Antaako anteeksi?

Ongelma on yksinkertainen. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta 2 ja 1/2 v. . Elämä on ihanaa ja poikaystäväni kohtelee minua hyvin. Meillä on yhteinen asunto ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Viime uutenavuotena, poikaystäväni tunnusti että on pettänyt minua kerran. Oli kuulemma niin kännissä ja katuu tekoaan. Annoin sen anteeksi hänelle. Sain eilen kuulla tutultani ja tältä "toiselta naiselta", että se pettäminen ei ollutkaan jäänyt tämän naisen kanssa vain yhteen kertaan, vaan se oli jatkunut n. 3 kk. (Poikaystäväni mukaan vain 3 vko mutta en tiedä uskoisinko?) Mitä teen? Toisaalta tuntuisi oikealta pistää suhde suoraan vain poikki, mutta pelkään että teen virheen. Mennyt on mennyttä eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Mitä jos tuo asia jää kummittelemaan mieleeni jos jatkankin suhdetta? Kysymyksiä on liian paljon ja vastauksia liian vähän.
61732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos poikaystäväsi puhui alunperin vain yhdestä kerrasta, joka sittemmin muuttui kolmeen viikkoon, olisin taipuvaisempi uskomaan tuota kolmea kuukautta. Jos poikaystäväsi itsekin myöntää valehdelleensa kerran (heh, niin, monestiko), miksi uskoa hänen toista versiotaan?

Äänestä

Jaa'a. Vaikea kysymys, vaikea vastata. Osaako poikaystäväsi eritellä syitä, mitkä johtivat pettämiseen? Keskustele niistä.

Varmasti on kyllä vaikeaa luottaa, kun joka tuutista tulee eri tietoa. Mikä on sinun mielestäsi pettämistä? Minkä poikaystäväsi kokee pettämiseksi? Mitä tapahtui? Aika idioottia, että hän kertoo yhtään mitään (vrt. tunnusti pettäneensä kerran), jos ei voi kertoa koko totuutta.

Äänestä

Niin,itse läheltä tuttavien/kavereiden y.m toilailuja seuranneena sanon älä usko.Ja ongelma on yksinkertainen jos niin sanot,muuten se on kaikkea muuta.Valehtelu jo sinällään kertoo suhteesi toimivuudesta/kumppanistasi.Kuinka voit luottaa 5:n lapsen kanssa tulevaisuudessa kaveriisi,joka pettää heti alkutaipaleella.Lyön tukkani vetoa,että homma leviää jossain vaiheessa.(kun kyllästyt valehteluun,pettämiseen,kieroiluun,y.m)tai jos kaveri on jo häipynyt jonkun nuoremman sutturan matkaan.Mieti tyttö,mieti kaksi kertaa,elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi

Äänestä

Sun mies varmaan katuu syvästi tekoaan koska kertoi siitä itse sinulle. Itse en kerro omia menojani, joita on ollut jo yli vuoden ihanan vakipokan kanssa. Tämä mies varmasti rakastaa sinua kun ei voinut pitää asiaa sisällään. Mieti vielä.. ei elämä ole aina niin yksinkertaista

Äänestä

kukaan ei voi sinulle sanoa,mikä olisi parasta tai mitä sinun pitäisi tehdä.
Vaihtoehtoja on kaksi.Lähde tai jää.Molemmat vaikeita.
Mutta jos valitset jäämisen,mitä tuossa mietit,tie luottamukseen on pitkä.
Mutta jos olet päättänyt valita anteeksiantamisen ja jäämisen,kannattaa sen eteen nähdä vaivaa.Varmasti asia kummittelee mielessä kauan ja tunteet vaihtelevat laidasta laitaan mutta anteeksiantamisessa on kyse myös tahdon valinnasta.Anteeksiantamus ei tule hetkessä eikä asia kuittaannu sillä,että sanoo,annan anteeksi.
Aloita sanomalla itsellesi ja kumppanille,että tahdot antaa anteeksi.Ja elä suhteessa se muistaen.Että tahdot antaa anteeksi.Et siis tahdo vittuilla asiasta,muistella sitä joka käänteessä tai alistaa toista ym ym.
Asiasta keskusteleminen on eri asia.Ja tunteille pitää antaa tilaa.
Itselläni meni kauan aikaa siihen,että edes halusin antaa anteeksi.Halusin olla uhri,marttyyri,halusin rangaista,kostaa,piruilla.
Se sitoi minua.Aloin tulla kyyniseksi,katkeraksi enkä enää tuntenut itseäni.
Sitten halusin kokeilla anteeksiantamuksen tietä.
Vieläkin pettäminen kirvelee ja vihastuttaa aika ajoin mutta kostonhalu ja piruilu ovat jääneet.
Jos näet yhtään toivoa suhteessanne ja rakkautta on jäljellä,kannattaa yrittää.
Mutta älä menetä myöskään itsekunnioitustasi.Pidä siitä kiinni!

Äänestä

Kerran pettänyt pystyy tekemään sen toistekin. Älä usko miestäsi vaan jätä hänet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SadSoul kirjoitti:

Ongelma on yksinkertainen. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta 2 ja 1/2 v. . Elämä on ihanaa ja poikaystäväni kohtelee minua hyvin. Meillä on yhteinen asunto ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Viime uutenavuotena, poikaystäväni tunnusti että on pettänyt minua kerran. Oli kuulemma niin kännissä ja katuu tekoaan. Annoin sen anteeksi hänelle. Sain eilen kuulla tutultani ja tältä "toiselta naiselta", että se pettäminen ei ollutkaan jäänyt tämän naisen kanssa vain yhteen kertaan, vaan se oli jatkunut n. 3 kk. (Poikaystäväni mukaan vain 3 vko mutta en tiedä uskoisinko?) Mitä teen? Toisaalta tuntuisi oikealta pistää suhde suoraan vain poikki, mutta pelkään että teen virheen. Mennyt on mennyttä eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Mitä jos tuo asia jää kummittelemaan mieleeni jos jatkankin suhdetta? Kysymyksiä on liian paljon ja vastauksia liian vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu