Minusta eräs länsimaisen oopperataiteen kummallisuuksia, sekä amalla suuria mysteereitä, että ihmeitä, on se, kuinka miltei kokonainen oopperan näytös voi rakentua lähes pelkkien duettojen varaan, kuten alfonso ja estrellassa tapahtuu vimeisessä näytöksessä.
Oopperamusiikin ihmeitä
hölökynkölökyn
5403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siehän kuule totta turiset kamu; sitä miekii oon aina ihmetellynä kuinka en oo sitä aikaasemmin huomannu ihmetteleväni, mutta kait se johtuupi siittä, että ne 5 duettoa, jolla se alkaapi, intradaa ja komeaa ensembleä lukuunoottamatta, jossa Alfonso ja Mauregato ottavat toisistaan mittaa sotatantereella, ovat karakteereiltaan niin moninaiset hämmentävyyteen saakka, lyyrisen pehmeästä ja melodiikkaa pursuilevasta kauneudesta aina voimakaaseen dramaattisuuteen asti, jolloin Mauregato turhaan pyrkii saamaan Estrellan rakkauden osakseen ja pyyttää tätä surmaaman ennemmin itsensä. jUmalaista musiikkia kuitenkin. mutta jumalavita eli lauta sentään, kelatkaa; Paholaisen hupimajassa on peräti lähes 400 tahdin mittainen duetto joka alkaa resitatiivilla, Robertin ja Wirtinin välillä muistaaksein. Ja miltei 400 tahtiin päästään myös Azerin aariassa Der Zukenglöchenissä, Heroldin tylsän opperaan sävelletyssä lisäysaariassa, taattua suurta Schubertia parraasta tuotannosta. kunpa saisin sen kuullakseni olisin jo taivaassa nauttimassa Schubertin kanssa illallista.
Osaatpa keskustella sujuvasti itsesi kanssa!
Ip-tunnusko paljasti taas kujeeni; voi helavatti sentään näitä nykyajan koneita; ei mikään toimi.
Sinulla on lahjoja paksukainen, sinun pitäisi ruveta näyttelijäksi.
Adolfo ja Alfonso ne toistensa hampaissa olivat.
Ei käynyt aivan eksplisiittisesti tekstistäsi ilmi: onko tuo mielestäsi hyvä/huono asia, että duetot ovat näinkin hallitsevassa asemassa?