eroamaan.

Äänestä

Mieheni jäi minulle noin kuukausi sitten kiinni pettämisestä.Olemme nyt jutelleet asioista paljon ja tuntuu että suhde vain paranee entistä enemmän.

Meillä oli aika kärjistyneessä tilassa suhde silloin kun pettäminen tapahtui joten annoin anteeksi..

Olen myös ihmetellyt miksi olen näin rauhallinen silti..
Luottaa en voi kovasti mieheeni mutta mies lupasi tehdä kaikkensa että saamme luottamuksen takaisin suhteeseemme.
Miehen piti lähteä viikonloppuna työmatkallekkin mutta jätti menemättä minun takiani..
Minun mielestä aika suloista.

Jotenkin itsekkin olen tutkiskellut suhdettamme aivan eri näkökulmista.Olen tullut siihen tulokseen että muuten tälläistä juttua olisimme ajautuneet eroon ja lujaa vauhtia.

Nyt olen onnellinen, vaikka ehkä asia vielä mielessä onkin.
Ystäväni haukkuivat heti miehen läpimädäksi ja kehottivat jättää sen.
Kerrankin olin kuuntelematta ystäviäni ja tein oman "radikaalin" päätökseni.

Ehkä paha olo tulee vasta monen kuukauden päästä..Tiedä siitä..Mutta nyt ainakin päätin haalia suhdettani aivan eri tavalla ja elää onnellisesti.

Äänestä

Mä olen sitä mieltä, valitettavasti, että kun mies on kerran pettänyt (saatika sitten pitänyt salarakasta!), niin on helppoa tehdä se uudelleenkin. Pystyihän mies aikaisemminkin sen salaamaan, kunnes jäi kiinni. Olisiko edes lopettanut salasuhdetta, ellei olisi käry käynyt? On helppoa olla nyt ensi alkuun ylikiltti ja huolehtivainen... tiedä, vaikka jatkaisi edelleenkin salarakkaankin kanssa... Kun kerran pettää (saatika pitää salarakasta!), pettää jatkossakin. Tämä tosin vain minun mielipiteeni.

Äänestä
  • Valitettavasti se niin on, että toinen nainen on merkki jostain ongelmasta suhteesta, tilapäisestä tai pitkäaikaisesta. Meitä on paöjon sellaisia, jotka ei hae lohtua toisesta suhteesta, sen tekee ne pettäjät. Ihan turha puollustautua sillä, että kaikki tuli paremmaksi pettämisen jälkeen. Alussa kaikki voikin olla paremmin ja keskustelu antaa vastauksen moniin kysymyksiin. Lohduttaudutaan sillä, että toinen oli niin ruma, mitätön jne. Mutta, mutta, sitä suuremmalla syyllä, hänkin kelpasi... Miksi?
    Jonkin ajan kuluttua tulee katkeruus, joillakin nopeammin joillakin hitaammin. Se tulee kuitenkin! Ainaisessa takaraivossa olevassa pelossa eläminen on RASKASTA! Hakekaa ihminen joka lupaa ylämäet! Pulkkamäessä on aina kivaa, pulkan vetäminen ylös on joskus raskasta, yhdessä sekin kivempaa.

    Äänestä

Että ei ole helppoa heittää kaikki menemään, vai?

Minä reagoisin kuvaamallasi tavalla jos tilanne olisi tämä: mies itse tunnustaa heti, se oli oikeasti vain yhden kerran syrjähyppy tuntemattoman kanssa kännissä, mies on pahoillaan ja tekee kaikkensa hyvittääkseen sen. Silloinhan se oli oikea VIRHE ja voi olla anteeksiannettavissa, vaikkakin tuo teko varmasti vaikuttaisi pitkällä aikavälillä luottamukseen (epäileminen, jos mies lähtee yksin jonnekin).

Mutta jos se olisi ihan kunnon pettämistä: pitkä sivusuhde tuttavaan/työkaveriin kaikkine lieveilmiöineen kuten valehtelu, ystävien pakottaminen valehteluun, salailu, piilottelu, etääntyminen, vihamielisyys kotona, muuttunut käytös, puolison lahjominen ja hyvittely, mykkäkoulu, suunnitelmien jatkuvat perumiset...
Sitä en voisi hyväksyä! Tuollainen uskottomuus ei ole virhe, (eihän kukaan koskaan sano "se virhe kesti pari vuotta" tms.) vaan ihan kunnon häiriö persoonallisuudessa. En enää koskaan voisi luottaa ihmiseen, jonka suusta on kuultu niin paljon valheita ja joka ei ollut tarpeeksi vastuuntuntoinen a) tehdäkseen päätöksiä, b) kertoakseen totuutta itse eikä c) suojellakseen jo olemassaolevaa.

Ehkäpä ystävättäresi eivät vain tajunneet heti, mitä sinä ajattelit tapahtuneesta, ja tahtoivat tukea sinua siinä, mitä kuvittelelisivat itse tekevänsä tuossa tilanteessa.

Alkushokki? Voi olla, mutta jokaisessa erossakin tulee se vaihe, jossa halutaan jatkaa yhdessä eteenpäin, unohtaen ja anteeksiantaen ja olla aivan kuten ennen... Tärkeintä ei nyt mielestäni ole päättää teidän suhteenne tilaa/tulevaisuutta, vaan antaa sille aikaa ja selvittää, että perusteellisesti, että MIKSI.

http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=20085

Äänestä

Kommentoi aloitusta


friikki? kirjoitti:

Mieheni jäi kiinni pari kuukautta sitten pettämisestä, ja itkuhan siinä tuli. Muutama viikko riideltiin ja keskusteltiin, mutta tässä vaiheessa tunnen olevani ihan OK.

Sukupuolielämää on ollut, kotioloissa on rauha enkä koe itsetuntoni kauheasti kärsineen. En jaksa syyttää itseäni, miestäni tai salarakasta. Tämä kaikki on vaan monen sattuman summaa. Tiedän olevani suht hyvännäköinen, fiksu ja asiallinen ihminen: tuskin toinen nainen kovin radikaalisti parempi on ollut ainakaan henkiseltä kantilta.

Tapaus on herättänyt minut tutkiskelemaan suhdettamme eri näkökulmista: asiat ovat olleet päällisin puolin hyvin, mutta kuitenkin eri suuntiin ajautumista ja asioista vaikenemista on päässyt tapahtumaan. Totta kai harmittaa, mutta toisaalta ilma on ikään kuin puhdistunut.

Olen uskoutunut asiasta parille ystävättärelle, ja he ovat käskeneet jättää mieheni heti. Miksi? Haluamme molemmat jatkaa suhdetta, ja viime viikkojen keskustelut ovat olleet todella hyviä, rehellisiä ja edistäviä. Tuntuu pahalta, kun ihmiset sanovat noin.

Vaikka tunnen oloni ihan hyväksi, elänkö sittenkin jotakin alkushokkia? Pitäisikö minun riehua, uhkailla ja tilata eropaperit? Tuleeko paha olo väistämättä puolen vuoden päästä, jolloin poltan kämpän ja irtaimiston? Kokemuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu