Hei!
Kirjoitan tänne pienen keskustelunavauksen, jossain mielessä poikkitieteellisestä näkökulmasta, musiikin kategorioinnista.
Edustavana esimerkkinä toimii suuri mestari itse, Biily Joel. 1900-luvun epäilemättä paras ja monipuolisin pop-pianisti teki pari vuotta sitten yllättävän käänteen urallaan.
Billy Joelin ensimmäinen klassinen sävellystyö, albumi Fantasies & Delusions, joka sisältää 10 kappaletta, nousi heti klassisen musiikin listojen kärkeen vuonna 2001. Vaatimattomuuttaan hän antoi Richard Joolle kunnian levyttää kyseiset kappaleet. Tiedon tihkuessa musiikin maailmaan, että Joel oli aikeissa tehdä klassisen musiikin levyn, hän sai osakseen vastustusta SEKÄ klassisen että pop-musiikin edustajilta... suuri kysymys kuuluu, että miksi?
Miten voit pätevästi väittää taiteilijalle, joka on todistanut luomis- ja muuntautumiskykynsä useaan otteeseen, että "tähän sinä et pysty!"? Etenkään kun puhumme muusikosta, joka oletettavasti on tähän astisen musiikin historian kaikkein MONIPUOLISIN muusikko? Tällöin puhun Joelin sävellyskyvystä, soitto- ja laulutaidosta, lyyrisestä osaamisesta ja musiikillisesta uudistumiskyvystä. Myönnän olevani Billy Joelin harras ihailija, mutta en kerta kaikkiaan saa mieleeni ketään vastaavalle tasolle yltävää muusikkoa. Muita kandidaatteja saa toki esittää!
Kuuntelin juuri äsken yhtä Joelin timanteista, "Leningrad". Sävellyksen intro on ote Beethovenin 5:stä (muistaakseni), mutta miten hienosti se yhtyykään laulun pateettisuuteen... Laulun sanat kertovat meille hienon, historiallisen-fiktiivisen kuvauksen kylmästä sodasta mikrohistorian näkökulmasta.
Vertauksiin, joissa Joel rinnastetaan suuriin sävellysmestareihin, kuten Beethoven, Bach ja Chopin, en silti yhdy. Lähtökohtaisesti tuollaisen rinnastuksen tekeminen on mielestäni mieletön, mahdoton ajatus. Mutta Joelin monipuolisuus on vertaansa vailla! Kuitenkin musiikin piirissä hänen kaltaisilleen yleisneroille on vähän sijaa - asiantuntijat ja rahvas yleisö ovat aina pikapikaa lokeroimassa muusikkoja tietyn lajin edustajiksi. Mistä tämä johtuu? Suomessa yleisneroille ei ole sijaa kansamme raivostuttavan ominaisuuden, paskakateuden, takia, mutta että muuallakin...
Toivottavasti joku sai otteen punaisesta lankakerästäni. Jatkahan pyörittämistä! :)
Kirjoitan tänne pienen keskustelunavauksen, jossain mielessä poikkitieteellisestä näkökulmasta, musiikin kategorioinnista.
Edustavana esimerkkinä toimii suuri mestari itse, Biily Joel. 1900-luvun epäilemättä paras ja monipuolisin pop-pianisti teki pari vuotta sitten yllättävän käänteen urallaan.
Billy Joelin ensimmäinen klassinen sävellystyö, albumi Fantasies & Delusions, joka sisältää 10 kappaletta, nousi heti klassisen musiikin listojen kärkeen vuonna 2001. Vaatimattomuuttaan hän antoi Richard Joolle kunnian levyttää kyseiset kappaleet. Tiedon tihkuessa musiikin maailmaan, että Joel oli aikeissa tehdä klassisen musiikin levyn, hän sai osakseen vastustusta SEKÄ klassisen että pop-musiikin edustajilta... suuri kysymys kuuluu, että miksi?
Miten voit pätevästi väittää taiteilijalle, joka on todistanut luomis- ja muuntautumiskykynsä useaan otteeseen, että "tähän sinä et pysty!"? Etenkään kun puhumme muusikosta, joka oletettavasti on tähän astisen musiikin historian kaikkein MONIPUOLISIN muusikko? Tällöin puhun Joelin sävellyskyvystä, soitto- ja laulutaidosta, lyyrisestä osaamisesta ja musiikillisesta uudistumiskyvystä. Myönnän olevani Billy Joelin harras ihailija, mutta en kerta kaikkiaan saa mieleeni ketään vastaavalle tasolle yltävää muusikkoa. Muita kandidaatteja saa toki esittää!
Kuuntelin juuri äsken yhtä Joelin timanteista, "Leningrad". Sävellyksen intro on ote Beethovenin 5:stä (muistaakseni), mutta miten hienosti se yhtyykään laulun pateettisuuteen... Laulun sanat kertovat meille hienon, historiallisen-fiktiivisen kuvauksen kylmästä sodasta mikrohistorian näkökulmasta.
Vertauksiin, joissa Joel rinnastetaan suuriin sävellysmestareihin, kuten Beethoven, Bach ja Chopin, en silti yhdy. Lähtökohtaisesti tuollaisen rinnastuksen tekeminen on mielestäni mieletön, mahdoton ajatus. Mutta Joelin monipuolisuus on vertaansa vailla! Kuitenkin musiikin piirissä hänen kaltaisilleen yleisneroille on vähän sijaa - asiantuntijat ja rahvas yleisö ovat aina pikapikaa lokeroimassa muusikkoja tietyn lajin edustajiksi. Mistä tämä johtuu? Suomessa yleisneroille ei ole sijaa kansamme raivostuttavan ominaisuuden, paskakateuden, takia, mutta että muuallakin...
Toivottavasti joku sai otteen punaisesta lankakerästäni. Jatkahan pyörittämistä! :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.