Eräs ystäväni ihastui mieheen, joka kuuluu myös tuttavapiiriini. He tapailivat jonkin aikaa, mutta homma kariutui. Nainen syyttää miestä ja mies on sitä mieltä, että huomasi, ettei nainen ollut hänen tyyppiään. Sinällään olen pyrkinyt pysymään kaukana koko jutusta, koska se ei minulle kuulu.
Miehellä on menneisyydessä pettämishistoriaa, mutta minulle hän on ollut aina asiallinen. Vaikutti oikein kivalta hänen ja tämän ystäväni juttu ja oletin, että siitä tulisi jotain.
Tietenkin ystävätär on särkenyt nyt sydämensä ja alkoikin yhtäkkiä haukkua suunnattomasti minua siitä, että en ollut voinut varoittaa häntä kyseisestä miehestä jollakin tapaa ja että oli idioottimaista ajatella, että he sopisivat yhteen. Tämä oli ajatukseni koska kun näin heitä yhdessä ja mitä tämä nainen kertoili, vaikutti tosi hyvältä. Eikä mies tietääkseni pettänyt tätä ystävätärtä millään tavoin, vaikka eivät he varsinaisesti seurustelleetkaan.
Onko kukaan joutunut kaverina moisen piikittelyyn jonkun pieleen menneen ihmissuhteen takia? Mielestäni en ole millään tavalla syyllinen tilanteeseen, koska eihän tuollaisia asioita voi koskaan tietää miten ne menee. Toisaalta en koe asian kuuluvan minulle tippaakaan, koska aina on se toinen puoli asioissa. Toinen kertoo toista ja toinen toista. Siksi mielestäni suhteisiin ei pitäisi liiemmin puuttua. Ok, ymmärrän, että ystävällä on paha mieli, mutta herpaannuin tosissani, kun hän alkoikin kukkoilemaan kaikesta lopulta minulle.
Oletteko kukaan joutuneet tällaiseen tilanteeseen koskaan ja miten olette suhtautuneet?
Itseni tekisi mieli katkaista välit molempiin ihmisiin, mutta toisaalta he ovat tärkeitä minulle. Mies on ollut kokoajan täysin asialinjalla ja sitä mieltä, ettei hänellä ole edelleenkään mitään tätä ystävätärtä vastaan, eivät vaan sopineet yhteen. Miksi helkatissa minä saan nyt haukut sitten tältä naiselta, jonka luulin arvostaneen minua ihmisenä? Olen tuntenut hänen kolmisen vuotta, eikä meillä ole koskaan ollut mitään riitoja. Nyt on tullut sellainen olo, että tuo ihminen on täysi kakara, kun kehtaa syyttää muita pilalle menneestä suhteesta tai yleensäkään vatvoa mokomaa. Antaisi asian vain olla.
Yritin sanoakin hänelle, että tuli paha mieli siitä, millaista tekstiä hän annatti tulla minulle ulkopuolisena tähän asiaan. Että suutuin vain hänen asennoitumisestaan minuun, en mistään muusta. Sain kuitenkin kuulla melkoista kommenttia takaisin ja ajattelin, että ei helvetti, eihän tämä ihminen näe kuin itsensä eikä ole millään tavalla arvostanut minua ihmisenä varmaan koskaan.
Minusta on säälittävää pahoittaa toisen mieli, jos itsellä on paha mieli.

Vastaukset 4
Vanhimmat
...itsekin vastauksen ongelmaan.
" Yritin sanoakin hänelle, että tuli paha mieli siitä, millaista tekstiä hän annatti tulla minulle ulkopuolisena tähän asiaan. Että suutuin vain hänen asennoitumisestaan minuun, en mistään muusta. Sain kuitenkin kuulla melkoista kommenttia takaisin ja ajattelin, että ei helvetti, eihän tämä ihminen näe kuin itsensä eikä ole millään tavalla arvostanut minua ihmisenä varmaan koskaan.
Minusta on säälittävää pahoittaa toisen mieli, jos itsellä on paha mieli."
Olet fiksu nainen ja ymmärrät mikä on ystävyyden arvo. Älä tuhlaa aikaasi ihmisiin, jotka eivät selkeästi arvosta samoja asioita. Näytä ystävällesi ystävällisesti, mutta jämäkästi, että haluat olla edelleen tekemisissä hänen kanssaan mutta et halua puuttua hänen menneeseen seurustelusuhteeseensa millään tavoin. Se ei kuulu sinulle. Kaksi aikuista ihmistä kykenee kyllä selvittämään välinsä itse. Elleivät kykene, heidän pitäisi pyytää siihen apua, ei syyttää muita tapahtuneesta.
Ei siinä muusta ole kyse. Mutta surkeaa kaveriltasi käyttäytyä noin, kuvitteleeko hän sinun pysyvän ystävänä, kun tuolla lailla epäoikeudenmukaisesti syyttelee sinua? Siinä tapauksessa typerä ihminen, johon sinun ei kannata tuhlata enää aikaasi. Ikävää, mutta oikeastaan hän polttaa sillan, et sinä. Ei voi vaatia, että sinä ystävänä ymmärrät loputtomiin tuollaista perusteetonta kohtelua.
Onko totta että nainen on ystäväsi ja mies kuuluu vain tuttavapiiriin? Silloinhan sinä et tunne miestä sen enempää kuin nainenkaan, joten syyttelyt sinua kohtaan ovat turhia. Toisaalta jos mies kuuluu vain tuttavapiiriin niin mikset näytä naiselle siis ystävällesi olevasi hänen "puolellaan". Kirjoituksestasi saa sen käsityksen että ymmärrät tässä tilanteessa enempi miestä.
Tiesikö nainen sen että vain tapailevat, vai luuliko hän sitä seurusteluksi? Oliko mies antanut ymmärtää olevansa vakavammin liikkeellä kuin olikaan? Jättäjän on aina helppo olla asialinjalla ja muutenkin mies tuntuu pettäjähistorioineen olevan pelimiestyyppiä. Sellainen haluaa tietenkin kuvata itseään mahdollisimman hyvässä valossa jos vaikka joskus yrittäisi iskeä sinua.
Tunnen miehen pidemmältä ajalta kuin tämän ystävän. Olen nähnyt hänen touhuilujaan baari-iltoina, kun ollaan oltu yhdessä liikkeellä ja miesystäväni on tuntenut hänet 12 vuotta. Tuo mies on seurustellut myös pariin otteeseen ja miesystäväni on kertoillut minulle kaiken, mitä tämä on tilittänyt tyttöystävistään kun on alkanut menemään pieleen. Siinä vaiheessa on pettämisetkin tulleet mukaan kuvioon. Otin kerran puheeksi tämän miehen kanssa tuon ystävättäreni ja siihen perustuu se tieto siitä, mitä mieltä hän on tästä naisesta. Olen jo kihloissa, joten tuskin minun iskemistäni kannattaa enää ajatella tuon miehen puolelta ja toisaalta ei hän kaverinsa naista yrittäisikään viedä. Eikä se minun puolestanikaan kyllä varmasti onnistuisi. Olemme puhuneet monesti yhteisillä reissuilla jutuista, joten ymmärrän tuon miehen aivoituksia hieman. Jos he olivat tämän ystävättäreni kanssa sopineet, että ovat vaan kavereita koska muu ei onnistu, niin ei siinä pitäisi mitään epäselvää mielestäni olla tuon ystävättären puolelta.Hän itse kertoi minulle sopineensa niin miehen kanssa. Silti hän käyttäytyi kuten käyttäytyi.