"Kunpa vielä hetken saisi rakastaa..."
Kyllä se, kun ero tulee kuin puun takaa vasten naamaa.. kun häitä suunnitellaan ja sitten seuraavalla viikolla muutetaan vieraan jätkän luo, repii kyllä hajalle.. Tuska kaipaus ja saamattomuus... epäonnistumiset itseluottamuksen murennuttua... alkuun oli kyyneleet silmissä, mutta nyt vasta yli kuukauden jälkeen iskee ahdistus ja tuska todella kovaa...ikävä... "pienen, pienen hetken ja et lähts milloinkaan..."
En tiedä onko ylestä, mutta ottaisin takaisin tällä hetkellä kiljuen...
Kyllä se, kun ero tulee kuin puun takaa vasten naamaa.. kun häitä suunnitellaan ja sitten seuraavalla viikolla muutetaan vieraan jätkän luo, repii kyllä hajalle.. Tuska kaipaus ja saamattomuus... epäonnistumiset itseluottamuksen murennuttua... alkuun oli kyyneleet silmissä, mutta nyt vasta yli kuukauden jälkeen iskee ahdistus ja tuska todella kovaa...ikävä... "pienen, pienen hetken ja et lähts milloinkaan..."
En tiedä onko ylestä, mutta ottaisin takaisin tällä hetkellä kiljuen...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niimpä.. Itsellenikin tuli ero aivan yllätyksenä. Tästä pian kuukausi ja mun elämä hajosi. 2 viikkoa pois töistä, psykologilla, lääkärillä.. Nyt masennuslääkkeitä ja rauhoittavia. Sydäntä repii ja illat menee itkiessä. Miehellä ei tietääkseni uutta naista mutta hyvin kuitenkin porskuttaa eteenpäin kuin meillä ei olisi mitään koskaan ollutkaan. Näin hajalle mua ei kukaan koskaan ole saanut, ehken sitten aiemmin ole ollut oikeasti rakastunut. En osaa sulle muuta sanoa kuin että itke ja sure - toivottavasti selviät ilman lääkkeitä toisin kuin minä :´(
onneksi ei tarvinnut lääkkeitä käyttää.. olin ne jo hakenut, mutta en uskaltanut käyttää... Suurin apu on ollut oma koira. Jokin on sentään uskollinen ja paikalla... mutta ystävien apu olisi korvaamaton... niitä ei vain oikeen löydy...
muista se, että puhu siitä surusta ja tuskasta...
Kirjoita vaikka paperille... se et pääsee kertoon jollekin sitä tuskaansa mikä on... se auttaa aivan mielettömästi...
Kyllä olen puhunut, ystäville, vanhemmille ja kuten sanoin lääkärille sekä psykologille jolle ainakin vielä kerran menen. Ei vaan oikein enää ole mitään uutta sanottavaa. Ja koko homman loppumisessa ei ole mitään järkeä.. Siis kaikki loppui tosiaan mun puolelta kuin seinään olisin törmännyt. Oon todella herkkä vaistoamaan asioita ja en todellakaan huomannut mitään olevan vialla. Mies kohteli mua kuin aina ennenkin eli oli tosi ihana. Sit aivan yht´äkkiä.. No mitäpä sitä enää miettimään. Alussa luulin kyllä kuolevani tuskaan ja välillä vieläkin. Olispa mullakin lemmikki.. menetin kissani 3 vuotta sitten. Oli sekin kova pala kun 13 vuotta oltiin yhdessä "taivallettu". No mutta jaksamista sullekin!
Mun mielestä tommoset kaksnaamaset huorat pitäs ampua. Sotkevat vain pään...
............
ikävä kyllä pelkään että tuo käy minunkin kohtaloksi. Kohtalotoverini, koeta kestää, sinun on pakko.